Ihmissuhteet

Ensitreffit alttarilla -pari Milla ja Kimmo avautuvat tunteistaan: ”Vollotin lattialla ja kerroin Kimmolle rakastavani häntä”

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannen kauden yllättäjäpari Millan ja Kimmon rakkaus ei roihahtanut kertaheitolla vaan kehittyi hitaasti. Kunnolla liekkiin se syttyi vasta kuvausten päättymisen jälkeen. Milla ja Kimmo kertovat, mitä heille kuuluu nyt, puoli vuotta ohjelman jälkeen.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Hilppa Alanko

Millan ja Kimmon suhteessa kumpikin saa ja pystyy olemaan oma itsensä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannen kauden yllättäjäpari Millan ja Kimmon rakkaus ei roihahtanut kertaheitolla vaan kehittyi hitaasti. Kunnolla liekkiin se syttyi vasta kuvausten päättymisen jälkeen. Milla ja Kimmo kertovat, mitä heille kuuluu nyt, puoli vuotta ohjelman jälkeen.

Milla, 28, Kimmo, 31, menivät naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa tuntematta lainkaan toisiaan. Nyt, reilun puolen vuoden toisiinsa tutustumisen ja naimisissa olemisen jälkeen he nauttivat yhteisestä arjesta ja siitä, että saavat olla toistensa seurassa juuri omia itsejään.

Vaikka toinen ei ole aina läsnä, hän on koko ajan mielessä

Milla ja Kimmo kertovat, että heillä menee tällä hetkellä oikein hyvin, vaikka yhteistä aikaa on välillä vaikea löytää Millan aloitettua lentoemännän työt. Itse asiassa jo ennen töiden alkamista Milla oli Tanskassa kuukauden mittaisessa koulutuksessa. Koulutuksen takia Milla ja Kimmo viettivät koko marraskuun erossa toisistaan.

– Siinä vaiheessa tuntui melko vaikealta olla niin pitkä aika erossa. Millan työn takia joudumme kuitenkin myös jatkossa olemaan aika paljon erossa toisistamme. Nyt olemme kuitenkin oivaltaneet, että se sopii meille. Kumpikin tykkää siitä, että on omiakin menoja, Kimmo kertoo.

– Olemme kuitenkin koko ajan toistemme mielissä ja pystymme luottamaan toisiimme ihan täysin. Silloin ei tarvitse olla älyttömässä symbioosissa koko ajan, Milla summaa.

Ensimmäiset rakkaudentunnustukset lokakuussa

Milla ja Kimmo eivät erityisesti hempeilleet tv-kameroiden edessä. Tunteet lähtivätkin kunnolla lentoon vasta kuvausten päättymisen jälkeen.

– Kummallekaan meistä ei ollut niin luontevaa näyttää tunteita kameroiden edessä, Kimmo myöntää.

– Tunteet lähtivät kehittymään kunnolla vasta kuvausten jälkeen. Kesti kauan ennen kuin sanoimme rakastavamme toisiamme, Milla kertoo.

Milla muistaa hyvin ensimmäisen rakkaudentunnustuksen. Lokakuun lopussa hän oli juuri saanut vietyä viimeiset tavarat Kimmolle, kun hänen täytyi lähteä kuukauden mittaiseen koulutukseen Tanskaan. Milla stressasi siitä, mitä kaikkea hänen täytyy muistaa pakata mukaan.

– Minulla oli tosi epätoivoinen olo. Lisäksi minua alkoi ahdistaa se, että pitää olla kuukausi poissa. Vollotin lattialla ja kerroin Kimmolle rakastavani häntä.

Tämän ensimmäisen rakkaudentunnustuksen jälkeen avioparin ei ole tarvinnut arvuutella toisen rakkautta.

– Kun on kerran sanonut toiselle, että rakastaa häntä, se on niin kauan voimassa, kunnes toisin ilmoitetaan. Minä tiedän, että Kimmo rakastaa minua ja minä häntä, Milla toteaa.

Suunnitelmissa matkustelua ja perheisiin tutustumista

Milla ja Kimmo haluavat tulevaisuudessa matkustella sekä tutustua paremmin toistensa perheisiin ja ystäviin. Pariskunta myöntää, että kummankin perheille on kaiken kiireen keskellä jäänyt harmittavan vähän aikaa.

– Isä soittelikin tuossa yksi päivä, että täällä se raivaussaha edelleen odottelee, että tulkaapa käymään, Milla kertoo.

Millan kuhmolaisen isän antama raivaussaha on takuulla sarjan historian mieleenpainuvin lahja appiukolta tuoreelle vävypojalle.

– Olin tosi yllättynyt siitä, mutta ajattelin, että sehän on tosi kiva juttu. Mukavaa päästä joskus vielä käyttämään sitä, Kimmo kertoo hymyillen.

Tällä hetkellä pari aikoo nauttia vain toisistaan, eikä kolmannen kauden Ensitreffit alttarilla -vauvaa ole vielä suunnitteilla.

– Emme ole keskustelleet lapsien hankkimisesta. Se ei ole tämän hetken homma, Kimmo kertoo.

– Vaikea sanoa, milloin biologinen kello alkaa tikittää. Voihan se olla, että parin vuoden päästä on sellainen olo, että lapset on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Mutta se sitten ajallaan, Milla sanoo.

Kukoistava parisuhdeonni on saanut Millan jopa hämmentyneeksi.

– Kysyin yhtenä aamuna Kimmolta, että tässäkö tämä kaikki nyt oli. Havahduin siihen, että minulla on kaikki, mitä olen ikinä halunnut, Milla sanoo.

– Minä vastasin, että tästähän kaikki vasta alkaa, Kimmo kertoo.

Lue myös:

Ensitreffit alttarilla -pari Tiina ja Samuel: ”Olemme olleet vain kolme yötä erossa toisistamme”

Ensitreffit alttarilla -pari Tiina ja Samuel: ”Pystymme luottamaan toisiimme täysin”

Mistä tietää, tuleeko parisuhde onnistumaan? Ensitreffit alttarilla -asiantuntija Elina Tanskanen kertoo

X