Ihmissuhteet

Ensitreffit alttarilla -pari Milla ja Kimmo: tähän rakastuimme toisissamme

Milla ja Kimmo olivat Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannen kauden yllätyspari, jonka parisuhde alkoi kunnolla kukoistaa vasta ohjelman kuvauksien päättymisen jälkeen. Nyt aviopari kertoo, mihin he ensin ihastuivat ja sitten rakastuivat toisissaan.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Hilppa Alanko

Millan ja Kimmon suhteessa kumpikin saa ja pystyy olemaan oma itsensä.

Milla ja Kimmo olivat Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannen kauden yllätyspari, jonka parisuhde alkoi kunnolla kukoistaa vasta ohjelman kuvauksien päättymisen jälkeen. Nyt aviopari kertoo, mihin he ensin ihastuivat ja sitten rakastuivat toisissaan.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa naimisiin menneet Milla, 28, ja Kimmo, 31, ovat nyt tunteneet toisensa ja olleet naimisissa hieman yli puoli vuotta. Pari on tuona aikana ihastunut ja rakastunut sekä muuttanut saman katon alle.

Oli kuitenkin vain pienestä kiinni, että Milla ja Kimmo eivät olisi ikinä tavanneet: Kimmo oli tavannut kiinnostavan naisen juuri ennen kuin ilmoitettiin, että hänelle on löydetty pari ohjelman kautta.

”Milla on pitkä ja kaunis nainen, jolla on myös luonnetta”

Kun Milla tapasi Kimmon ensimmäistä kertaa, häntä viehättivät Kimmon silmät ja rauhallinen olemus. Lisäksi Milla huomasi pian tutustumisen jälkeen, että Kimmo on todella kiltti.

­– Arvostin alusta asti tosi paljon sitä, että Kimmo tekee kaikkensa, jotta minulla on hyvä olla, Milla kertoo.

Kimmokin nimeää puolisonsa kauniit silmät yhdeksi niistä viehättävistä puolista, jotka hän huomasi oitis. Kokonaisuus oli kuitenkin se, joka teki syvimmän vaikutuksen tutustumisen alusta asti.

– Milla on pitkä ja kaunis nainen, jolla on myös luonnetta. Lisäksi minusta on kiva, että Milla on muualta kotoisin, Kimmo luettelee syitä, joiden takia ihastui Kuhmosta kotoisin olevaan vaimoonsa.

”Rakastuin Kimmon äärimmäiseen kiltteyteen”

Kun ohjelman kuvaukset loppuivat, Millan ja Kimmon suhde pääsi kehittymään ihastuksesta rakkaudeksi. Pari tunnusti rakkautensa toisilleen lokakuussa eli noin puoli vuotta kuvausten jälkeen.

– Rakastuin siihen, että Milla antaa minun olla oma itseni ja Millan seurassa pystyn sitä myös oikeasti olemaan. En ole aikaisemmin tuntenut samanlaista oloa suhteissani, Kimmo sanoo.

Milla komppaa Kimmoa ja kertoo, että hänkin saa ja pystyy olemaan Kimmon seurassa oma itsensä. Kimmon kiltteys oli kuitenkin se varsinainen avain Millan sydämeen.

– Rakastuin Kimmon äärimmäiseen kiltteyteen. Hän kestää outoja tapojani, kuten sitä, että lauleskelen aina aamuisin ja iltaisin. Kimmo ei pyydä minua olemaan hiljaa, vaikka lauluääneni on aivan kauhea, Milla kertoo.

”Riidat ovat vähentyneet”

Ohjelmassa nähtiin, kuinka Milla muutti Kimmon asuntoon Tapanilaan. Siellä pari asuu edelleen.

– Kimmo remppasi kylpyhuoneen, joten nyt siellä on hyvä olla, Milla kertoo.

– Se olikin aika iso projekti. Laitoimme kylpyhuoneen kokonaan uusiksi. Onhan asunnossa vielä paljon sellaista, mikä on minun mielestäni ihan ok, mutta Milla ei tykkää, Kimmo sanoo ja hymyilee lempeästi Millalle.

– Olen alkanut tottua. Kaikki paikat eivät ole aivan tiptop, mutta mitä merkitystä silläkään loppupelissä on, Milla toteaa rennosti.

Milla on huomannut, että Kimmon kanssa yhdessä asuminen on opettanut hänet tekemään kompromisseja ja olemaan joustavampi.

– Välillä silti edelleenkin patoan ärsytystä ja räjähtelen. Niissä tilanteissa Kimmo on ihan, että mistäs nyt tuulee. Ja seuraavassa hetkessä olenkin taas hyvällä tuulella.

Kimmo on huomannut, että nykyään hän osaa lukea Millaa paljon paremmin kuin alkuaikoina, jolloin hän peilasi Millan toimintaa vanhoihin suhteisiinsa.

– Saatoin esimerkiksi kuvitella, että Milla on vihainen, vaikka hän ei sitä ollutkaan. Siitä tuli riitoja. Kun nyt olen oppinut tuntemaan Millan paremmin, tällaiset riidat ovat vähentyneet, Kimmo kertoo.

”Miten pienestä olikaan kiinni, että tapasimme toisemme”

Milla oli miettinyt ohjelmaan hakemista jo pidemmän aikaa, mutta Kimmolle ohjelmaan hakeminen oli täysin hetken mielijohde.

– Satuin huomaamaan, että ohjelmaan etsittiin hakijoita, ja päädyin täyttämään hakemuksen. Välillä mietin, miten pienestä onkaan kiinni, että tapasimme toisemme, Kimmo kertoo.

– Kimmolla oli toinen nainenkin jo silloin hakuprosessin aikana, Milla paljastaa.

– Olin tavannut pari kertaa erästä naista ja sitten minulle ilmoitettiinkin, että nyt minulle on löydetty pari ohjelman ansiosta, Kimmo kertaa tapahtumia.

Kimmo ilmoitti, että hänen täytyy saada miettiä asiaa yön yli. Hän halusi hetken aikaa puntaroida, olisiko oikea päätös jatkaa hiljalleen tutustumista naiseen, jonka hän oli jo tavannut vai sitoutua täysin naiseen, josta ei tiedä yhtään mitään. Ohjelman asiantuntijana toiminut rakkaustutkija Jason Lepojärvi puhui Kimmolle ohjelmaan lähtemisen puolesta ja vakuutti, että he ovat löytäneet tälle täydellisen parin.

– Kun seuraavana aamuna heräsin, päätin, että lähden mukaan ohjelmaan. Olin kuitenkin tavannut toista naista vasta pari kertaa ja jälkeenpäin olisi voinut harmittaa, jos jutusta ei olisikaan tullut mitään.

– Niin pienestä se oli kiinni, Millakin toteaa.

Lue myös:

Ensitreffit alttarilla -pari Milla ja Kimmo avautuvat tunteistaan: ”Vollotin lattialla ja kerroin Kimmolle rakastavani häntä”

Ero laajensi rakkaustutkija Jason Lepojärven käsitystä rakkaudesta: ”On täysin mahdollista elää kukoistava elämä myös ilman puolisoa”

Ensitreffit alttarilla -pari Tiina ja Samuel: ”Pystymme luottamaan toisiimme aivan täysin”

Ensitreffit alttarilla -pari Tiina ja Samuel: ”Olemme olleet vain kolme yötä erossa toisistamme”

Mistä tietää, tuleeko parisuhde onnistumaan? Ensitreffit alttarilla -asiantuntija Elina Tanskanen kertoo

X