Kari-Matti Ylinen aloitti kahdeksan vuotta sitten työn ennaltaehkäisevän lastensuojelun parissa. Omat lapsuuden kokemukset ja myös kokemukset vanhemmuudesta auttavat häntä työssään.
Kari-Matti Ylinen aloitti kahdeksan vuotta sitten työn ennaltaehkäisevän lastensuojelun parissa. Omat lapsuuden kokemukset ja myös kokemukset vanhemmuudesta auttavat häntä työssään.
Ihmissuhteet

Kari-Matti, 41, otettiin lapsena huostaan, ja nyt hän haluaa auttaa urheilujoukkueensa poikia ajautumasta väärille teille: ”Olen heidän puolellaan aina”

Kari-Matti Ylinen, 41, otettiin huostaan lapsena. Hänen selviytymistarinassaan tärkeä ihminen oli poikakodin omahoitaja. Nyt Kari-Matti haluaa olla samanlainen välittävä aikuinen oman salibandyjoukkueensa pojille.
Teksti: Kaisa Pastila Kuvat: Sara Pihlaja

Ulvilalainen Kari-Matti Ylinen ei ole ihan tavallinen salibandyn junnuvalmentaja. Hänen tehtäviinsä kuuluu treenaamisen lisäksi myös perhetyötä ja opettajien tukemista.

Esimerkiksi eilen Kari-Matin käydessä koululla tuttu opettaja vinkkasi hänet luokkaansa. Keskellä lattiaa makasi pitkin pituuttaan Kari-Matin joukkueeseen kuuluva yläkoululainen poika ja naputteli kiivaasti Snapchatia.

Kari-Matti istahti pojan pulpetille ja alkoi jutustella: ”Mitä kullannuppu! Miten joka äidin unelmavävyllä menee? ”

– Joukkuelaiseni ja minä olemme läheisiä, olen tuntenut pojat päiväkoti-ikäisestä. Meille on myös kehittynyt keskinäinen huumori. En siis mennyt ja sanonut, että ylös sieltä. En mene koskaan paikalle torumaan, vaan oikeasti jeesaamaan. Pojatkin tietävät sen.

Maassa makaava poika sai vastatuksi, ettei häntä huvittanut mikään. Silloin Kari-Matti päätti, että nyt olisi ”Kapun”– Kari-Matin lempinimi – aika toimia. Hän kysyi opettajalta luvan ottaa poika mukaansa pariksi tunniksi.

– Vein hänet lounaalle samalla tavalla kuin olisin vienyt kaverini, jolla on murheita. Kysyin, mikä miestä painaa.

Selvisi, että murrosikäisellä oli tyttöhuolia. Myös koulu aiheutti paineita: valinnaisaineiden valitseminen tuntui vaikealta.

– Minut pelasti aikoinaan omahoitajani lastenkodissa. Hänen kanssaan tunsin olevani turvassa ja hänelle aloin puhua asioistani. Haluan olla oman joukkueeni pojille samanlainen aikuinen. Kaikki me tarvitsemme jonkun, johon voi luottaa.

Kari-Matin työnantaja on Icehearts ry, jonka toiminta-ajatuksena on tehdä ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Valmentajien eli Icehearts-kasvattajien työpäivästä osa kuluu lasten kanssa koulussa. Lopun työajastaan he tukevat poikia näiden vapaa-ajalla ja tapaavat myös heidän perheitään.

Lue lisää: Marianna Stolbowin kolumni: Lapsuuskuvan katse ravistelee – se kertoo, keitä me alun perin olimme

Nuori Kari-Matti ajautui helposti vääriin porukoihin. Hyvien käänteiden kautta elämä tasaantui.

Nuori Kari-Matti ajautui helposti vääriin porukoihin. Hyvien käänteiden kautta elämä tasaantui. Kuva: Sara Pihlaja 2020

Kiitollinen vanhemmille

– Antakaa minun soittaa vanhemmilleni. Haluan kotiin! 9-vuotias Kari-Matti huusi ja itki sängyllään.

Hänet oli tuotu sijaishuoltolaitokseen Turkuun. Kotiin Poriin olivat jääneet äiti, isä ja kaksi veljeä.

Pieni poika ei voinut ymmärtää, miksei hän voinut mennä kotiin. Tai tavallaan hän tiesi. Hän oli lintsannut koulusta liikaa ja karannut kotoa liian monta kertaa.

– Vanhempani yrittivät tosissaan, mutta heiltä loppuivat keinot kesken. Olen tänä päivänä tosi kiitollinen äidille ja isälle, että he pyysivät apua lastensuojelusta ja sain elämäni reilaan.

Jo ekaluokalla Kari-Matti oli alkanut liikkua itseään viisi vuotta vanhempien poikien kanssa. Kun isä vei hänet aamulla kouluun, poika käveli kyllä etuovesta sisään, mutta häipyi sitten takaovesta lintsaamaan isompien kanssa. Välillä isä haki hänet myöhään yöllä nuorisotalolta, jonne Kari-Matti oli karannut.

– Olin ihan rääpäle, mutta vanhemmat kaverit vetivät minua puoleensa. Tein kaiken niin kuin hekin.

Ensimmäiset viikot huostaanoton jälkeen olivat pelottavia. Muut pojat olivat vanhempia, ja lastenkodissa oli tiukka hierarkia nuorten välillä. Uusia simputettiin.

Mutta sitten Kari-Matti sai omahoitajan, nuoren, urheilullisen naisohjaajan, joka oli lapsen mielestä ihana. He kävivät yhdessä shoppailemassa keskustassa ja katsomassa matseja.

– Hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Jos minun ei olisi ollut niin hyvä olla hänen kanssaan, en olisi selvinnyt haasteistani, Kari-Matti sanoo.

– Nykyään omassa työssänikin tavoitteenani on, että joukkueen pojat kasvaisivat hyvää oloa ympärilleen tuottaviksi ihmisiksi. Pojat tietävät, etten koskaan käännä selkääni. Olen heidän puolellaan aina – silloinkin, kun joudun tekemään heidän kannaltaan ikäviä päätöksiä, esimerkiksi ehdottamaan lastensuojelun väliintuloa.

Omahoitaja oli pelastus

Viidennellä luokalla Kari-Matti palasi kotiin, mutta joutui taas nopeasti huonojen kavereiden vaikutuspiiriin. Meno oli entistä villimpää. Mukaan tuli humalajuomista, ja Kari-Matti joutui usein tilanteisiin, joissa hän näki kovaa väkivaltaa.

Tällä kertaa hän ehdotti itse, että tekisi peruskoulun loppuun poikakodissa – häntä oli alkanut pelottaa jengissä. Viikonloppuisin hän tulisi kotiin.

Omahoitaja säilyi onneksi samana. Hän auttoi poikaa löytämään mielekästä tekemistä: Kari-Matti pääsi lastenkodin bändiin ja alkoi urheilla tosissaan.

– Aloin pelata jääkiekkoa. Oli merkityksellistä, että kaveripiirini laajeni sen kautta.

Peruskoulun jälkeen Kari-Matti pääsi kauppaopistoon Turkuun. Hänelle järjestyi oma yksiö. Naapurissa asui tukiperhe.

– Häpesin opiskeluporukoissa poikakotitaustaani. Muistan raskaana sen, että piti esittää olevansa jotain muuta kuin on. Onneksi lätkäjoukkueessa minulla oli ystäviä.

Armeijan jälkeen Kari-Matti palasi Poriin ja alkoi työskennellä vanhempiensa ravintolassa, jossa velikin työskenteli. Mutta pian vanha levottomuus palasi.

– Lapsuudenperheessäni on aina autettu kaikkia puolin toisin. Vanhempani ovat esimerkiksi aina huolehtineet siitä, että meillä lapsilla on kaikki hyvin taloudellisesti – ei niin, että rahaa olisi tullut heille ovista ja ikkunoista, mutta töihin on päässyt aina. Hoidin työni kunnialla, mutta vapaalla aloin sekoilla. Aloin pyöriä rikollisissa porukoissa.

Onneksi Kari-Matin paras ystävä oli hereillä. Hän näki tilanteen ja sanoi Kari-Matille: ”Tuossa menee raja, noihin porukoihin et lähde.” Hän järjesti ystävälleen myös uuden työn: Kari-Matti otettiin apumieheksi ystävän mökkityömaalle. Hän pääsi opettelemaan talonrakennusta kahden konkarin ohjauksessa.

– Asuin puoli vuotta merellisissä olosuhteissa. Se teki hyvää. Pesuvesikin piti sulattaa lumesta.

Seuraava iso käänne Kari-Matin elämässä tapahtui pari vuotta myöhemmin vappuna 2005. Hän rakastui tanssilattialla kauniiseen, vaaleaan naiseen.

Icehearts-valmentajana työskentelevä Kari-Matti haluaa omille lapsilleen lapsuuden, jossa puuhataan paljon kotona koko perheen voimin. Kuvassa mukana vaimo Eveliina ja lapset Akseli-Eevert, Artturi-Eemil ja Aura-Emilia.

Icehearts-valmentajana työskentelevä Kari-Matti haluaa omille lapsilleen lapsuuden, jossa puuhataan paljon kotona koko perheen voimin. Kuvassa mukana vaimo Eveliina ja lapset Akseli-Eevert, Artturi-Eemil ja Aura-Emilia.

Vauva tasasi elämänrytmiä

– Eveliina on ensimmäinen ihminen, jolle olen kertonut niin paljon elämästäni. Se, miten paljon pystyimme heti puhumaan keskenämme, oli ratkaisevaa. Se viimeistään käänsi elämäni suunnan.

Jo jouluna pari muutti yhteen, ja seuraavana vuonna vaihdettiin kihlat. 2011 juhlittiin häitä. Kun esikoinen syntyi, Kari-Matti jäi häntä hoitamaan.

– Olen luonteeltani impulsiivinen ja aina tekemässä – jos lapsuudessani olisi jo puhuttu ADHD:sta, olisin varmaan saanut diagnoosin. Vauvan kanssa elämänrytmi tasaantui. Oli tosi kasvattavaa olla kotona.

Kun Kari-Matti haki Icehearts-kasvattajan paikkaa kahdeksan vuotta sitten, häneltä kysyttiin työhaastattelussa, voisiko hän kuvitella sitoutuvansa samaan joukkueeseen 12 vuodeksi – niin pitkä on aina yhden joukkueen elinkaari. Kari-Matti vastasi, että helposti. Nuori perhe oli juuri ostanut suuren omakotitalon, jota he kunnostivat huone kerrallaan. Vaimolla oli vakituinen työ Ulvilassa. Oli helppo kuvitella, etteivät he olisi lähdössä mihinkään seuraavaan 12 vuoteen.

– Olin tehnyt sitä ennen töitä kirvesmiehenä ja erilaisia pätkähommia, esimerkiksi maalannut laivoja Rauman telakalla, mutta nyt haaveilin perheystävällisemmistä työajoista.

Kari-Matin omat ravintoloitsijavanhemmat olivat paljon töissä hänen lapsuudessaan. Kari-Matti toivoi, että voisi olla omille lapsilleen mahdollisimman paljon läsnä.

Kun Kari-Matti valittiin kasvattajan tehtävään, hänen ensimmäinen hommansa oli alkaa kiertää Ulvilan päiväkoteja ja etsiä sopivia lapsia, joiden perheet hyötyisivät Icehearts-tiimin tuesta. Hän aloitti 10 lapsen kanssa, seuraavana vuonna poikia oli 17.

Lajiksi valikoitui salibandy. Kari-Matti halusi, että pojat kokisivat, että heidän joukkueensa on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin jengit, ja hommasi pojille oikeat peliasut. Hän ilmoitti heidät sarjapeleihin.

Itsestään Kari-Matti löysi valmentajan, joka eli pelejä koko sydämellään.

Aura-Emilia on perheen pieni prinsessa. – Nautin tästä pöhinästä, Ice-hearts-valmentaja Kari-Matti kuvaa viisihenkisen perheensä menoa.

Aura-Emilia on perheen pieni prinsessa. – Nautin tästä pöhinästä, Ice-hearts-valmentaja Kari-Matti kuvaa viisihenkisen perheensä menoa.

Icehearts-työ auttoi ymmärtämään myös omaa lasta

Uusi työkuvio pyöri mukavasti, mutta samaan aikaan kotona elettiin haastavia aikoja. Päiväkodista oli alkanut tulla viestiä, että yksi Kari-Matin ja Eveliinan lapsista oli alkanut käyttäytyä häiriköivästi ryhmässä. Tämä oli levoton myös kotona ja vaati koko ajan jommankumman vanhemman huomion, mikä kulutti voimia.

Ekaluokalla tilanne paheni. Vanhemmat kokivat voimattomuutta ja neuvottomuutta.

– Mietimme päivittäin vaimon kanssa, mitä voisimme tehdä pojan hyväksi. Kerran keksin, että mitä jos ottaisin hänet Icehearts-jengin mukaan, vaikka hän olikin nuorempi.

Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Salibandyn pelaaminen rauhoitti lasta. Erityisen tärkeää oli, että poika sai kavereita ja näki, ettei ole ainoa kaltaisensa.

– Monilla joukkueen pojista on ylivilkkautta. He ovat muualla tottuneet kuulemaan: ”Voi ei, mitä me tehdään sun kanssa!” Kun taas Iceheartsissa sanotaan: ”Ai, kaatuiko mehulasi! Ei se mitään, mä autan sua.”

Tänä päivänä pojalla menee hyvin. Hän pärjää mukavasti koulussa ja viihtyy omassa lätkäjoukkueessaan.

Oman lapsen kanssa käyty polku on Kari-Matin mielestä auttanut häntä työssään. Kaiken kaikkiaan hän ajattelee, että juuri vanhempien tunteminen ja perhetyö on hänen ammattinsa tärkeimpiä puolia.

– Muistan hyvin ajatukseni, kun omalla lapsellani oli vaikeaa: ”Olemmeko me huonoja vanhempia? Mitä minä teen väärin?” Minun on helppo kohdata vanhempia. Tiedän, mitä he käyvät läpi.

Myös joukkueen vanhemmat ovat tunteneet tämän. Kari-Matille soitetaan matalalla kynnyksellä erilaisissa kasvatusmurheissa ja häntä pyydetään usein vierailulle koteihin. Myös Kapun kotiin saa tulla aina kahville, tai toimistolle rupattelemaan.

Icehearts-valmentajasta kanssakulkijaksi

Kari-Matin joukkuelaiset ovat nyt 12–16-vuotiaita. Viime keväänä kuusi vanhinta sai valmiiksi peruskoulun. Kaikki kuusi saivat myös jatko-opiskelupaikat.

– Tässä työssä saa kokea päivittäin onnistumisia, esimerkiksi kun kuulen, että joku poika on selvinnyt matikankokeesta, johon olemme yhdessä harjoitelleet. Mutta onnellisimmaksi minut tekee se, kun pojissa alkaa näkyä se henkinen kasvu, jota on haettu lapsesta asti. Kun he yhtäkkiä tajuavatkin, että hei, se olenkin minä, joka vaikutan itse omaan tulevaisuuteeni.

Kari-Matin viesti nuorille on, että mokata saa, mutta pitää myös kantaa vastuu omasta mokasta ja olla avoin esimerkiksi vanhempien suuntaan. Kodin pitää olla sellainen paikka, jonne pitää lähtökohtaisesti voida mennä aina, oli tilanne mikä hyvänsä.

Nykyään Kari-Matin joukkue ei pelaa enää sarjapelejä. Poikien elämä on täyttynyt muista asiois­ta: on mopoja ja tyttöystäviä, muitakin harrastuksia kuin salibandy ja opiskelua. Mutta silti joka keskiviikko pyörii salibandyvuoro, jonne saa tulla mukaan. Ensin Kapu tarjoaa pojille välipalaa ja kyselee kuulumiset. Sitten pannaan pelit pystyyn.

– Roolini on nyt olla enemmän kanssakulkija, urheilu ei ole enää pääasia. Viestittelen jatkuvasti poikien kanssa – niidenkin, jotka eivät tule enää pelaamaan.

Omahoitajasta tuli ystävä

Kari-Matista ja hänen oman lapsuutensa omahoitajasta tuli lopulta ystäviä.

– Olemme yhteydessä tasaisin väliajoin. Lähettelemme viestejä ja sydämiä. Laitan arkikuvia lapsista ja heidän kohelluksistaan.

Vuosi sitten kesällä myös Eveliinalla oli mahdollisuus tutustua kunnolla miehensä lapsuuden tärkeään ihmiseen. Tämä kutsui Kari-Matin perheineen purjehtimaan ja mökilleen.

– Välillä oli pakko mennä yksin vähän rantakalliolle ja itkeä. Se meni niin tunteisiin.

– On ihme, että olen saanut elämäni tähän pisteeseen. Kaikki olisi voinut kääntyä myös toiseen suuntaan.

Kari-Matti laskeskelee menettäneensä 42 nuoruusvuosiensa kaveria. Hän on käynyt monissa hautajaisissa viime vuosina.

– Vaikka yhteiskunta luokittelee osan vanhoista kavereistani rikollisiksi, minulle he ovat aina ihmisiä.

Lähteneissä on koulukotikavereita, mutta myös muita. Osan vei huumeet tai alkoholi, osa ajautui rikollisiksi.

– Joka päivä tunnen kiitollisuutta. Asiani ovat hyvin. Minulla on upea vaimo ja kolme ihanaa lasta.

Yhteinen unelmakin on vaimon kanssa: oma kesämökki meren rannalla.

Tukea elämään urheilun kautta

• Icehearts ry tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä joukkueurheilun avulla. Mukaan valitaan lapsia, jotka tarvitsevat erityistä tukea kasvussaan.

• Icehearts-joukkueita on tällä hetkellä 14:llä eri paikkakunnalla. Rahoitus tulee pääasiassa siitä kaupungista tai kunnasta, jossa joukkue toimii. Lisäksi toimintaa tukevat STEA sekä useat säätiöt ja yksityiset lahjoittajat.

• Kasvattaja tukee jouk- kueeseen valittuja lapsia koulussa, kotona ja vapaa-ajalla 12 vuoden ajan. Lapsille halutaan tarjota pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista tukea nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa lapsen asioiden parissa toimivat aikuiset vaihtuvat usein.

• Icehearts-joukkueet osallistuvat oman ikäluokkansa sarjapeleihin. Lajeina ovat jääkiekko, jalkapallo ja salibandy.

X