Ihmissuhteet

Erotako vai ei? Eropäätös voi kypsyä vuosia ja olla silti eriaikainen: ”Sopivaa hetkeä ei ehkä ole koskaan, ja toisaalta se on milloin tahansa”

Mitä aiemmin eromietteensä ottaa puheeksi puolison kanssa, sen paremmin kaikki sujuu – on lopputulema sitten mikä tahansa, sanoo eroryhmiä ohjaava Niina Hugell. Hänen omasta erostaan on nyt seitsemän vuotta.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Istock, Haastateltavien Kotialbumit

Eropäätös on vaikea paikka.

Mitä aiemmin eromietteensä ottaa puheeksi puolison kanssa, sen paremmin kaikki sujuu – on lopputulema sitten mikä tahansa, sanoo eroryhmiä ohjaava Niina Hugell. Hänen omasta erostaan on nyt seitsemän vuotta.

Pitkän parisuhteen päättäminen voi olla niin vaikea paikka, että eroa pyörittelee mielessään kuukausia – tai jopa vuosia – ennen kuin asian ottaa esiin kumppanin kanssa. Eroryhmiä ohjaava Niina Hugell, 48, kertoo, että ero on hyvin usein eriaikainen.

– On surullista, kun eropäätös tulee kumppanille yllättäen. Toinen on voinut pohtia asiaa pitkäänkin.

Niina Hugell
Eroseminaariohjaaja Niina Hugell, 48, on vetänyt eroryhmiä seitsemän vuotta. Hänellä on myös ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin koulutus.

Niina vetää kymmenen hengen vertaisryhmiä ja ottaa vastaan sekä yksittäisiä asiakkaita että pariskuntia. Hän kehottaa aina asiakkaitaan keskustelemaan eroon liittyvistä ajatuksista myös kotona.

– Puhumalla pystyy ratkaisemaan paljon. Mitä aiemmin omat mietteensä ottaa puheeksi puolison kanssa, sen paremmin kaikki sujuu, on lopputulema sitten mikä tahansa.

Miten tunnistaa hyvä hetki, jolloin ottaa tällainen asia puheeksi?

– Sopivaa hetkeä ei ehkä ole koskaan, ja toisaalta se on milloin tahansa. Jotkut puhuvat automatkoilla vaikeita asioita, koska silloin ei tarvitse katsoa toista silmiin, Niina kertoo.

Seura.fi: Milloin on syytä erota – ja miten? Apua eroaville on tarjolla parisuhteeseen ja paperiasioihin

Eropäätöksen tekeminen saa viedäkin aikaa. Se on iso päätös, jonka takana pitää pystyä seisomaan. Viivyttelyä aiheuttaa yleensä se, että eroon liittyy valtavasti pelkoja: Jäänkö yksin, kenties lopullisesti? Miten pärjään rahallisesti? Mitä muut ajattelevat? Entä miten lapsille käy? Pelkojaan kannattaa käsitellä.

– Jos ei halua pariterapiaan tai eroryhmään, suosittelen menemään kirjastoon ja lukemaan mahdollisimman paljon eroon liittyvää kirjallisuutta.

Kannattaa myös kirjoittaa ajatuksiaan paperille, jotta niihin saa selkeyttä. Sitä Niina ei ollut tullut ajatelleeksi vielä silloin reilut seitsemän vuotta sitten, kun hänen 15 vuotta kestänyt liittonsa päättyi. Hän osallistui eroseminaariin ja sai kotitehtäväksi kirjoittamisen.

– Yllätyin siitä, miten voimakas tapa purkaa ajatuksia kirjoittaminen oli.

Paperille kannattaa vuodattaa kaikki mahdollinen. Tekstejä ei ole tarkoitettu kenellekään jaettavaksi. Ne voi vaikka polttaa tai repiä jälkikäteen.

”Ihmistä vaihtamalla parisuhdeasiat eivät ratkea.”

Jos ajatuksiaan ei käsittele, samat haasteet jatkuvat suhteessa tai seuraavat mukana uuteen suhteeseen.

– Ihmistä vaihtamalla parisuhdeasiat eivät ratkea. Uuden kumppanin kanssa tulee uusia haasteita tai ihan samat haasteet, Niina sanoo.

Ennen varsinaista eroaan Niina ja yhteisten lasten isä olivat yrittäneet erota kahdesti. He palasivat yhteen, koska halusivat tarjota kahdelle pojalleen yhteisen kodin. Nyt pojat ovat jo aikuisia, 19- ja 21-vuotiaita, ja Niina on jutellut heidän kanssaan asiasta. Lapsille lopullinen ero oli helpotus. He voivat paremmin eron jälkeen kuin sitä ennen.

Lue myös: Miten sopia asioista hankalan eksän kanssa? Ota käyttöön nämä poliisin neuvottelutaktiikat

”Pelotti, että jään yksin loppuelämäkseni”

Eroaan Niina ei ole katunut, mutta eron jälkeen hän oli aivan hukassa.

– Minua pelotti, että jään yksin loppuelämäkseni ja että kukaan ei halua minua. Eroryhmässä menin tosi syvälle, olin lohduton, Niina kertoo.

Ensimmäinen vuosi oli vaikein.

– Kalenterivuoden aikana käy läpi juhannukset, joulut ja syntymäpäivät ensimmäistä kertaa yksin. Se on rankkaa. Muistan, miten minua itketti ja pelotti. Kun olin selviytynyt vuodesta, elämä sykähti eteenpäin ihanalla tavalla.

Kolme vuotta sitten Niina tapasi nykyisen puolisonsa. Pari suunnittelee häitään ensi vuoden kesäksi.

– En olisi uskonut, että näin onnellinen voi olla. Minulla on nyt parisuhde, joka on terve, arvostava ja rakastava.

Myös työssään Niina näkee usein sen, miten ero on mahdollisuus uuteen ja hyvään. Eikä aina tarvita eroa, joskus yhteen palaaminen on hyvä ratkaisu.

– On mahdollista luoda suhde uudestaan, mutta se vaatii töitä ja sitoutumista molemmilta. Pitää löytää keinot tehdä asioita eri lailla, jotta molemmilla olisi hyvä olla.

X