Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Lähdetään vai laitetaan vaihtoon?

Teksti:
Eve
Lähdetään vai laitetaan vaihtoon?

”Minusta olisi tosi kiva lähteä vaihtoon opiskeluaikana, mutta kun minä olen tällainen parisuhdeihminen”, totesi opiskelijakaverini lounaalla. Minulta meinasi mennä haarukka väärään kurkkuun. Hyvänen aika! Aikooko äärimmäisen fiksu nuori nainen jättää ulkomaankomennuksen väliin, koska puoliso tykkäisi kyttyrää moisesta? Teki mieli pakata laukku ystäväni puolesta ja kuskata lentokentälle. Ei kai nainen 2000-luvulla jää suojelemaan parisuhdetta oman elämänsä kustannuksella? Sitten mieleen tuli Katin kanssa käyty keskustelu unelmista ja siitä, millä hinnalla niitä toteutetaan parisuhteessa.

Tyrmistykseni syyt löytyvät omasta toiminnastani – kuten yleensä on. Lähdin itse vaihtoon kolme vuotta sitten ja vuosi Espanjassa muutti elämäni. Vaihtovuosi antoi aikaa ja uuden näkökulman, jonka pohjalta vaihdosta palattuani pyrin toiseen opiskelupaikkaan, jossa nyt opiskelen unelmieni ammattiin. Menin lukiosta suoraan yliopistoon opiskelemaan jotain ”josta saa varmasti ammatin” – ja masennuin pahasti kahden ensimmäisen vuoden aikana. En tajunnut missä ahdistuksen syy piili: olihan minulla arvostettu opiskelupaikka, oma kämppä, työ ja ystäviä. Vasta kun olin vieraassa maassa ilman asuntoa, kielitaitoa tai yhtäkään tuttua, ja silti hyvin onnellinen, tajusin että ahdistus Suomessa kumpusi siitä, että opiskelin väärää alaa. Kuitenkin oli vähällä käydä niin, että en olisi koskaan lähtenyt. Miehen vuoksi.

Samoihin aikoihin kun vastaanotin tiedon saamastani vaihtopaikasta – reilut kolme kuukautta ennen lähtöä – olin tavannut ihanan miehen, jonka kanssa ajattelin että ”nyt tästä viimein tulee jotain”. Kun hän kuitenkin sai tiedon siitä, että olin lähdössä vaihtoon, hän muuttui hyvin etäiseksi ja kertoi viimein, että hänen edellinen tyttöystävänsä oli myös lähtenyt vaihtoon ja jäänyt sille tielleen. Hän ei aikonut enää ryhtyä suhteeseen, jossa toinen lähtee pois. Mietin tuskaisena olisiko orastava suhde arvokkaampi kuin vaihtokokemus? Minkälaiset paineet aiheutuisivat suhteelle, jos tekisin tällaisen uhrauksen heti sen alkuvaiheessa? Mitä jos lähden, eikä kukaan enää sykähdytä sydäntäni ja saa oloani täysin ihastuneen höperöksi kuten tämä mies? Toisaalta olemme tunteneet aivan hävyttömän vähän aikaa – tiedänkö tästä ihmisestä tarpeeksi, jotta voisin tehdä näin suuren päätöksen hänen vuokseen? Vakuuttelin miehelle, että minä en ole sellainen tyttö, joka sekoilee ja pettää, mutta hän vain pudisteli päätään. Kaipa hän oli kuullut tällaisia vakuutteluja aikaisemminkin.

Välillemme tuli tarkkailua ja vieraudentuntua. Lopulta lähtöpäätös oli hyvin yksinkertaista tehdä, emmekä enää nähneet toisiamme. Lähtiessäni vaihtoon ajattelin kuitenkin, että kertomukset Erasmus-vuoden löyhästä moraalista ja uskomattomasta juhlimisesta ovat varmasti vain puolittain totta – sitä paitsi olin päättänyt että opiskelen kieltä. Näin teinkin – opin tosin espanjan sijaan ruotsia ja englantia, jota puhuin toisten vaihtareiden kanssa.

Yksikään niistä vaihtareista, jotka olivat parisuhteessa kun saapuivat eivät olleet enää, ainakaan samassa, parisuhteessa kun palasivat. Useimpien suhteet rikkoutuivat jo ennen joulua. Nekin, jotka eivät varsinaisesti soittaneet kotiin tehdäkseen eroa, viettivät intiimejä hetkiä toisten vaihtareiden ja paikallisten kanssa. Miksi niin käy? Ja onko mahdollista lähteä vaihtoon ja pysyä uskollisena? Kyllä – mutta se vaatii parilta suurta panostusta ja kypsyyttä.

Helpottaa huomattavasti jos molemmat lähtevät samaan aikaan, vaikka suosittelen eri maita tai ainakin eri kaupunkeja. Kun molemmat ovat tahoillaan keskellä vaihtovuoden myllerrystä, ei synny kokemusta siitä, että toinen ei ymmärrä. Varmaa nimittäin on, että vaihtokohteessa on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja ymmärretyksi tulemisen kokemus johtaa väistämättä läheisyyteen. Tämän läheisyyden ei tarvitse olla seksuaalista, mutta kun on kuukausikaupalla selibaatissa, sekin tulee mieleen.

Lisää haasteita muodostuu siitä, että vaihdossa olija luultavasti muuttuu ihmisenä vaihdon aikana. Vieraassa ympäristössä oma identiteetintaju korostuu, ja toisaalta se, että selviää uudella kielellä vieraassa kaupungissa, selättää byrokratian kiemuroita ja elää ilman aikatauluja, saa ihmisen näkemään itsensä vahvempana ja vapaampana. Tämä on sitä rikkautta, jonka saa palatessaan kotiin vietäväksi. Olen huomattavasti rohkeampi nykyään, sillä tiedän että ”hei olen selvittänyt näitä asioita espanjaksi, suomeksi tämä aivan lastenleikkiä”.

Mitä siis tehdä vaihdon suhteen, jos sattumoisin on parisuhdeihminen eikä haluaisi laittaa puolisoaan vaihtoon? Ensinnä on tärkeää ettei lykkää vaihtohaaveita jollain haihatteluilla siitä, kuinka voi sitten opiskelujen jälkeen lähteä vaikka ulkomaille töihin yhdessä. Kuinka todennäköistä on, että molempien työtilanne tulee sen sallimaan? Entä minkälaisia töitä ulkomailta saa, jos kielitaito on Suomessa istuttujen oppituntien varassa? Haluaako valmistumisen jälkeen lähteä tarjoilijaksi ja halvimpaan vuokraluukkuun, jonka saa? Jos mieli tekee ulkomaille, sinne on hyvä lähteä opiskeluaikana – joko vaihtoon tai matkalle. Viiden viikon lomailu on mahdollista opiskeluaikana, mutta tuollaisia lomamääriä ei työsuhteessa ihan heti tipu.

Kaukosuhteeseen on panostettava kaksin tai kolminkertainen määrä aikaa ja energiaa kuin normaaliin. Molempien osapuolten on huomioitava tämä, niin lähtijän kuin jääjän. Paitsi aikaa ja energiaa, suhteen ylläpito vie rahaa: puhelinlaskut ja vierailut. On todella tärkeää, että puoliso saapuu suhteellisen pian vaihtoonlähdön jälkeen katsomaan paikan, jossa toinen on. Sen jälkeen paikoista ja ihmisistä toiselle kertoessa on jotain mieltä kun molemmat tietävät, mistä puhutaan.  

Lähtijän on hyvä tarkentaa itselleen se, että vaikka toinen ei koskaan saisi tietää siitä, mitä vaihdossa ollessa tapahtui, itse ei harhailujaan unohda. On upeaa ja nautinnollista heittäytyä nuoruuteen ja ihanaan elämään, mutta on myös mahtavaa kun on joku jonka luokse palata kotiin, ja pystyä katsomaan tätä ihmistä silmiin ja sanoa: ”Minä en ole koskaan pettänyt sinua”.  

X