Ihmissuhteet

”Kaikkiaan olin Tinderissä kaksi viikkoa” – näin nettideittailu poiki Tanja Railolle, 51, tosirakkauden

It’s a match! Olipa etsinnässä se oikea tai hetken hupi, kokeneet nettideittailijat tietävät, että sopivan kumppanin löytäminen vaatii itsensä likoon laittamista, määrätietoisuutta – ja hyvää tuuria.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Sampo Korhonen, Tanja Railon, Jani Hottolan Kotialbumi

Nettideittailu johti Tanja Railon ja Jani Hottolan avioliittoon 1,5 vuotta sitten.

It’s a match! Olipa etsinnässä se oikea tai hetken hupi, kokeneet nettideittailijat tietävät, että sopivan kumppanin löytäminen vaatii itsensä likoon laittamista, määrätietoisuutta – ja hyvää tuuria.

Miten me tapasimme toisiamme romanttisesti ennen kuin meillä oli nettideittailu? Kysymys on ironinen, mutta se kolahtaa.

Totta kai suuren rakkauden voi edelleen löytää mistä vain, mutta haastattelukierros jo lähituttavapiirissä kertoo, että jokainen sinkku on ainakin jossakin vaiheessa selaillut netin seuranhakupalveluita, ja moni on löytänyt sieltä uuden elämänkumppanin. Yhdysvalloissa kumppanin tapaaminen netissä on jo ohittanut määrällisesti kaikki muut tavat, kuten kohtaamisen työpaikalla, koulussa tai baarissa.

– Uskon että online-tapaaminen tulee yleistymään vielä jonkin aikaa kaikissa ikäryhmissä, sanoo apulaisprofessori Mirkka Danielsbacka Turun yliopistosta. Hän on erikoistunut perhesosiologiaan ja työskennellyt Väestöliitossa tutkien suuria ikäluokkia ja heidän aikuisia lapsiaan.

Tuntuu luonnolliselta, että nuoret diginatiivit löytävät toisensa netistä, mutta mikä houkuttelee sinne myös heidän vanhempansa? Vastaus on kasvava seuran tarve.

Pitkä avioliitto ei ole enää ainoa vaihtoehto ikääntyvienkään elämänkaaressa. Parisuhdetta etsiviä sinkkuja viisikymppisiä on yhä enemmän. Väestöliiton viime syksynä julkaiseman perhebarometrin mukaan yli 50-vuotiaiden ihmisten avioerojen määrä kasvaa samaan aikaan, kun erot nuoremmissa ikäluokissa vähenevät. 50–59-vuotiaiden miesten avioerojen määrä ylitti suhteellisesti jopa koko väestön eronneisuuden 2010-luvulla.

1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen mainingeissa syntyneiden odotukset parisuhdeonnesta ovat muuttuneet. Väljähtynyttä tai muutoin huonoa suhdetta ei ole pakko jatkaa, kun fyysinen kuntokin kestää hyvin vielä uuden kierroksen. Parinkymmenen viime vuoden aikana kehittynyt nettideittailu tuli viisikymppisille uutena mahdollisuutena.

Nettideittailu herättää myös paljon porua. Onnistuneiden osumien rinnalla tulee huteja, kun tavoitteet eivät kohtaa. Ylimitoitetut vaatimukset ja kaunistellut profiilit turhauttavat seuraa hakevia ja toistuvat pettymykset syövät itsetuntoa. Treffikumppanin valintakin karkaa käsistä, kun vain pyyhkäisemällä kännykän ruudulle voi ilmestyä aina jotakin parempaa. Toisia vaivaa treffiväsymys.

– Nettideittailun lopputulemia on tutkittu toistaiseksi aika vähän, Mirkka Danielsbacka sanoo.

Jos nettideittailu johtaa avioon, se kestää

Tutkijat eivät osaa vielä kertoa esimerkiksi sitä, vaikuttaako juuri netissä tapaaminen jollakin tapaa solmittuun suhteeseen. Saksalaiseen aineistoon perustuvan kymmenen vuoden seurantatutkimuksen mukaan tapaamistapa ei tunnu vaikuttavan parisuhdetyytyväisyyteen. Sitä vastoin yhdysvaltalaisilla aineistoilla tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että netissä tavanneiden avioliitot päättyvät harvemmin eroon ja parisuhdetyytyväisyys on korkeampi kuin muilla tavoin tavanneilla.

Seuraa etsitään hyvin erilaisin tavoittein. Joku hakee puolisoa ja mahdollisuutta perustaa perheen, toinen lyhyttä suhdetta. Nuoremmilla on tavoitteissaan enemmän hajontaa, eikä nuori välttämättä osaa vielä määritellä, millaista suhdetta hakee. Vanhemmat todennäköisesti ovat tietoisempia siitä, mitä haluavat.

Lue myös: ”Rakkauden kuuluukin sattua” ja muut huonoimmat parisuhdevinkit

Mirkka Danielsbackan mukaan nettideittailu tutustuttaa uusiin ihmisiin helpommin heitä, jotka löytävät helposti seuraa muualtakin.

– Pitkäaikaista kumppania etsivien kohdalla näyttäisi siltä, että netti toimii hieman paremmin niille, joiden on ollut vaikea löytää seuraa muualta. Pitkäaikaisen kumppanin netistä noin nelikymppisinä löytäneet ovat tutkimusten mukaan usein luonteeltaan enemmän introverttejä kuin muualla kumppanin kohdanneet.

Vakavan parisuhteen etsimisestä voisi kertoa se, että hieman alle 40-vuotiaat lapsettomat hankkivat lapsen useammin netissä tavatun kuin muualta löydetyn kumppanin kanssa. Olettamus perustuu saksalaisella aineistolla tehtyyn tutkimukseen.

– Hyvin merkityksellistä parin löytämisessä on varmasti se, että tietää itse, mitä haluaa ja osaa kuvailla sen, Mirkka Danielsbacka sanoo.

Teatteri oli ensimmäinen Hilppa ja Antti Wuokkoa yhdistänyt tekijä. Tytär Sointu on kummankin esikoinen. Kuva: ᅡᄅ Sampo Korho
Teatteri oli ensimmäinen Hilppa ja Antti Wuokkoa yhdistänyt tekijä. Tytär Sointu on kummankin esikoinen.

Hilppa: ”Panin toimeksi ja aloin tavata uuden miehen joka viikko”

Toimittaja Hilppa Wuokko, 32, ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Antti Wuokko 42, Helsinki.

Eräänä päivänä Hilppa Wuokko havahtui miettimään, että kauhistus! Mitä, jos hän tai hänen miehensä Antti olisikin pyyhkäissyt ohi toisen laatiman Tinder-profiilin.

– Kaikki olisi silloin aivan toisin! Emme olisi ehkä ikinä tavanneet, eikä Sointua nyt olisi. Tuntuu kamalalta ajatella, miten pienestä hipaisusta se on ollut kiinni, Hilppa huokaisee.

Viisi vuotta sitten Hilppa kyllästyi olemaan sinkku. Hän eli aktiivista elämää käyden tapahtumissa ja baareissa, mutta kumppania ei ollut löytynyt.

– Olin jo deittipalvelussa ja kävin treffeillä silloin tällöin. Nyt päätin panna toimeksi ja aloin tavata uuden miehen joka viikko. En tehnyt asiasta itselleni liian vaikeaa. Ilmoitin aina uudelle treffikumppanille etukäteen, paljonko minulla olisi treffeille aikaa ja sovin tapaamisen samaan baariin. Vältin suuria odotuksia. Oli kiva mennä työpäivän jälkeen teelle tai lasilliselle. Jos ensitreffien jälkeen tuntui siltä, että romanttista kiinnostusta ei voi syntyä, kerroin nätisti, että tässä ei nyt taida olla kipinää ja päätin tapailun siihen. Ilmaisin myös selvästi, että olen liikkeellä tositarkoituksella.

Hilppaa naurattaa, että nettideittailu sarjatulella opetti hänelle keskustelutaitoja.

– Kyllästyin omiin tarinoihini, kun kerroin itsestäni aina samat jutut. Teki hyvää etsiä uusia aiheita.

Nettideittailu päättyi viimeistään yhteiseen toteamukseen

Hilppa ehti jatkaa viikkotahtia puoli vuotta, kunnes vastaan istahti Antti Wuokko. Hänellä oli takanaan pitkä parisuhde, jonka päätyttyä Antin kaveri latasi hänelle deittisovelluksen. Hilppa oli ensimmäinen tapaamiseen johtanut kontakti.

Miksi Antti ja Hilppa sitten sattuivat merkitsemään toisensa ja saivat niin sanotun matchin?

– Olen intohimoinen teatterin harrastaja ja huomasin Antin ammatin.

Antti taas kiinnitti huomion siihen, että Hilppa mainitsi kiinnostuksensa teatteriin.

– Olin yllättynyt, että kohtasin ihmisen, joka oli nähnyt niin paljon teatteria kuin Hilppa.

”Miksi netissä tapaaminen olisi pinnallisempaa kuin baaritiskillä?”

Kumpikaan ei enää muista, millaisia kuvia he latasivat itsestään profiiliinsa.

– Hakiessani treffiseuraa en koskaan kiinnittänyt paljon huomiota kenenkään ulkonäköön. Olin kiinnostuneempi siitä, mitä miehet kertoivat itsestään. En valinnut parhaimman näköisiä vaan itselleni sopivimpia, Hilppa sanoo.

Antti yllättyi, sillä etukäteen hän kuvitteli, että nettideittailu on pinnallista.

– Sovelluksessa tulivatkin hyvin esiin erilaiset kiinnostuksenkohteet. Kun tuttuni naureskeli nettideittailua, kysyin, miksi netissä tapaaminen olisi pinnallisempaa kuin kohtaaminen pilkun aikaan baaritiskillä.

Hilppa ja Antti tapasivat ensimmäistä kertaa kesäkuussa 2017. Lokakuun alussa he totesivat seurustelevansa. Seuraavana päivänä kumpikin poisti deittisovelluksen puhelimestaan. Naimisiin he menivät vuosi sitten tammikuussa ja vappuaattona syntyi Sointu Wuokko.

Tanja: ”Kaikkinensa olin Tinderissä vain kaksi viikkoa”

Viestintäpäällikkö, esikoiskirjailija Tanja Railo, 51, Helsinki.

Tanja Railo ja Jani Hottola ensimmäisellä yhteisellä lomamatkalla puoli vuotta seurusteltuaan.
Tanja Railo ja Jani Hottola ensimmäisellä yhteisellä lomamatkalla puoli vuotta seurusteltuaan.

Pidin itseäni pitkään ikisinkkuna. Takanani oli epäonnisia suhteita tai niiden yrityksiä. Ajattelin kuitenkin aina, että maailmassa on pakko olla kivoja miehiä, joista joku voisi olla myös minua varten.

Menin nettiin, koska vaikka olen ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen, en ole oikein osannut flirttailla tai hyödyntää seurallisuuttani suhteessa miehiin. Olin arka itsestäni naisena, ja sen seurauksena päädyin monesti ihastumaan liian helposti ja vääriin miehiin.

Nettideittailu oli minulle tuttua jo 20 vuoden ajalta, mutta olin ollut niissä aina hyvin lyhyes­ti, koska tuskastuin nopeasti etsintään. Kun 45-vuotiaana menin luonteeltaan melko julkiseen Tinderiin, päätin lähteä sinne määrätietoisesti. Aloitin esittelyni sanoilla ’Pitkä nainen, joka saa suunsa auki.’ Valitsin itsestäni kuvia, jotka täydensivät esittelyäni. Näytin, että olin moninainen, kotini ei ollut steriilin valkoinen ja että minulla oli koira.

Ei pelkästään se kuva, vaan se teksti

Tinderissä on ok etsiä satunnaista seuraa ja seksiä, mutta minä hain vakavaa parisuhdetta kuten ennenkin. Luin tosi tarkasti, miten miehet kirjoittivat itsestään ja aikeistaan. En hurmaantunut vain ulkonäöstä. Janiin kiinnitin heti huomion hänen loistavan tekstinsä takia. Hauskaa oli, että samoin kuin minä, hän aloitti esittelyn minä-muodossa ja jatkoi me-muodossa kirjoittaen mitä olisimme yhdessä. Hän oli laittanut vain yhden kasvokuvan, muut kuvat olivat kiinnostavan abstrakteja ja taiteellisia.

Kun olin löytänyt kymmenen kiinnostavaa miestä, lopetin selailun. En ryhtynyt kenenkään kanssa kirjoittelemaan pitkästi, vaan ryhdyin tapaamaan heitä. Jani oli toinen. Hänen jälkeensä tapasin vielä yhden miehen, koska treffit oli jo sovittu. Kaikkinensa olin Tinderissä taas vain kaksi viikkoa.

”Voi olla, että vasta 45-vuotiaana olin kykenevä parisuhteeseen.”

Janin kanssa ensitreffimme kestivät peräti kuusi tuntia. Ehdimme lukea toisiamme. Huomasin, että luotan häneen. Jani oli eronnut ja myös aika uusi nettideittailussa. Hän oli tavannut naisia rapsakkaan tahtiin ennen minua, mutta jälkeeni hän ei tavannut enää muita.

Aloimme seurustella tammikuussa 2016. Yhteen muutimme kolmen vuoden kuluttua. Syyskuussa 2020 menimme naimisiin. Voi olla, että vasta 45-vuotiaana olin kykeneväinen parisuhteeseen. Itsetuntemukseni oli parempi. Osasin määritellä, millaista miestä hain. Arvostin sitä, että Jani uskalsi kohdata minut ilman vaatimuksia tai pelkoa. Janissa olen saanut miehen, jonka edessä minun ei tarvitse yrittää olla kaikkeen kykenevä.”

Juttuun on haastateltu myös dosentti, väestötutkija Marika Jalovaaraa Turun yliopistosta.

X