Ihmissuhteet

Heli Saavalainen menetti poikansa Valtterin huumeille: ”En kyennyt muuttamaan lapseni elämän suuntaa”

Heli Saavalainen, 56, haluaa kertoa poikansa Valtterin tarinan, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu. – Näin voi kuitenkin käydä kenelle tahansa, Heli sanoo. Häneltä huumeet veivät pojan lopullisesti.

Teksti:
Tiina Suomalainen
Kuvat:
Kristiina Kurronen/Otavamedia

Heli Saavalainen sanoo, että selviytyminen oman lapsen kuolemasta on aaltoliikettä. Häntä ovat auttaneet tekeminen ja töissä käyminen, asiasta avoimesti puhuminen ja sururyhmässä saatu vertaistuki.

Heli Saavalainen, 56, haluaa kertoa poikansa Valtterin tarinan, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu. – Näin voi kuitenkin käydä kenelle tahansa, Heli sanoo. Häneltä huumeet veivät pojan lopullisesti.

Marraskuisena aamuna vuonna 2012 Heli Saavalainen keräili aamupalaa tarjottimelle kajaanilaisessa hotellissa. Toimittajana työskentelevä Heli oli juttukeikalla Talvivaarassa.

Puhelu Espanjasta rikkoi rauhallisen aamun: Helin 21-vuotias poika Valtteri oli humalassa pudonnut lomamatkallaan hotellin parvekkeelta 7. kerroksesta.

Heli tärisi shokissa. Aamiainen jäi tarjottimelle. Parin päivän päästä hän istui lentokoneessa matkalla Teneriffalle.

– Kun Valtteri vihdoin saatiin Suomeen ja Töölön sairaalaan, totesi lääkäri, että sinä et taida jätkä tajutakaan, millaisen lottovoiton olet saanut. Valtterilla oli mennyt huimassa pudotuksessa vain reisiluu poikki.

Espanjassa Helille valkeni, että Valtterin asiat olivat täysin sekaisin. Onnettomuus oli kuin käännekohta, jonka jälkeen alkoi syöksykierre.

– Sanotaan, että kissalla on yhdeksän henkeä. Valtteri käytti niistä aika monta, ennen kuin se viimeinen tuli kohdalle.

”Valtteri oli iloinen ja hyväntuulinen poika”

Valtteri eli hyvän lapsuuden ja nuoruuden Lohjalla.

– Valtteri teki minusta äidin. Hän oli erittäin toivottu ja odotettu lapsi. Hän oli iloinen ja hyväntuulinen poika. Syvästi tunteva, herkkä, herkkäuskoinenkin. Ja äärimmäisen onnettomuusaltis. Aina sattui ja tapahtui, ja taas mentiin lujaa ambulanssilla.

Heli kuvailee poikaansa myös sitkeäksi sissiksi. Vaikeista allergioista ja paksusuolen tulehduksesta huolimatta hän oli sisukkaasti mukana monessa. Uintia hän harrasti pikkupojasta asti. Harrastus antoi paljon: mitaleita, pokaaleita, kokemuksia, kavereita. Liki kaikki viikonloput kuluivat leireillä ja kisamatkoilla. Heli reissasi usein mukana.

16 vuotta täytettyään Valtteri lopetti uinnin. Harrastus olisi vaatinut liikaa, jos olisi halunnut pärjätä kansallisella tasolla.

– Silloin muuttui moni asia. Valtteri meni ammattikouluun kokkilinjalle, suurin osa hänen uintikavereistaan jatkoi lukioon. Kaveripiiri vaihtui, enkä enää tuntenut hänen uusia ystäviään.

Heli Saavalainen
– Jotkut panevat välit poikki huumeidenkäyttäjään. Minusta ei ollut siihen. Lapsesta ei voi erota, Heli sanoo.

”Ehkä en halunnutkaan tietää”

Milloin huumeidenkäyttö alkoi? Sitä Heli ei tiedä. 18-vuotiaana Valtteri alkoi kärsiä ahdistuksesta ja söi mielialalääkkeitä. Oli hankala hahmottaa, mikä johtui mistäkin.

Autokoulun Valtteri jätti kesken yllättäen. Eräänä aamuyönä hän tuli kotiin sekopäisenä ja löi nyrkin vessan oven läpi. Poika piti taltuttaa poliisien avulla ja viedä sairaalaan lepositeisiin. Kun poliisit kysyivät, käyttääkö Valtteri huumeita, Heli vastasi, että ei – ”tietääkseni”.

– Silloin minulle tuli ensimmäistä kertaa mieleen, voisiko kyse olla jostain muustakin kuin ahdistuksesta, mielialalääkkeiden sivuvaikutuksista ja alkoholikokeiluista. Ajatus huumeidenkäytöstä tuntui silti täysin vieraalta.

Heli ja hänen miehensä erosivat Valtterin ollessa 19-vuotias, minkä jälkeen äiti ja poika asuivat yhdessä noin vuoden päivät. Kerran Heli löysi kotoa puolen litran limsapullon, johon oli kiinnitetty ilmastointiteipillä kuulakärkikynän tyhjä kuori. Kun hän kysyi Valtterilta, mikä ihme tämä on, poika vastasi, että et sinä halua tietää.

– Ehkä minä en halunnutkaan tietää. Olin hämmentynyt, enkä kysellyt enempää. Kai sitä yrittää sysätä ikävät ajatukset pois eikä halua uskoa. Naiivisti ajattelin, että Valtteri on taas väsäillyt jotakin.

Myöhemmin selvisi, että kyse oli kotitekoisesta kannabispiipusta ja että autokoulu oli tyssännyt kannabiksen käytöstä johtuneeseen ajokieltoon.

Huumeidenkäytön paljastuessa Valtteri oli täysi-ikäinen ja vanhempien puuttumismahdollisuudet olivat käytännössä olemattomat.

Heli yritti puhua kannabiksen käytöstä pojalleen, mutta tämä väisteli.

– Vaikka Valtterin opinnot jäivät kesken, hän teki koko ajan kovasti töitä kokkina. Kai minä edelleen ajattelin, että käyttö oli satunnaista ja hallinnassa.

”Minusta ei ollut panemaan välejä poikki lapseeni”

Espanjassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen meni pitkiä aikoja, ettei Heli kuullut Valtterista mitään eikä saanut tähän yhteyttä. Joskus vihreä pallukka Messengerissä oli ainoa merkki siitä, että poika oli hengissä. Huoli painoi Heliä koko ajan, mutta oli vain yritettävä keskittyä omaan elämään.

Kun Helin sisko kuoli keväällä 2013, Valtterikin ilmestyi hautajaisiin. Mustassa puvussa, laihana kuin mikä.

– En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan. Hän oli niin lommoposkinen, etten meinannut uskoa, että tuossa on minun lapseni. Silloin oli selvää, että kuvioissa oli muitakin huumeita kuin kannabis.

Yleensä Valtteri ilmoitti itsestään, kun tarvitsi rahaa. Heli maksoi velkoja ja sisusti vuosien aikana kolme asuntoa, joista kaikista tuli häätö.

Hän ajoi hakemaan rahatonta poikaansa milloin mistäkin päin Etelä-Suomea. ”Mitä sinä sitä pelastat?” joku kysyi.

– Jotkut panevat välit poikki huumeidenkäyttäjään, ja ymmärrän sen, sillä on suojeltava muuta perhettä ja itseään. Minusta ei ollut siihen. Lapsesta ei voi erota. Ja kai sitä kuvitteli, että auttamalla pystyisi pitämään toisen kiinni tässä yhteiskunnassa.

”Surin menetettyjä mahdollisuuksia”

Heli huusi tuskaansa merenrannalla, tuijotteli tuleen Kainuun-mökillä, laittoi viestejä ystävälleen, että taas menee päin helvettiä enkä minä jaksa enää. Valtterin isän ja muutaman hyvän ystävän lisäksi tukea tuli Irti huumeista ry:n läheisten vertaistukiryhmältä.

– Tunsin pelkoa, vihaa, epätoivoa ja häpeääkin siitä, että omasta lapsestani ei tullutkaan mallikansalaista enkä ollut kyennyt muuttamaan hänen elämänsä suuntaa. Surin menetettyjä mahdollisuuksia. Sitä, että nuoren elämä menee pilalle, vaikka kaikki olisi ollut mahdollista. Surussa oli ehkä vähän itsesääliäkin: miksi minulle käy näin, vaikka olen tehnyt kaiken, minkä voin?

Itsesyytöksissä Heli ei kieriskellyt, vaikka toki hän mietti, oliko Valtterin kasvatuksessa mennyt jokin pieleen. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään yksittäistä syytä.

– Ehkä Valtteri oli hakenut huumeista helpotusta ahdistukseen.

Heli sanoo, että vaikka rakkaus lapseen on koetuksella, se ei koskaan kuole. Huumeet muuttivat Valtterin persoonaa, ja mielialat saattoivat vaihdella äärilaidasta toiseen. Välillä Heli pelkäsi poikaansa ja tapasi tätä vain julkisilla paikoilla.

– On hämmentävää, miten ihminen muuttuu. Tämä on minun lapseni, mutta hän käyttäytyy kuin vieras ihminen.

Heli Saavalainen
Viime aikoina Heli on palannut hyviin muistoihin. Valtteri oli lapsena iloinen ja hyväntuulinen poika.

”Puuttuminen on mahdotonta, jos huumeriippuvainen ei itse halua muutosta”

Kuin vuoristorata, joka menee hitaasti kitkuttaen ylöspäin. Ja sitten taas hurjalla vauhdilla alas. Näin Heli kuvailee Valtterin elämää ja elämistä tämän rinnalla. Aina välillä äidin toivo virisi, sitten taas hävisi.

– Valtterilla oli yritystä. Hän teki hurjasti töitä eri ravintoloissa. Kun hän muutti silloisen tyttöystävänsä kanssa Tammisaareen, tilanne vaikutti tosi hyvältä. Oli työpaikka ja kiva kämppä, ja tapasimme aika usein.

Valtteri sai vankeustuomiot maksamattomista sakoista ja huumausainerikoksista. Ihme kyllä, tapaamisissa vankilan pleksilasin äärellä äiti ja poika juttelivat hyvässä hengessä.

– Hän oli hyväkuntoinen, sillä vankilassa hän söi hyvin ja kävi salilla. Hänellä oli myös aikaa miettiä asioita selvin päin ja tahtoa muuttua.

Kunnes taas syöksyttiin alas ja lujaa.

Lukemattomat kerrat Heli yritti puhua Valtterille ja saada tämän lopettamaan. Siitä seurasi yleensä riita. Valtterille tarjottiin myös päihdehoitoa. Hänellä olisi muun muassa ollut paikka eräässä päihdekuntoutusyksikössä, mutta hän ei koskaan ilmaantunut sinne.

– Puuttuminen on mahdotonta, jos huumeriippuvainen ei itse halua muutosta. Myöhemmin Valtteri olisi halunnut ja etsikin apua, mutta sitä oli vaikea saada. Väärien valintojen aiheuttama leima on kova, ja se vaikuttaa siihen, miten sinua kohdellaan.

”Olin helpottunut, että kuolema meni näin”

Viesti saapui toukokuisena iltana vuonna 2018. Valtterin tyttöystävä kirjoitti Messengerissä, että ei tiennyt, mitä muuta kautta Helin saisi kiinni. Poliisitkin olivat yrittäneet tavoittaa Heliä. Tyttöystävä oli löytänyt Valtterin elottomana sohvalta ja yrittänyt elvyttää tätä. Ensihoitajat tulivat paikalle, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Heli luki viestin läpi yhä uudestaan ymmärtämättä sitä kunnolla. Vaikka hän oli monesti peloissaan odottanut tätä, nyt hänet valtasi epäusko.

Tapahtunut tuli todeksi oikeuslääketieteen laitoksella, jossa Valtteri makasi kappelissa lakanan alla. Heli kosketti Valtterin kylmää otsaa.

Suru viilsi, mutta samalla Heli tunsi helpotusta.

– Olin helpottunut, että kuolema meni näin. Että hänellä oli tyttöystävä, joka rakasti häntä. Että hän ei kuollut väkivaltaisesti. Että olimme viimeiset ajat sovussa, Heli sanoo.

Valtterilla oli mennyt keväällä paremmin. Hän oli asunut pitkään tyttöystävänsä kanssa Helsingissä ja oli rakastunut. Heli oli ollut Valtterin kanssa tekemisissä lähes viikoittain. Poika oli suunnitellut tulevaisuuttaan ja alkanut puhua huumeidenvastaisesti.

Viimeisessä tyttöystävän nappaamassa kuvassa Valtteri seisoo käsi paketissa, toinen peukku pystyssä. Hän oli joutunut sairaalaan murrettuaan käsivartensa. Käsi olisi pitänyt leikata, mutta Valtteri lähti sairaalasta ennen sitä. Seuraavana päivänä hän kuoli, vain 26-vuotiaana.

Valtterin kuolinsyy oli äkillinen keuhkokuume. Veressä oli monenlaisia aineita, muun muassa kipulääkkeitä, mutta myrkytys se ei ollut.

– Hänen kuolemansa oli täysin turha. Keuhkokuume olisi ollut antibiooteilla hoidettavissa, jos hän olisi jäänyt sairaalaan.

Graffiti
Graffiti ilmestyi lohjalaisen muuntajan seinään pian Valtterin kuoleman jälkeen: Lepää rauhassa Wallu. Kuva Heli Saavalaisen kotialbumi.

”Osa lapsesta kuolee, koska vanhempi menettää osan hänestä huumeille”

Heli sanoo, että kuolemanpelko on läsnä siitä hetkestä, kun oma lapsi alkaa käyttää huumeita.

– Osa lapsesta kuolee, koska vanhempi menettää osan hänestä huumeille. Silti toivoa on koko ajan. Kuolema tuo lopullisuuden.

Heli haluaa kertoa Valtterin tarinan, koska huumeidenkäytöstä on puhuttava. Vaikenemalla ei mikään muutu.

– Aihe on edelleen tabu, vaikka se koskettaa ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä. Kukaan ei voi sanoa, että ei minun lapsestani tule narkomaania.

Hän on huolissaan siitä, että suhtautuminen kannabikseen on muuttunut sallivammaksi. Kannabis avaa usein tietä vahvempiin huumeisiin. Heli kertoo näkevänsä punaista aina, kun joku puhuu kannabiksen viihdekäytöstä.

– Olen pohtinut myös huumekuolemien määrää, joka on todellisuudessa suurempi kuin tilastot näyttävät. Tilastoihinhan päätyvät vain ne kuolemat, jotka ovat johtuneet huumeista aiheutuneista myrkytyksistä. Ei Valtteri ole tilastoissa, eivätkä piripäissään kalliota päin ajaneet. Itsemurhan tehneet ovat vielä ihan oma lukunsa.

Selviytyminen oman lapsen kuolemasta on aaltoliikettä. Heliä ovat auttaneet tekeminen ja töissä käyminen, asiasta avoimesti puhuminen ja Irti huumeista ry:n ja Suomen mielenterveysseuran sururyhmässä saatu vertaistuki. Voimaa antavat myös Valtterin siskopuolet ja toisen siskon lapset, jotka ovat kuin lapsenlapsia.

Viime aikoina Heli on palannut yhä useammin hyviin muistoihin, joissa ollaan Valtterin kanssa luontoretkellä Kainuussa tai vaikkapa uintiretkellä Maltalla.

Valtteri elää myös graffitissa, joka ilmestyi jokunen päivä hänen kuolemansa jälkeen erään muuntajan seinään Lohjalla. Kolmemetriseen maalaukseen on ikuistettu Valtterin hymyilevät kasvot ja teksti: Lepää rauhassa Wallu.

X