Itseään 15 vuotta vanhemman miehen avioliittoon painostama ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutunut Anu: ”Minulla ei ollut taitoja eikä elämänkokemusta vastustaa miestäni”
Anu, 42, ajautui 22-vuotiaana avioliittoon, johon määrätietoinen, eronnut ja Anua 15 vuotta vanhempi kolmen lapsen isä hänet painosti. Anu jätti liiton runsaan kolmen vuoden jälkeen, mutta miehen ote Anuun ja heidän yhteisiin lapsiinsa pysyi tiukkana vuosien ajan. Toipuminen vei Anulta 15 vuotta.
Anu, 42, ajautui 22-vuotiaana avioliittoon, johon määrätietoinen, eronnut ja Anua 15 vuotta vanhempi kolmen lapsen isä hänet painosti. Anu jätti liiton runsaan kolmen vuoden jälkeen, mutta miehen ote Anuun ja heidän yhteisiin lapsiinsa pysyi tiukkana vuosien ajan. Toipuminen vei Anulta 15 vuotta. "Oli suuri virhe, etten koskaan ilmoittanut kokemastani väkivallasta poliisille", Anu sanoo nyt ja kehottaa muita kuuntelemaan vaistoaan ja sen varoituksia.
”Olin 22-vuotias, kun minusta tuli äitipuoli 35-vuotiaan miehen 12-, 9- ja 7-vuotiaille lapsille.
Tapasin mieheni työpaikalla. Kun tajusin, että hän oli ihastunut minuun, minua sekä kiinnosti että ahdisti samaan aikaan.
Mies halusi, että olen hänen kanssaan koko ajan, en esimerkiksi saanut olla omassa kodissani kahta yötä kauempaa. Vaikka se tuntui oudolta ja oman tilani tarve kasvoi, en tajunnut reagoida siihen vaan lähdin miellyttämään miestä.
Mies haluamalla halusi minut, eikä minulla ollut taitoa eikä elämänkokemusta paeta hänen hyvin määrätietoista painostustaan. Kolmen viikon päästä olimme kihloissa ja muutin miehen luo. Kihloihin menin omasta halustani, mutta silti koin painetta toimia hänen tahtonsa mukaan.”
Naimisiinmeno epäilytti
”Jo pari kuukautta myöhemmin itkin tilannetta yksin suihkussa. Asuimme kolmen lapsen kanssa yhdessä ja lapset tykkäsivät minusta ihan hirveästi. Vanhin lapsista oli 12-vuotias – vain kymmenen vuotta minua nuorempi. Muutkin olisivat voineet ikänsä puolesta olla sisaruksiani.
Mies ei sallinut lasten pitää äitiinsä yhteyttä, mutta lapsilleen hän kertoi, että äiti oli jättänyt heidät. Vaikka halusin lähteä, tunsin, että minun on pakko jäädä, en voinut jättää lapsia.”
”Jos minulla itselläni nyt olisi parikymppinen tytär, en ikinä antaisi hänen mennä naimisiin 15 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla on kolme lasta.”
”Alle vuoden sisällä olimme naimisissa. Vielä häitä edeltävänä iltana mietin, pitäisikö minun lähteä vai jäädä. Olin suostunut kaikkeen, mutta pohjatunne oli se, että minut oli painostettu suhteeseen. Minua pyöritettiin siinä kuin litran mittaa, en ollut emotionaalisesti tarpeeksi kypsä tajutakseni, mitä tapahtui.
Jos minulla itselläni nyt olisi parikymppinen tytär, en ikinä antaisi hänen mennä naimisiin 15 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla on kolme lasta.”
Riita muuttui fyysiseksi väkivallaksi
”Kaksi kuukautta häiden jälkeen aloin odottaa tytärtämme. Tilanne oli todella paineinen. Mieheni paahtoi töitä ja määräsi despoottisesti kaikesta, lapset jäivät minun hoidettavikseni. He kaipasivat äitiään, ja pidin häneen yhteyttä salaa mieheltäni.
Raskausviikolla 22 meille tuli riita erään lehden laskusta. Suutuin ja heitin lasillisen mehua mieheni kasvoille, jolloin hän raivostui niin, että jouduin pakenemaan häntä saunaan. Kun lopulta uskalsin tulla ulos, mies löi minua pullolla päähän. Lastensa katsellessa hän myös paiskoi minua pitkin seiniä ja pöytää, johon raskausvatsanikin osui.
Tein tapahtuneesta lastensuojeluilmoituksen, mutta siihen ei reagoitu mitenkään. Lähdin myös evakkoon, mutta viikon kestäneen manipuloinnin ja kiristyksen jälkeen palasin. En vieläkään ymmärrä, miksi sen tein. Suurin syy oli varmaan se, että pelkäsin lasten puolesta. Halusin etenkin 7- ja 9-vuotiaat tytöt turvaan – he halusivat muuttaa äitinsä luokse ja olivat siksi vaarassa.”
”Ahdistukseni kasvoi. Olin suostunut kaikkeen, mutta silti tunsin olevani vanki vailla ulospääsyä.”
Pelko toimeentulosta esti lähtemästä
”Ahdistukseni kasvoi. Olin suostunut kaikkeen, mutta silti tunsin olevani vanki vailla ulospääsyä.
Miehelleni oli suuri juttu se, että seksiä oli joka päivä, halusin minä sitä tai en. Hän ei kunnioittanut minua vaan välitti vain omista tarpeistaan. Tajusin nopeasti, että seksi on ainoa keino pitää hänet tyytyväisenä.
Puoli vuotta tyttäreni syntymän jälkeen olin saanut kyllikseni ja valmis lähtemään. Silloin tajusin olevani taas raskaana. Peruin suunnitelmani, koska pelkäsin, etten pärjäisi kahden lapsen kanssa yksin. Tilanne helpottui siksikin, että miehen tyttäret olivat muuttaneet äitinsä luokse.”
Väkivaltaisuus lasta kohtaan oli viimeinen pisara
”Poikamme oli yhdeksänkuinen, kun meille tuli taas riitaa jostakin. Mies kävi minuun kiinni takaapäin ja alkoi kuristaa minua. Silmissäni sumeni, mutta ajattelin vain, että minun on pysyttävä pystyssä, ettei vauva putoa lattialle. Kuin ihmeen kaupalla sain survaistua miestä kyynärpäällä mahaan, ja hän irrotti otteensa.
Laskin pojan lattialle konttaamaan, jolloin mies heitti täyspuisen, painavan keinuhevosen häntä kohti, onneksi osumatta. Se oli viimeinen pisara. Räjähdin ja sanoin, että nyt tämä valtataistelu loppuu.”
Soitto neuvolaan ehkäisi itsemurhayrityksen
”Kahden viikon kuluttua muutin pois. Sitä ennen ehdin kuitenkin harkita itseni tappamista. Podin pahaa synnytyksen jälkeistä masennusta enkä ollut kuukausiin nukkunut kuin pari tuntia yössä.”
”Muistan, kuinka seisoin peilin edessä vauva sylissä miettimässä, vedänkö kädessäni olevan pilleripurkin. Sitten tajusin, että lapseni tarvitsevat äitiänsä.”
”Muistan, kuinka seisoin peilin edessä vauva sylissä miettimässä, vedänkö kädessäni olevan pilleripurkin. Sitten tajusin, että lapseni tarvitsevat äitiänsä. Lisäksi ajattelin mieheni poikaa, joka vielä asui kanssamme; jos ottaisin lääkkeet, hän löytäisi minut koulusta tullessaan.
Laskin purkin kädestäni ja soitin neuvolaan: nyt tarvitsen apua, enää en jaksa. Kerroin, että parivuotias tyttäreni on oven takana ja pelkään vahingoittavani häntä, itse seison purkki kourassa vauva sylissäni ja haluan tappaa itseni. Puhelimeen vastannut nainen kertoi järjestävänsä minulle ihmisen lapsia hoitamaan, ja jo tunnin päästä istuin hänen vastaanotollaan. Hän tunsi mieheni jo hänen edellisen avioliittonsa ajoilta ja ymmärsi täysin millaisessa tilanteessa olin ja miksi.”
Valtapeli lasten kanssa alkoi
”Omassa kodissani tunsin olon taas turvalliseksi. Mieheni ei kuitenkaan halunnut erota vaan piti meitä tiukassa otteessaan vielä pitkään. Avioeron sain vasta, kun asumuseromme oli kestänyt kaksi vuotta ja sain sen vuoksi eron ilman harkinta-aikaa. Siitä alkoi valtapeli lasten kanssa.
Ajattelin, että lasten täytyy saada säilyttää suhde isäänsä, on hän millainen tahansa. Tavallaan tein oikein, tavallaan hirveän väärin.”
”Ajattelin, että lasten täytyy saada säilyttää suhde isäänsä, on hän millainen tahansa. Tavallaan tein oikein, tavallaan hirveän väärin.”
”Vuosien aikana exäni teki kaikkensa hankaloittaakseen elämäämme. Aluksi hän kieltäytyi maksamasta elatusmaksuja eikä suostunut tapaamaan lapsiaan. Myöhemmin, kun lapset eivät enää hänen luokseen halunneet mennä, hän vaatimalla vaati että he tulevat. Tavatessa hän ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta tai kiintymystä heitä kohtaan.”
Lapset saivat väkivallasta osansa
”Vuonna 2010, viisi vuotta virallisen eromme jälkeen haastoin exäni oikeuteen elatusmaksuista. Sen jälkeen hän alkoi niitä maksaa ja taas ottaa lapsia viikonloppuisin luokseen, mutta usein vain paria päivää aiemmin hän perui suunnitelmat milloin mistäkin syystä.
Oli suuri virhe, etten koskaan ilmoittanut kokemastani väkivallasta poliisille. En tehnyt sitä, koska pelkäsin että sen myötä kaikki muuttuisi vain pahemmaksi. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että lapseni joutuivat isätapaamistensa aikana usein isänsä henkisen ja joskus myös fyysisen väkivallan kohteeksi. Väkivalta on kohdistunut kaikkiin lapsiin, mutta mies ei tänä päivänäkään myönnä sitä. Vika on aina kaikissa muissa.”
”Viime aikoina jotain suurta on lähtenyt liikkeelle. Lapseni ovat alkaneet vaatia isäänsä tilille tekemisistään ja katkaista välejään häneen.”
”Mieheni nuorin tytär ensimmäisestä avioliitosta on kertonut, että hän hoiti lapsiani heidän isävierailuillaan, etteivät pikkuiset olisi saaneet selkäänsä koko ajan. Tätäkin tytärtä hänen isänsä on lyönyt niin, että veri on lentänyt.
Viime aikoina jotain suurta on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Lapseni, jotka ovat ovat nyt 17- ja 18-vuotiaita, ovat alkaneet vaatia isäänsä tilille tekemisistään ja katkaista välejään häneen.”
Toipuminen vie vuosia
”Mieheni aiheuttama, vuosia jatkunut piina oli aivan järkyttävää. Henkinen väkivalta on vielä fyysistäkin pahempaa, sillä se jättää syvemmät arvet. Vasta viimeisten kolmen vuoden aikana olen päässyt siihen, etten anna exäni enää vaikuttaa minuun. Toipumiseni kesti siis 15 vuotta.
Minusta ja mieheni minua edeltäneestä vaimosta tuli vuosien aikana hyvät ystävät. Olemme ymmärtäneet ja tukeneet toisiamme. Kerran hän sanoi, että onneksi minä olen jaksanut taistella. Exälleni hänen kumppaniensa ystävystyminen on tietysti vaarallista. Hän onkin tehnyt selväksi, etten saa olla missään tekemisissä hänen nykyisen naisystävänsä kanssa.
On monia ihmisiä, jotka eivät tiedä perheväkivaltataustaani, koska olen niin hävennyt sitä. Nyt minulla on vihdoin asiaan niin paljon etäisyyttä, että uskallan tuoda sen julki. Sen syystä minusta tuli se, joka olen tänä päivänä. Nyt uskallan panna vastaan pelkäämättä exääni tai hänen kostoaan.”
Jos olet kokenut samaa, lähde
”Nyt arvostan omaa kotiani ja sen tuomaa turvaa. Aika ihmeellisiä täytyisi tapahtua, että muuttaisin enää yhteen kenenkään miehen kanssa.”
”Jos sinua alistetaan ja kohdellaan tarkoituksenmukaisesti kaltoin, alat voida huonosti tai saat masennuksen oireita, herää ja lähde.”
”Naisilla on herkkä vaisto, ja neuvoisin kaikkia kuuntelemaan sitä tarkasti. Jos suhde alkaa tuntua pahalta ja painostavalta, ei kannata jäädä odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos sinua alistetaan ja kohdellaan tarkoituksenmukaisesti kaltoin, alat voida huonosti tai saat masennuksen oireita, herää ja lähde.”
Kommentit
Tämä tarina oli jo luettavaksi niin ahdistava. Mutta, erittäin tarpeellinen, kiitos tällaisista tarinoista.
Kommentit
En ymmärtämään, miksi parisuhteessa väkivalloin kohdellut sekä naiset että miehet eivät vie tapauksiaan käräjäoikeuteen. Suomen laissa on monta pykälää, joissa turvataan ihmiselle väkivallaton elämä, koskipa se parisuhteessa eläviä tai ei. Suomi on niin väkivaltainen maa! Kaikki väkivaltaiset teot tulisi viedä oikeuden eteen, niin että ihmiset joutuisivat vastuuseen teoistaan ja ainakin näennäisesti saisivat tietää toimineensa väärin, jos he ovat olleet väkivaltaisia.
Kuule ei kaikki silti elämässä ole helppoa ei edes lähteminen väkivaltaisesta suhteesta, ei kaikki käy niin että vain sormia napsauttaa; eikä kaikki asiat ole noin mustavalkoisia että kun joku vaan sanoo että tee näin niin sulla menee hyvin. Asioissa on niin valtavasti puolia; en tietenkään kannata väkivaltaa, se on vihoviimeistä. Siksi sen tiedänkin kun olen itse myös sen kokenut parisuhteessani. Ns miesystäväni meni tavallasn onneksi asioissa liian pitkälle, enkä tarkoita fyysisesti vaan teki teon jota ei pysty järjellä selittämään eikä ikinä antamaan anteeksi. Minulla ei ollut edes omia lapsia eikä meillä yhteisiäkään, onneksi. Päätöksen lähtemisestä olin kuitenkin tehnyt jo ensimmäisen lyönnin jälkeen mutta elämä ei vaan ole niin helppoa että sitä eletään jonkun ohjekirjan mukaan.
Voisin kuvitella, että uhri haluaa vain eroon tuollaisesta, eikä siksi mene käräjille kuuntelemaan valheita ja panettelua. Nämähän pakottaa, manipuloi muita ihmisiä yleensä todistamaan puolestaan.
Ihminen joka pääsee eroon on vain onnellinen kun pääsi eroon eikä koe että käräjäoikeudessa istuminen muuttausi mitään. Tuskin muuttaa henkilöä eikä miehille pahoinpitelystö koidu mitään koska miesten väkivalta on niin sallittua ja tavallista että se ei järkytä.
Jos vaikkapa mies kuristaa järjestysmiestö ja potkaisee, ja kaverikin käy järjestysmiehen kimpouun,saa toinen 20 päiväsakkoa, toinen 30.
Jos vastaavaa tekisi naiskaksikko, uutinen olisi iso, joka iltalehdissö ja pöyristys siitä, miten naiset kehtaavat, toisi paljon pienemmästä väkivallasta jopa ehdollista.
Sama juttu jos pieni lapsi, tai alaikäinen tyttö tekee väkivallan teon, siitä tulee iso uutinen ja rangaistus monin kertainen mieheen/nuoreen poikaan nähden, koskanaislisä. Miten hön kehtaa? Mikö luulee olevansa? Eikö hän tiedä paikkaansa.
Miesten vökivalta on normi.
En ole väkivaltaisessa parisuhteessa ollut itse. Kertokaa jos arvaus meni pieleen, te, jotka tiedätte,miksi ette jaksaneet, ei ollut voimia käräjille.
Olet täysin oikeassa. Tärkeintä on lähteä lopullisesti väkivaltaisesta ihmissuhteesta. Mitään syytä ei ole jatkaa, se on aivan selvä. Siinähän oma henki on vaarassa kaiken aikaa. Lyöminen ei jää yhteen kertaan. Heitin vain tuon käräjäoikeuden käsittelyn keskusteluun, koska ne väkivallan teot ovat aina rikoksia. En itsekään ole elänyt väkivaltaisessa suhteessa. Mutta minulla on itselläni nollatoleranssi kaikkea fyysistä väkivaltaa kohtaan.
Sitä ihmettelen miksi naiset haluavat kasvattaa testosteronipakkauksia.
Eli koska poikien miesten vökivslta on fakta, miksi ei rohksista hoivaleikkiin, ja kerrota muiden tunteista, kärsimyksestä. Miten toisella puolella maailmaa ei ole 5v tyttölapsella mitään, muuta kuin työtö, silti on iloinen ja laulaa jos saa pienen vapaahetken. Pojathan noissakin kulttuureissa mesoaa savimajan edustalla.
Itse lähdin v- 63 kesällä Pohjois-Karjalasta 2,5kk vauvan kanssa taksilla pakoon miestäni.
Hän oli itse menossa 50km päähän Joensuuhun
viina kauppaan taksilla..
Yritin estää lähtemästä,mutta hän huomautti minua nyrkillä kasvoihin ja repi mekkoni halki ja
lähti..,jäin anopin nuhdeltavina..
Keräsin vauvalle vaatetta mukaan .tuttipullon
ja kävin kilometrin päässä naapurista soittamassa taksin ,ja lähdin kohti etelään..
Eka lapsilisä riitti vain puoliväliin ..jäin tädilleni..
Mies myi äitinsä lehmän ja lähti taksilla minua etsimään kotoani Hyvinkäältä…kukaan ei siellä tiennyt mitään..
Mies otti nuoren veljeni mukaan ja ajeli taksilla Virolahdella enoni luo..ei löytänyt minua..
Ajoi takaisin lähtö paikkaan kysymään taksilla,mihin oli minut vienyt..
Ilmestyi tätini luo..salkku täynnä lääkkeitä,
sanoi ilmoittaneensa poliisille ,että aion ”tappaa itseni ja vauvani näillä lääkkeillä..
Uhkasi ,jos et lähde takaisin vauva otetaan sinulta pois..
Vahti ,etten voi puhua kenellekään..
Pakon edessä menin takaisin…olin 19v ja mies
32v..
Vuoden päästä lähdin vuoden ikäisen lapseni kanssa kotiini..mies jäi sairaalaan vatsahuuhteluin..
Pistoolin ,jonka olin kaivanut pussissa maahan ,
annoin poliisille..
Eroa ei silloin kuitenkaan helpolla saanut..
Eikä mustasukkainen mies hellittänyt helpolla..
Jos eron otat,Se on toiselle Hautaa ja toiselle Rautaa..niin meinasi käydäkin..
Vasarasta sain eron jälkeen viisi iskua päähän..ja Vainoaminen kesti yli kolme vuotta..
Luin teidän kommentteja vasta nyt, kiitos niistä.
Vastaan tuohon miksi ei helposti käräjille. Ensinnäkin lähisuhde väkivalta yleensä yltyy kun toinen kuulee joutuvansa oikeuden eteen. On toki tapauksia jotka myös pysähtyy, mutta vihan määrä on silti tällöin suurta. Tämä on yksi syy minkä kanssa moni painii, miksi lähteä vai jäädä. Turvattomuus. Kun on kuitenkin sinunkin kodista kyse toivoo että toinen ymmärtäisi ettei voi niin toimia kuin toimii. Ja se toivon määrä on suuri kun on esim lapsia.
On todella iso päätös voimat loppuuna päättää lähteä omasta kodista turvaan muualle. Koska siinä hetkessä ei luota siltikään että on turvassa. Vaikka menisit turvakotiin. Olet sen hetken turvassa. Mutta entä kun lähdet omillesi sieltä. On lapset ja sinulla on velvollisuus mahdollistaa vanhemman tapaaminen lapsille kunnes on byrogratiassa todettu että on lasten edun mukaista ettei tapaa vanhempaansa.
Yksi iso syy on häpeä. Häpeä että olen tässä tilassa ja tilanteessa. Häpeä että olen valinnut tälläisen kumppanin. Häpeä kun ulkoisesti piti kaikki olla kunnossa. Häpeä että itse on niin kyvytön.
Asia ei siis millään muotoa ole mustavalkoinen kun pyörittelet uupuneena, kipuisena ja mahdollisesti vahingoittuneena asiaa. Varsinkin kun henkinen väkivalta on suurempa, tai väkivallan teot ei ole päätynyt poliisille asti. Tunnemaailma on tässä tilassa täysin sekaisin. Itsekin nykyään ajattelen hyvin mustavalkoisesti että jos kosketkin vihaisesti niin lähden. Tai jos koen tosi pahaa oloa niin ei ole minun paikkani olla siinä. Mutta palatessa noihin aikoihin olen ymmärtänyt että päätöksiin vaikutti oma nuori ikä, kyvyttömyys osata päättää mikä on parasta, vakava masennus ja kaikista suurin; kaipuu olla rakastettu ja tuettu vaikka järki sanoi että että tässä suhteessa sitä ei saa. Ei tukea eikä rakkautta.
Asia on eri kun tapahtuu niin että mm poliisi on paikalla. Asiat lähtee itsestään eteenpäin. Silti peloissaan moni jättää syyttämättä. Peloissaan kuinka minun käy jos syyte nostetaan.
Olen pahoillani kaikkien naisten puolesta jotka ovat rajuja asioita kokeneet. Kiitos teille jotka jaoitte tarinaanne❤️Antakaa itsellenne armoa siinä että nämä tapahtumat opetti mikä on oma arvo. Omaa arvottomuuttaan kipuileva ihminen jää väkivaltaiseen suhteeseen. Itseään jotenkin arvostava lähtee.
Ihanaa joulua ja jos kuulette jonkun kokevan väkivaltaa mm jouluna. Älä jätä asiaa siihen. Soita poliisit paikalle, auta toinen turvakotiin, puutu että saadaan muutosta aikaan. ❤️
Kiitos Anu. Ei kait kukaan kerro väkivaltaiselle kumppanille, että hänet aiotaan haastaa oikeuteen. Sehän olisi hengenvaarallista. Väkivaltaisesta suhteesta nopeasti turvakotiin ja omaan asuntoon jne. Vasta vuoden jälkeen pakenemisesta voisi viedä pahoinpitelyt oikeuteen. Mutta jos, se tulee olemaan liian hengenvaarallista, sitten en tieteenkään. Tärkeintä on vaan päästä lopullisesti eroon ja katkaista kaikki mahdollinen yhteydenpito väkivallantekijään. Toki tästä esittämästäni saa olla eri mieltä, ja onhan se fakta, että 50 naista kuolee vuosittain siihen viimeiseen iskuun. Kaikki eivät pääse irti milloinkaan.
Tämä tarina oli jo luettavaksi niin ahdistava. Mutta, erittäin tarpeellinen, kiitos tällaisista tarinoista.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous