Ihmissuhteet 4.10.2017

Käytetäänkö empattisuuttasi hyväksi? Näin säilytät omat rajasi kuluttavan ripustautujan kanssa

Teksti: Laura Koljonen
Ripustautuja on ihminen, joka ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen ja vie ympäriltään kaiken hapen, jos siihen antaa mahdollisuuden. Empaattinen ihminen voi helposti ajautua ripustautujan uhriksi, jos omien rajojen suhteen ei ole tarkkana.

Tuntuuko siltä, että tiettyjen ystävien tai tuttavien seurassa ei henki kulje? Hautaako kyseinen ihminen sinut oman elämänsä alle ilman, että on kiinnostunut sinun kuulumisistasi? Onko tällainen henkilö jatkuvasti yhteydessä, eikä tunnu huomaavan, ettet sinä tee enää aloitetta yhteydenpidossanne? Mitä enemmän annat hänelle huomiota, sitä enemmän hän energiaasi vie.

Olet todennäköisesti törmännyt ripustautujaan.

– Se ei ole mitään vuorovaikutusta, että toinen puhuu ja toinen vain kuuntelee. Tällainen ihmissuhde ei ole vastavuoroinen. Kyse on riippuvuussuhteesta, sanoo psykologi Marja Kaikkonen.

Ripustautujan ote on tiukka

Kaikkonen sanoo, että ripustautuja on todennäköisesti oppinut toimimaan kyseisellä tavalla jo lapsuudessaan. Hän on saattanut olla riippuvainen vanhemmistaan.

– Tai sitten kyse on valtataistelusta. Taustalla saattaa olla myös menettämisen pelko. Siksi ripustautujan logiikka toimii eri tavalla: kun toinen alkaa ottaa etäisyyttä kuluttavasta ihmissuhteesta, ripustautuja tiukentaa otettaan.  

Mutta miten ripustautuja valitsee kohteensa? Miksi jotkut huomaavat olevansa jatkuvasti samankaltaisessa tilanteessa ja jotkut eivät törmää ongelmaan koskaan?

– Ripustautumisen kohteella on niin sanotusti kanavat auki. Hän antaa signaalin, että on empaattinen ja vastaanottavainen. Ne, jotka eivät ole ripustautumisen kohteina, vetävät omat rajansa ilmeillään, eleillään ja sanoillaan. Heidän viestinsä on, ettei kannata.

Vedä omat rajasi aina uudelleen

Omien rajojen vetäminen ei ole helppoa – varsinkaan, jos sitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt.

– Toiset rajaavat itsensä helposti ja selkeästi, toiset eivät välttämättä tunnista rajojaan ollenkaan. Me emme kuitenkaan voi kontrolloida toisten käyttäytymistä, vain omaamme. Siksi rajojen vetäminen on niin tärkeää.

Kaikkonen sanoo, että ripustautuvan ihmisen kanssa voi koettaa vaikka seuraavaa:

– Kun toinen alkaa puhua, voi sanoa, että ”mielenkiintoista, mutta juuri nyt ei ole aikaa ja että voidaanko palata asiaan ensi viikolla”. Tällöin ripustautujaa ei täysin torjuta, mutta viesti on selvä: nyt ei pysty. Ihminen joka ei osaa vetää rajojaan, jää usein kuuntelemaan, vaikka olisikin kiireinen.

Rajattomuus on eräänlainen sisäisen termostaatin häiriö.

– Usein ne, jotka uupuvat ihmiskontakteista, ovat niitä, joille rajojen vetäminen on vaikeaa. Puhutaan yliempaattisista ihmisistä. Rajattomuus ihmissuhteissa tekee väsyneeksi ja ärtyneeksi.

Jos ripustautuja ei tokene edes rajojen toistuvasta vetämisestä, jäljellä on viimeinen vaihtoehto: luukkujen kiinni pistäminen eli kieltäytyminen kaikenlaisesta kontaktista.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi