Ihmiset ja suhteet

Kannusta lastasi liikkumaan!

Teksti:
Anna.fi
orsasport

Kentiltä kivat kaverit. Kolme k:ta, kaunis ajatus, vanha viisaus.

Suomen Palloliiton takavuosina kehittämä slogan on kaikessa naiiviudessaankin nerokas. Se sisältää joukkueurheilun ja nuorisojalkapalloilun sosiaalisesti merkittävimmän annin: ryhmässä oppii käyttäytymään epäitsekkäästi, kunnioittamaan erilaisuutta, ottamaan muut ihmiset huomioon. Tärkeitä taitoja sekä pelikentillä että ennen kaikkea muussa elämässä!

Nykyään kuulee usein puhuttavan nuorten syrjäytymisestä, henkisestä pahoinvoinnista, yleisestä passivoitumisesta. On tietokoneita, facebookeja ja playstationeita, on monenlaista virikettä ja viihdykettä, mutta ovatko hyvät käytöstavat ja muut sosiaaliset taidot rappeutumassa?

Onko yhteiskuntamme arvomaailma niin kieroutunut, ettei mihinkään jää riittävästi aikaa, tai ettei milloinkaan ole mahdollisuutta pysähtyä, tai – pahimmassa tapauksessa – ettei mikään tunnu enää miltään? Kysymys on kärjistävä, vastaus pelottavan todennäköisesti myönteinen.

Leirikuvia

Näytätkö esimerkkiä?

On helppo nostaa esiin ongelmia, mutta monesti hankala löytää niihin ratkaisuja. Niin tutkimukset kuin käytännön kokemus ovat osoittaneet, että urheileva ja joukkuepelejä harrastava nuori voi keskimäärin paremmin kuin muut ikäisensä. Joukkueen sisäinen säännöstö ja ryhmädynamiikka hyvässä mielessä pakottavat nuoren käyttäytymään kunnioittavasti yhteisön muita jäseniä kohtaan.

Ihminen on luonnostaan laumaeläin. Esimerkiksi jalkapallojoukkue tarjoaa nuorelle ihanteellisen paikan kehittyä sosiaalisesti. Valmentajien ja muiden pelaajien näyttämä esimerkki on kullanarvoista pääomaa, jota tyttö tai poika voi parhaassa tapauksessa hyödyntää koko loppuelämänsä.

Toimit vanhempana viisaasti, jos kannustat lastasi harrastamaan liikuntaa ja mahdollisesti liittymään urheiluseuraan. Oletko kiinnostunut lapsesi fyysisestä hyvinvoinnista, henkisestä ja sosiaalisesta kehityksestä muutenkin kuin puheissasi? Vai oletko välinpitämätön aikuinen, joka ei vain viitsi tuoda esiin liikunnan tarjoamia mahdollisuuksia? Osaatko ja haluatko näyttää lapsellesi esimerkkiä?

Ryhmään jää koukkuun

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen selviydyttyä vuoden 2005 EM-kisoihin ja menestyttyä myös itse lopputurnauksessa tyttöfutiksen suosio on kasvanut maassamme räjähdysmäisesti. Ulkomailla hienon uran pelanneet maajoukkuenaiset – kuten Anne Mäkinen, Laura Österberg Kalmari, Leena Puranen ja Essi Sainio – ovat nuorille tyttöfutaajille tärkeitä esimerkkejä, ra(i)kkaita esikuvia.

Kaikkia mainittuja pelaajia yhdistävät toteutunut unelma jalkapalloammattilaisuudesta, erinomaiset pelitaidot, sekä edustava ja itsevarma olemus, kohteliaisuus, luonteva kyky huomioida ja kunnioittaa muita ihmisiä. Ilman näitä sosiaalisia taitoja tuskin kukaan heistä olisi noussut maajoukkueeseen, saati siirtynyt pelaamaan ulkomaisiin huippuseuroihin.

Leirikuvitusta

Urheilu ei ole vain metrejä ja sekunteja. Yhtä lailla jalkapallo on paljon muutakin kuin syöttöjä, harhautuksia ja maaleja. Kun joukkueessa on kerran ollut mukana, siihen saattaa jäädä ikuiseen koukkuun.

 ”Kaiken minkä tiedän elämästä ja filosofiasta, olen oppinut jalkapallokentällä”, ranskalainen kirjailija Albert Camus sanoi vuosikymmeniä sitten.

Silloin ei ollut facebookeja.

Artikkelin on toimittanut Orsa Sport Oy, jonka yhtenä tavoitteena on tarjota nuorillejalkapalloilijoille laadukasta ja kehittävää toimintaa esikuviensa parissa.

 

X