Kotiäiti: Eroahdistusta ja hamsterin paastoa

Tuntuu, että lasten kanssa saa koko ajan elää kello kaulassa. Kellosta vilkaistaan milloin vauva meni nukkumaan, mihin aikaan söi, mihin aikaan kerholaista haetaan ja missä iso viisari on silloin kun alkaa lastenohjelmat.

Myös pidemmissä aikamääreissä edetään sykleittäin ja kuhunkin sykliin kuuluu omat oheisilmiönsä. Tässä muutama viime aikoina meillä bongattu vaihe:

TEE-SE-ITSE

On ihanaa, kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät. He ovat kokeilunhaluisia ja oppivat nopeasti uusia asioita. Äitikin pääsee vähemmällä, kun esikoinen osaa itse hakea kaapista itselleen hapankorppua ja napsauttaa television päälle. Mutta onko niitä kaikkia hissinnappuloita ihan pakko painaa juuri silloin, kun ollaan jo myöhässä? Ja auta armias jos ehdit itse avata kotioven, ennen kuin lapsi on saanut painaa ovikelloa ja vääntää kahvasta…

EIKÄ

Vaiheista viehättävin, käänteispsykologin unelma. On kyllä ihan epäreilua, että lapset saavat olla mielihaluissaan ja ulosannissaan niin rehellisiä, mutta annapas olla jos itse työpaikalla kajautat ”eikä” kaikkiin esitettyihin pyyntöihin ja kysymyksiin, niin ei hyvä heilu.

EROAHDISTUS

Ennen kuin minusta tuli äiti, kuvittelin aina, että eroahdistus tulee nimenomaan lapselle. Sittemmin olen huomannut, ettei se ole aina itsellekään niin helppoa irrottautua siitä pehmoisesta pallerosta, joka teevadin kokoiset silmät kosteina ojentaa käsiään kohti ja protestoi eroa. Omaa satunnaisesti esiintyvää eroahdistustani tosin lievittää tehokkaasti tieto siitä, että suljettuani oven perässäni kykenen jälleen kuulemaan omat ajatukseni.

HAMMASKEIJUN HOMMAT

Kun ensimmäinen maitohammas irtoaa ja laitetaan tyynyn alle, on mukavaa jännätä minkä arvoinen se oma lego hammaskeijun mielestä on. Mutta jos hammaskeiju on se, joka hampaat vie, niin kuka ne sitten tuo? Ja voisiko se joku pitää pikkuisen kiirettä? Meillä nimittäin asuu eräs kärsimätön herra, joka äänestä päätellen jo kiihkeästi omaa purukalustoaan odottelee. Äidin maitobaari ei pitäisi asialla niin kiirettä, mutta korvat ja hermot kyllä.

MAAILMASSA MONTA ON IHMEELLISTÄ ASIAA

Sitä voi vain yrittää kuvitella miltä tuntuu, kun pelkkä olohuone on suuri ja avara paikka kaikkine nähtävyyksineen. Ja kun kädet ja jalat alkavat ensimmäistä kertaa kuljettaa, mahdollisuuksia on rajaton määrä. Mitä sitä tekisi ensin? Osoittaako rajua rakkautta ohikulkevalle kissalle tukistamalla sitä hellästi poskesta vai tutkiako makuaistin avulla maton kulman koostumusta? Tai jos kiipeäisi lehtihyllyä vasten ja etsisi sen kaukosäätimen, joka aina laitetaan piiloon. Joskus valintoja tuntuu olevan liikaa pienelle päälle, joka menee ihan pyörälle ja turhautuu. Silloin on parempi kiivetä äkkiä lähimpään syliin miettimään asiaa ja ilmaista harmistuksensa vienolla äänimerkillä.

LEVOTTOMAT YÖT

Lapsen kehittyvä mielikuvitus on päivällä varsin hauska ilmiö, kun saa hymyillen seurata sivusta miten pehmolelut ja autot alkavat jutella toisilleen ja harva se päivä syödään lounaaksi äidin keitoksien lisäksi pojan valmistamaa mielikuvitussoppaa. Öiseen aikaan vilkas mielikuvitus aiheuttaa kuitenkin levottomia unia ja niiden seurauksena hätääntyneenä usean kerran yössä heräävän leikki-ikäisen. Täytyy todeta, että oma kekseliäisyys ei ole kyllä ihan huipussaan puoli viideltä yöllä, kun pitäisi miettiä millä pojan saa rauhoittumaan ja nukkumaan uudelleen. Eikä ole mitenkään harvinaista havahtua siihen, että nukkuu istualtaan niska yhdeksänkymmenen asteen kulmassa, sängynreunan painama kuvio otsassaan lastenhuoneen lattialla.

HAMSTERIN PAASTO

Sen lisäksi, että esikoisemme on ihan mahdoton ruoan poskiinsa hamstraaja, hän on aloittanut nyt jonkin ihme syömälakon. Mikään ruoka ei kelpaa ja kaveri tuntuu elävän pelkällä pyhällä hengellä. Luulisi, että jossain vaiheessa nälkä ajaisi pöytään, mutta ei. Hyvä jos vähän näykkää sapuskaa lautasen reunalta, ennen kuin katoaa taas. Eihän terve lapsi itseään nälkään tapa, mutta tuolla energiankulutustahdilla ei ole mikään ihme, että poika muistuttaa kuivan kesän oravaa ja olisin enemmän kuin tyytyväinen jos herra hankkisi hieman lihaa luidensa ympärille.

AVULIAS AATU

Koskaan ei tarvitse pyykkejä lajitella yksin tai tyhjentää tiskikonetta ilman seuralaista. Myös lelut löytävät tiensä koreihin sotkijan itsensä toimesta. Helpottaa kovasti äidin hommaa. Paitsi silloin, kun ei olisi tarvetta kahdentoista kilon lisäpunnukselle imurin varressa, tai kun mieluummin itse nostelisi pakasteet paikoilleen, ennen kuin jäätelö ui kassista vastaan.

Kussakin kasvuvaiheessa – niin kuin myös niissä lukuisissa, joita tässä ei mainittu – on aina omat hyvät ja huonot puolensa. Ja täytyy lohduttautua sillä, että huonoissakin vaiheissa on se hyvä puoli, että ne menevät ohi ennemmin tai myöhemmin. Aikansa kutakin.

Heli Koppila