Ihmissuhteet

Lapsi tuntemattoman kanssa -ohjelma haastaa pohtimaan, kenelle kumppanuusvanhemmuus sopii – kysyimme asiantuntijalta

Kumppanuusvanhemmuuteen liittyvät haasteet ovat usein samanlaisia kuin muunlaisessakin vanhemmuudessa, kertoo asiantuntija. Ennen kumppanuusvanhemmaksi ryhtymistä, jokaisen olisi hyvä peilata ajatuksiaan vanhemmuudesta ja siihen liittyvistä rajoista.

Teksti: Roosa Roivainen

Lapsen hankintaan ja vanhemmuuteen liittyy aina haasteita ja seikkoja, joita vanhemmiksi ryhtyvien osapuolien tulee harkita ennen lapsen syntymistä. Kumppanuusvanhemmuus on ratkaisu, jossa vanhempien välinen luottamus ja keskusteluyhteys korostuu.

Lue myös: Ero lapsiperheessä – miten tukea lasta ja vanhempia? 10 vinkkiä

Kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan vanhemmuussuhdetta, jossa kaksi tai useampi henkilö ryhtyvät sopimusperusteisesti vanhemmiksi yhteiselle lapselle.

– Kumppanuusvanhemmuus eroaa niin sanotusta tavallisesta vanhemmuudesta sillä tavalla, ettei siihen liity parisuhdetta ja useimmissa tilanteissa siihen ei liity myöskään seksiä. Vanhemmuutta jaetaan ilman parisuhdetta, kertoo Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring.

Miten kumppanuusvanhemmuus päätetään?

Syyt kumppanuusvanhemmuuteen ryhtymiseen vaihtelevat tilanteiden mukaan.

Moringin mukaan kumppanuusvanhemmuus on tähän mennessä toteutettu pitkälti tilanteissa, joissa jompikumpi tai kaikki vanhemmista kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Ilmiönä se on kuitenkin pikkuhiljaa leviämässä myös valtaväestön keskuuteen.

– Kumppanuusvanhemmuuteen ryhdytään yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa joko ei haluta parisuhdetta tai ei ole löytänyt sellaista parisuhdetta, johon lasta toivoisi. Voi myös olla, ettei omassa parisuhteessa ole mahdollisuutta syystä tai toisesta hankkia lapsia, jos kyseessä on esimerkiksi samaa sukupuolta oleva pari, Moring kertoo.

Usein kumppanuusvanhemmuuteen päädytäänkin tilanteessa, jossa vanhemmiksi haluavat osapuolet ovat punninneet useita vaihtoehtoja ja todenneet kumppanuusvanhemmuuden olevan heille sopivin vaihtoehto.

– Saatetaan kokea esimerkiksi, että adoptioprosessit ovat niin hitaita ja epävarmoja, ettei niihin haluta ryhtyä. Helpompaa on löytää vanhemmuuskumppani, jonka kanssa ryhtyä lapsia hankkimaan.

Mistä tietää, että kumppanuusvanhemmuus sopii itselle?

Jos on itse harkinnut kumppanuusvanhemmuutta, mistä voi saada varmuuden, että järjestely sopii juuri minulle? Moringin mukaan eräs hyvä keino on pallotella asiaa esimerkiksi kavereiden tai lähipiirin kanssa. Järjestelynä herättämiä tunteita voi myös tunnustella alkamalla pohtia sopivaa kumppanuusvanhempaa lähipiiristä tai hakemalla tietoa ja kontakteja netin keskustelupalstoilta tai esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

– Asiasta kannattaa puhua. Mitä enemmän puhuu asiasta, sitä paremmin pääsee selville siitä, mitkä ovat omat käsitykset kumppanuusvanhemmasta ja vanhemmuudesta.

Tärkeää on myös selvittää, missä omat rajat vanhemmuuteen liittyen menevät. Itseltään on hyvä kysyä muun muassa missä asioissa on valmis tekemään kompromisseja, mitkä asiat näkee tärkeäksi vanhemmuudessa ja millaista vanhemman roolia itselleen toivoo.

– Ihmisillä on monenlaisia ajatuksia. Joku voi olla sitä mieltä, ettei halua lapsia, jos lapsi ei asu pääosin hänen luonaan, kun taas toinen haluaa enemmin suhteen, jossa lapsi asuu muualla ja itse on lapselle etäisempi hahmo. Joku taas voi olla sitä mieltä, ettei halua vanhemmaksi, jos lapsi ei ole biologisesti sukua hänelle, Moring kertoo.

Tarvittaessa omiin kysymyksiin voi hakea myös neuvoa ja apua ulkopuolelta.

– Sateenkaariperheet ry järjestää muun muassa perhevalmennustyyppisiä kursseja sekä pääkaupunkiseudulla että viikonloppukursseina ympäri maata, jossa voidaan reflektoida omia ajatuksia, Moring ohjeistaa.

Kumppanuusvanhemmuus korostaa omaan vanhemmuuteen liittyviä ajatuksia ja rajoja.

Ennen lapsen hankkimista jokaisen olisi asiantuntijan mukaan hyvä peilata omia ajatuksiaan ja rajojaan vanhemmuuteen liittyen.

Millaisia haasteita kumppanuusvanhemmuuteen liittyy?

Haasteet, joita kumppanuusvanhemmuus tuo tullessaan, ovat Moringin mukaan melko samanlaisia kuin muunlaisessakin vanhemmuudessa.

– Lapsia ei voi tilata tietynlaisina. Lapset ovat aina yksilöitä. Lapsen temperamentti, lapsen kanssa eletty arki ja lapset tarpeet ovat erilaisia toisiin lapsiin verrattuna.

Moring huomauttaa, että lapsen saaminen voi tuoda eteen yllättäviäkin haasteita, joita ei välttämättä osannut odottaa kohtaavansa ennen lapsen syntymistä.

– Saattaa olla, että yhtäkkiä lapsi ei suostukaan sovitusti olemaan erossa synnyttäjästään, vaan karjuu kaiken aikaa, tai lapsi ei suostu pulloruokintaan. Lapselle voi myös tulla jossakin kohtaa lapsuuttaan arkuusvaihe, jolloin hän tarvitsee erityisesti jompaakumpaa vanhempaansa – sitä joho hän sillä hetkellä eniten turvaa.

Kun lapsi reagoi sellaisella tavalla, joka asettaa vanhempien välisen sopimuksen ja dynamiikan haasteeseen, mitataan sitä, miten hyvä vanhempien välinen kommunikaatio ja keskusteluyhteys on.

– Kumppanuusvanhemmuuden osalta konfliktitilanteet ovat hyvin samanlaisia kuin ydinperheessä. Varsinaisesti ero on siinä, että kumppanuusvanhemma eivät ole tottuneet riitelemään keskenään tai olemaan eri mieltä, kuten parisuhteessa opitaan tekemään. Se voi tuntua järkyttävämmältä, kuin jos ydinperheessä riidellään kasvatusasioista.

Mitä asioita kumppanuusvanhemmuudessa pitää sopia?

Kumppanuusvanhemmuuteen ryhtyminen vaatii osapuolilta valmiutta neuvotella useista lapsen kasvatukseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.  Moring muistuttaa, ettei kumppanuusvanhemmuus toimi, jos järjestely ei tunnu itsestä hyvältä.

– Riskit näissä tilanteissa liittyvät siihen, että ihminen suostuu sellaisiin asioihin, joihin hän ei olisi itse oikeasti valmis. Silloin joudutaan konflikteihin, joita on vaikea ratkaista.

Kumppanuusvanhemmuudessa toiseen osapuoleen tulisikin pystyä luottamaan täysin.

– Luottamus on kaiken A ja O. Sinun täytyy voida luottaa siihen ihmiseen, jonka, kanssa tällaiseen järjestelyyn ryhdyt.

Luottamus on kaiken A ja O. Sinun täytyy voida luottaa siihen ihmiseen, jonka, kanssa tällaiseen järjestelyyn ryhdyt.

Kumppanuusvanhemmuus on yhteistyötä.

Kumppanuusvanhemmuuden haasteet ovat pitkälti samanlaisia kuin muunlaisessakin vanhemmuudessa.

Konkreettisia asioita, joista kannattaa ja pitää puhua kumppanuusvanhemmuudessa:

Kumppanuusvanhempia suositellaan kirjoittamaan ennen lapsen syntymää niin sanottu aiesopimus, jossa sovitaan erilaisista käytännön järjestelyistä. Lisää tietoa aiesopimuksen sisällöstä löytyy esimerkiksi Sateenkaariperheet ry:n sivulta.

Moring kehottaa kumppanuusvanhemmuuden osapuolien keskustelevan ainakin seuraavista asioista ennen lapsen hankkimista:

  • Arjen järjestäminen. Lasten vanhempien tulisi Moringin mukaan sopia esimerkiksi asumisjärjestelyistä: kenen luona lapsi asuu, miten lapsi vierailee toisen vanhemman luona, tähdätäänkö arjen jakamiseen puoliksi, vai halutaanko sopia järjestelyjä, joissa lapsi asuu enemmän toisessa kodissaan Jotkut asuvat  joitain periodeja lapsen elämästä myös samassa taloudessa.
  • Raha. Lapsen kasvattaminen on usein hintavaa hommaa. Moring huomauttaa, että kumppanuusvanhemmuudessa joudutaan juridisesti sopimaan rahan liikkumisesta, kun lapsi on syntynyt. Siksi lapsen kasvatukseen liittyvistä taloudellisista asioita kannattaa puhua huolella etukäteen.
  • Muuttuvat elämäntilanteet. Uusien elämäntilanteiden varalta vanhempien on hyvä pohtia esimerkiksi sitä, mitä tehdään, jos jompikumpi lapsen vanhemmista löytää parisuhteen tai eroaa, tai koska toisen kumppanuusvanhemman on ilmoitettava aikeestaan esimerkiksi muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Kuinka kertoa lapselle kumppanuusvanhemmuudesta?

Moni saattaa pohtia, kuinka lapselle itselleen pitäisi kertoa vanhempien kumppanuusvanhemmuudesta? Moring kertoo, ettei lapselle tarvitse erikseen nimittää omaa perhemuotoa millään tietyllä käsitteellä, jos niin ei halua.

–  Yleisenä ohjenuorena sanoisin, että mitä enemmän lapselle puhuu alusta asti siitä, miltä hänen perheensä näyttää ja miten se on saanut alkunsa, sitä helpompi lapsikin pystyy suhtautumaan siihen normaalisti. En näe, miksi  lapselle pitäisi rakentaa perhemuodosta erityisen suurta salaisuutta. Asiat kannattaakin kertoa luontevasti alusta alkaen. Sitä voi harjoitella vaikka vauvan kanssa, kun vauva ei konkreettisesti vielä ymmärrä: vauvalle voi kertoa tarinaa, ja se tulee luontevammin myös siinäkin tilanteessa, kun lapsi alkaa itse ymmärtää

”Kumppanuusvanhemmuudessa on myös valtavasti hyviä puolia”

Loppukädessä kumppanuusvanhemmuus on Moringin mukaan erinomainen ratkaisu tilanteeseen, jossa ihminen esimerkiksi toivoo kovasti lasta, mutta ei ole löytänyt parisuhdetta oikean ihmisen kanssa tai elää parisuhteessa, mutta haluaisi jakaa vanhemmuutta vielä jonkun kolmannen kanssa.

– Kumppanuusvanhemmuudessa on valtavasti hyviä puolia, joiden soisi nousevan enemmänkin keskusteluun kuin se kauhistelu, mitä sosiaalisessa mediassa esiintyy. Nähdäkseni kumppanuusvanhemmuus on hyvin ja eettisesti toteutettuna lapsen kannalta ihan loistava ratkaisu.

Kumppanuusvanhemmuudessa on valtavasti hyviä puolia, joiden soisi nousevan enemmänkin keskusteluun kuin se kauhistelu, mitä sosiaalisessa mediassa esiintyy.

Kumppanuusvanhemmuuden hyvinä puolina on Moringin mukaan etenkin se, että ihmiset ovat todella miettineet ja paneutuneet siihen, mitä he haluavat vanhemmuudelta. Kumppanuusvanhemmuuteen ryhtyvät osapuolet todella haluavat lasta ja he ovat valmiita sitoutumaan yhteistyöhön vanhemmuudessa.

– Edellytykset yhteistyöhön ovat kumppanuusvanhemmuudessa erittäin hyvät alusta asti. Kumppanuusvanhemmuudessa ei ole esimerkiksi konfliktia tai eroa taustalla, joten siinä osapuolet pystyvät alusta asti sopimaan asioista hyvässä yhteistyössä.

Lue myös: 

Hei, meille tulee vauva – sopimuksesta, ei rakkaudesta! Kumppanuusvanhemmuus on yhteispeliä ja venymistä

Miksi aikuinen kiukuttelee vanhemmilleen kuin teini? Psykologi selittää, mistä on kyse

Onko sukulaisia pakko auttaa aina? Asiantuntija kertoo, milloin auttamisesta voi kieltäytyä

X