Kotiäiti: Eroahdistusta ja hamsterin paastoa
Tuntuu, että lasten kanssa saa koko ajan elää kello kaulassa. Kellosta vilkaistaan milloin vauva meni nukkumaan, mihin aikaan söi, mihin aikaan kerholaista haetaan ja missä iso viisari on silloin kun alkaa lastenohjelmat.
Myös pidemmissä aikamääreissä edetään sykleittäin ja kuhunkin sykliin kuuluu omat oheisilmiönsä. Tässä muutama viime aikoina meillä bongattu vaihe:
TEE-SE-ITSE
On ihanaa, kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät. He ovat kokeilunhaluisia ja oppivat nopeasti uusia asioita. Äitikin pääsee vähemmällä, kun esikoinen osaa itse hakea kaapista itselleen hapankorppua ja napsauttaa television päälle. Mutta onko niitä kaikkia hissinnappuloita ihan pakko painaa juuri silloin, kun ollaan jo myöhässä? Ja auta armias jos ehdit itse avata kotioven, ennen kuin lapsi on saanut painaa ovikelloa ja vääntää kahvasta…
EIKÄ
Vaiheista viehättävin, käänteispsykologin unelma. On kyllä ihan epäreilua, että lapset saavat olla mielihaluissaan ja ulosannissaan niin rehellisiä, mutta annapas olla jos itse työpaikalla kajautat ”eikä” kaikkiin esitettyihin pyyntöihin ja kysymyksiin, niin ei hyvä heilu.
EROAHDISTUS
Ennen kuin minusta tuli äiti, kuvittelin aina, että eroahdistus tulee nimenomaan lapselle. Sittemmin olen huomannut, ettei se ole aina itsellekään niin helppoa irrottautua siitä pehmoisesta pallerosta, joka teevadin kokoiset silmät kosteina ojentaa käsiään kohti ja protestoi eroa. Omaa satunnaisesti esiintyvää eroahdistustani tosin lievittää tehokkaasti tieto siitä, että suljettuani oven perässäni kykenen jälleen kuulemaan omat ajatukseni.
HAMMASKEIJUN HOMMAT
Kun ensimmäinen maitohammas irtoaa ja laitetaan tyynyn alle, on mukavaa jännätä minkä arvoinen se oma lego hammaskeijun mielestä on. Mutta jos hammaskeiju on se, joka hampaat vie, niin kuka ne sitten tuo? Ja voisiko se joku pitää pikkuisen kiirettä? Meillä nimittäin asuu eräs kärsimätön herra, joka äänestä päätellen jo kiihkeästi omaa purukalustoaan odottelee. Äidin maitobaari ei pitäisi asialla niin kiirettä, mutta korvat ja hermot kyllä.
MAAILMASSA MONTA ON IHMEELLISTÄ ASIAA
Sitä voi vain yrittää kuvitella miltä tuntuu, kun pelkkä olohuone on suuri ja avara paikka kaikkine nähtävyyksineen. Ja kun kädet ja jalat alkavat ensimmäistä kertaa kuljettaa, mahdollisuuksia on rajaton määrä. Mitä sitä tekisi ensin? Osoittaako rajua rakkautta ohikulkevalle kissalle tukistamalla sitä hellästi poskesta vai tutkiako makuaistin avulla maton kulman koostumusta? Tai jos kiipeäisi lehtihyllyä vasten ja etsisi sen kaukosäätimen, joka aina laitetaan piiloon. Joskus valintoja tuntuu olevan liikaa pienelle päälle, joka menee ihan pyörälle ja turhautuu. Silloin on parempi kiivetä äkkiä lähimpään syliin miettimään asiaa ja ilmaista harmistuksensa vienolla äänimerkillä.
LEVOTTOMAT YÖT
Lapsen kehittyvä mielikuvitus on päivällä varsin hauska ilmiö, kun saa hymyillen seurata sivusta miten pehmolelut ja autot alkavat jutella toisilleen ja harva se päivä syödään lounaaksi äidin keitoksien lisäksi pojan valmistamaa mielikuvitussoppaa. Öiseen aikaan vilkas mielikuvitus aiheuttaa kuitenkin levottomia unia ja niiden seurauksena hätääntyneenä usean kerran yössä heräävän leikki-ikäisen. Täytyy todeta, että oma kekseliäisyys ei ole kyllä ihan huipussaan puoli viideltä yöllä, kun pitäisi miettiä millä pojan saa rauhoittumaan ja nukkumaan uudelleen. Eikä ole mitenkään harvinaista havahtua siihen, että nukkuu istualtaan niska yhdeksänkymmenen asteen kulmassa, sängynreunan painama kuvio otsassaan lastenhuoneen lattialla.
HAMSTERIN PAASTO
Sen lisäksi, että esikoisemme on ihan mahdoton ruoan poskiinsa hamstraaja, hän on aloittanut nyt jonkin ihme syömälakon. Mikään ruoka ei kelpaa ja kaveri tuntuu elävän pelkällä pyhällä hengellä. Luulisi, että jossain vaiheessa nälkä ajaisi pöytään, mutta ei. Hyvä jos vähän näykkää sapuskaa lautasen reunalta, ennen kuin katoaa taas. Eihän terve lapsi itseään nälkään tapa, mutta tuolla energiankulutustahdilla ei ole mikään ihme, että poika muistuttaa kuivan kesän oravaa ja olisin enemmän kuin tyytyväinen jos herra hankkisi hieman lihaa luidensa ympärille.
AVULIAS AATU
Koskaan ei tarvitse pyykkejä lajitella yksin tai tyhjentää tiskikonetta ilman seuralaista. Myös lelut löytävät tiensä koreihin sotkijan itsensä toimesta. Helpottaa kovasti äidin hommaa. Paitsi silloin, kun ei olisi tarvetta kahdentoista kilon lisäpunnukselle imurin varressa, tai kun mieluummin itse nostelisi pakasteet paikoilleen, ennen kuin jäätelö ui kassista vastaan.
Kussakin kasvuvaiheessa – niin kuin myös niissä lukuisissa, joita tässä ei mainittu – on aina omat hyvät ja huonot puolensa. Ja täytyy lohduttautua sillä, että huonoissakin vaiheissa on se hyvä puoli, että ne menevät ohi ennemmin tai myöhemmin. Aikansa kutakin.
Heli Koppila
Kommentit
On mielenkiintoista lukea tällaisia opiskelija-yksinhuoltajaäiti-näkökulmasta. Eroahdistus on mulle ihan tuntematon käsite. Laitoin lapsen hoitoon muutaman viikon ikäisenä ekan kerran ja päikkäriin 7kk ikäisenä. Yleensä kun jätän lapsen hoitoon mihin vain, olen vain itse todella helpottunut että sen saa pois jaloista. Ja kun kotona ei ole kuin yksi vanhempi eikä sisaruksia niin lapsikin tykkää paljon mennä hoitoon kun siellä on kavereita. Kun pääsee itse päivän ajan tekemään omia juttuja, jaksaa iltaisin olla täyspainoisesti lapsen kanssa.
Kommentit
Miehen veli sitä aina naureskelee, että heillä mukuloilla tuo syöminen tapahtuu sykleissä. On sykli, kun ei kuukauteen syödä mitään. Sitten syödäänkin taas ainakin pari viikkoa ilman mitään ongelmaa.
Meillä on tällä hetkellä lähinnä varsin nirso pikkumies, nirso ruuan suhteen sekä sen, kuka syöttää. Tai saako syöttää. Harvemmin saa, sillä itsesyöminen yksinkertaisesti on hauskempaa.
Voi että tää oli taas niin hyvä. Useemminkin sais kirjotella. Kiireisen työpäivän jälkeen kiva syödä päivällinen koneenääressä ja naureskellea:)
:)Just ku meidän elämästä! kahden taaperon (tai toinen viel vauva)kans arjen jakaminen on juuri tuollaista.
Lohduttavaa oli lukea tämä juuri tänään, koska on ollu erikoisen rankka päivä takana!
Sain imuroitua hetki sitten ja seuranani/apunani esikoinen, joka painaa 12,5kg…väliin jostain kuman syystä imurin letku painoi tod.paljo ja välillä imuri sammui..
viimeiset kaksi yötä on herätty esikoisen huutoon, joka ilmeisesti johtuu tuosta vilkkaasta mielikuvituksesta.
Meillä tuohon ”sisääntuloon”ja siihen liittyviin traditioihin saa lisätä viel kurkistuksen postiluukusta, jos on kyse krs-talo asunnosta!:)
Erotuomarinakin saa aika usein olla,kun ”tykkääminen” menee rajuksi!
Omatkin tunteet heittelee päivän aikana ihastuksen ja vihastuksen välissä!
Kai tämä on sitä super ihanaa ja toisaalta kamalan rankkaa aikaa, jota mummona kaiholla muistellaan!
Kiitos kirjoituksesta!!
arin nokan päällä menee herkullisen näköinen ohut kulli.
Olipa nelosella mielenkiintoinen kommentti.. :/
Eroahdistus.. Ah tuo ihana ilmiö. Esikoisen kanssa siitä ei tullut ongelmaa, mitä nyt minä välillä ahdistuin. Kuopuksen kanssa taas on ihan eri jutut. Mihinkään ei voi lähteä ilman että kuopus huutaa sydäntä särkevästi perään 🙁 Eipä se ole paljon helpompaa äidilläkään, mutta omaa aikaa olisi kiva saada. Vaikkakin sillä omalla ajallakin ajatukset on koko ajan lapsissa..
Tuo auttaminen on kanssa hauskaa puuhaa. Ihanaa, että lapsi haluaa osallistua kodin askareisiin (nyt vielä pyytämättä, sitä ei tapahdu enää muutaman vuoden päästä!), mutta välillä se auttaminen tuottaa itselle lisää työtä. Ja voi auta armias, jos ei aina saa auttaa..
Näitä Helin juttuja on kiva käydä lueskelemassa täällä ja peilata niitä omaan arkeen. Onneksi joku osaa kirjoittaa niitä näin hyvin! 🙂 Lisää kiitos ja kiitos edellisistä! 🙂
Kolikolla on tosiaan kaksi puolta. Kiva kun lapsi itsenäistyy ja osaa ottaa välipalaa. Mutta se ei ole enään kivaa kun viedään aamulla suklaakeksejä pikkusiskon pinnasänkyyn pieneksi hiukopalaksi.
Tuo auttamisenhalu on mielläkin jo tullut esiin, vaikka ikää on vasta vähän reilu vuosi. Astianpesukoneen tyhjennys/täyttö on hirmu kivaa puuhaa, varsinkin kun äiti antaa aina lopuksi painaa napista koneen käyntiin 🙂 Imurointi on vähän pelottavaa hommaa, oman pikkuimurin kanssa on kyllä kiva kulkea äidin perässä mutta sitten kun oikea imuri hiljenee, sitäkin uskaltaa mennä vähän kiskomaan ja paukuttamaan 😉
Ite en oo vielä kokenut tuota auttamishalua sen kummemmin ”häiritseväksi”, musta se on vain kovin söpöä ja suloista 🙂
Onhan se suloistakin 🙂 Ja tämän isomman autteluista on paikoin tosi paljon hyötyäkin. Esmes kun kuopuksen odotusaikana sain tiskit koneesta kumartelematta. Nyt Avuliaita Aatuja on tuplamäärä ja välillä kyllä haitta ohittaa hyödyn ja herroille pitää kehittää jotain muuta tekemistä. Oma moppi tai pölyrätti yleensä ajaa asian.
On mielenkiintoista lukea tällaisia opiskelija-yksinhuoltajaäiti-näkökulmasta. Eroahdistus on mulle ihan tuntematon käsite. Laitoin lapsen hoitoon muutaman viikon ikäisenä ekan kerran ja päikkäriin 7kk ikäisenä. Yleensä kun jätän lapsen hoitoon mihin vain, olen vain itse todella helpottunut että sen saa pois jaloista. Ja kun kotona ei ole kuin yksi vanhempi eikä sisaruksia niin lapsikin tykkää paljon mennä hoitoon kun siellä on kavereita. Kun pääsee itse päivän ajan tekemään omia juttuja, jaksaa iltaisin olla täyspainoisesti lapsen kanssa.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous