Elämäni sinkkurouvana

Sinkkunaisena elämistä vanhemmalla iällä pidetään sosiaalisesti arveluttavana, mutta toisaalta kypsässä iässä omalle ajalle osaa myös antaa arvon. Kaksi sinkkurouvaa puntaroivat elämäntilannettaan.

Kolmekymppiset, ilman parisuhdetta elävät naiset keskittävät sinkkuuspohdintansa lastenhankkimisen tarpeeseen tai tarpeettomuuteen. Mutta ”ikäsinkuista” monet ovat jo lapsensa tehneet. Äitiyden rikkaus on koettu, mutta pitkän parisuhteen antoisuus on jäänyt väliin tai ainakin vähiin. Nainen voi kaivata miestä, mutta ei kaikkea, mitä mies tuo tullessaan. Terve itseriittoisuus on valttia.

Etsintävuodet takanapäin

”Olen 57-vuotias. Eikö se jo vähän rajoita?” Rea hymähtää, kun kysyn aikooko hän etsiä itselleen kumppania. Sitten hän jatkaa reippaalla äänellä: ”Olen kasvanut sinkkuuteen. Iän myötä siihen sopeutuu. Toisen ihmisen kanssa eläminen ei tunnu enää houkuttelevalta.”

Rea eli nuorena avoliitossa. Syntyi lapsi, tuli ero ja Reasta tuli nuori yksinhuoltajaäiti, sinkkuäiti.

”Sinkkuna oleminen ei 1970-luvulla ollut millään muotoa in, kuten nykyään. Yksinhuoltajuus oli hirveän raskasta, mutta ilman lasta täysin yksin eläminen olisi ollut vielä pahempaa.”

Äitiys oli voima, vaikka se toisaalta vei voimat. Realta puuttui toimiva tukiverkosto. Oma äiti oli kasvattanut yksin kolme lasta, eikä isoäitiys herättänyt hänessä hoivaviettiä. Realla oli kuitenkin – ja on edelleen – toinenkin voimanlähde: työ.

”Teen henkisesti vaativaa työtä, joka edellyttää yksinäisyyttä. Välillä se on kamalaa, mutta yksinolo on silti välttämätöntä. Se myös antaa jotain hyvää,” hän selittää.
Rea myöntääkin, että sinkkuus varjosti elämää enemmän nuorena. Mutta varjopuolia löytyy yhä, vaikka tilanteeseen on jo melkein tyytyväinen.

”Yksin eläminen on aina jossain määrin puutetta. Aika pitkään minäkin aina etsin ja hain ihmissuhdetta. Samoin kaikki ystäväni.”

Rea naurahtaa: ”Onhan se järkyttävä tosiasia, että lähes kaikki tuttavani ovat sinkkumiehiä ja -naisia!”

Realla on takanaan noin vuosi sitten päättynyt pitempi miessuhde. Seurustelu toi mukanaan tiettyä helpottuneisuutta. Reasta oli ihanaa ja turvallista liikkua pariskuntana. Kun viisi vuotta jatkunut suhde jokin aika sitten kariutui, hän tunsi jälleen helpotusta. Nuoruudessa yksinolo toi mukanaan sosiaalista häpeää, jonka yli on vanhemmiten päässyt.

”Mutta silti oli ihanaa, kun kerran isoissa ja hienoissa juhlissa täysin tuntematon kookas mies lyöttäytyi seuraani. Hänkin oli vain saapunut tilaisuuteen yksin, ja päätimme suoriutua hommasta yhdessä. Oli suurenmoista ja palkitsevaa purjehtia ympäriinsä näyttävästi parina!”

Valitsin lapset

Kirsti, 44, pitää lapsia suurimpana syynä sinkkuuteensa. Hän ei suinkaan syytä jälkikasvuaan, vaan asettaa perheen ja sen toimivat kemiat etusijalle.

”En missään nimessä jaksaisi nähdä vaivaa, jotta joku mies sopeutuisi meille ja päinvastoin. Kun entisellä miehelläni oli eron jälkeen naisystäviä, se hermostutti lapsia.”

Kirsti nauttii arjessa täydellisestä itsemääräämisoikeudestaan, jossa tarvitsee huomioida itsen lisäksi vain nyt 14- ja 17-vuotiaiden lasten tarpeet. Vanhin lapsi on jo parikymppinen, ja lentänyt pesästä pois.

”Onhan se laiskuuttakin, että välttelee parisuhteen mukanaan tuomaa luovimispakkoa”, hän nauraa.

Joskus Kirsti on ollut huomaavinaan, että epätyydyttävissä avioliitoissa elävät tuttavat ovat kadehtineet hänen tilannettaan. ”Ja sitten on niitä ystävällisiä naittajia, jotka yrittävät joka käänteessä löytää minulle sopivan miehen.”

Kirsti on reipas ja nuorekas. Sinkkuvuosiin mahtuu miessuhteita, mutta lasten isän paikkaa perheessä ei ole kukaan napannut. Hän ihmettelee itsekin, että oikeastaan pitää entistä miestään yhä perheenjäsenenä. Yhteisiä asioita ja vastuuta on niin paljon, että ajattelutapa tuntuu luontevalta. Kirsti muistelee maininneensa lasten isän lähiomaisekseen vielä hiljattain jossakin virallisessa yhteydessä.

Vaikka lapset alkavat jo olla isoja, Kirstin elämässä tapahtuu tällä hetkellä niin painavia asioita, ettei elämänkumppanin etsintä tunnu ajankohtaiselta. Haaveisiin kuuluu, että saisi ehkä sitten myöhemmin vanheta kahdestaan jonkun kanssa.
”Onhan minulla tietenkin aikuista ikävä”, hän sanoo vakavana. ”Jos minulla ei olisi lapsia, en varmaan olisi sinkku ollenkaan.”

Teksti: Sini Saaritsa / A4 Media Oy (24.3.2005)