Ihmissuhteet

Entinen alkoholistiäiti Sirpa: ”Join tukahduttaakseni surun, ahdistuksen, tuskan ja riittämättömyyden”

Sirpa Rajavuon, 44, pojilla oli aina puhtaat vaatteet ja perheellä siisti koti. Sirpa ajatteli, että siten ei paljastuisi, kuinka paljon hän joi. Lopulta perhe painoi vaakakupissa enemmän kuin viina.

Teksti:
Mervi Alatalo
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

– Perjantaisin aloin juoda, kun lounas oli syöty ja päiväunet nukuttu. Joskus laitoin viinin sekaan vissyä tai limsaa, jotta en humaltuisi niin nopeasti, että mies ehtisi kotiin hoitamaan lapsia, Sirpa sanoo.

Sirpa Rajavuon, 44, pojilla oli aina puhtaat vaatteet ja perheellä siisti koti. Sirpa ajatteli, että siten ei paljastuisi, kuinka paljon hän joi. Lopulta perhe painoi vaakakupissa enemmän kuin viina.

Sirpa näki olohuoneen oviaukossa seisovat veljekset jopa känninsä läpi. Pikkuveljen käsi oli isoveljen kädessä. Poikien katseenkin Sirpa näki. Sellainen katse hänellä itsellään oli varmasti täytynyt olla, kun hän oli katsonut isänsä juomista.

Mutta se oli vain ohikiitävä hetki. Lasissa oli vielä viiniä jäljellä. Sirpa tyhjensi sen nopeasti ja kaatoi toisen. Mikäs tässä, onhan uusivuosikin.

Unelma täydellisestä äitiydestä

Vaikka tuosta uudenvuodenaatosta on jo 13 vuotta ja Sirpan raitistumisesta 12 vuotta, muiston ajatteleminen sattuu. Miten ihmeessä hän päätyi tekemään omille lapsilleen sen, miltä hän olisi heidät kaikkein eniten halunnut suojella?

Sirpa tuli raskaaksi viimeisenä opiskeluvuotenaan 24-vuotiaana. Pari viikkoa Pasin syntymän jälkeen hän valmistui sosiaalikasvattajaksi. Häntä odottivat unelma-ammatti, unelmaelämä, unelmien äitiys. Sirpa näki mielessään vastapaistettuja pullia ja tulppaaneja pöydällä, tyytyväisenä tuhisevan vauvan ja äidin, joka perjantai-iltaisin nauttisi lasin tai kaksi hyvää viiniä ruoan kanssa.

Elämä oli siihen asti ollut yhtä rämpimistä, vihdoin oli Sirpan vuoro onnistua.

– Ajattelin äitiydestä, että siinä on nyt se juttu, jonka pitää mennä nappiin. Meistä tulisi onnellinen, hymyilevä perhe.

Vauva ei vienytkään viinanhimoa

Vauva söi puolentoista tunnin välein ja itkeskeli koliikkiaan melkein jatkuvasti. Sirpaa hermostutti, kun lapsi ei tuntuvat tyyntyvän mitenkään. Vauva näytti aistivan äidin hermostuksen ja hermoilevan itsekin. Ja sitten olivat ne kaikki onnen, rakkauden, pelon, vastuun, kyvyttömyyden tunteet, joihin Sirpa ei ollut osannut varautua.

– Olisin halunnut tehdä vauvan puolesta ihan mitä tahansa, mutta keinot lapsen tukemiseen olivat täysin hukassa. Lapsi herätti niin voimakkaita tunteita, etten tiennyt, miten olisin niitä käsitellyt. Eivät siinä auttaneet sosiaalikasvattajan opinnotkaan.

Pian Sirpa tajusi, että hänhän inhoaa leipomista, on aina inhonnut. Ei siis pullantuoksua. Ja kun aviomies, joka hoiti vauvaa perjantain ja lauantain välisinä öinä, herätti krapulaisen Sirpan syöttämään vauvaansa, Sirpa joutui myöntämään itselleen, ettei hän edelleenkään osannut ottaa vain yhtä tai kahta lasillista. Vauva ei vienytkään viinanhimoa ja ahnasta juomatapaa, johon Sirpa oli 13-vuotiaasta saakka kasvanut.

Pian Sirpa oli niin väsynyt, ettei hän tunnistanut naapureitaan postilaatikolla. Hänelle tuli tavaksi odottaa perjantaita, sitä että aviomies tulee töistä ja Sirpa saa nollata, tukahduttaa tunteensa, sammua sänkyyn.

19-vuotiaana huumekatkolle mummin luo

Sirpan lapsuudessa ja nuoruudessa tutut aikuiset, jotka joivat – ja niitä riitti – joivat roimasti, kännäsivät ja örvelsivät. Saattoivat kaatua kesällä nuotioon. Sirpan äiti ja mummo olivat aina selvin päin, mutta hänen isänsä oli yksi juojista. Isästä tuli humalassa pisteliäs ja inhottava. Joskus Sirpa seisoi hiljaa vieressä ja katsoi isäänsä.

– Näin, että hänen sisällään asui hyvä isä ja herkkä mies, joka vain oli hukassa jossakin juomisen alla.

Sirpa kasvoi olemaan isälle mieliksi. Hän oli kunnollinen, vähintään ysin tyttö, joka suhtautui kunnianhimoisesti tanssi- ja huilunsoittoharrastuksiinsa.

Mutta alkoholistiperheen ainokaiselle ei riittänyt yksi rooli. Hänestä tuli iloisen viihdyttäjän lisäksi kapinallinen musta lammas, joka kymmenvuotiaana ahmi kaikki huumeidenkäytöstä kertovat kirjat ja 13-vuotiaana alkoi toteuttaa oppimaansa. 19-vuotiaaksi mennessä hän oli päätynyt ahdistuneeksi, langanlaihaksi narkkariksi. Huoleensa kyllästyneet vanhemmat antoivat tytölle kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkat, mutta kotiin ei ole tulemista, tai sitten lähdet katkolle.

Sirpa valitsi katkon, jonka toteutustapa oli omalaatuinen.

– Muutin mummin luokse Keski-Suomeen. Mummi oli aivan ihana tyyppi, toisaalta jämäkkä, toisaalta lempeä ja aina valmis kuuntelemaan huoliani.

Huumeet jäivät, ja Sirpan keskiarvo nousi takaisin vanhoihin huippulukemiin. Mummi yritti ehdottaa, että Sirpa jättäisi myös alkoholin kokonaan, mutta Sirpa ei suostunut. Kai nyt nuori ihminen silloin tällöin sai vähän juoda, pitää hauskaa, nauttia elämästä. Paitsi että koskaan Sirpa ei juonut vain vähän. Baari-illat päätyivät itkuisiin riitoihin poikaystävän kanssa.

”Join tukahduttaakseni tunteeni”

Pasi oli kolmevuotias, kun syntyi Panu. Sirpa oli jälleen äitiyslomalla. Koti oli tiptopsiisti ja lapsilla aina puhtaat vaatteet. Se oli Sirpasta tärkeää, koska ulospäin ei saanut näkyä, että perjantai-iltainen viinipullollinen oli alkanut saada jatkoa krapularyypyistä lauantaiaamuina. Ja miksi Sirpa nyt ei olisi niitä ottanut, alkoholi leikkasi irti päänsäryn, oksetuksen ja ärtyneisyyden, kaikki krapulaoireet, jotka olisivat haitanneet äidin toimintakykyä.

Vähitellen Sirpa alkoi juoda myös lauantai-iltaisin, sunnuntaisin, jopa vielä maanantaiaamuinakin. Sitten hän yritti keskittyä muutaman päivän ajan autoleikkeihin lastenhuoneen lattialla, todellisuudessa mieli harhaili jo perjantaissa.

– Perjantaisin aloin juoda, kun lounas oli syöty ja päiväunet nukuttu. Joskus laitoin viinin sekaan vissyä tai limsaa, jotta en humaltuisi niin nopeasti, että mies ehtisi kotiin hoitamaan lapsia.

Aina mies ei ehtinyt. Mutta se oli poikkeuksellista. Yleensä Sirpa huolehti, että lapsilla oli ainakin yksi selvä huoltaja paikalla. Kun appivanhemmat hakivat lapset luokseen viikonlopuksi tai pidemmäksikin aikaa, Sirpan juomisella ei ollut mitään rajoja. Hän oli yksin kotona, kuunteli musiikkia ja avasi pullon toisensa perään.

– Halusin unohtaa lapsuuteni, huumeiden käytön, työn, arjen, stressin. Join myös tukahduttaakseni tunteeni: surun, ahdistuksen, tuskan ja riittämättömyyden.

Lasten palatessa kotiin pulloja lojui ympäriinsä, samoin cd-levyjä, joita on yllättävän vaikea poimia liukkaalta lattialta etenkin kännissä. Kerran Sirpa otti lapset vastaan haava otsassa kaaduttuaan lasisen kukkapöydän rikki.

Mies laittoi juomiselle pisteen

Sirpa jäi masennuksen vuoksi sairauslomalle perheyrityksen asiakaspalvelusta, kun Pasi oli aloittanut koulun ja Panu oli nelivuotias. Siitä alkoi loppuluisu, jossa olisi voinut käydä todella huonosti, niin huonossa kunnossa ja niin epämääräisissä porukoissa Sirpa tuolloin liikkui. Hän oli siihen asti hoitanut aina työnsä kunnolla, samoin kodin. Kulissit kaatuivat ryminällä. Tuli venähtäneitä juomareissuja, jotka jatkuivat heti aamusta jossain paikallisessa kuppilassa.

Sirpa ei muista enää tarkasti, tapahtuiko se joulunpyhinä vai jo vähän aiemmin, kun aviomies seisoi eräänä aamuna kuppilan ovella. Lapset odottivat autossa. ”Nyt mennään kotiin. Ja nyt sinun pitää päättää, valitsetko perheen vai jatkatko tuota touhua muualla. Jälkimmäisessä tapauksessa kotona ei tarvitse enää näyttäytyä.”

– Mies ei missään vaiheessa heittänyt silmilleni, että olisin juoppo ja huono äiti. Varmaan hän on aina nähnyt minussa hyvän äidin ja vaimon. Mutta lopulta hänkin kyllästyi touhuihini ja laittoi niille pisteen.

Perhe oli lopulta tärkein

Jälkeenpäin Sirpa on tajunnut, että hän oli jo pitkään odottanut miehensä lopullista uhkausta, sitä kohti hän rypemisellään oli varmasti mennyt. Ja koko ajan hän oli myös tiennyt, mitä hän valitsisi.

– Ei epäilystäkään. Perhe painoi lopulta vaakakupissa enemmän kuin viina. Sitä olen aina enemmän rakastanut. Olin vain sairas.

Edellisenä uutenavuotena oli vielä kännätty. Vuoden 2004 viimeisenä päivänä Sirpa nosti aviomiehensä kanssa viimeisen samppanjalasillisensa. Sen jälkeen kumpikaan ei ole juonut pisaraakaan alkoholia.

Lopettaminen oli kamalaa.

– Kiukuttelin miehelle pitkään siitä, miten törkeää on joutua kiristetyksi. Emmekö voisi ostaa edes kuusi olutta? Minulta vietiin ainut keino hoitaa pahaa oloani. Mitä tekisin elämälläni, mihin käyttäisin aikani, kun enää ei tarvinnut miettiä juomien hankkimista ja piilottelua?

Ammattiapua Sirpa ei kokenut tälläkään kertaa tarvitsevansa.

– Se olisi ollut järkevää, ei ollut mitään järkeä kärvistellä yksin.

Raitistumisen jälkeen burn out

Kaksi vuotta päätöksen jälkeen syntyi Pinja. Lapsi, joka ei ole koskaan nähnyt humalaisia ja jolle Sirpa on saanut olla sellainen äiti, joka hän aina olisi halunnut olla: tunteellinen ja läsnä oleva. Myös suhde poikiin lähentyi raittiuden ansiosta.

Vähitellen elämä ilman viiniä ja olutta alkoi tuntua elämisen arvoiselta. Sirpa kävi töissä, jaksoi keskittyä lasten leikkeihin, auttaa läksyissä, pitää kodin täydellisen siistinä. Anoppi sairastui syöpään ja muutti naapuriin, Sirpasta tuli hänen hoitajansa. Senkin Sirpa jaksoi.

Peilistä Sirpa näki väsymyksensä ja sen, että viiniä latkiessaan hän oli pöhöttynyt 94-kiloiseksi. Mutta mitäpä hänestä. Ehkä se oli loputonta hyvittämisen tarvetta tai lapsuudessa opittua kiltteyttä. Joka tapauksessa Sirpalle oli tärkeää huolehtia kaikista muista. Itsensä hän unohti. Hän ei tiennyt omaa lempiväriään tai lempiruokaansa, hänellä ei ollut harrastuksia. Raittius toi paljon hyvää, mutta vaati vielä yhden romahduksen, ennen kuin Sirpa uskoi, että hänelläkin on väliä.

”Olen ollut masentunut seitsemänvuotiaasta saakka”

Loppuunpalamisesta on nyt kaksi vuotta. Ja vihdoin Sirpa on antanut itselleen luvan pyytää apua.

– Terapeutti sanoi, että olen ollut masentunut seitsemänvuotiaasta saakka.

Tärkeimmiksi avuiksi ovat muodostuneet usko, 12 askeleen toipumispolku ja vertaistukiryhmä, jota Sirpa tapaa kerran viikossa. Välillä mies ihmettelee, miksi siellä ryhmässä pitää niin tiiviisti käydä.

– Ryhmässä minut nähdään sellaisena kuin olen, kukaan ei tuomitse. Se on tuonut elämääni paljon rentoutta. Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni mielipiteitä, ja sanon ne myös ääneen.

Sitäkin mies välillä ihmettelee.

– Mutta hän on nyt 22 vuotta katsellut minua ja paljon kaikenlaista sietänyt, joten aika tavalla hänen täytyy minua rakastaa. Eikä hänkään tietysti kaikista helpoimmasta päästä ole, jotenkin olemme toisiamme hioneet.

”Nyt perheessämme näytetään tunteita avoimesti”

Sirpan lempiväri on roosa. Hänen lempiruokansa on pizza. Kodin ei tosiaankaan tarvitse olla tiptop, tärkeämpää on ottaa joku lapsista kainaloon ja jutella. Sirpa käy joka päivä kävelyllä ja kuuntelee samalla lempimusiikkiaan Tuure Kilpeläisestä ja Kaihon Karavaanista panhuilumusiikkiin. Hän on laihtunut jo 14 kiloa. Ihan lähellä on kauneushoitola, jossa Sirpa käy säännöllisesti kynsi- ja jalkahoidoissa.

Sirpa haluaisi huutaa kaikille naisille, jotka eivät ole sitä vielä oivaltaneet: arvostakaa itseänne, pitäkää itseänne hyvänä, huolehtikaa itsestänne.

Voi olla, että Sirpa ei koskaan pääse eroon syyllisyydestä. Mutta ainakin hän yrittää, sillä kyllähän hän tietää, että lapset eivät hyödy mitään siitä, että äiti rypee menneissä ja suree tekemiään virheitä yhä uudestaan.

– Nykyisin perheessämme näytetään tunteita avoimesti. Pussaillaan, halataan, kikatellaan, paiskotaan ovia ja välillä huudetaan naama punaisena. Toisinaan laitamme musiikin soimaan. Laulamme ja tanssimme ympäri taloa, ja minäkin kikatan vedet silmissä kuin pieni tyttö. Koira haukkuu ja hyppii ympärillä. Meillä saa näkyä ja kuulua.

Kaksi vuotta sitten Sirpa kirjoitti pojilleen kirjeet, joissa pyysi kummaltakin anteeksi juomistaan ja sitä, mitä pojat ensimmäisinä vuosinaan joutuivat kokemaan. Esikoisen vastaus oli ytimekäs ja saa Sirpan edelleen hymyilemään.

”Äiti, kaikki on ok.”

Sirpan blogi: Piikittäjästä perhonen

Julkaistu Annassa 19/2017.

Lue lisää:

Alholiongelman selättänyt Ira Koivu: ”Yksin juominen oli oma salaisuuteni”

Tiinan lapsen isä asuu kadulla: Poika osaa kertoa, että isiä ei voi tavata, koska isi juo alkoholia

Huumeet jättänyt ja rakkauden valinnut Jukka Orma: ”Olen vaimolleni elämäni velkaa”

X