Ihmissuhteet 9.9.2017

Erittäin pahanlaatuisesta aivokasvaimesta parantunut Karita, 43: ”Syöpä oli minulle kutsu muutokseen”

Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Niclas Mäkelä/Otavamedia
Viisi vuotta sitten Karita Aaltonen, 43, sai kuolemantuomion. Hänen päästään löytyi kasvain, jonka piti tappaa hänet parin vuoden kuluessa. Karita päätti laittaa hanttiin. Hän uskoo, että sairaudella oli hänelle tärkeä viesti.

Ystävänpäivänä 2012 Karita Aaltonen sai kuulla uutisen, jonka sisimmässään jo tiesi.

Sairaanhoitajan reaktio magneettikuvauksen jälkeen vahvisti aavistusta. Tämä oli pidätellyt kyyneliään. Silti vielä neurologin vastaanoton odotushuoneessa Karita yritti torjua pelottavat ajatukset. Ei minua mikään vaivaa!

Puolisen vuotta jatkuneet oudot oireet olivat kuitenkin ajaneet hänet tutkimuksiin. Jalka saattoi yhtäkkiä pettää alta, käsi ei aina osunut juomalasiin.

Neurologi tuijotti pitkään vaiti tietokoneen ruutua ja keikutti tuoliaan hermostuneena. Lopulta hän sai sanotuksi: ”Sinulla on erittäin pahanlaatuinen aivokasvain.”

Karitan päässä löi tyhjää. Hetkessä hän oli muuttunut terveestä, ruuhkavuosiaan elävästä naisesta vakavasti sairaaksi. Kuolemansairaaksi. Kyyneleet alkoivat vieriä hitaasti pitkin poskia.

Ajatukset tulivat ryöppynä: ei minulla ole aikaa sairastaa! Karita työskenteli omassa yrityksessään juontajana, kalenteri pullisteli keikkoja ja tapaamisia. Lisäksi hänellä oli kaksi poikaa Rene, tuolloin 8, ja Nooa, 5. Eihän pienten lasten äiti voi kuolla!

Paranemisen mahdollisuus olematon

Sinisessä omakotitalossa Nokialla eletään tavallista maanantaiaamua. Mies on lähtenyt töihin ja pojat kouluun. Kääpiövillakoira Cara lepää valtaistuimelleen sohvannurkassa, romanialainen rescuekoira Alina hyörii jaloissa.

Keittiön pöydänkulmalla höyryävä diffuuseri levittää ympärilleen raikasta sitruunantuoksua.

– Olen ihan koukussa eteerisiin öljyihin. Käytän niitä moniin tarkoituksiin, kuten puhdistamaan huoneilmaa ja auttamaan unensaantia, Karita Aaltonen, 43, toteaa.

Lieden ääressä häärivä nainen huokuu terveyttä ja hyvää oloa. Ulkopuolinen ei pystyisi mistään päättelemään, että viisi vuotta sitten hän oli hengenvaarassa.

Karita piipahtaa pihalla noukkimassa muutaman voikukanlehden ja heittää ne blenderiin yhdessä banaanin, päärynän, avokadon, pähkinöiden ja kookosöljyn kera. Vihersmoothie on nykyään yksi hänen ruokavalionsa kulmakivistä. Siitä saa hyviä proteiineja ja rasvaa.

Ruokailutottumukset menivät sairauden myötä täysin uusiksi. Ennen hän eli leivällä ja jogurtilla. Aivokasvaimen myötä Karita innostui ruoan parantavasta vaikutuksesta niin paljon, että hän neuvoo nyt myös muita.

Aivan sairauden alussa, jolloin ei vielä tiedetty varmasti, millaisesta kasvaimesta oli kyse, Karita sai TAYS:in johtavalta neurokirurgilta ohjeen: ”Mitä teetkin, älä vain googleta diagnoosiasi.”

Se oli viisas neuvo. Jos Karita olisi kirjoittanut hakukenttään pahimman mahdollisen vaihtoehdon eli Glioblastoma Multiforme gradus IV, kylmät faktat olisivat saattaneet musertaa hänet. Tauti johtaa kuolemaan yleensä vuoden sisällä. Kahden vuoden kuluttua elossa on enää alle 10 prosenttia. Paranemisen mahdollisuus on käytännössä olematon.

Vaikeinta oli kertoa sairaudesta lapsille

Tämä on vain asia, joka on hoidettava pois päiväjärjestyksestä, Karita tuumi ensi järkytyksestä toivuttuaan. Leikkausaika sovittiin kahden kuukauden päähän ja siihen asti arki jatkui päällisin puolin entisenlaisena.

Karita päätti heti, ettei salaile sairauttaan. Vaikeinta oli kertoa siitä lapsille.

– Sanoin, että äidin päässä on klöntti, joka pitää leikata pois. Pojat olivat onneksi niin pieniä, etteivät he ymmärtäneet tilanteen vakavuutta.

Jo ennen leikkausta Karita alkoi rakentaa terveytensä tukipilareita. Hän halusi vahvistaa kehoa ja mieltä kohtaamaan tulevat koitokset. Hän lisäsi ruokavalioonsa antioksidantteja ja lääkinnällisiä yrttejä, kuten pakurikääpää ja havupuu-uutejuomaa sekä sitruunaa, tuoreita marjoja ja viherjauheita.

Hän lenkkeili ja joogasi ja keskittyi pitämään mielialan korkealla.

– Ajatuskin siitä, etten olisi seuraamassa lasteni kasvua, oli karmiva. En suostunut edes miettimään sitä vaihtoehtoa. Minussa kasvoi uhma ja sinnikkyys: tästä on vain selvittävä. Päätin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.

Huonoja uutisia leikkauksen jälkeen

Kun Karita seitsemän tunnin leikkauksen jälkeen heräsi teho-osastolla, hän ihmetteli kehostaan lähtevää piuhojen vyyhtiä ja monitoreita vuoteen ympärillä. Hän kokeili liikuttaa sormiaan ja varpaitaan, kaikki toimivat. Sitten varovainen riemun tunne: minä elän!

Ensimmäinen vierailija oli puoliso Jussi, joka oli elänyt rinnalla koko ajan. Lapsetkin tulivat käymään ja hyppäsivät ujostelematta syliin, vaikka äidillä oli puoli päätä kaljuna. Rene kertoili jääkiekkoturnauksestaan, Nooa höpötteli omiaan.

Sairaalan päivärytmi toi turvaa. Siitä oli vaikea irrottautua.

– Ulkomaailma tuntui vieraalta, siellä ei ollut mikään muuttunut. Minulla sen sijaan mikään ei ollut ennallaan.

Kotiinpaluu ei ollut pelkästään auvoisa. Aistit olivat herkillä ja lasten äänet halkoivat kalloa.

– Tunsin olevani pojille velkaa poissaoloni takia. Halusin olla heille läsnä, mutta samaan aikaan minun piti säästellä voimiani.

Puoliso otti vastuun perheen arjen pyörittämisestä, myös isovanhemmat auttoivat. Karita jaksoi juuri ja juuri hakea lehden postilaatikosta. Sen jälkeen olikin levättävä.

Patologin lausuntoa piti odotella kaksi pitkää viikkoa. Sitten tulivat ikävät uutiset: kasvain oli gradus luokkaa III eli toiseksi vaarallisinta laatua. Karita ei antanut tiedon lannistaa. Hän laajensi lenkkejään postilaatikolta metsän reunaan ja pikku hiljaa pidemmälle. Hän ilmoitti keikkajärjestäjille olevansa taas käytettävissä juontotöihin. Ensimmäisen kerran Karita seisoi mikrofoni kädessä kauppakeskuksessa jo kuukauden päästä leikkauksesta.

– Halusin niin kovasti takaisin töihin. En tajunnut, etten todellakaan ollut siihen vielä valmis.

Kasvain uusiutui parissa kuukaudessa

Kaikki ei ole nyt kunnossa. Kesän mittaan Karita sai epilepsiakohtauksia, joiden hän tiesi kuuluvan asiaan. Intuitio kertoi, että jokin muukin on vialla. Lääkäri vakuutti, ettei kasvain uusiudu näin nopeasti, parissa kuukaudessa. Sinnikkäästi pyydettyään Karita pääsi magneettikuvauksiin. Tulos: kasvain oli uusiutunut.

Ennen toista leikkausta Karita kohtasi iltalenkillä metsäkyyhkysen. Se lennähti aivan hänen eteensä puun oksalle ja killitteli aivan kuin sillä olisi jotakin asiaa. Kotona Karita googletti, mitä kyyhky symboloi. Ruudulle ilmestyivät sanat ”uusi elämä”.

– Koin, että tämä oli minulle merkki jostakin ylhäältä. Tunsin, että minua ympäröi joukko enkeleitä ja sain siitä turvaa ja voimaa leikkaukseen.

Voimaa todella tarvittiin, sillä operaation jälkeen kävi ilmi, että kasvain oli muuttanut luokitusta pelättyyn neloseen. Siihen, josta ei ole paluuta.

Kaikin keinoin sairautta vastaan

Toisesta leikkauksesta alkoi uusi aika. Karita ymmärsi, että nyt täytyi tapahtua muutos. Kiire loppui. Hän päätti keskittää kaiken tarmonsa paranemiseen. Hän ei olisi vain uhri, joka odottaa, että hänet pelastettaisiin. Hän halusi osallistua hoitoonsa aktiivisesti.

Alkoi vuoden kestävä rankka sytostaattikuuri. Karita ei halunnut ajatella, että lääke on myrkky, joka nujertaa sairauden. Hän päätti hoitaa kasvainta rakkaudella.

– Suurin voimavarani on aina ollut positiivisuus. Niinpä ajattelin, että tämä viisisenttinen kasvain oli ystävä, joka on tullut opettamaan minulle jotakin.

Syntyi idea perustaa ”firma” paranemisen ympärille. Tähän kuvitteelliseen yritykseen Karita pestasi ihmisiä, jotka auttoivat toipumisessa. Perheen ja ystävien lisäksi tukirinkiin ilmestyi vyöhyketerapeutteja, akupunktiohoitajia ja muita terveydenhoitoalan ihmisiä.

Ei pidä ymmärtää väärin. Karita antaa kaiken kunnian koululääketieteelle. Leikkaus, sädehoidot ja sytostaatit pelastivat hänen henkensä. Mutta hän uskoo, että täydentävillä hoidoilla oli suuri osuus paranemisessa.

– En käytä sanaa ”vaihtoehtohoito”, koska se sulkee pois toisen. Suuri missioni on yhdistää lääketiede ja täydentävät hoidot toimimaan potilaan parhaaksi.

Karita on ollut jo pitkään kasvissyöjä, ja nyt hän jätti ruokavaliostaan pois maitotuotteet, prosessoidut ruoat ja sokerit. Hän alkoi puristaa itse mehuja ja pyöräyttää smoothieita. Hän löysi rauhallisen yin-joogan ja opetteli syvähengitystä ja meditaatiota. Hän myös opiskeli joogaopettajaksi.

– Pyrin kaikin keinoin elvyttämään voimavarojani ja kohottamaan vastustuskykyäni, jotta keho pystyisi korjaamaan epätasapainotilansa.

Karita ei keskittänyt ajatuksiaan siihen, miksei halua kuolla, vaan siihen, miksi haluaa elää. Hän halusi matkustaa vielä moneen maahan. Nauraa vedet silmissä ystäviensä kanssa. Järjestää pojilleen rippijuhlat. Tulla joskus mummuksi.

– Mietin, että jos kukaan ei ole tästä taudista parantunut, jonkun täytyy olla se ensimmäinen. Minä yksinkertaisesti päätin parantua.

Paraneminen on pieni ihme

Syksyllä toisesta leikkauksesta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Sitä pidetään yleisesti rajapyykkinä syövästä paranemisessa. Lääkäri totesi jo, että Karita voi pitää itseään terveenä.

Se on pieni ihme. Karitan tapaus on harvinainen, mutta ei täysin ainutlaatuinen. Sairautensa alkuvaiheessa Karita haki netin välityksellä ihmisiä, jotka olisivat selvinneet hengissä samanlaisesta syövästä. Jotkut olivat sinnitelleet kaksi, pisimmillään kolme vuotta. Viime keväänä Karita sai viestin kanadalaiselta 38-vuotiaalta Yaron Butterfieldiltä, joka oli saanut diagnoosinsa kaksitoista vuotta sitten. Ja voi yhä hyvin.

Sairaus on toki jättänyt Karitaan jälkensä. Koordinaatiokyky on heikentynyt. Toinen jalka on polven alapuolelta hieman tunnoton. Muisti on kärsinyt sädehoidoista ja sytostaateista. Epilepsialääkkeitä on yhä syötävä säännöllisesti.

Muuten Karita elää normaalisti, mutta entisenlaiseen elämäntyyliinsä hän ei ole palannut.

– Uskon, että syöpä on kehon, mielen ja sielun kutsu muutokseen. Kehoni kuiskaili minulle varmasti useasti, että pysähdy hyvä nainen, mutta en kuunnellut. Vauhtini oli niin kova, että edes ensimmäinen leikkaus ei sitä hidastanut. Kehon piti huutaa eli kehittää tämä pahin mahdollinen kasvain, ennen kuin ymmärsin seisahtua kuuntelemaan.

Mitä syöpä sitten on Karitalle opettanut? Tervettä itsekkyyttä. Aikaisemmin Karita oli aina se, joka auttoi muita. Ehti, viitsi ja jaksoi kaiken, itsensä unohtaen.

– Nyt otan joka päivä omaa aikaa enkä pode siitä syyllisyyttä. Kuulostelen jatkuvasti, mitä kehoni ja mieleni kaipaavat. Kun voin itse hyvin, pystyn paremmin auttamaan myös muita.

Uusi ura sairauden jälkeen

Jo sairauden alkumetreillä Karita ounasteli, että sillä on jokin tarkoitus. Juontajan työ oli ollut mieluinen. Mutta joskus Karita mietti, kuinka hienoa olisi, jos olisi omaakin sanottavaa, jokin tärkeä viesti välitettävänä.

Se löytyi syövän ansiosta.

Syyskuussa ilmestyy Karitan kirja Uskalla parantua, jossa hän kertoo oman tarinansa ja antaa työkaluja syövästä toipumiseen. Viime vuonna Karita perusti yhdessä stressivalmentaja Miia Hutin kanssa Uusi elämä -ohjelman, joka tarjoaa syöpäsairaille tietoa ruokavaliosta ja täydentävistä hoidoista sekä positiivista vertaistukea.

Lisäksi Karita kiertää juontokeikkojen ohella yrityksissä luennoimassa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Hän kannustaa ihmisiä hoitamaan itseään jo ennen kuin sairaus pakottaa siihen.

Karita ei aktiivisesti pelkää syövän uusiutumista. Pelko estäisi elämästä normaalisti. Hän ei myöskään julista voittaneensa sairautta.

– Syöpä ei ole kilpailu, jossa on voittajia ja häviäjiä. Vaikka olen nyt terve, huomisesta en tiedä. Olen kiitollinen jokaisesta uudesta aamusta.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi