Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Rehellisyyden ja hölmöyden raja on häilyvä

Teksti: Anna.fi

Ei kumppanille tarvitse kertoa jokaista pienintä ajatusta eikä varsinkaan ajatuksia, joilla on vastaanottajaan ainoastaan haavoittava vaikutus. Siitä, että ajattelee toisen miehen olevan viehättävä, on todella pitkä matka vieraaseen sänkyyn hyppäämiseen tai kaksoiselämään. Hyvä kysymys on, pitääkö siitäkin tulla huono omatunto, että ohikiitävän hetken tuntee vieraan miehen tuoksun ja huokaisee syvään.

Eve, äitisi on rehellisyyden irvikuva. Kuka voi sanoa omalle tyttärelleen, että nyt olisi paras jo punnitsisit itsesi joka päivä, koska sinulle on tullut maha? Että jospa nyt ottaisit vastedes lautasellesi vähän vähemmän ruokaa tai ehkä parasta olisi, jos jättäisit syömättä iltaisin! Rehellisyys on tuosta yhtä kaukana kuin täsmällisyys Finnairin Thaimaan-lennoista.

Ja kaupanpäällisinä siskosi haluaa kirjan keinoin kehottaa sinua luopumasta murheista. Niin, vips vaan, murheet ovat kaikonneet! Mikset Eve-kulta sitä jo aikaisemmin ymmärtänyt? Kaunis ajatus tietenkin, mutta jos kaikista maailman self help -opuksista olisi apua, ei ihmisillä olisi enää lainkaan murheita, liikakiloja tai -varpaita, parisuhdeongelmia, vatsavaivoja, burn outia, masennusta tai muita trendisairauksia.

Rehellisyyshän on myös toimivan parisuhteen kulmakivi. Lapsillekin opetetaan sanontoja siitä, miten aina ja kaikkialla on oltava rehellinen. Tietenkin parisuhteessa on oltava rehellinen, mutta missä menee rehellisyyden ja typeryyden välinen veteen piirretty viiva?

Suhteeni avopuolisoni Kallen kanssa on onnellinen. Tai ainakin pääosin onnellisessa parisuhteessa. Mikään parisuhde ei kai voi olla joka päivä onnellinen ja toisinaan se ei ole sitä edes joka viikko. Kalle on hyväntuulisin ja hymyileväisin tuntemani mies olematta kuitenkaan tahdoton rassukka. Myönnettäköön, että Kalle on myös kyllästymiseen asti itsepäinen ja toisinaan varsin hajamielinen. Mutta ne ominaisuudet kai tulevat päivitetyssäkin poikaystäväversiossa.

Minusta parisuhteessa iloisia asioita ovat ainakin seuraavat: huumori, ystävyys, seksi ja luottamus. Tylsiä asioita ovat kotitöiden epätasainen jakautuminen ja mustasukkaisuus. Mietin kumpaan osaan luokittelisin rehellisyyden, sillä rehellisyydestä, sen puutteesta tai väärinymmärtämisestä kehkeytyy useimmissa parisuhteessa muikeita riitoja. Mistä löytää tasapaino luottamukseen vaadittavan rehellisyyden ja ilkeiden totuuksien laukomisen välillä?

Lähipiirissäni on viime aikoina ollut liikaa surkeita esimerkkejä perinpohjaisesta rehellisyydestä. Ystäväni Julia söi uuden miesystävänsä kanssa sunnuntaiaamiaista ja oli vetää murot väärään kurkkuun saadessaan kuulla, miten mukavaa miehellä oli ollut suomenruotsalaisen ex-daaminsa kanssa sunnuntaibrunsseilla.

Kuinka typerä ihminen voi olla? Onhan jopa tumpeloimpienkin parisuhdekatastrofien tiedossa, ettei kumppania koskaan saa verrata entiseen. Entä missä menee rehellisyyden ja typeryyden raja? Miksei saisi kertoa, että aikaisemmassa suhteessa oli myös mukavaa? Jos sen mukavuuden saisi vaikka siirrettyä uuteen suhteeseen?

Yltiörehellinen on myös ystäväni Minna, jolla oli tapana kertoa kumppanilleen jokaisesta miehestä, joka osoitti hänelle vähäistäkin kiinnostusta, olipa kyse sitten kaupan kassasta tai työkaverista, jonka kanssa tuli heitettyä pieni flirtinpoikanen. Minna kertoi myös ihastuneensa toiseen ihan vähän, mutta tahtovansa silti jatkaa suhdetta.

Siis miksi? Ei kumppanille tarvitse kertoa jokaista pienintä ajatusta eikä varsinkaan ajatuksia, joilla on vastaanottajaan ainoastaan haavoittava vaikutus. Siitä, että ajattelee toisen miehen olevan viehättävä, on todella pitkä matka siihen, että hyppää vieraaseen sänkyyn tai pyörittää kaksoiselämää kuukausitolkulla.

Rehellisyyden kanssa näillä tunnustuksilla ei ole mitään tekemistä. Näistä asioista kerrotaan siksi, että halutaan keventää omaa omaatuntoa. Tai siksi että kuvitellaan, että absoluuttinen rehellisyys on kaikille osapuolista hyvästä. Katin kontit!

Hyvä kysymys on, pitääkö siitäkin tulla huono omatunto, että ohikiitävän hetken tuntee vieraan miehen tuoksun ja huokaisee syvään. Kyllä jokaisella naisella on oikeus tuntea itsensä välillä yhtä kepeäksi kuin 50-luvun elokuvissa kikattavat hienot leidit!

Kukaan ei halua kuulla, että oma kumppani on ihastunut toiseen, vaikka niin voi parisuhteen aikana tapahtuakin. Ihminen on moniavioinen ja kokee eriasteisia ihastumisentunteita sekä vastakkaiseen että omaan sukupuoleen (ja toisin päin riippuen seksuaalisesta suuntautumisesta). Kaikki ihastumisen tunteet eivät ole sellaisia, että ne johtaisivat kiimaiseen seksiin. Minä olen tavannut sekä upeita naisia että miehiä, jotka ovat ihastuttaneet monella tapaa. Toisinaan ihailu on johtanut ystävyyteen ja toisinaan olen todennut, ettei meillä sittenkään ole mitään yhteistä.

Meneekö rehellisyys siis parisuhteen hyviin vai huonoihin puoliin? Riippuu täysin rehellisyyden laadusta. Ystävällinen, toisen hyvinvointiin tähtäävä ja luottamusta rakentava rehellisyys kuuluu tietenkin plussapuoliin. Turhanpäiten möläyttely, omantunnon puhdistaminen ja toista vahingoittava totuudenetsintä puolestaan on armottomasti miinusmerkkinen. Yritän itsekin tasapainoilla niiden välillä.

Ai niin ja Eve, kyllä sinä olet aivan normaali. Elät vain siinä samassa ympäristön paineessa kuin niin moni muukin nainen: sulho pitäisi olla, vaikka täytyisi tyytyä pulssi ja penis -linjaan. Miten treffisi sujuivat?   

Kumppanille pitää aina ja kaikissa olosuhteissa kertoa…

Katso tilanne vastaamatta

X