Ihmiset ja suhteet

Ellien kertomaa: Meidän tarinamme

Teksti: Anna.fi

-Minulla on pian neljä kuukautta vanha tyttö ja tässä on meidän tarinamme:

Raskaus sujui hyvin, mielestäni vähän liian hyvin ollakseen totta. Ei pahoinvointia tai muitakaan raskausajalle tyypillisiä oireita. Ajattelin mielessäni, että mahtaakohan tuo synnytyksessä sitten kostautua, kun pääsin niin helpolla. No, niihän siinä taisi käydä, sillä vauva syntyi 2 kk etuajassa ja täysin varoittamatta. Lapsivesi meni ja kuuden tunnin päästä siitä minulla oli tytär. Pieni ihmisen alku, joka tarvitsi kuuden viikon ajan sairaalahoitoa. Lähinnä siksi, että syöminen ei onnistunut ja ruoka annettiin letkun kautta.

Lapsen syntymästä alkoi myös äidin ja isän elämän raskain aika. Lapsella ei ollut hätää, mutta kuuden viikon sairaalassa asuminen vaati kyllä kärsivällisyyttä, jatkuvaa reissaamista kodin ja sairaalan välillä sekä ennen kaikkea suurta tunteiden myllerrystä. Oloa ei yhtään helpottanut se, että asumme ulkomailla (Norjassa) eikä lähipiiri ollut tukena.

Vieraalla kielellä toimiminen näinkin oudossa ja uudessa tilanteessa sai pääni välillä sekaisin. Vaikeinta oli kuitenkin se, ettei pikkuista saanut ottaa syliin halutessaan vaan häntä sai ihailla vain keksoskaapin lasin läpi. Pari kertaa päivässä saimme kuitenkin ottaa hänet syliimme pidemmäksi aikaa kerrallaan. Se helpotti oloa. Välittömästi synnytyksen jälkeen aloitin maidon pumppaamisen ja onneksi se onnistui hyvin. Meidän neiti vahvistui päivä päivältä ja viimein koitti se päivä kun saimme rakkaan lapsen kotiin.

Nyt neiti on tomera neljäkiloinen vauva, joka on pitänyt äidin ja isän kiireisenä. Alkuaikoina yöt olivat vaikeita, neiti ei meinannut saada unen päästä kiinni lainkaan vaikka hänellä oli selvästi väsy. Hän kaipasi syliä nukahtaakseen ja se oli raskasta aikaa äidille. Isä sai nukkua yönsä, koska kävi töissä.

Aika nopsaan neiti kuitenkin alkoi nukkua yönsä ja nukkuikin aamun asti. Oma väsymykseni ei ole missään vaiheessa ollut ylitsepääsemätöntä, sillä avopuolisoni kanssa tehtiin sellainen työnjako, että hän hoitaa vauvan vaikeat yöt viikonloppuisin, että minä saan nukkua. Parin päivän kunnon unet auttoivat taas jaksamaan pätkäöitäkin. Alussa pätkäunet eivät meinanneet millään riittää itselle, sillä olen aina ollut kova nukkumaan. Nyt, melkein 4 kk:n jälkeen, niihinkin on tottunut eikä ne sekoita enää omaa päivärytmiä.

Synnytyksen jälkeen minulle tuli hetkellisesti tyhjä olo, ja vähän haikeakin, kun en saanut nauttia raskaudestani loppuun saakka. Vaikka moni varmasti olisi valmis luopumaan viimeisistä raskausviikoista ylisuuren vatsan ja voimattomuuden takia, minä olisin ne halunnut ne silti kokea. Muutenkin raskaus ja lapsen syntymä ovat olleet hieman erilaista kun olin aikaisemmin toiveissani kuvitellut. Vaikein paikka oli se, etten saanut jakaa esikoisen syntymää perheeni ja ystävien kanssa, koska välimatkaa kotimaahan on jonkin verran. Onneksi yhteydenpitovälineitä on nykyään jos jonkinmoista niin sain kuitenkin jutella ajatuksistani koti-Suomeen. Kuukauden kuluttua lapseni syntymästä sain ensimmäiset vieraat Suomesta tänne ja olihan siinä paljon näytettävää ja puhuttavaa.

Äitinä olemista on vaikea pukea sanoiksi. Koko tunteiden kirjo tulee varmasti jossain vaiheessa esille, mutta onnellisuus on päällimmäisenä elämässämme. On ihanaa nähdä kodin muuttuvan vauvan mukana. Kaikki lelut ja vaatteet muistuttamassa vauvan olemassaolosta. Kyyneleet vauvan poskilla ilmoittavat, että lapsi tarvitsee minua. Voin sanoa eläväni onnellisessa kodissa.

Vaikka suurimman osan päivästä vietän vauvan kanssa kahdestaan, ei se ole minulle vaikeaa. Vertaistukea olen saanut yhdeltä samassa elämäntilanteessa olevalta äidiltä ja neuvoa voin aina kysyä lähipiiriltä ja tietysti neuvolasta. Käyn myös päivittäin internetin keskustelupalstoilla imemässä itseeni vauvatietoutta. Vauvakerhoihin en ole osallistunut, sillä alkuaikojen repaleiset yöt eivät antaneet siihen mahdollisuutta. Mieluummin nukuin kuin lähdin väsyneen vauvan kanssa ihmisten ilmoille. Ehkä tytön kasvaessa ilmoittaudutaan johonkin kerhoon. Tällä hetkellä tällainen järjestely sopii meille.

Päivät kuluvat nopeasti tytön kanssa, vaikka tämän ikäinen ei jaksakaan kerralla kauan aikaa touhuta. Eniten hän viihtyy lattialla jumppalelun kimpussa ja minunhan on mentävä puuhaan mukaan. Ei sillä etteikö hän yksin pärjäisi, vaan omasta halustani. Neidin kanssa myös laulellaan ja höpötellään. Tai sitten vain pidän häntä sylissä ja hellin.

Nykyään, kun tytön päivärytmi on saatu edes jonkinmoiseen järjestykseen, kerkeän hoitaa kotitöitä hänen päiväunien aikana. En ole kuitenkaan mikään siivousintoilija, joten silloin kun ei huvita kämppää järjestää niin se saa olla sotkuinen sitten. Välillä annan itselleni luvan vain laiskotella ja tehdä jotain itselle mielekästä enkä koe siitä huonoa omaatuntoa. Minun ei tarvitse olla super-äiti, jonka koti on aina tip top. Hyvinvoinnista pidän enemmän kiinni. Avopuolisoni auttaa kotitöissä mahdollisuuksien mukaan. Hänen kotiuduttuaan töistä annan hänen kuitenkin mieluusti hoitaa tyttöä niin että minä saan tarvittaessa järjestää paikkoja tai lähteä koiran kanssa ulkoilemaan.

Äitikin kaipaa omaa aikaa ja irrottautumista vauvan hoidosta.

– Heidi

X