Kestääkö suhde kumppanien erilaisuuden?
Toinen lukee mitä vain, toinen ei avaa koskaan kirjoja tai lehtiä. Toinen on himourheilija, toinen sohvaperuna. Voiko parisuhde toimia, jos mielenkiinnon kohteet ja harrasteet ovat täysin erilaiset?
Kysyin asiaa yhdeltä mieheltä ja yhdeltä naiselta.
Petra, 26, lukee paljon, on lukenut pienestä pitäen. Hänen poikaystävänsä ovat olleet myös aina kovia lukijoita. Paitsi Mikko, 28, jonka kanssa Petra seurustelee nykyään. Petra ihmettelee itsekin, miten hän saattoi aikoinaan ihastua Mikkoon, joka lukee enintään tietokoneiden manuaaleja.
– Alussa asiaan ei kiinnittänyt huomiota. Meillä riitti puhuttavaa muustakin kuin kirjoista. Mikko ei ole kirjallisuuden vastustaja, häntä ei vain kiinnosta se. Kun suhteemme syveni, asia nousi esiin. Mietin jopa onko se kynnyskysymys, koska kirjallisuus on minulle niin tärkeä asia, tiedottajana toimiva Petra kertoo.
Timolla, 32, on vaikeuksia hyväksyä avopuolisonsa Mian, 29, liki täydellistä
välinpitämättömyyttä urheilua kohtaan. Markkinointipäällikkö Timo harrastaa kilpapyöräilyä, pelaa kavereiden kanssa futsalia ja käy kuntosalilla.
– Kieltämättä suhteemme on joskus asian takia koetuksella. Kun tulen illalla kotiin pyörälenkiltä, Mia lojuu sohvalla. Yritin houkutella häntä alussa mukaan. Kun se ei tuottanut tulosta, annoin periksi, Timo sanoo vakavana.
Vaikka kuinka suvaitsisi, erilaisuus ärsyttää
On selvää, ettei yksikään suhde toimi ilman kompromisseja, mutta mihin vetää raja?
– Kyse on tietenkin viime kädessä siitä, tuleeko toinen vastaan ja miten paljon. Yritän ymmärtää Mikon haltioitumista tietokonepeleistä ja olen jopa opetellut pelaamaan joitakin. Mielestäni Mikko voisi lukea edes yhden kirjan, vaikka sen ”Da Vinci -koodin”. Jos hän ei näe vaivaa kiinnostua minun maailmastani, se loukkaa, Petra sanoo.
Sekä Petra että Timo ovat samaa mieltä siitä, että molemmilla pitää olla yhteisen maailman lisäksi omat yksityiset maailmansa. Ei ole kuitenkaan hyvä, jos ne ovat yksityisiä vain olosuhteiden pakosta.
Kun toinen on omasta mielestä liian erilainen, riidat ovat yleisiä ja ärsyyntymiskynnys matala.
– Huomaan piikitteleväni joskus Miaa laiskottelusta. Olen pitänyt itseäni aina rentona tyyppinä, mutta Mian kanssa olen löytänyt itsestäni nipottavan terveyssaarnaajan. En pidä siitä puolestani, aiemmin juoksijan kanssa seurustellut Timo sanoo.
Petra taas huomaa ilkkuvansa turhan usein Mikon tietämättömyydelle esimerkiksi kirjallisuuden klassikoista. Hänellä ei ole pienintäkään aikomusta osoittaa poikaystävälleen älyllistä ylemmyyttään, mutta siitä hän kuitenkin saa itsensä silloin tällöin kiinni.
– Muistan eräänkin kerran, kun vietimme iltaa akateemisten ystävieni kanssa ja Mikko ylpeili sillä, ettei ole lukenut yhtään kirjaa viiteen vuoteen. Ajattelin silloin, että kunpa maa aukeaisi allani kuunnellessani jäätävää hiljaisuutta, Petra kertoo.
Tilit tasoihin
Ovatko Petran ja Mikon tai Timon ja Mian väliset erot ylittämättömiä?
– Ehkä, jos se näkyisi yleisessä elämänasenteessa. Urheilu on kuitenkin vain yksi osa-alue. Vaikka Mia ei pidä urheilusta, hän on muuten reipas. Kunpa hän olisi niin reipas, että karistaisi vyötärön seudulle kasaantuneet ylimääräiset herkut, joita hän tv:n edessä mussuttaa, Timo naurahtaa.
Petra kokee olevansa pätevä kulttuurin alueella, mutta Mikko on sitä tietokoneiden suhteen. Niistä Petra ei ymmärrä mitään. Se tasoittaa tilejä.
– Kun ajattelen meidän eroja, on hyvä muistuttaa mieleen, miksi aikoinaan rakastuin Miaan. Se tunne ei ole kadonnut mihinkään. Miassa vetoaa edelleen joku, joka saa unohtamaan meidän eromme, Timo toteaa.
Omia yksityisiä intohimojaan voi myös jakaa ystävien kanssa. Petralla on kavereidensa kanssa lukupiiri, Timolla futsalporukka. Tekee myös välillä tosissaan hyvää viettää aikaa muidenkin kuin oman kumppanin kanssa. Molemmat ovat sitä mieltä, että jos jaettaisiin aivan kaikki, voisi saman tien olla klooninsa kanssa. Sellainen ahdistaisi.
Teksti: Herman Raivio
Kommentit
Itselllä on seurustelua takana 5 vuotta naiseni kanssa ja olemme täysin toistemme vastakohtia, eli sanoisin että joillakin erilaisuus toimii ja toisilla ei. Suurinpiirtein kaikki musiikkimausta elämänarvoihin menee meillä pahasti ristiin, mutta ajan kanssa olemme oppineet riitelemään vähemmän, oppimaan toisiltamme ja ymmärtämään toisiamme. Jollain tavalla on kuitenkin onnistuttu kompromissejakin löytämään ja monissa asioissa alettu olemaan jo yhtä mieltäkin. Tai no, se mitä alunperinkin on yhteistä ollut on tempperamentti, itsepäisyys ja tietenkin rakkaus mikä on lopulta se mikä on yhdessä pitänyt pahimpien riitojen aikaan. Mutta joka tapauksessa tsemppiä niille jotka elävät vähän vaikeammassakin suhteessa mutta pitävät sitä vaalimisen ja yrittämisen arvoisena. En itse usko löytäväni jännittävämpää ja upeampaa naista kuin mitä minulla nyt on enkä edes halua. Olemme kuin yö ja päivä ja se tekee suhteesta monesti jännitävän joten minusta erilaisuus on vain hienoa!
Kommentit
MIelestäni myös sillä, kuinka paljon eroavaisuuksia pariskunnalla on, vaikuttaa. Jos se on vain yksi alue, niin on se eri asia kuin että ollaan joka asiassa kuin itä ja länsi.
Esimerkkinä tästä minä ja exäni: minä – himourheilija, exä-sohvaperuna, minä – pidän itsestäni huolta, exä – hälläväliä asenne (esim. vaatetus, hiustenleikkuu, yleinen hygienia, ruokailutottumukset), minä – raitis, exä – polttaa tupakkaa ja maria vähän väliä, min – rakastan matkustelua, exä – inohaa matkustelua,
minä – kiinnostunut psykologiasta, kirjoista, elämän ”totuuden” etsimisestä, exä – kiinnostunut autoista, metsästyksestä, ei usko psykologisiin selitysmalleihin. jne! Listaa voisi jatkaa pitkälle.
ja toinen asia on elämänarvot, niiden pitää olla aika pitkälel samanlaiset..
En yritä mitenkään sanoa että oma elämäntyyli olisi ollut parempi, mutta kun alkaa miettimään, että mitä sillä yhteisellä vapaa-ajalla voi tehdä jos ei ole enää mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita?
Tai jos omat arvot sotii niin paljon toisen arvoja vastaan, että jokainen syvällisempi keskusteluyritys menee sanasodaksi.
Väitän, ettei liian erilaiset ihmiset pärjää yhdessä. Jos ja kun on kaikesta eri mieltä ei varmasti ennen pitkää ole kuin riitaa. Vastakohdat saattavat vetää toisiaan puoleensa, koska toiselta hakee sitä mitä itseltä puuttuu.
Aviomiehelläni ja minulla on samanlaiset arvo-, ja moraaliperiaatteet. (Nykymittapuiden mukaan hyvin vanhoilliset.) Tykkäämme myös kumpikin harrastaa liikuntaa, tv:stä emme sitä katsele. Tv-dekkarit, dokumentit, ja luonto-ohjelmat kuuluvat myös harrastuksiimme. Olemme myös molemmat herkkiä ja tunteellisia ihmisiä, elämme ja annamme toistenkin elää. Emme kuulu kirkkoon, ja vastalauseena kaupallisuutta kohtaan emme vietä mm. joulua ja syntymäpäiviäkään. Lapsillemme olemme antaneet rajoja ja rakkautta – emme ole ns. ”vapaan kasvatuksen” kannalla.
Teemme yhdessä kaikenlaista: Laitamme kasveja, siivoamme yleensä yhdessä, teemme jopa autoremonttiakin yhdessä, käden kätevyyttä löytyy molemmilta. Olemme molemmat hyvin perhekeskeisiä. Mieheni ei onneksi enää kapakoikaan.
Muuten olemmekin erilaisia: Mieheni ei välitä lukemisesta, on järjestelmällinen, ja hyvin sosiaalinen sekä auttavainen. Häntä eivät kiinnosta hengelliset asiat, (ei-dogmaattisetkaan.) ja hänellä on hyvin läheiset sukulaissuhteetkin. Hän soittelee paljon puhelimella kavereilleenkin.
Itse olen enemmän introvertti jota toisinaan ärsyttää se että mieheni puhelin tuntuu soivan koko ajan, ja kaikki tuntuvat tarvitsevan hänen neuvojaan ja / tai apuaan. En myöskään pidä siitä että varsinkin mieheni äiti ja sisko yrittävät jatkuvasti puuttua perheemme asioihin. Itselläni on omiin vanhempiini aika etäiset välit, eivätkä minun vanhempani puutu asioihimme.
En pärjäisi ollenkaan moraalittoman naistenmiehen, valehtelevan, tupakoivan, kapakka”luudan”, kanssa. Vaikka hän olisi muuten kuinka hyvä tahansa! Sellainen oli kerran tarjolla, vaan ihastus loppui jo alkumetreille kun tajusin etten ikinä voisi hyväksyä moista.
juup.
…pettäminen ei ole luonteenpiirre, vaan kokemattoman ihmisen elämää…
Jos on se Rakkaus, niin se tekee suhteesta suhteen, ei siis status, ei raha eikä yhteinen harrastus. Kaverisuhteet on erikseen, kun ”mennään naimisiin” ihmisen kanssa, joka on hajuton ja mauton ja joka tekee kuten minä käsken.
Rakkaus on sellanen juttu, että se tuntuu ja antaa.
Riippuu eroavaisuuksien laadusta ja määrästä.
Me olemme mieheni kanssa ihan erilaiset luonteet. Hän on hiljainen, eikä juuri puhele omista asioistaan. Kun taas itse olen hyvinkin sosiaalinen, avoin ja kaipaan keskusteluja. Tämä eroavaisuutemme häiritsee itseäni ehkä eniten.
Mieheni ei välitä huomiosta, itse olen mielelläni keskipisteenä. Tämä on hyvä, koska emme joudu taistelemaan näkyvyydestä keskenämme. Mieheni pitää urheilun katselusta, minä vihaan sitä. Minä puolestani harrastan liikuntaa pienimuotoisesti, siinä missä mieheni on sohvaperuna. Mieheni harrastaa moottoripyöriä, minä kirpputoreja.
Mutta koska olemme molemmat perhekeskeisiä, huumorintajuisia, ymmärrämme toisiamme ja myös kuuntelemme toisiamme, vaikkeivat juttujen aiheet aina kiinnostaisikaan, suhteemme nelivuotisen historian aikana riidat ovat jääneet pariin äänenkorotukseen. Yhdessä tykkäämme katsella tv-sarjoja, joista useaan olemme koukussa ja juonenkäänteiden jännääminen yhteistuumin riittää meille jaettavaksi asiaksi. Lasten lisäksi. Vietämme paljon aikaa perheenä, eikä kumpikaan liihottele omilla teillään muutamaa hassua tuntia viikossa lukuunottamatta.
Suhde siis toimii näin. Verraten vaikkapa erääseen exään, jonka kanssa olimme hyvin samankaltaisia persoonia ja tunsin jopa eräänlaista sielunkumppanuutta hänen kanssaan. Suhde kaatui erilaisiin arvoihin ja tulevaisuuden haaveisiin, jotka taas tässä suhteessa on kunnossa.
Joskus voi käydä myös niin että kuilu kasvaa, jos toinen on jollain alueella ylivoimaisesti aktiivisempi. Eli alussa toinenkin harrastaa jonkin verran esim. liikuntaa, mutta kun puolisko on siinä ylivoimainen ja yrittää vetää toista koko ajan perässään enemmän kuin mitä toinen haluaisi, se saattaa vaikuttaa käänteisesti. Eli se passiivisempi puolisko passivoituu totaalisesti, kun huomaa, että mikään ei riitä toiselle. Iskee luovutusmieliala: kun en kumminkaan ole tarpeeksi aktiivinen toisen mielestä, niin olkoon sitten!
Tähän en nyt kyllä osaa paljoa sanoa (, koska en ole ikinä EDES seurustellut), mutta kai se menee niin, että olisi hyvä olla edes jotain yhteistä – vaikka se rakkaus – , mutta erilaisuus vetää myös puoleensa. Kuin Yin ja Yang; Ei ole yhtä ilman toista ja toisin päin. Yhdessä tasapainossa…
Meillä on yleisesti ottaen päinvastoin kuin ”tyypillisessä” suhteessa. Nainen on se joka on hiljaa – melkein kuin ”vampyyri”. Ei koskaan tiedä hänen tunne-elämästänsä mitään. Naiseni saattaa istua kumisaappaat jalassa, istua yksikseen kannon päällä ja vuolla kaarnalaivaa, lippis päässä ja heinä hampaiden välissä. Hän harrastaa nyrkkeilyä ja judoa, minä taas musiikkia ja taidetta. Kun kysyn häneltä mitä kuuluu, hän ei välttämättä kerro vaan hymyilee. Saattaa mainitakin jos on joku asia huonosti, mutta yleensä ei ole kyseessä minuun liittyvä asia ja se tieto riittää minulle. Toinen vaihtoehto on sohva ja urheilun katsominen. Mieheksi olen erittäin tunteellinen ja puhelias. Hakeudun välillä sellaisten ihmisten seuraan jotka ovat puheliaita. Jauhan yhdessä illassa maat ja manteret, mitä naisystäväni kanssa hyvä jos tulee puhuttua koko vuoden aikana. Naisystäväni kokee että se on hyvä kun pääsen välillä olemaan sellaisten ihmisten kanssa koska se tuo elämääni iloa. Itse taas koen että se on hyvä että naisystäväni saa löhötä sohvalla eristäytyneenä muista, koska sen jälkeen hän on hyvin harmooninen ja iloinen. Meillä on yhdistäviä tekijöitä se että emme juo alkoholia, liikumme luonnossa, meillä on yhteisiä tuttuja. Lisäksi moraalimme on samanlainen.
Se on hassua, joskus pidän naisystäväni hiljaisuudesta, mutta joskus se häiritsee minua. Häntä häiritsee joskus puheliaisuuteni kun nyhjäsen omasta mielestä mielenkiintoisen puheenaiheen jostain tyhjästä. Naiseni on kuin mies, ja minä olen kuin nainen. Täydennämme siis toisiamme erilaisuudella mutta hieman hassulla tavalla.
Erilaisuus on kaatanut suhteeni.
Ex-mieheni ei lukenut, oli työnarkomaani, poltti pikkusikareita ja oli totaalisen pihi. Itse pidän lukemisesta, työ on pakollinen (jotta saan lainat maksettua) ja rahaa käytän säästeliäästi. Esim. säästeliäisyyden ja piheyden ero on mahtava. Vaikka sänkyhommat sujuivat ok ja meillä oli ns. kivaa yhdessä nämä eroavaisuudet mm. kaatoivat suhteemme.
Toinen pitkäaikainen suhde päättyi mm. siihen, että mieheltä puuttui täysin ystäväverkosto eli hän eli kauttani. Kun tulin töistä, mies kysyi miten päivä meni ja kerroin usein bussimatkakommellukset, keskustelut kavereiden kanssa päällisin puolin ym. tapahtumat, mutta itse sain häneltä samaan kysymykseen vastauksen: ”ihan tavallinen päivä”. Hän oli siis energiasyöppö ja suhde näivettyikin hitaasti mutta varmasti.
Ex-kihlattuni oli seurallinen, urheilullinen, sänkyhommat osaava mies, mutta ei lopulta kuitenkaan se oikea. Hänestä paljastui armoton tietokonepelaaja (välillä putkeen 8 tuntia). Hän ei suostunut harrastamaan liikuntaa kanssani, koska olen niin ”eritasoinen”. Kesälomahaaveemme olivat täysin erilaiset. Itse vietin lomani mieluiten järven rannalla vuokramökissä (omaa ei ole). Hän piti veneilystä merellä ja matkustelusta. Suurin riitamme kuitenkin koski uskontoa. Itse en kuulu enää kirkkoon, koska se ei ns. aja minun asiaani ja koska en yksinkertaisesti usko Jumalaan. Tiesin hänen kuuluvan kirkkoon, mutta se ei näkynyt tavallisessa elämässä mitenkään. Hän paljasti yhteenmuuttomme jälkeen olevansa fanaattinen ”uskovainen”, kun kyseessä on häät, hautajaiset, ristiäiset jne. Se oli kammottavaa ja sai aikaan sen, että en lähde yksiinkään häihin, ristiäisiin tms. enää koskaan, jos vain jotenkin voin välttää ne. Minusta kaikkien pitäisi saada uskoa tai olla uskomatta vapaasti vapaassa maassa.
Ehkä arvot ovat ne, joiden pitäisi olla kahdella kohdallaan. Jos niistä löytyy suuria eroja, suhde on melkoisesti vaakalaudalla.
Meillä sopiva erilaisuus on suhteemme suola. minä olen se herkkä taiteilija ja mieheni dippainssi. Meille on apua toisistamme: minä autan häntä tarjousten ja tiedotteiden kirjoittamisessa ja puheiden ja esitysten suunnittelussa. Itse taas olen oppinut ihan älyttömästi atk-asioista ja kaikesta teknisestä, jonka suhteen olin ennen aivan törppö.
Meillä on samanlainen arvomaailma ja huumorintaju. Arvostamme ystäviä ja hyvää ihmissuhdeverkostoa, kestävää kehitystä, suhtaudumme kuluttamiseen kriittisesti, rakastamme ruuanlaittoa ja musiikkia, olemme eläinhulluja ja erittäin herkkiä ihmisiä molemmat. Ja meillä on ihan älytömän hauskaa yhdessä joka päivä ja voimme puhua häpeilemättä kaikesta. En halua seurustella itseni, siis itseni kloonin kanssa. Kun arvomailma ja luonteet ovat saman tyyppisiä, eivät ulkokohtaiset erot haittaa vaan avartavat molempien elämää.
Meillä se kyllä näkyy hyvin monessa asiassa, se erilaisuus. Lastenkasvatus on yksi asia. Tuntuu että toinen on liiankin anakara pikkuasioistakin ja minä sitten puutun niihin. Myös perheen hankinnoissa ja suunnitelmissa näkyy monella tavalla. Toinen ei oikein uskalla ottaa riskejä, vaan etsii aina ne kyynisimmät puolet ja sitten jää paljon kokematta ja näkemättä. meillä kun kuitenkin on vain tämä elämä. Keljumaisnta on kuitenkin se, että kun ihmiset kohtaavat, toinen voi esittää niin erilaista roolia seurusteluaikana. Sitten kun ollaan vakiinnuttu ja lapsi tulossa, rooli muuttuu ja se todellinen minä ( joka ei olekkaan henkisesti se sama jonka kanssa seurustelit) nousee esiin. Aiemmin kun oltiin monista asioista yhtä mieltä ja tehtiin yhteisiä suunnitelmia. Ovatkin ne menneen talven lumia ja ”nyt tehdäänkin näin” ilmiö astunut estraadille. Toisen elämä ei olekkaan mitään, vahvemmalla oleva osapuoli ohjaa päivittäisen elämän sitä rataa, että toinen huomaakin yhtä äkkiä olevansa vanha ja kaverit ja sukulaiset jääneen jonnekkin matkan varrelle. Suosittelenkin pitempiaikaista tutustumista kumppaniin, ainakin 3 vuotta olisi hyvä. Siinä sitten näkee paremmin toisen sielunelämän, eikä sitä kiltin roolia jaksa esittää kukaan, ilman että näkyy oikea naama välillä. Paras neuvo on se, että viekää se kumppani korpiretkelle. Muutama yö ankeissa olosuhteissa nostaa kyllä esiin kuoresta joko sen pirun tai enkelin. Sitten tulevaisuudenkin suunnittelu on helpompaa. Oman elämän sovittaminen täydellisesti toisen elämään voi olla liin kova hinta.
Asiaa 11.
Pitäisi olla todella väh. 3 vuotta toisen kanssa seurustellen, ennen kuin tekee suurempia tulevaisuuden suunnitelmia (naimisiin, lapsia tms.) Hyvä olisi myös käydä läpi pitkä kysymyslista, jossa määritellään toisen mielipide ”suuriin” asioihin, arvoihin ym. Kolmessa vuodessa näkee myös onko joku nyt hauska piirre muuttunut rasittavaksi ja miten toinen ylipäätänsä on muuttunut kolmessa vuodessa. Siitä voi jo arvioida paremmin tulevaisuutta. Toisaalta, riskillä kaikki suhteet voivat joko onnistua tai epäonnistua. Jos olet valmis kestämään tuli mitä tuli, niin siitä vaan päätä pahkaa toimimaan.
Ei minulla ainakaan kestänyt, kaksi ämmää ei tee hyvää.
http://idanblogi.com/
Yleensä ihmissuhde muodostuu kolmesta osatekijästä jotka toimivat yhdessä vaikuttaen yhdessä tuleeko suhde todennäköisimmin toimimaan vai ei pitemmällä tähtäimell:
A) Mielenkiinto toista kohtaan (Voi hiipua nopeastikin, perustuu yleensä ensivaikutelmaan, toisen ”salaperäisyyteen”, toisen viriilisyyteen jne.)
B) Miten pari tulee toimeet keskenään (kommunikaatiotyylit, kyky aistia mitä toinen tarkoittaa, konfrontaatioiden hoitotavat jne.)
C) Mitä yhteistä parilla on (harrastukset, elämäntavat, tavoitteet, unelmat)
Voisi sanoa että elämäntavat ja tyyli sekä elämänrytmi ja elämänasenne ja jopa elämänkatsomus vaikuttavat suuresti miten ihmisile lopulta suhteessa käy.
Eroja löytyy aina ja kysymys ei ole välttämättä miten suuria ne lähtökohtaisesti ovat vaan miten onnistutte sovittelemaan ne toisillenne sopiviksi. Ja kuten on jo edellä mainittu yksi suurimmista kompastin kivistä on se että ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Kysymys usein ei ole silloin että osaatko sopeutua vaan tahdotko sopeutua.¨
Ne jotka alkavat todella rakentamaan suhdetta alusta lähtien kunnollisen tutustumisen jälkeen huomaavat että heidän perustansa on paljon vahvempi kuin niiden jotka ehkä ryntäävät suin päin suhteeseen. Ja yleensä se tapahtuu helpommin niiden kanssa joiden kanssa on muutakin yhteistä kuin pelkkä vahva ihastus tai esimerkiksi seksi.
Nimittäin kun ”kuherruskuukausi” on ohi, erot pulpahtavat pintaan ja todellisuus iskee päälle.
Melko pitkälti samaa mieltä edellä kirjoittavien kanssa. Vähintäänkin moraaliset ja eettiset arvot ja tavoitteet elämässä täytyisi olla hyvin yhdenmukaiset, muutoin tulee vakavia ongelmia. Samoin elämäntapojen pitäisi olla kohtalaisen samanlaiset, homma ei voi toimia, jos toinen haluaa viettää kaiken vapaa-ajan klubeilla juosten ja viinan kanssa läträten ja toinen on kotosalla viihtyvä absolutisti. Samoin homma ei toimi, jos toinen on himourheilija ja muutenkin kovasti itsestään huolta pitävä ja toinen on epäsiisti, roskaruokaa ahmiva vetelys.
Huomaan nyt tehneeni elämäni pahimman virheen.Yhdessäoloa vain vuosi ja nyt olemme kihlapari ja asumme avoliitossa.Lisäksi olen raskaana kolmannella kuulla.
Teen fyysisesti raskasta työtä,urheilen ja elän terveellisesti.Viihdyn kotona ja arvoiltani olen uskonnollinen,sekä sitä kautta perhekeskeinen.
Mieheni on jäänyt työttömäksi,käyttää runsaasti erilaisia päihteitä,rellestää kavereiden kanssa ja on yhä harvemmin kotona.Nukun yöni yksin useammin.
Rahaa hän käyttää holtittomasti omiin tarpeisiin ja koko palkkani menee vain vuokraan,laskuihin,lainan lyhennykseen sekä ruokaan.
Terveydestä ja liikunnasta hän ei piittaa pätkääkään.
Keskusteleminen on käynyt mahdottomaksi-puolustelee tekemisiään ja vika aina minussa.Itse käyn terapiassa säännöllisesti ja hän ei usko mihinkään psykologin juttuihin.
Olen alkanut hiljalleen miettiä eroa ja olen vihjaillutkin siitä hänelle,mutta hän ei ota sitä vakavasti,vaan kuvittelee vielä menevänsä naimisiin kanssani.
Jonain kauniina päivänä lähden vielä vetämään,vaikka rahaa ei ole yhtään ja lapsi tulossa.Mitä olen oppinut tästä?En mene enää ikinä suinpäin suhteeseen ja etene liian nopeasti!!
Itselllä on seurustelua takana 5 vuotta naiseni kanssa ja olemme täysin toistemme vastakohtia, eli sanoisin että joillakin erilaisuus toimii ja toisilla ei. Suurinpiirtein kaikki musiikkimausta elämänarvoihin menee meillä pahasti ristiin, mutta ajan kanssa olemme oppineet riitelemään vähemmän, oppimaan toisiltamme ja ymmärtämään toisiamme. Jollain tavalla on kuitenkin onnistuttu kompromissejakin löytämään ja monissa asioissa alettu olemaan jo yhtä mieltäkin. Tai no, se mitä alunperinkin on yhteistä ollut on tempperamentti, itsepäisyys ja tietenkin rakkaus mikä on lopulta se mikä on yhdessä pitänyt pahimpien riitojen aikaan. Mutta joka tapauksessa tsemppiä niille jotka elävät vähän vaikeammassakin suhteessa mutta pitävät sitä vaalimisen ja yrittämisen arvoisena. En itse usko löytäväni jännittävämpää ja upeampaa naista kuin mitä minulla nyt on enkä edes halua. Olemme kuin yö ja päivä ja se tekee suhteesta monesti jännitävän joten minusta erilaisuus on vain hienoa!
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous