Erilaiset perhehaaveet johtivat eroon ja katkeruuteen – asiantuntija: lapsiasiassa kumpaakin tyydyttäviä kompromisseja ei ole

Jos kumppani alkaa haluta lapsia, mutta itse ei, voi muilta osin toimiva suhde päättyä eroon. Suomalaisnainen kertoo, miten erilaiset perhehaaveet tuhosivat hänen parisuhteensa. Asiantuntijan mukaan omat tunteet on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä, jotta eron aiheuttamasta katkeruudesta voi päästä eroon.

Nimimerkki Solea kertoi Annan keskusteluissa oman tarinansa siitä, miten ero jälkikasvua kaipaavasta kumppanista herätti hänessä katkeruuden tunteita.

”Tapasin mieheni hyvin nuorena. Tein jo ihan alussa selväksi, että en halua lapsia. Mieheni ei juurikaan ollut edes miettinyt asiaa ja sanoi vain ai jaa.”

Neljänkymmenen vuoden rajapyykin täytyttyä mies oli alkanut enemmän puhumaan siitä, että hänen elämästään puuttuu jotain tärkeää, kun ei ole lapsia.

”Useamman vuoden ajan toivoin lähes pakkomielteisesti, että minun alkaisi tehdä mieli lapsia, mutta ei, ei todellakaan alkanut. Silti oli vaikeaa tehdä sitä, minkä tiesin oikeaksi, eli päästää mies menemään. Hän oli ja on suuri rakkauteni, enkä mitenkään voinut hyväksyä sitä, että lapsi olisi hänelle loppupeleissä tärkeämpi kuin minä. Hän väitti, että näin ei ole, vaan että hän haluaa perheen nimenomaan minun kanssani. Ja hän haluaa lapsia sellaisen kumppanin kanssa, joka itsekin haluaa niitä. Se viilaisi syvältä, sillä tiesin, että siihen en pysty.”

”Ero teki ja tekee ihan mielettömän kipeää. Tuntuu, että koko tähänastinen elämäni on perustunut illuusiolle jostain. Olen myös katkera miehelleni, että minä en ollutkaan hänelle kaikista tärkein. Rehellisesti puhuen en ainakaan vielä pysty toivomaan hänelle onnea perheen hankintaan, vaan toivon, että hän joutuisi kokemaan perhehelvetin. Tiedän, että tämä kuulostaa epäkypsältä, mutta tällä hetkellä vain tuntuu niin epäreilulta.”

Lue naisen tarina kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Näin asiantuntija kommentoi kirjoitusta ja neuvoo kirjoittajaa

Pyysimme perheterapeutti  ja uusperheneuvoja Anne Huolmania kommentoimaan kirjoitusta ja neuvomaan kirjoittajaa siinä, miten hän pääsisi eroon katkeruuden tunteistaan.

Huolman pitää hyvin ymmärrettävänä sitä, että kirjoittajan kumppanin toiveet lasten hankkimisesta ovat muuttuneet ajan kuluessa.

– Ajatukset lapsesta voivat muuttua vuosien myötä. Yleensä kukaan meistä ei pysty tietämään etukäteen, mitä mieltä on viiden tai kymmenen vuoden päästä, vaikka nykyhetkessä oltaisiin vahvastikin jotain mieltä, Huolman sanoo.

Huolmanin mukaan on hyvin tavallista, että sekä kirjoittaja että hänen kumppaninsa toivoivat toisen muuttavan mieltään lapsiasiassa.

– Kun kumppanien poikkeavat elämänunelmat tulevat näkyviksi, se on shokki. Kumpikin toivoo, että toinen muuttuu. Silloin on pettymys, että toinen ei muutukaan. Pettymystä puretaan helposti vihana toiseen. Toisaalta kirjoittaja toivoi myös, että hänkin alkaisi ruveta haluamaan lapsia. Hän haki siis muutosta myös itsestään.

Myös vastentahtoisesti toisen tahtoon taipumisesta olisi voinut seurata katkeruutta

Monissa tilanteissa, joissa kumppanit ovat asioista eri mieltä, voidaan Huolmanin mukaan päätyä kompromissiin. Lapsiasiassa kumpaakin tyydyttäviä kompromisseja ei kuitenkaan oikeastaan ole.

– Jos jompikumpi olisi suostunut toisen tahtoon ilman omaa haluaan, hän voisi nyt olla toiselle katkera siitä, että on joutunut joko luopumaan lapsesta tai halustaan lapsettomuuteen.

Kirjoittajalle vapaaehtoinen lapsettomuus on selvästi hyvin selkeä identiteettikysymys  ja elämäntapavalinta. Huolmanista on hienoa, että kirjoittaja on pystynyt tekemään omia ajatuksiaan ja arvojaan vastaavan päätöksen.

– Jos tästä miettii jotain hyvää, niin ajattelen, että kirjoittajan kannalta on hieno asia, että hän on löytänyt oman, itselleen tärkeän asian elämässä ja tehnyt sen valinnan, joka vastaa hänen ajatuksiaan ja arvojaan. Se on rohkea sekä itseä että toista kunnioittava päätös, vaikka se herättää vaikeita tunteita, kuten surua ja vihaa.

On eri asia toivoa toiselle pahaa kuin tehdä sitä

Kirjoittaja kertoo, että hän toivoo ex-kumppaninsa joutuvan perhehelvettiin. Onko se hyväksyttävää?

– On eri asia toivoa toisille pahaa kuin toteuttaa ajatuksensa. Niin kauan kuin pahat ajatukset pysyvät ajatuksina ja tunteina, ne voi jotenkin hyväksyä. Mutta jos alkaa toimia toiselle haitallisesti, ilkeästi, aggressiivisesti tai vahingoittavasti, siinä menee raja, Huolman linjaa.

Huolmanin mukaan kaikkien kriisien aluissa on aina suuri tunnemyllerrys ja tuska. Kun negatiivisia tunteita alkaa työstämään, ne helpottavat vähitellen. Kirjoittajan kannattaa kuitenkin lähteä työstämään tunteitaan, jotta katkeruus ei saa hänestä yliotetta.

– Ei ole yhtä aikataulua, jonka mukaan on edettävä. Mutta jos tunteita ei saa käsiteltyä, ihminen helposti jumiutuu. Pitkittynyt katkeruuskin on jumiutumista, joka johtuu pohjalla olevien tunteiden työstämättä jättämisestä.

Omat tunteet hyväksymällä eroon katkeruudesta

Huolman suosittelee, että kirjoittaja alkaa tietoisesti pyrkiä eroon katkeruuden tunteistaan.

– Katkeruudesta kannattaa pyrkiä eroon, jotta siitä ei tule vallitseva olotila. Katkeruus tekee negatiiviseksi ja estää näkemästä esimerkiksi sitä hyvää, mitä tässä päättyneessä parisuhteessakin on ollut. Kun katkeruudesta pääsee eroon, alkaa nähdä toivon tulevassa.

Katkeruudesta eroon päästäkseen on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä omat tunteet.

– Kuulostele, miltä sinusta tuntuu. Mitä ajatuksia ja tunteita sinussa nousee? Tunteita voi lähteä työstämään itse pohtimalla tapahtunutta ja niitä asioita sekä tilanteita, mitkä katkeruuteen liittyvät. Kysy itseltäsi: mistä olen katkera, mitä tunteita se minussa herättää ja mitä asioita siihen liittyy? Joskus voi olla, että historiassamme on asioita, jotka nousevat pintaan tällaisessa tilanteessa ja vahvistavat katkeruuden tunnetta. Esimerkiksi aiemman pettymykset, jotka ovat jääneet käsittelemättä, voivat olla tällaisia.

Jos katkeruus alkaa tuntua ylitsepääsemättömältä sekä kaventaa arkea ja elämää, voi ammattiapu olla tarpeen.

– Jos olo ei ala helpottaa, ajatukset kapenevat katkeruuden ympärille tai arkielämä alkaa tökkiä, kannattaa hakea ammattiapua. Ammattiavussa on kuuntelemisen ja kyselemisen lisäksi se hyvä puoli, että terapeutit peilaavat asiaa ja antavat uusia työkaluja käsitellä vaikeita tunteita, Huolman sanoo.