Ihmiset ja suhteet

Intohimoa ja väkivaltaa

Teksti:
Anna.fi
Hullu rakkaus

Elokuvissa ja kirjoissa hullua rakkautta ja suurta intohimoa ylistetään. Ilman sitä ihminen on jotenkin vajaa, sanotaan piilevästi. Voiko hullu rakkaus olla kuitenkin liian hullua?

Entä jos liika kuumuus polttaa suhteen karrelle? Pasi koki hullun rakkauden, ja paloi pahasti.Tutkijana toimivan Pasin, 37, intohimosuhde alkoi pitkän avioliiton aikana. Lapseton liitto opettaja-vaimon kanssa oli tyydyttävä ja olot vakaat omistusasuntoineen.

– Into oli kuitenkin laantunut jo aikaa sitten. Seksiä olimme harrastaneet viimeksi vuosi takaperin. Siis ennen kuin tapasin Marjaanan, Pasi kertoo.

Pasi muistaa rakastuneensa vaimossaan tämän älyyn ja huumorintajuun. Marjaanassa, 34, jalat vei alta ulkonäkö. Marjaanan pitkät, paksut hiukset ja muodokas, mutta treenattu vartalo olivat sitä, mistä hän oli aina naisessa fantasioinut. Vasta nyt Pasi myönsi itselleen, miten tärkeä tekijä fyysisyys on suhteessa. Markkinointisihteeri Marjaana oli muutenkin täysin erilainen kuin Pasin vaimo: vauhdikas, temperamenttinen ja suoraviivainen.

Pasi tutustui Marjaanaan, kahden pienen lapsen yksinhuoltajaan, yhteisen tuttavan kautta.

– Rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla. Seksi oli alusta asti uskomatonta. Saatoimme viettää sängyssä päiväkausia, mitä nyt tilasimme välillä pitsaa. Joimme aika paljon, mutta mikäs sen hauskempaa kuin olla kännissä rakkaansa kanssa, Pasi hymyilee.

Pasi tunnusti aika pian vaimolleen löytäneensä toisen naisen ja ero pantiin vireille. Pasi näki jo edessään uusperheen, jossa hän olisi Marjaanan lasten isäpuoli. Pasin ystävät saivat kuulla taukoamatta hehkutusta täydellisestä naisesta ja täydellisestä seksistä, ärsyttävyyteen asti. Marjaana näytti olevan yhtä täysillä jutussa mukana. Pasista tuntui, että kaikki oli liian hyvää ollakseen totta.

Kipinät alkavat sattua

Hullu rakkaus

– Aloin ihmetellä, että miksi riitelemme niin paljon, vaikka kaikki on muuten aivan upeaa. Ajattelin kuitenkin, että joka suhteessa pitää hioa aluksi kulmia. Varsinkin kun kyseessä on kaksi voimakastahtoista ihmistä. Riitojen jälkeen tuntui, että perustavia asioita on selvitetty ja kaikki voi alkaa taas puhtaalta pöydältä. Ja se riitojen jälkeinen sovintoseksi, aijaijai.

Marjaana tuntui entistä tulisemmalta. Tässä suhteessa on sähköä, Pasi mietti.

Sitten mukaan tuli väkivalta. Ensin lensivät tavarat. Marjaana puri Pasia jalkaan, Pasi heitti Marjaanan seinään. Pasin ystävät alkoivat jo huolestua. Aina riidat kuitenkin sovittiin ja Pasi näki entistä selvemmin, että vaikka välillä sattui niin pirun paljon, Marjaana on hänen elämänsä nainen. Ehkä juuri siksi, että sattui niin paljon. Jotainhan siinä pitää olla, kun riipaisi niin syvältä.

– Ajattelin kosia Marjaanaa. Sen oli tarkoitus tapahtua yhteisellä kylpyläreissulla.

Viikkoa ennen matkaa Marjaana ilmoitti, ettei lähde kanssani yhtään mihinkään, koska ei kestä enää riidanhaluisuuttani. Olin epätoivoinen ja join suruuni, Pasi kertoo häpeillen.

Pari lähti matkalle ja heti perillä alkoi mustasukkaisuusriita Pasin vaimosta. Pian hajosivat huonekalut ja Pasi sai tuopista kasvoihinsa. Paikalle kutsuttiin poliisi. Loppuaika matkasta vietettiin vällyjen alla. Pasi ei kuitenkaan onneksi kosinut.

Suomessa sama peli jatkui. Pasi havahtui kerran humalassa siihen, että hän kuristi Marjaanaa. Riitoihin ja niiden selvittelyihin alkoi mennä enemmän aikaa kuin normaaliin oleskeluun. Marjaanan lapset kärsivät tilanteesta. Suhde alkoi rassata myös Pasin töitä.

Vain kerran elämässä

Miten kaikki meni päin mäntyä? Pasin ja Marjaanan piti olla toisilleen täydellinen pari. Tunsiko kumpikaan toista kuitenkaan kunnolla?

Suhde päättyi vuoden jälkeen siihen, että Marjaana kyllästyi jatkuvaan tappeluun ja edestakaiseen poukkoiluun taivaan ja helvetin välillä. Nolointa Pasille oli myöntää hirvittäviä vihan tunteita, joita hänellä sen jälkeen oli sekä Marjaana että itseään kohtaan. Hän halusi tappaa ensin Marjaanan, sitten itsensä. Se oli Pasin elämän hirvittävintä aikaa, eikä siitä selvitty ilman terapiaa.

– En tuomitse Marjaanaa kaiken tapahtuneen jälkeen. Olin ihan yhtä kamala. Yritimme vain sovittaa väkisin yhteen kahta huonosti sopivaa yksikköä, Pasi sanoo hiljaa.

Marjaana on kuulemma nykyään uudessa intohimosuhteessa. Pasi toivottaa uudelle miehelle parempaa onnea.

Miten liian hullusta rakkaudesta selviää?

Pasilla meni toipumiseen kauan. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, oma hyvinvointi menee intohimon edelle. Intohimo ei ole tärkein edellytys tyydyttävälle suhteelle, nykyään uudessa suhteessa elävä Pasi sanoo.

Joku Pasia jäi kuitenkin kaivertamaan. Hän ei tule enää koskaan kokemaan sellaista kiihkoa. Hän on vakuuttunut siitä, että myös Marjaana koki yhtä voimakkaasti. Sen tietäminen on Pasille tärkeää.

Teksti: Herman Raivio

X