Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Lupaan, että tänä vuonna…

Teksti:
Kati

Uuh ja argh, uusi vuosi ja uudet kujeet – vai miten se oli? Taas pitää opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku, tehdä yleviä lupauksia ja lähteä pullein purjein vuositulokkaaseen, joka on täynnä ennenkokemattomia mahdollisuuksia (siis jos ei ota lukuun maailmantalouden romahduspistettä, Lähi-idän katastrofaalista taistelutilannetta ja sitä, ettei Sauli Niinistö enää ole vapailla markkinoilla).

Kävisi se tavallaan ihan työstäkin. Uuteen vuoteen valmistautuminen nimittäin. Tässä omat uuden vuoden lupaukseni.

1. Tänä vuonna en loukkaannu, jos mies ei halua seksiä. Myös miehillä on oikeus kieltäytyä seksistä väsymyksen, päänsäryn tai muun haluttomuutta aiheuttavan seikan vuoksi. Ei ehkä ihan yhtä usein kuin naisilla, mutta toisinaan kumminkin.

2. En yritä löytää jokaisesta ihmisestä sitä rosoa, joka täydellisimmässäkin julkisivussa välttämättä on. Särö tekee ihmisestä inhimillisemmän, mutta kaikkien rosot eivät kuulu minulle.

3. Pyrin ostamaan luomutuotteita aina, kun se on mahdollista. Ne ovat puhtaampia, tuoreempia ja terveellisempiä, enkä halua, että kehoni on kemikaalien loppusijoituspaikka. Yritän ylipuhua lähikaupan tädit tilaamaan lisää luomuvalikoimaa. Ympäristöaktivistiystäväni kiittää minua.

4. En buukkaa kalenteriani työpäivien jälkeen niin täyteen, että edellisenä iltana saan kylmän hien nousemaan pintaan katsoessani seuraavan päivän aikataulutettua juoksentelua. Teen vähemmän, rentoudun enemmän. Juoksen vähemmän, ehdin enemmän. Sanon reippaasti ei ylimääräisillä kissanristijäisille.

5. Kehitän itseäni olemaan ajattelematta, että nykypäivän vanhemmat huolehtivat lapsistaan aiempaa huonommin. Pyrin jättämään väliin joka toisen kerran, kun aion parjata televisiota ja tietokonepelejä, jotka tuntuvat kasvattavan nykyisin niin monet lapset vanhempien ollessa läsnä kerran kuussa kahden tunnin ajan.

6. Seison joka ilta vähintään viisi minuuttia hyvässä ryhdissä selkä seinää vasten, jotta pääsen eroon niska-hartiakivuista. Pyöritän harjanvartta vähintään kymmenen kertaa kumpaankin suuntaan vetreyttääkseni hartioita. Suoritan liikkeet, vaikka tulisin yöllä humalassa kotiin.

7. Luovun käsittämättömän pahasta tavastani mennä liian helposti äkkii Mäkkiin, kun nälkä yllättää kaupungilla.

8. Luovun liiallisesti sushi-innostuksestani, joka kuluttaa lompakon sisältöä. (Tämä kohta tuntuu jostain syystä riitelevän edellisen kanssa.)

9. Lakkaan tuijottamasta aamuin illoin peilistä takapuoleni ja reisieni selluliittikertymiä. Jos jokin on varmaa, niin se on aivan varmaa, että tuijottamalla ne eivät sieltä mihinkään häviä.

10. Olen yleisesti ottaen positiivisempi.

Kirjoittaessani nämä lupaukset paperille olen jo nyt totaalisen läkähtynyt. Joskus tuntuu, että itsensä kehittäminen (miksi – paremmaksi, aikuisemmaksi, vahvemmaksi, tasaisemmaksi, jalommaksi ihmiseksi vai?) on suorastaan haitarista ja olisi vähän aikaa ihan mukava olla oma, viallinen, puutteellinen, tavallinen, yllätyksetön, mukavuudenhaluinen ja jonkin verran nalkuttava itsensä. Jos vaikka ihan vähän aikaa vain ja sitten voisi taas keskittyä kehittymiseen. (Tässä taisi vesittyä kohta 10.)

On yksi asia, jota en uskaltanut luvata edes itselleni. Nyt mennään nimittäin kohti aurinkoisempia aikoja, pidempiä päiviä, linnunlaulua, vihreämpiä nurmikoita, tienposkesta itsensä esiin pinnistäviä kirkkaankeltaisia kukkasia ja lempeämpiä tuulia – kevät on pian täällä!

Kevät on sinänsä ihan kiva juttu, mutta siinä on yksi karmaisevan iso mutta: olen aina ollut kevätmasentuvaa tyyppiä.

Mikä syksyssä muka on vikana, kun ihmiset masentuvat pimeydestä? Mikä sen parempaa kuin tunnelmoida tuikkujen, takkatulien ja vällyjen keskellä. Joulukin tulossa ja ihmisillä hyvä tahto ja lapset ovat iloisia ja kaikki antavat ja saavat iloissaan! Syksyhän on sitä paitsi mahdollisuuksien aikaa, kun uusi lukuvuosi alkaa ja kesälomien jälkeen palataan töihin akku täyteen ladattuna. Kuka silloin viitsii masentua?

Kevät on täysin toista maata. Jälleen yksi vuosi on umpeutumassa, lapset kasvavat ja siirtyvät kesälaitumille odottamaan kipuamista seuraavalle luokka-asteelle. Talvi on takana, lomakausi edessä ja on aika summata kuluneen lukuvuoden saavutukset. Kuka on saanut palkankorotuksen työpaikalla, kenen lapsi on pärjännyt parhaiten koulussa, kuka on saanut urheiluseuran tsempparipalkinnon, kuka hymytyttöpatsaan, kenen tulostavoitteet ovat täyttyneet hienoimmin, kuka on valittu taloyhtiön hallitukseen, kuka lounastanut itsensä ministerin kanssa, kenen paino on pudonnut eniten ja kuka on remontoinut kodistaan entistä edustuskelpoisemman.

Mitä silloin pitää tehdä, jos omassa paperissa on viivan alla puhdas nolla taikka muu mitäänsanomaton lukema, kun vuoden saavutukset on summattu?

Koululaisten lukuvuoden mukaan elävälle kevät on erityisen rankkaa aikaa. Silloinhan saadaan sekä näkyvä että näkymätön todistus käteen vuoden puuhasteluista. Minun mieleni lukuvuoden umpeutuminen ja saavutusten summaamisen pelko ovat vetäneet maahan useammin kuin kerran.

En siis lupaa olla masentumatta tänä vuonna, mutta yritän parhaani mukaan työskennellä alakuloa vastaan.

(Yliviivaan kohdan 10.)

Erinomaisen hienoa vuotta 2009 toivottavat Kaksinaista ja kysyvät, mitä sinä olet mennyt lupaamaan uuden vuoden kunniaksi?
X