Marja, 57, on aina tuntenut itsensä huonommaksi kuin ystävänsä: ”Jo lapsena koin, että hän oli yläpuolellani”

Marjan elämässä on ollut lapsuudesta saakka ystävä, jonka seurassa hän tuntee huonommuutta. Marja tietää, että ystävyys ei tee hänelle hyvää. Silti hän ei osaa irtaantua siitä.

Marja, 57, kokee ystävänsä vähättelevän häntä, eikä huonommuuden tunne jätä rauhaan. Ratkaisukeskeinen terapeutti Jenni Kiviniemi tukee Marjaa tilanteessa, jossa hän haluaisi päättää vuosikymmeniä kestäneen ystävyyssuhteen.

Marja:

Tutustuimme ystävättäreni kanssa jo kouluaikoina. Olin itse syrjäänvetäytyvä, ehkä ujokin. Ystäväni sen sijaan oli ulospäinsuuntautunut, äänekäs ja hauska.

Hän oli suosittu, sekä tytöt että pojat hakeutuivat hänen seuraansa. Ajattelin, että tuollainen tyttö ei varmasti edes huomaa minunlaistani hissukkaa.

Olin kuitenkin hyvä oppilas ja taitava monissa asioissa. Ehkä siitä syystä hän halusi ystävystyä kanssani.

Meille syntyi kiva suhde. Meitä yhdisti ennen kaikkea huumorintaju. Hän oli hillittömän hauska. Se jotenkin vapautti myös minut hassuttelemaan.

Minulla oli kuitenkin kummallinen tunne siitä, että hän oli yläpuolellani. Opin peesaamaan.

Jo alusta alkaen suostuin siihen, että menimme aina hänen ehdoillaan.

Jenni:

Vastakkaiset luonteenpiirteet vetävät usein toisiaan puoleensa. Hänessä oli jotain, mitä et itsessäsi kokenut olevan. Ehkäpä myös ystäväsi ihaili jotain sinussa, mitä häneltä puuttui.

Olit ajatellut, ettei suosittu tyttö edes huomaa olemassaoloasi. Ja kun hän huomasi, ajattelit sen johtuvan koulumenestyksestäsi ja taidoistasi.

Voisiko olla niin, että ehkä ajatuksesi siitä, ettei ”sinunlaiseen hissukkaan” voisi ihastua loi lähtökohtaisesti jo asetelman, jossa koit olevasi hänen alapuolellaan?

Ehkä suostuit hänen ehtoihinsa siksi, ettei hän vain hylkäisi sinua.

Marja:

Koulun jälkeen pääsimme opiskelemaan samaan kaupunkiin. Muutto pikkupaikkakunnalta kaupunkiin oli meille molemmille iso askel.

Muistan ajatelleeni, että ystävättäreni saa varmasti paljon uusia kavereita. Tuskin hän enää on kiinnostunut viettämään aikaansa minun kanssani.

Alkuun näyttikin siltä, että uudet opiskelukuviot veivät meitä erilleen. Ystäväni opiskeli luokanopettajaksi, ja hänen opiskelukaverinsa olivat reippaita, sanavalmiita ja iloisia.

Minä puolestani opiskelin sairaanhoitajaksi. Ympärilläni oli kilttejä ja avuliaita nuoria aikuisia, joilla ei ollut tarvetta tehdä itsestään numeroa. Tunsin oloni kotoisaksi heidän seurassaan, mutta kaipasin silti räväkkää ystävääni.

Jenni:

Muuton jälkeen vaikutat pitäneesi kiinni ajatuksesta, ettei hän voisi oikeasti haluta olla sinun kanssasi.

Jostain syystä sinun näyttää olleen vaikea luottaa siihen, että riittäisit juuri sellaisena kuin olit. Löydätkö tälle selitystä esimerkiksi lapsuudestasi ja siitä, miten kasvattavat aikuiset sinua kohtelivat ja kohtasivat? Koitko olevasi heille riittävä omana itsenäsi vai saitko ehkä sieltä mukaasi ajatuksen, että muut ovat jotenkin parempia kuin sinä?

Pidit ystäväsi räväkkyydestä ja kaipasit sitä. Mitä ystäväsi räväkkyys sinulle edusti?

Marja:

Ystävättäreni tykkäsi juhlia kavereidensa kanssa. Hän kutsui myös minua heidän baarikierroksilleen. En olisi välittänyt käydä viihteellä, mutta lähdin kiltisti mukaan.

Olisin itse halunnut olla kahdestaan ystävättäreni kanssa. Välillä kävimmekin yhdessä leffassa tai kahvilla, ja meillä oli kivaa. Sanoin usein hänelle, että nyt meillä on kuin ennen vanhaan. Hän vain naurahti ja totesi, että mennyt on mennyttä.

Vaikka tykkäsin edelleen hassutella hänen kanssaan, tulkitsin joskus hänen naureskelunsa ivalliseksi. En oikein saanut kiinni siitä, mitä hänen hihittelynsä takana oli. Se tuntui kiusalliselta.

En vielä ymmärtänyt, että ystävyytemme oli muuttumassa yhä enemmän vallankäytöksi. Koin, että ystäväni halusi osoittaa, että minä olin jotenkin huonompi.

Jenni:

Vaikeus kieltäytyä ja sanoa se kuuluisa ”ei” on hyvin tyypillistä kilteille ihmisille. Mitä uskot, että olisi tapahtunut, jos olisit tuottanut ystävällesi pettymyksen ja ilmaissut tarpeesi ja toiveesi suoraan?

Koit ystäväsi olevan teistä se, josta pidetään enemmän. Silti jostain syystä ystävälläsi oli ilmeisesti tarve saada sinut tuntemaan itsesi huonommaksi, koska hän kohteli sinua huonosti. Mistä uskot tämän johtuvan? Mitä hän ehkä siitä hyötyi?

Marja:

Ruuhkavuosiemme alkuaikoina pidimme vähemmän yhteyttä. Olin tosi kiireinen, koska minulla oli neljä lasta ja kolmivuorotyö. Mieheni oli usein työmatkoilla, joten kodin- ja lastenhoito jäivät pitkälti minun harteilleni.

Ystävätär oli myös perustanut perheen, ja lapsemme tulivat hyvin juttuun. Hän ehdotti, että voisi ottaa viikonloppuisin meidän lapsemme yökylään, jos minä olin yövuorossa. Ajattelin ensin kiitollisena, että siinähän minulla oli pelastava enkeli.

Silti minusta alkoi tuntua, että hän ei ollut ihan vilpitön. Koin, että hän puuttui salakavalasti elämääni. Hän sai minut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi. En tiedä, miksi.

Jenni:

Olitte tunteneet ystäväsi kanssa jo pitkään, ja olit nähnyt hänen toimintaansa vuosien ajan. Jostain sinulle tuli intuitio, joka kertoi, ettei kaikki välttämättä ole sitä, miltä näyttää.

Luotan kokemukseesi siitä, että hän puuttui elämääsi ja sai sinut tuntemaan itsesi huonoksi äidiksi. Siksi voin vain ihmetellä, miksi hän tarvitsi itselleen tunteen siitä, että sinä et ole hyvä äiti. Mitä sellaisesta voi mahdollisesti itselle saada?

Mitä ajattelet ystävästä, joka saa tuntemaan kuvaamiasi tunteita? Suosittelisitko tällaista ystävää muille?

Marja:

Lapset kasvoivat ja muuttivat pois kotoa. Myimme mieheni kanssa omakotitalomme ja ostimme huoneiston kaupungin keskustasta. Meillä oli myös varaa hankkia lomaosake Espanjasta.

Samoihin aikoihin ystävättäreni erosi miehestään. Myös hän joutui muuttamaan, pieneen yksiöön.

Siitä alkoi uusi vaihe myös ystävyydessämme. Hän otti tavakseen vähätellä ja lytätä minua.

Kun kerroin innoissani Espanjan-lomistamme ja halusin näyttää valokuvia, hänelle tulikin yllättäen kiire jonnekin.

Tai jos mainitsin siitä, että olimme taas lähentyneet mieheni kanssa, hän naurahti ilkeästi ja totesi, että naisen pitää osata olla itsenäinen.

Jenni:

Kuulostaa siltä, että ystävälläsi ei tainnut olla kykyä vastaanottaa kokemaasi hyvää hänen oman ”huonomman” elämäntilanteensa vuoksi. On mahdollista, että hän koki kateutta, jota ei osannut käsitellä.

Hän myös vähätteli kokemustasi parisuhteestasi ja pyrki manipuloimaan sinua ajattelemaan, että et osaa olla itsenäinen.

Kateus saa usein vähättelemään toisen onnea, jotta itsellä ei olisi enää syytä kokea vaikeaa tunnetta.

Olen pahoillani – ystävän ei koskaan tulisi toimia näin. Et todella ansainnut tällaista kohtelua.

Marja:

Pahoitin joka kerta mieleni, mutta en osannut vastata mitään. Menin ihan lukkoon, ja vanha huonommuuden tunteeni pulpahti pintaan.

Kerran mieheni kysyi minulta, oliko ystävättäreni minulle kateellinen. Olin ensin tyrmistynyt, mutta asiaa pohdittuani totesin, että kenties näin on.

Osat olivat jotenkin vaihtuneet. Minulla olikin nyt asiat paremmin kuin ystävälläni. Ehkä hän koki, että ei pystynytkään enää olemaan niskan päällä.

Olin itse ollut nuorena kateellinen, myös ystävättärelleni. Muistin, miten ikävältä se tuntui. Ajattelin, että halusin auttaa häntä vapautumaan kateudesta.

Naiivina otin asian puheeksi hänen kanssaan. Sain vastaani jälleen ivallisen naurahduksen. Mitä kadehdittavaa muka minun elämässäni voisi olla?

Jenni:

On täysin normaalia pahoittaa mielensä, jos läheinen kohtelee huonosti.

Mitä huonommuudentuntoisen minäsi ehkä tarvitsisi kuulla, jotta osaisit puolustaa itseäsi vastaisuudessa? Kenties, ettei sinua saa enää kohdella huonosti, koska olet yhtä arvokas kuin muutkin ihmiset?

Miehesikin huomasi kateuden mahdollisuuden ja siitä seuranneen vahingollisen toiminnan sinua kohtaan.

Hienoa, että yritit auttaa ystävääsi, mutta hänen suhtautumisensa sinuun oli yhä ivallista. Onkin aika kääntää katse häneen, jonka ajatuksiin ja toimintaan oikeasti voit vaikuttaa: omaan itseesi.

Marja:

Tätä vaihetta on kestänyt kohta kymmenen vuotta. Minulla on epämääräinen olo, josta en oikein saa otetta. Ihan kuin jokin painaisi minua.

Olen päättänyt useita kertoja ottaa ystävääni etäisyyttä. Silti aina päädyn vastaamaan hänen soittoihinsa tai viesteihinsä.

En pysty päästämään hänestä irti, vaikka tiedänkin, että suhde ei tee minulle hyvää. Taidan olla riippuvainen hänestä.

Minua surettaa se, että olen antanut tämän jatkua näin kauan. Mikä minussa on vikana? Miksi vielä lähes kuusikymppisenä suostun tähän?

Kerään nyt rohkeutta irtaantua hänestä, mutta en tiedä, miten se onnistuu. Pelkään, että saan taas osakseni mitätöintiä ja väheksyvää naurua.

Jenni:

On hienoa kuulla, että pyrit irtaantumaan ihmissuhteesta, jossa sinua ei kohdella arvostavasti ja kun­nioittavasti. On hyvin tavallista, että tällaisten suhteiden päättäminen on vaikeaa.

Jos päätät ystävyytenne, pyri olemaan itsellesi armollinen. Sinulla on oikeus saada hyvää kohtelua, erityisesti kaikkein läheisimmiltä ihmisiltä.

Mikä olisi pahin mahdollinen seuraus, jos et enää vastaisi hänelle? Miten silloin toimisit ja keneltä voisit pyytää apua ja tukea? Miten neuvoisit miestäsi tai lapsiasi toimimaan vastaavassa tilanteessa?

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 9/2022.

Lue lisää

• Ihmissuhteet

  Vedätkö puoleesi myrkyllisiä ihmisiä? Psykoterapeutti kertoo, mistä se johtuu ja kuinka voit vaikuttaa asiaan

• Itsetuntemus

  Ajatteletko olevasi muita huonompi? Näin tunnistat jopa uupumiseen johtavan alemmuuskompleksin ja työstät sitä

• Itsetuntemus

  Itsekunnioitus syntyy omista valinnoista ja heijastuu ihmissuhteisiin – 4 tapaa lisätä itsekunnioitusta