Käytöstavat kunniaan!

Kumman pitäisi maksaa ravintolalasku? Miksi bussikuski on niellyt sitruunan ja miksi julkisissa pitää kailottaa isoon ääneen kännykkään? Entä miksi ihmeessä ostoskärryt jyräävät viattomat varpaat? Muun muassa näitä asioita pohti ryhmä naisia – ja (tasa-arvon vuoksi) yksi mies.

Kuka maksaa?

Katja peräänkuuluttaa vanhaa kunnon herrasmiesmäisyyttä ja odottaa, että mies maksaa ravintolalaskun.

”Se kuuluu tapoihin ja siitä tulee sellainen arvokas olo, että seuraani todella halutaan. Sitä paitsi naisten 80 senttiä on miehellä euro, joten miehet saavat mielestäni maksaa drinkit.”

Hanna ei ole asiasta täysin samaa mieltä.

“Miehen ei todellakaan tarvitse olla maksumies joka treffeillä! Monet naiset tuntuvat vaan käyttävän sitä hyväkseen, eivätkä mielestäni ansaitsisi säästää omia rahojaan. Miehen tulisi maksaa vain, kun se tuntuu oikealta. Se ei siis ole miesten velvollisuus, mutta oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa tuo ele toki saa naisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja erityiseksi.”

Myöskään Piia ei odota, että mies maksaa, mutta ei pistä pahakseen, jos ovi avataan. Sen sijaan hän pahastuu, jos seuralainen ei osaa syödä ravintolassa oikeaoppisesti.

”En jaksa ymmärtää, jos toinen ei odota, että muut saavat ruokansa ennen kuin alkaa itse syömään. Odotan myös, että seuralaiseni pitää ruokaliinaa polvillaan ja osaa käyttää veistä ja haarukkaa samaan aikaan. Vanhanajan herrasmiehiä – niitä tarvitaan!”

Mia puolestaan kannattaa tasa-arvoa, eikä kaipaa naisena erityiskohtelua.

”Minulle ei välttämättä tarvitse availla ovia tai antaa istumapaikkaa, vaikka en myöskään pistä pahakseni jos niin tehdään. Haluan tulla kohdelluksi tasa-arvoisena ihmisenä. Haluan, että ajatuksiani ja mielipiteitäni arvostetaan ennen kaikkea ihmisenä, ei pelkästään naisena.”

Miehisen näkökulman keskusteluun tarjoaa Ilkka, jonka mielestä vastaus on kiinni etenkin elämäntilanteesta.

”Miehen maksaman ravintolalaskun ei pitäisi olla itsestäänselvyys, vaikka kyllä miehen silloin tällöin pitää naiselle illanvietto rahoillaan maksaa. Maksamisessa tulisi myös ehdottomasti soveltaa osapuolten tulotasoa ja elämäntilannetta. Eli nainenkin saa maksaa, jos miehen 80 senttiä on naisen euro. Mutta kun mennään treffeille, etenkin, jos mies on pyytänyt naista seurakseen, miehen tulee maksaa. Se on vanhan liiton kunniakysymys.”

”Vanhanaikaisena miehenä ajattelen myös, että miesten tulisi kunnioittaa naisia esimerkiksi avaamalla heille ovia ja kantamalla ostoskassit. Pieniä juttuja, jotka ylläpitävät sellaista mukavaa arjen hierarkiaa. Tasa-arvo ei ole kaikessa hyvästä; parisuhteessakin on hyväksi, että molemmat vuoron perään katsovat toisiaan ylöspäin.”.

Ostoskärryt törmäyskurssilla

Käytöstapojen puute puhututtaa myös kaupassa asioinnin suhteen.

”Raivostuttaa, kun naiset jyräävät toisiaan kaupoissa. Hypistellessään vaatteita tai niissä pahamaineisissa aleissa! Jos on pakko jyrätä tuntematon kanssasisar, niin voisi edes vähän hymyillä. Se osoittaa, että on edes jotain huumorintajua ja tekee tilanteesta muutenkin inhimillisemmän”, tuumii Hanna.

Kirsiä ja Katjaa kismittää sama asia.

”Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa seison kaupassa hyllyn edessä ja joku jyrää ostoskärryillä varpaideni ylitse sanomatta edes anteeksi”, Kirsi harmittelee.

Katja on kiinnittänyt huomiota holtittomaan törmäilyyn myös kaduilla.

”En käsitä miten voi olla niin vaikeaa sanoa anteeksi, jos törmää toiseen. Jos ei saa sanottua mitään, niin anteeksi voisi pyytää myös hymyllä tai vaikka pelkällä nyökkäyksellä.”

Kirsi on äskettäin muuttanut Helsingistä Rovaniemelle opiskelemaan ja huomaa jo nyt selviä eroja ihmisten käytöksessä – etenkin asiakaspalvelussa.

”Tuntuu, että pääkaupunkiseudulla ihmiset ovat aivan toisenlaisia kuin Lapissa. Rovaniemellä jättikokoisen Prisman myyjä tuli tarjoamaan minulle heti apuaan printterin musteen ostossa, mutta Helsingissä ei todennäköisesti olisi käynyt niin. Olen huomannut, että pohjoisessa ihmiset ovat muutenkin ystävällisempiä ja palvelualttiimpia.”

Tapakasvatusta liikenteeseen

”Monesti tuntuu, kuin bussikuski olisi niellyt sitruunan. Miten voikin olla niin vaikeaa tervehtiä ja katsoa silmiin”, huokaa Tarja.

Hanna soisi, että sama asia voisi toimia paremmin myös päinvastoin.

“Asuessani Ranskassa ja USA:ssa huomasin, että ihmiset tervehtivät kuljettajaa astuessaan julkiseen kulkuneuvoon ja kiittävät kuskia kyydistä, kun jäävät pois pysäkillä. Se tekee arkisesta työmatka-aamustakin heti sympaattisemman eikä maksa mitään! Oli hellyttävää huomata, kuinka jo pienet lapsetkin ulkomailla osasivat tervehtiä kuljettajaa. ”Good morning, sir.” Tämä on tapa, jonka todella toivoisin rantautuvan Suomeen!”

Kirsi puolestaan harmittelee vanhusten ja äitien huomioimisen puutetta julkisissa kulkuvälineissä.

”Hirvittää katsoa vierestä, kun nuoret ja vanhemmatkin aikuiset eivät tarjoa vanhuksille omaa paikkaansa julkisissa. Sääliksi käy myös äitejä lastenrattaiden kanssa, sillä harva tarjoutuu vapaaehtoisesti nostamaan vaunuja junasta pois. Yleensä ihmiset vaan ”liukenevat” paikalta.”

Katja taas ei voi sietää kännykkään kailottavia kanssamatkustajia.

”Ärsyttää kuunnella toisten keskusteluja. Jos on pakko puhua, niin miksei asiaa voi hoitaa nopeasti ilman ylimääräistä juoruilua? Mielestäni muille matkustajille täytyy antaa rauha. Minua ottaa päähän myös kännykkäpelien pelaaminen bussissa. Se piipitys ottaa hermoon!”

Tasa-arvoa, kiitos!

Tasa-arvo, etenkin rasismi ja vanhusten kohtelu, herättävät myös voimakasta keskustelua.

“Ihmisten yleensäkin tulisi arvostaa erilaisuutta, kuten vammaisuutta ja erilaista etnistä taustaa, enemmän ja osata suhtautua ihmiseen, erilaiseenkin, ihmisenä. Vähemmän suu auki tuijottamista ja kuiskuttelua. Vähemmän sormella osoittelua tyyliin: ”Hei, kato… Neekeri!” Ehkä tuo asia pikkuhiljaa uuden sukupolven myötä onkin muuttumassa”, pohtii Hanna.

Miakaan ei voi sietää rasismia ja siihen liittyviä solvaavia kommentteja.

”Eräänkin kerran kuulin, kuinka känninen viisikymppinen mies huuteli muslimiperheelle asiattomuuksia näiden lasten kuullen keskellä päivää. Haukkui tuiki tuntemattomia, hyvin käyttäytyviä ihmisiä kadulla ilman mitään syytä. Lapset katselivat ihmeissää, mitä pahaa oikein ovat tehneet. Ihan hävetti, kun en osannut tehdä asialle mitään. Yritin kyllä luoda myötätuntoisia katseita perheelle. Onneksi mies sitten jatkoi nopeasti matkaa ja tilanne raukesi.”

Ilkan sapen saa kiehumaan tilanteet, joissa nuoret kohtelevat vanhuksia kaltoin ja vailla kunnioitusta.

”Sellaista epäkunnioitusta todistaessani tekee aina mieli riisua lökäpöksyiltä pylly paljaaksi, antaa vanhan ajan piiskaa ja laittaa Olen aasi -hattu päähän. Näitä esimerkkejä näkee Helsingin metrossa valitettavasti päivittäin. Vika ei tietenkään ole ainoastaan nuorison, vaan usein myös vanhempien ja ympäristön, jotka omilla esimerkeillään kasvattavat lapsista kaltaisiaan.”

Teksti: Jenni Hokkanen