Ihmiset ja suhteet

Deittailua New Yorkin tyyliin

Teksti:
Anna.fi

New York on maailmankuulu sinkkucity, ja keveämielinen deittailu eli tapailu kuuluu kaupunkilaisten arkeen. Ellit selvitti, miten ensimmäisillä treffeillä tulee käyttäytyä – ainakin, mikäli toivoo yhteiselle taipaleelle jatkoa.

New York, Times Square
Nainen, 31, Manhattan

Miehen ei kannata:

  • Nainen, 31, ManhattanMainostaa kuinka kokenut on makuuhuoneen puolella. Kerrankin yksi mies kehuskeli minulle muhinoineensa yli 100 naisen kanssa. Se ei kuitenkaan saanut minua palamaan halusta testata hänen taitojaan, vaan päinvastoin!
  • Olla liian imelä. Kun mies katsoi minua syvälle silmiin, ja kysyi dramaattisesti kuiskaten, ”Mikä on suurin intohimosi elämässä?”, en voinut muuta kuin alkaa nauraa.
  • Suhtautua itseensä liian vakavasti. Pidän siitä, että kundi uskaltaa tehdä itsestään naurunalaisen.

Miehen kannattaa:

  • Opetella englantia! Eräs lattarimies pyysi minua ulos nelisen vuotta sitten. Kun kerroin olevani 27 vuotta, hän huudahti: ”Oikeastiko? Luulin, että olisit korkeintaan 29-vuotias!” Myöhemmin minulle selvisi, että hän oli tajunnut ikäni väärin, kun ei osannut kieltä hyvin. Hän oli luullut minun olevan 47-vuotias.
  • Kysyä naiselta kysymyksiä, kuunnella mitä hän vastaa niihin, sitten esittää jatkokysymyksiä. Se on simppeli tapa osoittaa, että haluat oppia tuntemaan hänet.
  • Valita ravintola ja kuitata koko lasku. Minulla on kyllä varaa maksaa illalliseni itsekin, mutta kyseessä on kohtelias ele, joka osoittaa, että mies arvostaa minua.
Nainen, 29, Manhattan

Miehen ei kannata:

  • Nainen, 29, ManhattanValita tapaamispaikaksi baaria, joka sijaitsee korttelin päässä hänen kotoaan. Se saa tyypin vaikuttamaan niljakkaalta. Viimeksi mies vonkasi epätoivoisesti minua luokseen yöksi, kun kerran asui niin lähellä. En mennyt, eikä hänestä sen jälkeen enää kuulunut mitään.
  • Laittaa päälleen upouusia vaatteita, eikä kyllä naisenkaan, ettei olosta tule liian epämukava. Kerran uusien farkkujeni vetskari avautui koko illan ajan itsestään. Deittini alkoi nauraa, että housuni taitavat lähettää hänelle signaaleita!
  • Lähteä uuden tuttavuuden kanssa samaan osoitteeseen yöksi – ei vain moraalisyistä vaan turvallisuudenkin vuoksi. Kukaan tuskin haluaa raskaus- tai tautipelkoa suhteen näin varhaisessa vaiheessa.

Miehen kannattaa:

  • Koskettaa illan myötä naisen käsivartta ja olkapäätä kevyesti rakentaakseen seksuaalista jännitettä. Muuten nainen saattaa alkaa ajattelemaan häntä pelkkänä kaverina.
  • Kieltäytyä tiukasti, kun nainen ehdottaa maksavansa puolet laskusta. Olin yksillä treffeillä, joilla minä päädyin maksamaan koko laskun, kun deittini ei sanonut mitään sitä vastaan. Olin pöyristynyt.
  • Sopia heti toisesta tapaamisesta tai lähettää tekstiviesti pian treffien jälkeen. Deittailu raastaa hermoja, joten on mukavampaa, kun toisen puhelua ei tarvitse odottaa turhan kauaa.
Nainen, 32, Brooklyn

Miehen ei kannata:

  • Nainen, 32, BrooklynEtsiä baarista vakavaa elämänkumppania. Yleensä sieltä löytää vain yhden illan huvia.
  • Olla peluri. Yliopistoaikoinani tapailin poikia, jotka pettivät minua ja leikkivät tunteillani. Se oli julmaa.
  • Ajatella, että ystävyys on huono pohja suhteelle. Tapasin oman poikaystäväni samalla työpaikalla, ja olimme aluksi pelkkiä työkavereita.

Miehen kannattaa:

  • Olla kärsivällinen. Jos nainen on oikeasti kiinnostunut, hän kyllä ottaa sinuun yhteyttä. Sama pätee toisinpäin.
  • Etsiä tyttöystävää kirkon tapahtumista. Kun toinen osaa rakastaa Jumalaa, hän osaa rakastaa myös sinua.
  • Olla oma itsensä ja käyttäytyä aina kunnioittavasti naista kohtaan.

Nainen, 30, Brooklyn

Miehen ei kannata:

  • Ehdottaa treffejä omituisiin aikoihin. Eräs kundi haki minut autollaan kotoani keskiyöllä ja sitten halusi, että kävelisimme yhdessä ympäri pimeitä katuja. Seuraavaksi hän totesi, ettei jaksa odottaa näkevänsä, mitä syön aamupalaksi. Oudot treffit loppuivat osaltani siihen.
  • Mainostaa heti aluksi erikoisia tapojaan. Muuan aasialaismies kertoi minulle harrastavansa juoksumatolla juoksemista alasti. En muista hänestä nykyisin mitään muuta.
  • Vedättää naista. Olin mukavilla treffeillä, jotka päättyivät suudelmaan, mutta seuraavana päivänä mies kertoi, että hänellä onkin tunteita kaverityttöään kohtaan. Parin viikon päästä hän halusikin taas minut. Toiset treffimme olivat todella vaivaantuneet.

Miehen kannattaa:

  • Olla avomielinen. Yksi mies sanoi minulle suoraan, ettei seurustele muiden kuin newjerseyläisten katolaistyttöjen kanssa. Siinä rajoittaa omia vaihtoehtojaan aika paljon.
  • Olla rohkea. Pidin kerran silmäpeliä erään kundin kanssa metrossa ja sanoin sitten hänelle olevani jäämässä pois. Hän kysyi, että tiedänkö lähistöltä mitään baaria jonne voisimme mennä viinilasilliselle. Menimme, ja ilta oli hauska.
  • Kunnioittaa naisen aikataulua ja elämää. Älä jätä soittamatta tai ilmaantumatta tapaamiseen, jos olet toisin luvannut.
Deittailua New Yorkin tapaan
Nainen, 25, Manhattan

Miehen ei kannata:

  • Puhua TV-sarjoista. Keksi jotain mielenkiintoisempaa jutunjuurta. Eräs mies selosti minulle treffeillämme Lost-sarjan kaikki viimeaikaiset tapahtumat. Haukotus.
  • Löpistä ex-tyttöystävistään. Se saattaa nimittäin johtaa kysymyksiin minun entisistä heiloistani, enkä halua puhua romanttisesta menneisyydestäni ensitreffeillä.
  • Leikkiä rocktähteä. Kävin drinkeillä hepun kanssa, joka oli kova metallimusiikkifani. Yhtäkkiä hän alkoi heiluttaa päätään baaritiskillä villisti tukka hulmuten musiikin tahdissa olkapäätäni vasten. En suosittele tuollaisia noloja muuveja kenellekään!

Miehen kannattaa:

  • Soittaa ja sopia treffeistä puhelimitse iänikuisten tekstarien ja sähköpostien sijaan. Vanha kunnon puhelu on mukava huomionosoitus.
  • Hallita peruskohteliaisuudet: avata naiselle ovi, tarjoutua maksamaan illallislasku ja niin edelleen.
  • Olla huumorintajuinen ja hauska. On pelkkää plussaa, jos mies saa minut nauramaan.
New York, Times Square
Mies, 33, Brooklyn

Naisen ei kannata:

  • Ilmaantua paikalle pahasti myöhässä. Kutsuin deittini katsomaan ystäväni bändin esitystä, mutta hän saapui paikalle vasta kymmeneltä kello yhdeksän sijaan, jolloin keikka oli jo ehtinyt loppua. Harmitti, että olin turhaan suunnitellut meille kivan illan.
  • Märehtiä sitä, ettei ole vieläkään naimisissa. Pyysin kerran kaverityttöä treffeille kiinnostuttuani hänestä romanttisessa mielessä, mutta intoni lopahti hänen selittäessään koko illan siitä, kuinka hän haluaa heti purjehtia avioliiton satamaan.
  • Puhua koko ajan itsestään ja kehua omia saavutuksiaan. Mieleni tekisi ampua sellaiset tytöt, joiden ego on paisunut yli äyräiden. Kerran olin kävelyllä naisen kanssa, joka puhui koko tunnin ajan itsestään. Se oli paha tilanne: en edes voinut liueta paikalta, sillä olimme lenkkipolulla!

Naisen kannattaa:

  • Olla rento ja mutkaton. On mukavaa, jos hänelle kelpaa juomaksi olut kaikenlaisten hienostococktailien sijaan.
  • Olla sosiaalissa tilanteissa luova, kuten esimerkiksi pelejä pelattaessa. Eräs tyttö kehitti dartsiin ihan omat sääntönsä, kun ei tiennyt oikeita sääntöjä, ja teki siitä samalla hauskemman pelin.
  • Olla se, joka antaa ensimmäisenä toiselle hyvänyön suudelman. Pidän siitä, kun nainen tekee rohkeasti aloitteen.
New York, Rockefeller Center
Mies, 31, Brooklyn
Naisen ei kannata:
  • Deittailua New Yorkin tyyliinMainostaa sitä, kuinka kiireinen on vaativan työnsä ja lukuisten harrastuksiensa takia. En halua joutua suhteeseen, jossa naisella ei ole minulle aikaa. Tämä on yleinen ongelma New Yorkissa, sillä monet tulevat kaupunkiin luomaan uraa täyttä häkää ja unohtavat elämän muut osa-alueet.
  • Rehvastella sillä, että rakastaa parjattuja tosi-TV sarjoja. Se ei saa tyttöä vaikuttamaan coolilta kapinalliselta, vaan harvinaisen tylsältä ihmiseltä. Juttele televisiosarjojen sijaan vaikkapa kirjoista, elokuvista tai tuntemistasi kiinnostavista ihmisistä.
  • Pitää sitä itsestäänselvyytenä, että mies maksaa illallisen. Naisen tulisi tehdä ainakin jonkinlainen maksuele, vaikka mies sen sitten torjuisikin. Kerran olin treffeillä, joilta nainen joutui lähtemään pois ennenaikaisesti, eikä hän edes tarjoutunut jättämään rahaa laskua varten. Tuollainen kertoo käytöstapojen puutteesta.

Naisen kannattaa:

  • Osoittaa olevansa edes jonkun verran kärryillä maailman tapahtumista puhumalla politiikasta ja muista vakavahenkisistä jutuista. On hyvä, jos nainen tietää myös New Yorkin kaupungin asioista jotain. Se osoittaa, että häntä kiinnostaa muukin kuin oma napa.
  • Panostaa vaatetukseensa. On mukavaa huomata, että nainen on varta vasten laittautunut yhteistä iltaamme varten ja laittanut päälleen jotain, josta arvelee minun pitävän. Pidän myös hajuvesistä, mutta vain laadukkaista sellaisista. Suosittelen mieluummin olemaan kokonaan ilman kuin laittamaan jotakin seitsemän dollarin halpistuoksua.
  • Tehdä hieman taustatyötä etukäteen miehen suhteen. Olen lehdessä toimittajana, ja minuun tekee aina vaikutuksen se, jos joku on lukenut kirjoittamiani juttuja ja haluaa kysellä niistä lisää.
Mies, 31, Brooklyn

Naisen ei kannata:

  • Mies, 31, BrooklynSaapua myöhässä treffeille. Se osoittaa epäkunnioitusta toista kohtaan.
  • Kysyä, mistä mies on kotoisin vain siksi, että tällä on mielestäsi outo aksentti. Suurimmalla osalla New Yorkissa on sellainen ja silti olemme kaikki newyorkilaisia!
  • Kertoa koko elämäntarinaansa heti. Ole hieman arvoituksellinen, niin mies kiinnostuu sinusta.

Naisen kannattaa:

  • Heittäytyä rohkeasti suhteeseen. Itse olin pitkään pidättyväinen enkä aina totuudenmukainen. Tämänhetkinen suhteeni parantui kerta heittämällä, kun uskalsin antautua sille.
  • Katsoa miestä rohkeasti silmiin olematta kuitenkaan liian päällekäyvä.
  • Puhua totta joka tilanteessa, eikä yrittää vedättää miestä.
Mies, 25, Queens

Naisen ei kannata:

  • Olla liian itsekeskeinen ja puhua vain omista asioistaan. Narsistisuus on New Yorkissa suurempi ongelma kuin muualla päin Yhdysvaltoja, sillä tänne tulevat kaikki kunnianhimoisimmat ihmiset.
  • Olla tuppisuu, sillä kukaan ei pidä hiljaisista tylsimyksistä. Kerran kävin treffeillä kuvankauniin intialaisen mallitytön kanssa, mutta sanoja sai oikein kiskoa hänen suustaan. Menin suosiolla yksin kotiin illan päätteeksi.
  • Olla äijämäinen. Minuun ei vetoa mikään ”Jee, nyt näytetään miehille mistä pesee!” –kovistelumeininki.

Naisen kannattaa:

  • Panostaa treffivaatteisiin ja olla reilusti naisellinen. Rakastan mekkoja ja hameita naisten yllä.
  • Näytää huolitellulta. Huomaan naisesta ensimmäiseksi hymyn, silmät ja hampaat.
  • Olla ystävällinen kavereilleni. Toisin kuin pari viimeistä heilaani, nykyinen tyttöystäväni hengailee mielellään kavereideni kanssa. Se helpottaa minun elämääni.
Deittailua New Yorkin tyyliin
Mies, 28, Brooklyn

Naisen ei kannata:

  • Pälättää entisestä poikaystävästään. Miksi olet treffeillä minun kanssani, jos vain muistelet eksääsi?
  • Vastata kännykkään kesken treffien. Se on tosi epäkohteliasta.
  • Puhua meidän mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudestamme. Ensitreffeillä on mahdotonta sanoa, tuleeko sellaista.

Naisen kannattaa:

  • Olla itsevarma ja omata tavoitteita elämässä. Huumorintaju on myös plussaa.
  • Lopettaa kaloreista stressailu ainakin treffiemme ajaksi. Yhdestä ateriasta ei lihoa viittä kiloa, joten nautti rauhassa illallisestamme.
  • Harjoitella pussaamista. Olin treffeillä kivan naisen kanssa, mutta hän oli kamalan huono suutelija. En soittanut hänelle enää uudelleen.

Teksti: Mirva Lempiäinen

X