Ihmiset ja suhteet

Kasvatatko lapsesi niin kuin sinut on kasvatettu?

Teksti:
Anna.fi
Äiti ja tytär

Mitä saamastasi kasvatuksesta siirrät omille lapsillesi? Entä mitä kokemaasi et halua lastesi niskaan missään tapauksessa? Vanhemmat kertovat kokemuksiaan.

Janne, 37,

Kyllä: Talousrealiteettien tajuaminen

”Keskiluokkaisuudesta huolimatta lapsuudessani ei pahemmin materialla spräädätty. Lieneekö syynä sodan aikana syntyneiden vanhempieni lapsena kohtaama niukkuus vai luonnevika, mutta mihinkään turhaan ei koskaan pantu rahaa. Hankin kaiken itseäni kiinnostaneen viikkorahoja säästämällä.”

”Olen kasvanut arvostamaan materiaa. Nykyinen materialistinen kulutustaso on siinä pisteessä, että ihmiset selvästi hakevat siitä vain täytettä tunneköyhään elämäänsä. Ostoksille on harvemmin mitään todellista tarvetta. Ostetaan elämyksiä, vaikka niitä saisi ilmaiseksi käyttämällä mielikuvitusta.”

Kyllä: Kuri

”En ole fyysisen kurituksen puolestapuhuja, koska muistan sen omalta kohdalta nöyryyttävänä. Tukkapölly ja pahimmassa tapauksessa piiskan saaminen tapahtui varmasti aiheesta, mutta jotain kamalaa siihen aina liittyi. Omia lapsia ojentaessani olen huomannut käden kohoavan hetkillä, jolloin lapsiin ei enää sanominen tehoa. Lapsi ajautuu sekavaan tilaan, josta ainoa ulospääsy on fyysinen kontakti. Opittua? Kyllä. Tuttu tilanteen haltuunottomalli tulee pintaan. Onko se oikein? Ei, jos se on väkivaltaa ja sotii humaanin kasvatuksen perusarvoja vastaan. Perusteeton väkivalta on aivan jotain muuta kuin kuri.”

Kyllä: Vanhempien kunnioitus

”Vanhempien kunnioitus oli lapsuudessani itsestäänselvyys. Kunnioitus täytyy silti ansaita. Katalat ja epäluotettavat aikuiset eivät saa kenenkään lapsen kunnioitusta. Itsellänikin on eräänlainen auktoriteettikammo, joka johtuu varmasti epäreilusta kohtelusta. Pyrin itse olemaan mahdollisimman rehellinen suhteessa lapsiini, jottei heidän tarvitsisi tulevaisuudessa jatkuvasti kyseenalaistaa kanssaihmisiään. Se vie paljon energiaa, jonka voisi käyttää johonkin rakentavaan ajatteluun.”

Ei: Lyhytjänteisyys

”Muistan aina olleeni hyvin levoton ja kärsimätön lapsi. Tiettyjen kouluaineiden laiminlyönti johtui kyvyttömyydestä keskittyä ratkaisemaan todellisuudessa helppoja asioita. Luulen, että lyhytjänteisyys johtuu siitä, etteivät vanhempani koskaan panneet tikkua ristiin sen eteen, että olisivat jaksaneet tukea minua asioissa, joissa olin hyvä. Kun lapsi saa itseluottamusta yhdessä asiassa, voimaa voi sitten hyödyntää konstikkaammissa asioissa.”

Jonna 35,

Ei: Ruumiillinen väkivalta

”Ruumiillinen väkivalta tuottaa suurta häpeää lapselle. Minä ja siskoni tuppasimme saamaan selkäsaunoja vyöllä paljaalle pepulle. Milloin mistäkin syystä ja välillä epäloogisesti. Minä sain selkääni, koska olin sytyttänyt lumilinnaan nuotion, siskoni sai puolestaan selkäänsä, koska kanteli asiasta äidille. Vähättelin pitkään selkäsaunojen häpeää tuottavaa merkitystä. Nyttemmin näen selkäsaunat isäni kyvyttömyytenä hoitaa kurinpitoa, avuttomuutena kohdata omia vihan tunteitaan ja vääränä vallankäyttönä.”

Ei: Ehdottomuus

”Vanhempieni sukupolvi, sodan sukupolvi, edustaa monia sellaisia lapsen kasvatukseen liittyviä ajatusmalleja, joita en itse voi allekirjoittaa. Ehdottomuus on yksi niistä. Lapsia kohdellaan tällöin ehdottomuuden kautta alistavasti. Tämän näkemyksen mukaan lapsi on hyvä silloin, kun hän on kiltti eikä näy liikaa. En näe tätä vanhempieni vikana; ajan hengen mukaan lapsi nähtiin toisin. Tosin en kyllä allekirjoita vapaata kasvatustakaan, liiallista lapsilähtöisyyttä, joka antaa vallan lapselle.”

Ei: Lapsen varhainen aikuistuminen

”En usko, että vanhempani kasvattivat meitä tietoisesti liian itsenäisiksi liian varhain, vaan vaatimus oli heidän asenteissaan ja mielentilassaan. Meiltä lapsilta vaadittiin paljon ja ilman selityksiä. Ei saanut kysyä tai esittää omaa näkemystään. Osittain niin kuuluukin tehdä, mutta voi kun joskus olisin saanut olla heikko..”

Poika

Ei: Että vanhemmat eivät ole henkisesti läsnä

”Äitini oli mestari tässä. Hän oli fyysisesti, mutta ei henkisesti paikalla. Hän oli omissa maailmoissaan tai teki töitä. Ja se jättää lapsen sieluun arven. Aloin miellyttämään ja käyttäytymään mahdollisimman hyvin ja kiltisti, jotta tulisin nähdyksi. Siskoni puolestaan teki kaiken kauhealla kapinalla. En kuitenkaan kannata nykyisin muodissa olevaa ylitiedostavaa äitiyttä, vaan keskitietä, että jaksaisin olla lapsen arjessa aidosti mukana, välittää hänen pienistä jutuistaan, jotka ovat maailman suurimpia.”

Kyllä: Hyvät tavat

”Haluan siirtää lapsilleni saamani hyvät tavat. Hyvät tavat käsitän sanan laajemmassa merkityksessä, ei vain esimerkiksi hyvinä ruokatapoina. Hyvät tavat ovat mielestäni moraalin esiaste; lapselle pitää mallintaa sellaista toimintaa joka on moraalisesti oikein, ikään kuin lapsi käyttäytyisi moraalisesti, vaikka hän ei vielä ohjaudu sisältäpäin. Ajan myötä toivoen nuo ulkoapäin tuodut mallit sisäistyvät osaksi lapsen eetosta.”

Kyllä: Työn arvostaminen

”Työn tekeminen on yksi elämän tärkeistä asioista. Se liittyy myös tahdon kasvatukseen ja pitkäjänteisyyteen, mikä nykypäivänä on vaarassa kadota. Työn arvostaminen mielentilana on tärkeää – se on eräs avain itsenäiseen ja hyvään elämään. Työn kautta myös usko itseen kasvaa. Kun sinulla on työ, et ole toisista väärällä tavalla riippuvainen etkä ole maailman huijattavissa niin helposti.”

Soile, 31

Ei: Lasten haukkuminen

”Meillä vanhempani ovat sättineet ja haukkuneet lapsia. Äitini on haukkunut minua rumaksi, ja isäni haukkui veljeäni, että ’käsi on kuin nippu kyrpiä’. Mutta aika on armelias. Eivät he enää muista sellaisia puhuneensa. Vanhempani eivät olleet pahoja pohjimmiltaan, mutta väsyneinä he puhuivat omien vanhempiensa suulla.”

”Äitini sanoi kerran, kun juttelin lapselleni, että aiot sitten kasvattaa lapsestasi tuollaisen hyvällä itsetunnolla varustetun. Ihan varmasti aion, mutta en tarkoita sillä turhaa kehumista, vaan osoitan lapselleni, että hän on ihana ja riittävä juuri sellaisena kuin on. Itse olin hyvä, vain jos tein jotain ekstraa, ja sekään ei riittänyt.”

Ei: Kyvyttömyys pyytää anteeksi ja myöntää omat virheet

”Äitini ei koskaan pyytänyt anteeksi eikä myöntänyt virheitään. Minä pyydän anteeksi heti.”

Kyllä: Alkoholiton elämäntapa

”Vaikka omat vanhempani eivät olleet täydellisiä, minun ei ainakaan tarvinnut pelätä heidän juomistaan. He ottivat alkoholia harvoin, ja silloin he lauloivat. Isä juhli joskus, mutta silloin äiti oli aina kotona.”

Kyllä: Vanhempien pitkä, hyväkin parisuhde

”Tapa, jolla vanhempani kohtelevat toisiaan. Pienistä erimielisyyksistä ei kannata heti erota, vaan muistaa, että kyllä suhteen hyvätkin ajat taas koittavat. Vaikka vanhemmillani oli vaikeitakin aikoja, he selvittivät ne ja ovat edelleen yhdessä.”

Kyllä: Ei tabuja

”Meillä puhuttiin asioista suoraan, meillä ei ollut tabuja tai salaisuuksia. Mutta siinäkin oli tietenkin omat huonot puolensa. Kun tiesimme toistemme heikot kohdat, niihin oli hyvä tökkiä.”

Niina Rapo

Miten sinä kasvatat lapsiasi? Vastaa kyselyyn!

X