Ihmissuhteet

Evoluutiotutkija Markus J. Rantalan 12 neuvoa jätetylle: Näin voit itse helpottaa eron jälkeistä ahdistusta

Rakkaudesta ex-kumppania kohtaan voi olla yhtä vaikea päästä eroon kuin huumeiden käytöstä. Se johtuu voimakkaan ihastumisen aiheuttamasta dopamiiniryöpystä. Hylätyksi tulemisen tuskaa ja dopamiinitason laskua voi itse helpottaa tietoisella käyttäytymisellä.

Teksti:
Sari Hannikainen
Kuvat:
Istock

Sad desperate wife or girlfriend after a breakup sitting in a couch at home

Rakkaudesta ex-kumppania kohtaan voi olla yhtä vaikea päästä eroon kuin huumeiden käytöstä. Se johtuu voimakkaan ihastumisen aiheuttamasta dopamiiniryöpystä. Hylätyksi tulemisen tuskaa ja dopamiinitason laskua voi itse helpottaa tietoisella käyttäytymisellä.

Rakastumisen tarkoitus on muuttaa sammakko prinssiksi, jotta parinmuodostus olisi mahdollinen. Näin kuvailee tutkija Markus J. Rantala. Hän on sekä evoluutiobiologian että evoluutiopsykologian dosentti  Turun yliopistosta.

Ihastuminen aiheuttaa ihmisessä voimakkaan dopamiinihuuman. Dopamiini on hullaannuttava mielihyvähormoni. Siksi muiden on turha sanoa rakastuneelle, että ”maailmassa on seitsemän miljardia muutakin ihmistä” tai että ”ei maailma yhden ihmisen ympärillä pyöri”.  Ihastumisen tarkoitus on, että rakastettu näyttää täydelliseltä. Ihastunut kuvittelee dopamiinihuuruissaan, ettei ole olemassa ketään toista, joka pystyisi tuottamaan hänelle samanlaisen tunteen. Ihastuneen etuaivolohkon toiminta on heikentynyt ja järjen sijaan käytöstä ohjaa tunne.

– Tutkimuksissa nähdään, että ihastuminen aiheuttaa samankaltaisia muutoksia aivojen aktiivisuudessa kuin kokaiinin ottaminen, Rantala sanoo.

– Rakkauden tunteesta voi olla eron jälkeen yhtä vaikea päästä eroon kuin huumeiden käytöstä. Jätetylle tulee käytännössä krapula. Kun hän ei enää saa ”huumetta” eli dopamiinia, se voi aiheuttaa hyvin voimakkaita oireita, kuten ahdistusta ja alakuloa.

Mutta on olemassa  käytösmalleja, jolla jätetty voi auttaa itseään eron jälkeen ja helpottaa erotuskaa.

1. Älä pidä exään yhteyttä

Ex-kumppanin näkeminen tai hänen kanssaan kontaktissa oleminen aktivoi aivojen mesolimbisen järjestelmän,  mikä vain hidastaa tunteiden hiipumista. Siksi yhteydenpidosta eron jälkeen voi olla  haittaa toipumiselle.

2. Omaksu päivä kerrallaan -mentaliteetti

Vaikka takapakkeja välillä tulisikin ja törmäisit exään sattumalta tai tarkoituksella, jokainen päivä, kun et et ota häneen yhteyttä, auttaa sinua menemään eteenpäin.

3. Siivoa exä pois elämästäsi – konkreettisesti

Älä kerää ja museoi entisen rakastettusi tavaroita ja asioita, jotka tuovat hänet mieleesi. Hankkiudu niistä pikemminkin eroon mitä pikimmiten. Exästä muistuttavat asiat saavat vain rakkauden tunteisiin liittyvät aivotoiminnot aktivoitumaan uudelleen ja tuovat takapakkia selviytymiseen.

4. Demonisoi älä romantisoi

Aika kultaa muistot, mikä ei ole toipumisesi kannalta hyvä asia. Vaikka romanttinen rakkaus luo illuusion, että toinen oli täydellinen, kukaan ei ole sellainen. Kirjoita ylös exän vikoja ja ikäviä puolia ja kun alat haikailla hänen peräänsä, lue kirjoittamaasi listaa. Saat realistisemman näkökulman häneen ja suhteeseenne.

Markus J. Rantala
Vaikka se tuntuisi vaikealta, ole mahdollisimman aktiivinen. Se auttaa suuntaamaan ajatuksia muualle kuin exään.

5. Pakota itsesi liikkeelle

Ole mahdollisimman aktiivinen: liiku, tapaa ystäviä, käy elokuvissa, pelaa tietokonepelejä. Kun pidät itsesi kiireisenä ja aktiivisena, sinulla on vähemmän aikaa ajatella exää. Pienetkin tauot ikävässä vellomisessa auttavat toipumisessa.

6. Nosta dopamiinitasoasi

Eronjälkeinen ahdistus johtuu romahtaneesta dopamiinitasosta. Yksi keino on nostaa tasoa on laastarisuhde, mutta jos se ei houkuta, on muitakin keinoja kohottaa dopamiinipitoisuutta, kuten uusien jännittävien asioiden kokeileminen. Matkusta uuteen paikkaan tai mene vaikka laskuvarjohyppykurssille, jos uskallat.

7. Keskity johonkin ihan muuhun

Urheilu on hyvä lääke niin sydänsuruihin kuin masennukseenkin ja varsinkin lajit, jotka vaativat keskittymistä. Sama pätee jonkin musiikki-instrumentin soittamiseen tai vaikka käsitöihin. Niitä harrastaessa pitää keskittyä hetkeen, eivätkä ajatukset karkaile exään.

8. Vältä alkoholia

Alkoholi voimistaa tutkitusti esimerkiksi masennuksen oireita. Humalatila saa myös käyttäytymään impulsiivisemmin ja silloin yhteydenotto exään voi tuntua maailman parhaimmalta idealta.

Valo nostaa mielialaa.

9. Ota valokylpyjä

Valo ja luonnossa liikkuminen nostavat mielialaa. Ulkoile siis mahdollisimman paljon valoisaan aikaan ja tai käytä kirkasvalohoitoa.

10. Meditoi

Kehitä itsellesi rauhoittava mantra ja hoe sitä varsikin silloin, kun exä tulee mieleesi.

11. Hymyile – vaikka väkisin

Kasvojen lihasten aktivoiminen aktivoi hermoratoja, jotka saavat mielialan nousemaan.

12. Rakastu

Paras lääke sydänsuruihin on rakastuminen.

Lähteenä on käytetty Markus J. Rantalan kirjaa Masennuksen biologia – Evoluutiopsykologinen näkökulma mielialahäiriöihin.

X