Heli Saavalainen menetti poikansa Valtterin huumeille: ”En kyennyt muuttamaan lapseni elämän suuntaa”
Heli Saavalainen, 56, haluaa kertoa poikansa Valtterin tarinan, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu. – Näin voi kuitenkin käydä kenelle tahansa, Heli sanoo. Häneltä huumeet veivät pojan lopullisesti.
Heli Saavalainen, 56, haluaa kertoa poikansa Valtterin tarinan, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu. – Näin voi kuitenkin käydä kenelle tahansa, Heli sanoo. Häneltä huumeet veivät pojan lopullisesti.
Marraskuisena aamuna vuonna 2012 Heli Saavalainen keräili aamupalaa tarjottimelle kajaanilaisessa hotellissa. Toimittajana työskentelevä Heli oli juttukeikalla Talvivaarassa.
Puhelu Espanjasta rikkoi rauhallisen aamun: Helin 21-vuotias poika Valtteri oli humalassa pudonnut lomamatkallaan hotellin parvekkeelta 7. kerroksesta.
Heli tärisi shokissa. Aamiainen jäi tarjottimelle. Parin päivän päästä hän istui lentokoneessa matkalla Teneriffalle.
– Kun Valtteri vihdoin saatiin Suomeen ja Töölön sairaalaan, totesi lääkäri, että sinä et taida jätkä tajutakaan, millaisen lottovoiton olet saanut. Valtterilla oli mennyt huimassa pudotuksessa vain reisiluu poikki.
Espanjassa Helille valkeni, että Valtterin asiat olivat täysin sekaisin. Onnettomuus oli kuin käännekohta, jonka jälkeen alkoi syöksykierre.
– Sanotaan, että kissalla on yhdeksän henkeä. Valtteri käytti niistä aika monta, ennen kuin se viimeinen tuli kohdalle.
”Valtteri oli iloinen ja hyväntuulinen poika”
Valtteri eli hyvän lapsuuden ja nuoruuden Lohjalla.
– Valtteri teki minusta äidin. Hän oli erittäin toivottu ja odotettu lapsi. Hän oli iloinen ja hyväntuulinen poika. Syvästi tunteva, herkkä, herkkäuskoinenkin. Ja äärimmäisen onnettomuusaltis. Aina sattui ja tapahtui, ja taas mentiin lujaa ambulanssilla.
Heli kuvailee poikaansa myös sitkeäksi sissiksi. Vaikeista allergioista ja paksusuolen tulehduksesta huolimatta hän oli sisukkaasti mukana monessa. Uintia hän harrasti pikkupojasta asti. Harrastus antoi paljon: mitaleita, pokaaleita, kokemuksia, kavereita. Liki kaikki viikonloput kuluivat leireillä ja kisamatkoilla. Heli reissasi usein mukana.
16 vuotta täytettyään Valtteri lopetti uinnin. Harrastus olisi vaatinut liikaa, jos olisi halunnut pärjätä kansallisella tasolla.
– Silloin muuttui moni asia. Valtteri meni ammattikouluun kokkilinjalle, suurin osa hänen uintikavereistaan jatkoi lukioon. Kaveripiiri vaihtui, enkä enää tuntenut hänen uusia ystäviään.
”Ehkä en halunnutkaan tietää”
Milloin huumeidenkäyttö alkoi? Sitä Heli ei tiedä. 18-vuotiaana Valtteri alkoi kärsiä ahdistuksesta ja söi mielialalääkkeitä. Oli hankala hahmottaa, mikä johtui mistäkin.
Autokoulun Valtteri jätti kesken yllättäen. Eräänä aamuyönä hän tuli kotiin sekopäisenä ja löi nyrkin vessan oven läpi. Poika piti taltuttaa poliisien avulla ja viedä sairaalaan lepositeisiin. Kun poliisit kysyivät, käyttääkö Valtteri huumeita, Heli vastasi, että ei – ”tietääkseni”.
– Silloin minulle tuli ensimmäistä kertaa mieleen, voisiko kyse olla jostain muustakin kuin ahdistuksesta, mielialalääkkeiden sivuvaikutuksista ja alkoholikokeiluista. Ajatus huumeidenkäytöstä tuntui silti täysin vieraalta.
Heli ja hänen miehensä erosivat Valtterin ollessa 19-vuotias, minkä jälkeen äiti ja poika asuivat yhdessä noin vuoden päivät. Kerran Heli löysi kotoa puolen litran limsapullon, johon oli kiinnitetty ilmastointiteipillä kuulakärkikynän tyhjä kuori. Kun hän kysyi Valtterilta, mikä ihme tämä on, poika vastasi, että et sinä halua tietää.
– Ehkä minä en halunnutkaan tietää. Olin hämmentynyt, enkä kysellyt enempää. Kai sitä yrittää sysätä ikävät ajatukset pois eikä halua uskoa. Naiivisti ajattelin, että Valtteri on taas väsäillyt jotakin.
Myöhemmin selvisi, että kyse oli kotitekoisesta kannabispiipusta ja että autokoulu oli tyssännyt kannabiksen käytöstä johtuneeseen ajokieltoon.
Huumeidenkäytön paljastuessa Valtteri oli täysi-ikäinen ja vanhempien puuttumismahdollisuudet olivat käytännössä olemattomat.
Heli yritti puhua kannabiksen käytöstä pojalleen, mutta tämä väisteli.
– Vaikka Valtterin opinnot jäivät kesken, hän teki koko ajan kovasti töitä kokkina. Kai minä edelleen ajattelin, että käyttö oli satunnaista ja hallinnassa.
”Minusta ei ollut panemaan välejä poikki lapseeni”
Espanjassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen meni pitkiä aikoja, ettei Heli kuullut Valtterista mitään eikä saanut tähän yhteyttä. Joskus vihreä pallukka Messengerissä oli ainoa merkki siitä, että poika oli hengissä. Huoli painoi Heliä koko ajan, mutta oli vain yritettävä keskittyä omaan elämään.
Kun Helin sisko kuoli keväällä 2013, Valtterikin ilmestyi hautajaisiin. Mustassa puvussa, laihana kuin mikä.
– En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan. Hän oli niin lommoposkinen, etten meinannut uskoa, että tuossa on minun lapseni. Silloin oli selvää, että kuvioissa oli muitakin huumeita kuin kannabis.
Yleensä Valtteri ilmoitti itsestään, kun tarvitsi rahaa. Heli maksoi velkoja ja sisusti vuosien aikana kolme asuntoa, joista kaikista tuli häätö.
Hän ajoi hakemaan rahatonta poikaansa milloin mistäkin päin Etelä-Suomea. ”Mitä sinä sitä pelastat?” joku kysyi.
– Jotkut panevat välit poikki huumeidenkäyttäjään, ja ymmärrän sen, sillä on suojeltava muuta perhettä ja itseään. Minusta ei ollut siihen. Lapsesta ei voi erota. Ja kai sitä kuvitteli, että auttamalla pystyisi pitämään toisen kiinni tässä yhteiskunnassa.
”Surin menetettyjä mahdollisuuksia”
Heli huusi tuskaansa merenrannalla, tuijotteli tuleen Kainuun-mökillä, laittoi viestejä ystävälleen, että taas menee päin helvettiä enkä minä jaksa enää. Valtterin isän ja muutaman hyvän ystävän lisäksi tukea tuli Irti huumeista ry:n läheisten vertaistukiryhmältä.
– Tunsin pelkoa, vihaa, epätoivoa ja häpeääkin siitä, että omasta lapsestani ei tullutkaan mallikansalaista enkä ollut kyennyt muuttamaan hänen elämänsä suuntaa. Surin menetettyjä mahdollisuuksia. Sitä, että nuoren elämä menee pilalle, vaikka kaikki olisi ollut mahdollista. Surussa oli ehkä vähän itsesääliäkin: miksi minulle käy näin, vaikka olen tehnyt kaiken, minkä voin?
Itsesyytöksissä Heli ei kieriskellyt, vaikka toki hän mietti, oliko Valtterin kasvatuksessa mennyt jokin pieleen. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään yksittäistä syytä.
– Ehkä Valtteri oli hakenut huumeista helpotusta ahdistukseen.
Heli sanoo, että vaikka rakkaus lapseen on koetuksella, se ei koskaan kuole. Huumeet muuttivat Valtterin persoonaa, ja mielialat saattoivat vaihdella äärilaidasta toiseen. Välillä Heli pelkäsi poikaansa ja tapasi tätä vain julkisilla paikoilla.
– On hämmentävää, miten ihminen muuttuu. Tämä on minun lapseni, mutta hän käyttäytyy kuin vieras ihminen.
”Puuttuminen on mahdotonta, jos huumeriippuvainen ei itse halua muutosta”
Kuin vuoristorata, joka menee hitaasti kitkuttaen ylöspäin. Ja sitten taas hurjalla vauhdilla alas. Näin Heli kuvailee Valtterin elämää ja elämistä tämän rinnalla. Aina välillä äidin toivo virisi, sitten taas hävisi.
– Valtterilla oli yritystä. Hän teki hurjasti töitä eri ravintoloissa. Kun hän muutti silloisen tyttöystävänsä kanssa Tammisaareen, tilanne vaikutti tosi hyvältä. Oli työpaikka ja kiva kämppä, ja tapasimme aika usein.
Valtteri sai vankeustuomiot maksamattomista sakoista ja huumausainerikoksista. Ihme kyllä, tapaamisissa vankilan pleksilasin äärellä äiti ja poika juttelivat hyvässä hengessä.
– Hän oli hyväkuntoinen, sillä vankilassa hän söi hyvin ja kävi salilla. Hänellä oli myös aikaa miettiä asioita selvin päin ja tahtoa muuttua.
Kunnes taas syöksyttiin alas ja lujaa.
Lukemattomat kerrat Heli yritti puhua Valtterille ja saada tämän lopettamaan. Siitä seurasi yleensä riita. Valtterille tarjottiin myös päihdehoitoa. Hänellä olisi muun muassa ollut paikka eräässä päihdekuntoutusyksikössä, mutta hän ei koskaan ilmaantunut sinne.
– Puuttuminen on mahdotonta, jos huumeriippuvainen ei itse halua muutosta. Myöhemmin Valtteri olisi halunnut ja etsikin apua, mutta sitä oli vaikea saada. Väärien valintojen aiheuttama leima on kova, ja se vaikuttaa siihen, miten sinua kohdellaan.
”Olin helpottunut, että kuolema meni näin”
Viesti saapui toukokuisena iltana vuonna 2018. Valtterin tyttöystävä kirjoitti Messengerissä, että ei tiennyt, mitä muuta kautta Helin saisi kiinni. Poliisitkin olivat yrittäneet tavoittaa Heliä. Tyttöystävä oli löytänyt Valtterin elottomana sohvalta ja yrittänyt elvyttää tätä. Ensihoitajat tulivat paikalle, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Heli luki viestin läpi yhä uudestaan ymmärtämättä sitä kunnolla. Vaikka hän oli monesti peloissaan odottanut tätä, nyt hänet valtasi epäusko.
Tapahtunut tuli todeksi oikeuslääketieteen laitoksella, jossa Valtteri makasi kappelissa lakanan alla. Heli kosketti Valtterin kylmää otsaa.
Suru viilsi, mutta samalla Heli tunsi helpotusta.
– Olin helpottunut, että kuolema meni näin. Että hänellä oli tyttöystävä, joka rakasti häntä. Että hän ei kuollut väkivaltaisesti. Että olimme viimeiset ajat sovussa, Heli sanoo.
Valtterilla oli mennyt keväällä paremmin. Hän oli asunut pitkään tyttöystävänsä kanssa Helsingissä ja oli rakastunut. Heli oli ollut Valtterin kanssa tekemisissä lähes viikoittain. Poika oli suunnitellut tulevaisuuttaan ja alkanut puhua huumeidenvastaisesti.
Viimeisessä tyttöystävän nappaamassa kuvassa Valtteri seisoo käsi paketissa, toinen peukku pystyssä. Hän oli joutunut sairaalaan murrettuaan käsivartensa. Käsi olisi pitänyt leikata, mutta Valtteri lähti sairaalasta ennen sitä. Seuraavana päivänä hän kuoli, vain 26-vuotiaana.
Valtterin kuolinsyy oli äkillinen keuhkokuume. Veressä oli monenlaisia aineita, muun muassa kipulääkkeitä, mutta myrkytys se ei ollut.
– Hänen kuolemansa oli täysin turha. Keuhkokuume olisi ollut antibiooteilla hoidettavissa, jos hän olisi jäänyt sairaalaan.
”Osa lapsesta kuolee, koska vanhempi menettää osan hänestä huumeille”
Heli sanoo, että kuolemanpelko on läsnä siitä hetkestä, kun oma lapsi alkaa käyttää huumeita.
– Osa lapsesta kuolee, koska vanhempi menettää osan hänestä huumeille. Silti toivoa on koko ajan. Kuolema tuo lopullisuuden.
Heli haluaa kertoa Valtterin tarinan, koska huumeidenkäytöstä on puhuttava. Vaikenemalla ei mikään muutu.
– Aihe on edelleen tabu, vaikka se koskettaa ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä. Kukaan ei voi sanoa, että ei minun lapsestani tule narkomaania.
Hän on huolissaan siitä, että suhtautuminen kannabikseen on muuttunut sallivammaksi. Kannabis avaa usein tietä vahvempiin huumeisiin. Heli kertoo näkevänsä punaista aina, kun joku puhuu kannabiksen viihdekäytöstä.
– Olen pohtinut myös huumekuolemien määrää, joka on todellisuudessa suurempi kuin tilastot näyttävät. Tilastoihinhan päätyvät vain ne kuolemat, jotka ovat johtuneet huumeista aiheutuneista myrkytyksistä. Ei Valtteri ole tilastoissa, eivätkä piripäissään kalliota päin ajaneet. Itsemurhan tehneet ovat vielä ihan oma lukunsa.
Selviytyminen oman lapsen kuolemasta on aaltoliikettä. Heliä ovat auttaneet tekeminen ja töissä käyminen, asiasta avoimesti puhuminen ja Irti huumeista ry:n ja Suomen mielenterveysseuran sururyhmässä saatu vertaistuki. Voimaa antavat myös Valtterin siskopuolet ja toisen siskon lapset, jotka ovat kuin lapsenlapsia.
Viime aikoina Heli on palannut yhä useammin hyviin muistoihin, joissa ollaan Valtterin kanssa luontoretkellä Kainuussa tai vaikkapa uintiretkellä Maltalla.
Valtteri elää myös graffitissa, joka ilmestyi jokunen päivä hänen kuolemansa jälkeen erään muuntajan seinään Lohjalla. Kolmemetriseen maalaukseen on ikuistettu Valtterin hymyilevät kasvot ja teksti: Lepää rauhassa Wallu.
Kommentit
Hienoa, että joku uskaltaa kertoa rehellisesti myös sen, että ei pysty lastaan hylkäämään vaikka muut sitä odottaisi. Tietenkin jos lapsi tuhoaisi vanhemman elämän täysin, niin silloin olisi pakko pystyä päästämään irti… Addiktiot on sairauksia, ei vanhempi hylkää lastaan minkään muunkaan sairauden kohdalla, miksi siis riippuvuuden takia (ellei hän tosiaan tee jotain pahaa henkilökohtaisesti vanhemmille). Päihderiippuvaisen elämä on muutenkin kamalaa, uskon, että jokaiselle riippuvaiselle tuo/toisi lohtua ja turvaa se, jos vaan tietää että tässä raadollisessa maailmassa on ainakin se yksi ihminen, joka rakastaa ja auttaa, oli tilanne mikä tahansa… <3 Ilman turvasatamaa sieltä paskasta on paaaaljon vaikeampi nousta… En kuitenkaan kannusta ketään uhraamaan omaa elämäänsä lapsensa mukana, jos et enää jaksa sitä, niin tee lapsellesi ainakin selväksi se, että sitten kun hän on oikeasti valmis taistelemaan elämänsä muuttamisesta, niin sä olet valmis auttamaan… Narkomaanitkin on ihmisiä, mutta he ovat jääneet kammottavan sairauden alle, eikä yksikään ihminen oikeesti halua elää siinä maailmassa pidemmän päälle, pois pääseminen vaan voi tuntua ylitsepääsemättömältä…
Kommentit
Ihminen haluaa elämälleen muutosta vain jos joutuu näkemään valintojensa huonot puolet.
Ahdistuneet lapset ovat supervanhempien nurja puoli.
Päihteidenkäyttäjä näkee valintojensa huonot puolet jo aika pian. Usein siinä vaiheessa sairaus on kuitenkin jo niin pitkällä että irrottautuminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Sen kertoo toipumisprosentti joka on 2%. Tauti on kova. En ole keskustellut yhdenkään addiktin kanssa, joka nauttisi päihde-elämästä.
Minulla on päihdelapsi, enkä koe olleeni supervanhempi. Ihan tavallinen perhe jossa on eletty tavallista elämää. Kuten artikkelin äitikin kirjoittaa. En ihan ymmärrä mikä oli kommenttisi pointti. Aina löytyy joku joka haluaa kommentoida vaikka ei ko asiasta mitään ymmärtäisikään.
Läheinen nuori kuoli huumeisiin, onkohan tuo diagnoosi keuhkokuume tapa suojella omaisia, sitä olemme miettineet.
Ala-arvoinen artikkeli. Kannabikseen ei ole vieläkään kuollut ketään.
Kyse selvästi reseptilääkkeistä ja muusta, silti pajaria maalataan päätekijäksi? Mutuun perustuvaa journalismia, eli ei journalismia lainkaan.
Artikkelissa ei minun nähdäkseni ollut kyse kannabiksesta vaan turhista päihdekuolemista.
Valtterin äiti ei onneksi muuta kuin kannabiksen käyttöä tarvinnut nähdä vaikka kaikkein pahimman päihteidenkäytön seurauksen näkikin. Surullista. Otan osaa.
Valtterin äidille täytyy sanoa että olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Aikani yritin poikani kanssa tuloksetta! Jossain vaiheessa vaan on todettava että vaikka mitä teet niin naikuisen ihmisen on otettava omasta elämästään vastuu. Vaikka se pahalta tuntuukin niin irti on päästettävä. Mielummin yhden ihmisen helevetti kuin kahden!
Kiitos hienosta tarinasta. Kenelle vaan voisi käydä noin. Minulla ei ole omista lapsistani tosin vertailukohtaa. He ovat löytäneet elämäänsä sellaisia tärkeitä kiinnostuksen kohteita, jotka pitävät heidät kaidalla tiellä. Mutta toistan, kenelle vaan voi käydä niin, että lapsi sortuu, tulee vedetyksi huumehelvettiin. Myötätuntoni on kaikkien narkomaanien ja heidän lähiomaistensa puolella. Voimia ja korkeimman huolenpitoa.
Kiitos Heli avoimuudesta ❤️ Lähetin jutun äidilleni ja hän kommentoi jutun olevan kuin hänen elämästään. Meitä läheisiä on enemmän kuin moni ymmärtää, minun veljeni vei myös huumeet lopulta kokonaan.
Vaikka tyttäreni päätyikin 18 v. itsemurhaan, pidän oikeana kuolinsyynä huumeidenkäyttöä. Kannabista ei missään nimessä pidä laillistaa, siitä meilläkin kaikki alkoi.
Kannabiksen laillistaminen on kaksipiippuinen juttu. Mielestäni käytöstä ei missään nimessä pitäisi rankaista, koska se leimaa, ihmiset menettävät mahdollisuuksia, opiskelu- ja työpaikkoja ja kuten tässäkin hän joutu lopettamaan autokoulun koska oli saanut käyttörangaistuksen.
Jos kannabis laillistettaisiin, sitä käytettäisiin turvallisemmin, ja monipuolisemmin esim suun kautta, jolloin käytetään paljon pienempiä annoksia. Nyt sen sijaan itse väsätään salaa piilossa bongeja, monesti saatetaan kokea alemmuutta, ei voida olla varmoja kannabiksen laadusta, koska sitä ostetaan hämärätyypeiltä, ja samoilta kontakteilta on helppo sitten kokeilunhaluisen saada muitakin huumeita.
Yritän nähdä asian objektiivisesti, vaikka olen todellisuudessa hyvin huumevastainen.
T. Itsekin melko nuorena veljensä huumeille menettänyt samana vuonna
Ehkä Valtterikin olisi ottanut paremmin apua vastaan jos huumeiden käytöstä ei rangaistaisi.
Huumekuolemista muuten tilastoidaan kaikki huumeisiin liittyvät kuolemat, myös ne, joissa henkilö hyppää parvekkeelta piripäissään.
Ymmärrettävää että läheisen kuolema on raskas, ja syyllisiä mieli hakee lähes mistä, mutta tämäkin poika voisi olla vielä elossa jos päihteillä ei tehtäisi nykyisen kaltaista populistipolitiikkaa vaan päätöksenteko perustuisi tutkittuun faktatietoon.
Vaikka tästä surullisesta tarinasta ei aivan kaikkia yksityiskohtia esille tulekkaan, Valtterin kohtalon kannalta oleellisin lienee tässä: ”autokoulu oli tyssännyt kannabiksen käytöstä johtuneeseen ajokieltoon”. Jos jäät lievästä rattijuopumuksesta kiinni alkoholin vaikutuksen alaisena, ajo-oikeus ei lähde ensimmäisestä kerrasta. Sen sijaan jos jäät kiinni kannabiksesta, ajo-oikeus lähtee, vaikka et olisi ollut lähelläkään autoa. Nuorelle miehelle (joka ei asu pk-seudulla) tämä on pysyvästi itsetuntoa musertava kokemus, ja itsetunnon musertumistahan lääkitään nimenomaan päihteillä. Ei varhaisaikuinen kykene puolustamaan itseään viranomaisvallalta, saati sitten rationalisoimaan tuon vallankäytön virheellisyyttä. Kun leiman myötä tulevaisuudella ei enää ole merkitystä, silloin on helppo hakeutua seuraan, jossa päihteeksi kelpaa käytännössä kaikki.
Tuoreen EU:n huumausainestrategian (vuosille 2021-2025) keskeisimpiä tavoitteita on huumeidenkäytön stigman vähentäminen. Tämä tarina on jälleen yksi esimerkki siitä, miksi tuo tavoite on tärkeä. Jos stigmaa ei olisi, niin silloin hänkin olisi voinut uskaltaa huumeista ja tilanteestaan vanhemmilleen puhua.
Itsekkin nuorena huumeita kokeillut ja käyttänytkin mutten onneksi enää vuosiin.
Itsellä se loppui viimeistäänkin lapsiin ja johtui heikoista hetkistä ja viihdekäytössä.
Mies taas oli aloittanut piikki huumeet jo 13 vuotiaana ja lopulta 38 vuotiaana ne veivät hautaan. Vaikka oikea syy olikin tukehtuminen oksennuksen mutta koska oli sammunut ei siihen herännyt. Minulla ei siis kokemusta lapsen kuolemasta mutta miehen kanssa yhdessä oltiin 9,5v. Hänellä oli adhd joka varmasti nyös myötä vaikuttajana asioissa. Meille jäi myös 3yhteistä lasta ja yksi minun lapseni, toivotaan ettei kukaan heistä joutuisi tälle tielle. Oma nyt jo 19v tytär kokeili kyllä lääkkeitä ja alkoholia muttei onneksi jatkanut sillä linjalla ja mielestäni tähän auttoi paljon keskustelu. En syyttänyt mistään vaan kertoi mitä mikäkin vaikuttaa mihinkin ja jätin päätösvallan hänelle. Ja annoin esimerkkejä omasta ja mieheni elämästä.
Pienempien lasten varsinkin poikien puolesta pelottaa kyllä vähän tulevaisuus, mutta toivottavasti turhaan.
Monilla suht rauhallisilla ihmisillä on adhd mitä ei huomata ja adhd tuhoaa elämän jos ei tiedosteta. Itselle toitotettu että ei minussa vikaa ole, olen vain laiska ja epäkiinnostunut yms. Vahvasti aloin epäilemään näitä läheisten mielipiteitä ja ennen kuin aloin epäilemään tunsin itseni epäonnistuneeksi. Todellakin tekisi mieli käyttää kaiken maailman päihteitä jotta ei olisi niin huono olo. Alkoholin kanssa on ollut ongelmaa ja en oo paljoa juonut mutta välillä tulee sellaista että haluaisi koko ajan juoda. Tunteet ovat niin vahvoja ja sellaisia ihmisiä vähätellään suomessa ja käsketään tuntea vähemmän. Tämmöinenkin pikkuasia voi ajaa herkät ihmiset jopa kuolemaan asti. Jos minulla ei olisi näin vahvoja mielipiteitä, vahvaa luonnetta ja itsekuria, olisin itsekin varmasti samassa tilanteessa. Suomessa ei voi puhua tarpeeksi omista ongelmista ja omista tunteista.
Adhd tuli minullakin tästä mieleen. Syvästi tunteva herkkä syvästi myös ahdistuu js hakee rentoutusts päihteistä ja huumeista. Impulsiikontrolli heikko. Muuten ahkera, sinnikäs, vilkas, hauska poika. Kaikki adhd-piirteitä. Tämä tietenkin mutu-tuntumaa, usein kuitenkin jätetään tutkimatta. Voi kun olisi saanut oikealaista apua ajoissa. Voimia perheelle!
Kannabis on täysin laillista Kanadassa ja monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, sekä dekriminalisoitu suurimmassa osassa Eurooppaa. Ei minkäänlaisia ongelmia. Kannabis ei ole aina ollut laitonta Suomessa eikä sen laittomuudelle ole minkäänlaisia perusteita, kannabis on tutkitusti eräs vähiten haittoja aiheuttavista päihteistä, tämän nyt voi jokainen itse googlettaa. Itse olen menestyvä työntekijä ja olen käyttänyt satunnaisesti kannabista rentoutumiseen jo vuosikymmeniä, se on alkoholi mikä tämän maan turmio. Alkoholi on Suomessa työikäisten miesten suurin kuolinsyy, ja siihen on niin totuttu, ettei edes välitetä. Ei kukaan täyspäinen ala vetämään kovia huumeita poltettuaan ruohosätkän – jota voidaan verrata kuuden oluen nauttimiseen. Kyse on mielenterveysongelmista.
Olen kahdeksan vuotta seurannut narkomaanilapseni elämää ja taistelua irti huumeista. Riippuvuussairaus vaikuttaa merkittävästi koko perheen elämään ja pahimmillaan se sairastuttaa myös läheiset. Minun lapseni huumeelämä alkoi nimenomaan rakkaudesta kannabikseen. Hän kantoi epäonnekseen riippuvuuksille altistavia geenejä . Aika pian aivot rupesivat haluamaan vahvempia kokemuksia ja valikoimaan tuli vahvemmat aineet. Olen jutellut lukuisten käyttäjien läheisten kanssa ja kaava on ollut hyvin samanlainen. Sinä kuulut varmaan siihen onnelliseen ryhmään, jotka eivät helposti jää koukkuun. Olemme kaikki erilaisia. Kukaan ei etukäteen tiedä miten altis hän on. On venäläistä rulettia lähteä kokeilemaan. Kukaan huumeiden käyttäjä ei ole suunnitellut rupeavansa addiktiksi,
Hyvä ja tärkeä kertomus.
Luin jutun ja mietin miten tässä on kuvaus melkein tasan tarkkaan veljenpoikani elämästä. Poika, tai paremminkin nuori mies, on jo lähes 40. Aina on olleet huumeet ja railakas elämäntyyli kehissä. Työnvastaisuus, velkakierre, häätöjä, jopa väkivaltaista käytöstä, vankilatuomioita. Ja hän vaatii jotta hänelle kuuluu kaikki mahdolliset edut yhteiskunnassa ja varsinkin hänen isältään. En voi ymmärtää.
Helin sanojen mukaan:
Tunsin pelkoa, vihaa, epätoivoa ja häpeääkin siitä, että omasta lapsestani ei tullutkaan *mallikansalaista* enkä ollut kyennyt muuttamaan hänen elämänsä suuntaa. Surin menetettyjä mahdollisuuksia.
Siis mallikansalainen, mitä se on. Eihän me kukaan pystytä täydellisyyteen, mutta jos edes voisi vähän jaksaa yrittää ja tehdä jotain yhteiskunnan eteen. Itse. Ei aina ne toiset. Olla kiitollinen että on elämä ja se on suuri lahja. Nähdä kauniita ja positiivisia asioita. Ei vaan vaatia kaikkea itselleen. Mutta onko se vain niin että huumeriippuvaiset tai mistä joku onkin riippuvainen (rahasta, rakkaudesta, ruuasta), he ovat itsekkäitä joille oma minä on tärkein asia elämässä.
Kiitos paljon tästä jutusta. Yritän kun kesällä Suomeen tulen, jutella veljenpoikani kanssa. Ehkä peli on jo pelattu eikä rukouksetkaan enää auta. Jää sentään toivo. -Hope… is putting faith to work when doubting would be easier-
Riippuvuus on todettu sairaudeksi. Se ei ole itsekkyyttä eikä moraalinen valinta. Toivoisin, että yhteiskunnassamme panostettaisiin voimakkaammin riippuvuussairauksien hoitoon.
Valtioissa joissa kannabis on laillistettu, ja siitä tiedotetaan tulehdus-kipulääkkeenä, eikä päihteenä, on myös kova, tappava huumerikollisuus vähentynyt ja sitä myöten huumekuolemat. Suomessa toimimaton päihdelaki ja iso, korjaamaton köyhyysongelma, eriarvoistaminen, vievät ihmishenkiä.
Siitä olen ihan samaa mieltä, että riippuvuus ei saa hallita elämää, vaikka itse elämäkin, on tietynlainen riippuvuus, tahtolaji. Myös tappaville kortisoneille ja solusalpaajille, joita tulehdus-kipulääkkeinä käytetään, olisi vaihtoehto luomulääkekannabiksessa, ainakin mainittujen lääkemyrkkyjen vähentämisen mahdollisuus. Nyt sekin on vain varakkaiden yksityinen mahdollisuus.
Hienoa, että joku uskaltaa kertoa rehellisesti myös sen, että ei pysty lastaan hylkäämään vaikka muut sitä odottaisi. Tietenkin jos lapsi tuhoaisi vanhemman elämän täysin, niin silloin olisi pakko pystyä päästämään irti… Addiktiot on sairauksia, ei vanhempi hylkää lastaan minkään muunkaan sairauden kohdalla, miksi siis riippuvuuden takia (ellei hän tosiaan tee jotain pahaa henkilökohtaisesti vanhemmille). Päihderiippuvaisen elämä on muutenkin kamalaa, uskon, että jokaiselle riippuvaiselle tuo/toisi lohtua ja turvaa se, jos vaan tietää että tässä raadollisessa maailmassa on ainakin se yksi ihminen, joka rakastaa ja auttaa, oli tilanne mikä tahansa… <3 Ilman turvasatamaa sieltä paskasta on paaaaljon vaikeampi nousta… En kuitenkaan kannusta ketään uhraamaan omaa elämäänsä lapsensa mukana, jos et enää jaksa sitä, niin tee lapsellesi ainakin selväksi se, että sitten kun hän on oikeasti valmis taistelemaan elämänsä muuttamisesta, niin sä olet valmis auttamaan… Narkomaanitkin on ihmisiä, mutta he ovat jääneet kammottavan sairauden alle, eikä yksikään ihminen oikeesti halua elää siinä maailmassa pidemmän päälle, pois pääseminen vaan voi tuntua ylitsepääsemättömältä…
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous