Ihmissuhteet

”Kadun suhdettani” – mitä tehdä, jos parisuhde tuntuu jälkeenpäin ajanhaaskuulta? Asiantuntija vastaa

Oletko eronnut ja nyt sinusta tuntuu, että koko mennyt suhde oli pelkkää ajanhaaskuuta? Kysyimme psykoterapeutti Mikael Saariselta, mistä tunne siitä, että suhde kaduttaa, kertoo ja mitä sille voi tehdä.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Suhde voi alkaa tuntua ajanhaaskuulta jo ennen eroa.

Oletko eronnut ja nyt sinusta tuntuu, että koko mennyt suhde oli pelkkää ajanhaaskuuta? Kysyimme psykoterapeutti Mikael Saariselta, mistä tunne siitä, että suhde kaduttaa, kertoo ja mitä sille voi tehdä.

Ero on aina kriisi, johon voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita. Tunne siitä, että päättynyt suhde kaduttaa ja oli pelkkää ajanhaaskausta, voi psykoterapeutti Mikael Saarisen mukaan johtua monestakin eri syystä.

– Meillä kaikilla on tarve toimia järkevästi elämässämme. Yritämme pitää minäkuvassa tietynlaista jatkuvuutta, että tarinamme pysyisi eheänä. Kriisit haastavat tarinamme eheyden. Loogista olisi paikata kupru tarinassamme sillä, että ero olisi jollain tavalla järkevä tilinpäätös, Saarinen sanoo.

Mustavalkoinen ajattelu helpottaa erossa

Eron hetkellä omaa osuuttaan eroon voi olla vaikea nähdä. Eron aiheuttaman tunnekuohun vallassa on tavallista ulkoistaa ero vain ex-kumppanin syyksi. Tämä taas voi aktivoida tunteen siitä, että suhde on ollut pelkkää ajanhaaskuuta: vierellähän on koko ajan ollut ihan vääränlainen ihminen. Nykyinen paha olo voi sekoittua menneeseen.

– Muistikin toimii niin, että muistamme lähinnä lähimuistin asiat. Kun mennyttä suhdetta katsoo heti eron jälkeen ikään kuin mustan verhon takaa, ei välttämättä näe mitään järkevää koko suhteessa. Ja kukapa haluaisi lähteä melko toimivasta liitosta tai liitosta, jossa olisi vielä toivoa. Tietyllä tavalla tällainen tunteiden värittämä mustavalkoinen ajattelu, että koko suhde oli kauhea, helpottaa erossa.

Ystävät saattavat pönkittää ajatusta ajanhaaskuusta

Usein ystävät tukevat eronnutta tämän eropäätöksessä. Näin he saattavat ikään kuin vahingossa pönkittää eronneen tunnetta siitä, että koko suhde oli pelkkää ajanhaaskuuta.

– Pahimmillaan ystävien palaute on sitä, että minähän sanoin jo silloin kolme vuotta sitten, että ette sovi yhteen. Usein ystävät ovat empaattisia ja sanovat, että olet tekemässä hyvää päätöstä. Harva ystävä sanoo eronneelle, että sinun ei olisi todellakaan vielä kannattanut lopettaa suhdetta, Saarinen sanoo.

Mutta miten eronnutta sitten kannattaisi lohduttaa? Saarinen kannustaa eronneen ystäviä olemaan läsnä, kuuntelemaan, lohduttamaan ja esittämään korkeintaan avoimia kysymyksiä.

Suhde voi kaduttaa ennen eroa, eron aikana tai eroa käsitellessä

Tunne siitä, että suhde on ollut pelkkää ajanhaaskuuta, voi tulla heti eron jälkeen sokkivaiheessa tai vasta sitten, kun eroa alkaa käydä kunnolla läpi sokkivaiheen jälkeen.

– Aika usein ihmiset alkavat vasta jälkeenpäin nähdä, että eron merkkejä on ollut nähtävissä pitkän aikaa, mutta ne on vain ohitettu. Tämän tajutessaan ihminen voi miettiä, miksi ihmeessä hän on edes ollut koko suhteessa. Tämä ei edes johdu varsinaisesti erosta vaan siitä, että ihmiset toivovat, että he olisivat ihmissuhteissaan kauhean rationaalisia. Että voitaisiin ratkoa asioita tyyliin A+B=C. Mutta eihän se niin mene, Saarinen sanoo.

Saarisen mukaan on luonnollista, että parisuhteessa ummistetaan silmiä kumppanin epäkohdille. Silmien ummistaminen tiettyyn pisteeseen asti on jopa tärkeää.

– Hyvän parisuhteen yksi keskeinen teko on se, että silmiä ummistetaan epäkohdilta ja aukaistaan ne oikein suuriksi kaikelle myönteiselle. Ollaan vähän niin kuin yltiöoptimistisia. Tämä on asia, joka liittyy hyvin toimiviinkin liittoihin.

Lue myös: Aloitko harkita lomalla eroa? Pohdi näitä asioita selvittääksesi, millä tolalla suhteenne oikeasti on

Sopivaa rajaa silmien ummistamiselle voi olla kuitenkin vaikeaa määrittää. Kun silmät lopulta avautuvat epäkohdille, ne voivat korostua ja alkaa ruokkia itse itseään. Tunne siitä, että suhde on pelkkää ajanhaaskuuta, voi vallata ajatukset tämän takia jopa jo ennen eroa.

– Eniten eroa ennustaa se, että ei ole kuin pikkaisen enemmän epäkohtia kuin myönteisiä asioita. Kun epäkohtia alkaa tulla eteen jatkuvasti ja ne korostuvat, suhteeseen syntyy negatiivinen kierre. Jos kierrettä ei katkaista, voi alkaa näyttää siltä, että kaikki suhteessa olisi vain huonoa.

Ei ole epätavallista, että suhde kaduttaa jo ennen eroa.
Suhde voi alkaa tuntua ajanhaaskuulta jo ennen eroa.

Vihaan kiinni jäänyt ei pääse eteenpäin

Saarisen mukaan on normaalia, että eroon liittyy myös vihan ja aggression tunteita, jotka voivat ilmentyä esimerkiksi juuri niin, että suhde näyttäytyy ajanhaaskuuna. Pidemmän päälle tällaisten tunteiden täytyisi kuitenkin siirtyä taka-alalle.

– Jos jää kiinni vihaan, se kertoo aina siitä, että ei pääse eteenpäin. Vihaan kiinni jäävällä ei ole mahdollisuutta käsitellä muita eroon liittyviä tunteita, esimerkiksi pelkoa, yksinäisyyttä, ahdistusta ja menetystä. Ero on kuin pyramidi, joka pitää rakentaa. Viha ja suuttumus ovat vain sen yhdet pienet palikat. Siinä on kauheasti kaikkea muuta, mikä pitää käydä läpi, että toipuu ja on valmis jatkamaan elämää.

Hyötyajattelu ylipäätään kaikissa ihmissuhteissa on Saarisen mukaan huono asia, josta kannattaisi yrittää päästä eroon. Mitä kauemmin vihaa kantaa, sitä kauemmaksi uusi, kokemusten käsittelyn ja itsestä uuden oppimisen myötä toivottavasti parempi parisuhde siirtyy.

– Ehkä suhteita voisi enemmän miettiäkin juuri oppimisen kautta: mitä opin itsestäni ja suhteistani toisiin.

Mitä tehdä, jos vanha suhde kaduttaa pitkään?

Mutta mitä jos vanha suhde vain kaduttaa, eikä tunteesta pääse irti? Saarisella on kaksi harjoitusta, joita hän suosittelee tällaisessa tilanteessa.

Ensimmäinen harjoitus: kirjoita ex-kumppanillesi kirje, jota et kuitenkaan lähetä.

– Tuo esille, mitä kaikkea tunnet. Aluksi kirjeessä saattaa lukea, että ’tunnen vihaa, pilasit elämäni ja hukkasin nuoruuteni sinun takiasi’, mutta pikkuhiljaa kirjeeseen alkaa tulla myös erilaisia ajatuksia, kuten ’pelkään tulevaisuutta ja löydänkö enää kumppania’. Jatka kirjeen kirjoittamista niin pitkään, että ajatukseksesi jää, että nyt olen sanonut kaiken ja toivon sinulle parempaa elämää, Saarinen ohjeistaa.

Toinen harjoitus: harjoita itsemyötätuntoasi antamalla itsellesi anteeksi. Sano joka ilta ennen nukkumaanmenoa kolme kertaa ”annan itselleni anteeksi”.

– Tämä on jännä harjoitus. Se alkaa toimia pikkuhiljaa. Siihen ei sinänsä tarvitse uskoa, mutta kun asiaa toistaa, itsemyötätunto alkaa hiljalleen lisääntyä. Itsemyötätuntoharjoituksia on paljon. Esimerkiksi paljon tutkittu loving kindness -meditaatio näyttäisi lisäävän hyvinvointia.

Näiden kahden harjoituksen lisäksi Saarinen kehottaa ihmisiä myös liikkumaan, hellimään itseään, näkemään ystäviään ja katsomaan taidetta.

– Kriisienkin aikana on tärkeää huolehtia kehosta ja tehdä asioita, jotka tuottavat hyvää oloa.

Jos vihan tunteet eivät hellitä omista ponnisteluista huolimatta ja ne haittaavat eteenpäin menemistä, kannattaa esimerkiksi psykologiin tai psykoterapeuttiin olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

– Minullakin käy paljon ihmisiä konsultaatioissa vaikka ihan vain viisi kertaa eron jälkeen. Sitten he pääsevät eteenpäin. Mielestäni ammattiapu on hyvä sijoitus silloin, jos tuntuu, että on jumissa. Kun ammattilaisen kanssa käy keskustelemassa asiasta, asioihin saa usein uusia näkökulmia. Ja kun niitä työstää, huomaa, että pääsee eteenpäin.

Lue lisää:

Käsittelemätön ero voi aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia ja estää uutta suhdetta toimimasta – näin käsittelet eron oikein

Erilaiset perhehaaveet johtivat eroon ja katkeruuteen – asiantuntija: lapsiasiassa kumpaakin tyydyttäviä kompromisseja ei ole

X