Rahapeliriippuvuus, henkilön käsi rahapeliautomaatilla.
Tiinan äiti pelaa eläkkeensä.
Ihmissuhteet

Tiina, 45, on soimannut itseään iäkkään äitinsä peliongelmasta: ”Myöhemmin olen pohtinut, olivatko vihjailut rahahuolista avunpyyntöjä”

Tiina, 45, tuntee itsensä avuttomaksi äitinsä peliriippuvuuden edessä. Eläkkeellä oleva äiti käyttää yhä enemmän rahaa pelikoneisiin ja nettipeleihin, mutta vähättelee ongelmaansa.
Teksti: Marjo-Kaisu Niinikoski Kuvat: iStock

Tiinan, 45, eläkeikäisellä äidillä on rahapeliriippuvuus. Huolestunut tytär miettii, miten voisi auttaa vanhempaansa, joka ei myönnä peliongelmaansa. Erikoispsykologi Nina Pyykkönen tukee Tiinaa ja muistuttaa, että emme voi tehdä valintoja toisen puolesta.

Tiina:

”Äitini on aina ollut kiinnostunut rahapelaamisesta. Muistan jo lapsuudesta, miten äiti teki joka lauantai loton. Lottoarvonta oli meillä kotona lauantai-illan kohokohta.

Joskus äiti saattoi voittaa lotosta pieniä potteja. Hänellä oli lentävä lause: ”Minusta tulee vielä lottovoittaja.”

Työläiskodissamme ei ollut koskaan ylimääräistä rahaa. Molemmat vanhempani kävivät töissä, mutta eivät tienanneet kovin hyvin. Opin jo lapsena, että raha ei kasva puussa. Eikä myöskään peleissä.”

Nina:

”Kuvauksessasi on paljon monille perheille tuttua ja inhimillistä. Rahat ovat tiukalla, ja unelmoidaan elämästä, jossa voisi vapautua rahasta murehtimisesta.

Perheen taloudellinen tilanne ja rahan merkitys sisäistyvät usein jo pienen lapsen mieleen. Lapsi saattaa itsekin murehtia rahasta tai kantaa vastuuta taloudellisesta niukkuudesta.”

Tiina:

”Asuimme sisarusteni kanssa vielä kotona, kun äiti innostui pajatsosta. Muistan, kun äiti ­hakkasi 50 pennin kolikoita peliautomaattiin. Joskus voitot kolisivat pajatson kuppiin, ja äiti kiljui riemusta.

En vielä tuolloin ymmärtänyt, että äidille oli kehittymässä rahapeliriippuvuus. Osasin kuitenkin aavistaa, että äiti käytti jo tuolloin usein rahaa pelaamiseen.

Vanhempani erosivat, kun olin 23-vuotias. Isä muutti takaisin pohjoiseen kotiseudulleen. Itse olin muuttanut opiskelukämppään. Myös sisarukseni olivat jo omillaan, joten äiti jäi täysin yksin.

Nyt jälkikäteen ajattelen, että ehkä siitä alkoi äidin alamäki pelaamisen kanssa.”

Lottoarvonta.

Äiti lottosi viikoittain, kun Tiina oli lapsi.

Nina:

”Lapsen on hyvin usein vaikeaa ymmärtää, että jokin vanhempien käyttäytymisessä olisi huolestuttavaa tai epätavallista. Lapselle oman perheen toimintatavat ja ilmapiiri ovat se ’normaali’.

Lapset ovat kuitenkin hyvin herkkiä aistimaan, mikä vanhemmalle on tärkeää. Olet ollut jo hyvin pienenä tietoinen siitä, että äidille pelaaminen oli mieluinen asia, johon hän käytti aikaa ja rahaa.

Tavoitat nyt aikuisena viisaasti myös sitä, että riippuvuus ei kehity yhtäkkiä eikä sattumalta, mutta se saattaa saada tuhoisampia muotoja haastavissa elämäntilanteissa.”

Tiina:

”Äiti hoiti työnsä ja kodin. Itse valmistuin, pääsin töihin ja aloin rakentaa omaa elämääni. Ajattelin, että ehkä minun täytyy antaa äidinkin elää omaansa.

Välillä äiti valitti, miten rahat eivät tunnu riittävän mihinkään. Äiti oli ostanut isän ulos meidän lapsuudenkodistamme. Hän ei kuitenkaan pystynyt pitämään taloa yksin. Hän myi sen, pääsi veloistaan ja muutti kerrostalokaksioon vuokralle.

Äiti huokaili silti edelleen raha-asioitaan. Vastasin hänelle aina, että elämä on kallista. Täytyy vain yrittää pärjätä.

Myöhemmin olen pohtinut, olivatkohan nuo äidin rahahuolista vihjailut avunpyyntöjä. Ilmeisesti jo tuolloin iso osa hänen palkastaan meni pelaamiseen.”

Nina:

”Riippuvuus ei aina näyttäydy täydellisenä elämänhallinnan menetyksenä, itse asiassa harvemmin näin.

On hyvin tavallista, että esimerkiksi alkoholia tissutellaan stressiin, masennukseen tai ahdistukseen päivittäin, mutta työt ja muut velvollisuudet hoituvat.

Riippuvainen itse voi kieltää ongelmansa hyvinkin pitkälle vetoamalla toimintakykyynsä.

Äitisi vihjailut kuulostavat siltä, että hän jo tiedosti, ettei kaikki ole hyvin, mutta hän ei ollut vielä valmis näkemään omaa vastuutaan riippuvuuskäyttäytymisen toteuttajana.”

Tiina:

”Vuosikausien ajan halusin ummistaa silmäni äidin rahaongelmilta. Otin joskus asian puheeksi siskoni ja veljeni kanssa.

He olivat sitä mieltä, että äiti on aikuinen nainen, joka saa tehdä rahoillaan, mitä tahtoo. Hänen elämäänsä puuttuminen ei ollut meidän aikuisten lasten asia.

Pidin siis suuni kiinni. Asiasta tuli jonkinlainen tabu. En halunnut loukata äitiä. Pelkäsin, että meille tulee turhia riitoja.

Noina vuosina en ottanut äidin pelaamista koskaan puheeksi hänen itsensä kanssa. Ehkä olisi pitänyt.”

Nina:

”Läheisen riippuvuus on valtavan kuormittava asia. Sekä siihen puuttuminen että puuttumatta jättäminen tuntuvat usein huonoilta vaihtoehdoilta.

Erityisen vaikeaksi tilanteen on sinun tapauksessasi tehnyt se, että jäit yksin huolesi kanssa. Jos olisit puuttunut ilman sisarusten tukea, sinusta olisi saattanut tulla hankalan asian äänitorvena ikävä syntipukki.

On luonnollista, että riippuvuudesta kärsivä ihminen loukkaantuu ja jopa suuttuu, kun asia otetaan suoraan puheeksi. Voimakkaat tunteet kertovat siitä, että nyt osuttiin kipeään kohtaan.

Rakkaan ihmisen rehellinen puhe voi kuitenkin olla joskus hyvin merkittävä siemen suunnanmuutokselle.”

Tiina:

”Huomasin, että äidin raha-asiat heijastuivat omaan tapaani suhtautua rahaan. Olin avioitunut ja perustanut perheen. Meillä oli kaksi pientä lasta.

Pelkäsin koko ajan, että rahat eivät riitä lapsiperheen pyörittämiseen.

Mieheni kävi töissä, ja minä olin hoitovapaalla. Peloistani huolimatta selvisimme ruuhkavuosista melko hyvin.

Pidin äitiin yhä vähemmän yhteyttä. Selittelin itselleni, että en ehdi soittaa äidille tai käydä hänen luonaan. Minullahan oli lapsiperhesirkuksen keskellä kädet täynnä töitä.

Tiesin kuitenkin sisälläni, että välttelin äidin ongelman kohtaamista.”

Nina:

”Valitsemasi etäisyys äitiin tuntuu kovin ymmärrettävältä ja hyvältäkin ratkaisulta tilanteessasi.

Äitisi rahapeliriippuvuus on jättänyt sinuun traumaattisen jäljen, jota et tietenkään ole halunnut tuoda omaan perheeseesi. Ratkaisusi oli ymmärrettävästi samalla myös kipeä.

Pelkosi taloudellisen toimeentulon riittämättömyydestä olivat hyvin inhimillisiä ja täysin terveitä, kun ottaa huomioon oman lapsuutesi kokemukset.”

Rahapeliautomaatti.

Kun äiti jäi eläkkeelle, peliongelma tuli näkyvämmäksi.

Tiina:

”Kun äiti jäi eläkkeelle, hän alkoi viihtyä yhä enemmän paikallisen marketin peliautomaateilla. Äidin sisko soitteli minulle aika ajoin. Täti kertoi olevansa huolissaan siitä, että hänen pikkusiskonsa on jo liiankin tuttu näky marketissa.

Kerroin asiasta sisaruksilleni. Heitä ei edelleenkään tuntunut kiinnostavan. Purskahdin itkuun.

En ollut pitänyt vuosikausiin yhteyttä isääni. Soitin hänelle ja kerroin tilanteen. Isä paljasti, että yksi syy heidän avioeroonsa oli äidin rahankäyttö pelaamiseen.

Olin vihainen. Miksi isä ei ollut puuttunut asiaan? Ennen kaikkea olin vihainen itselleni. Miten olin katsonut asiaa sormieni läpi näin pitkään?

Koin myös avuttomuutta. Lopulta nousi vihaa, jota olin pitänyt pitkään sisälläni.”

Nina:

”Läheisen riippuvuus herättää usein lähipiirissä massiivista syyllisyyttä. Riippuvainen ulkoistaa tiedostamattaan vastuun omista valinnoistaan toisille, jotka tiedostamattaan ottavat sen vastaan ja kantavat sitä syyllisyytenä.

Sinun ei tarvitse kokea syyllisyyttä toisen aikuisen ihmisen valinnoista, mutta voit tehdä sen, mikä on sinun vaikutusvallassasi.”

Tiina:

”Soitin äidille ja kysyin, voisimmeko tavata. Äiti oli ilahtunut ja kutsui minut luokseen syömään.

Päätin nostaa kissan pöydälle. Kerroin rehellisesti äidille, että olin huolissani hänestä. Äiti myönsi, että hänen pelaamisensa oli vähän holtitonta. Hän paljasti pelaavansa nyt myös nettikasinolla älypuhelimen kautta.

Äiti kertoi myös olevansa enimmäkseen yksin. Kysyin, tiesikö hän, että riippuvuus aiheuttaa eristäytymistä. Äiti vähätteli asiaa toteamalla, että hän nyt on tällainen puolierakko.

Haluaisin hakea äidille apua, mutta se on hankalaa. Äiti ei myönnä sairauttaan, joten hän ei ole myöskään halukas ottamaan apua vastaan. Pelottaa, mihin tämä kaikki johtaa.”

Nina:

”On hienoa, että olet ottanut asian rohkeasti puheeksi. On kuitenkin hyvin kivuliasta oivaltaa, että läheinen ei ole valmis näkemään ongelmaansa, vaan jatkaa tuhoisaa käyttäytymistään.

Emme voi valita toisten puolesta, voimme tehdä vain omat valintamme. Se tarkoittaa myös sitä, että joudumme tuntemaan omat vaikeat tunteemme sen äärellä, että läheinen ei välttämättä tule koskaan myöntämään ongelmaansa ja hakemaan siihen vastuullisesti apua.

On tärkeää antaa vastuu sinne, minne se kuuluu. Joskus riittävän syvä kriisi mahdollistaa muutoksen. Motivaatio muutokseen ei voi koskaan tulla ulkopuolelta, vaan ainoastaan sisältä käsin.”

Vertaistukea rahapelaajille ja läheisille: pelirajaton.fi

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 8/2022.

X