Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Poistetut karvat ja tatuoinnit

Teksti:
Eve

Toisin kuin avoliitossaan makaava Kati, minä ehdin kesällä makaamaan rannoilla ja maauimaloissa.

Uinkin aina välillä. Ottaen huomioon että a) oli ankeimmat säät sitten Celine Dionin euroviisuvoiton (niin, ei sekään kukkakeppi ole aina ollut miljardööri, vaan joutunut tekemään tilinsä eurohumpalla.Oletteko muuten koskaan miettineet, miten niin kaunis nainen voi olla niin käsittämättömän epäseksikäs?) ja b) olen ollut joka päivä töissä, on suorastaan hämmästyttävää, kuinka usein olen rahdannut ruhoni melanoomariskille alttiiksi.

Ja seuraa tunnustus. Arvon naiset, minä olen ollut se ihmetuijottelija suihkuissa ja saunassa. Olen nimittäin kesällä hankkinut havaintoaineistoa tutkimukseeni naisista ja häpykarvoista. Ja siskot, minä olen hämmentynyt. Moni varmaan hörähteli Mirandan aluskasvillisuudelle Sinkkuelämää -elokuvassa, mutta samanlaisissa puskavarustuksissa kuljetaan täälläkin. Onko suuseksi passé? Nautinnot ovat tietysti yksilöllisiä, mutta Täydellisten naisten Eva Longoria ei ole aivan väärässä toimiessaan brasialaisen vahauksen lähettiläänä.

Moni nainen kavahtaa kaikkien karvojen ajelua – posliinia – ajatellen että kyseessä olisi paluu murrosikää edeltävään aikaan. Samaan ajatusketjuun kuuluu ajatus, että mies, joka kiihottuu ajellusta hävystä, kiihottuisi esipuberteettisista tytöistä. Tai sitten mies ei vain pidä suunnistuksesta ja ilahtuisi, jos hänen ei tarvitsisi rämpiä päästäkseen lähelle naistaan.

Tässä asiassa ei kuitenkaan kannata ajatella partneriaan, vaan itseään. Seksi ilman karvapeitettä tuntuu erilaiselta. Pelkästään kävely tuntuu aluksi erilaiselta – erikoinen viileys valtaa reisivälin. Myöskin kaljun kummun ulkonäköön kestää tottua, mutta siihen tottuu eikä se näytä lainkaan lapsenomaiselta.

Karvoilla on tietysti tarkoituksensa, ne suojaavat hävyn herkkää ihoa. Ja jos tuntuu että omasta seksikkyydestä ja naisellisuudesta lähtisi karvojen mukana jotain pois, kannattaa pitää karvoistaan kiinni. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä voisi pitää lyhyenä.

Toinen asia, jota olen yleisissä puhuhuoneissa vahdannut, ovat tatuoinnit. Olipa kerran Spice Girls ja sen jälkeen kokonainen sukupolvi naisia, joilla on kiinalaisia kiemuroita lapaluissa ja pakaroissa. Havahduin tähän merkkaukseen, kun juuri eronnut ystäväni alkoi katselemaan postikorttien piirroshahmoja sillä silmällä. Logiikka lienee, että kun pääsee äijästä eroon, voi elää koko loppuelämänsä Helinä-keijun kanssa.

En enää mieti sitä, miltä kuviot näyttävät sitten mummona – yksi läiskä lisää suonikohjujen joukossa ei paljon eroa tee. Minä aloin miettiä, että mikä symboli ansaitsisi tulla ikuiseksi? Helinä on veikeä, seksikäs ja söpö, mutta eikö tatuoinnin pitäisi mennä pintaa syvemmälle?

Olin töissä hampurilaispaikassa teininä. Työnjohtaja -teini itsekin- oli tatuoittanut kihlasormuksensa. ”Jos lähtee mies vaihtoon, lähtee sormikin”, nainen totesi. Johtuuko alhaisesta kipukynnyksestä vai korkeasta sitoutumiskynnyksestä että koko ajatus oli minusta aivan mielipuolisen tyhmä. Kunnes sitten tänä kesänä kuulin morsiamen puheen, jossa sanottiin:

”Toiset tatuoivat iholleen sanat rakkaus, onni tai ikuisesti. MInä kirjoittaisin sinun nimesi, sillä se tarkoittaa minulle kaikkia näitä asioita”.

Kyllä veti herkäksi.

Paitsi sitten seuraavan viikon lehtitieto:

Teksasin teknillisen yliopiston tutkimuksen mukaan nainen herkästi poistaa tatuoinnin, joka on hankittu parikymppisenä ja jota kadutaan kymmenen vuotta myöhemmin (HS 22.7.)

Toisaalta, jos tahtoo osoittaa ikuista rakkautta dramaattisilla eleillä, niin tatuoinnista todella pääsee eroon – kalliisti ja kivuliaasti – laserhoidolla. Lapsiin se ei tehoa.  

X