Ihmiset ja suhteet

Kotiäiti: Kun äidin poskelle vierähti kyynel

Teksti:
Heli

Kun kerran vuodessa koittaa päivä, jolloin luotettavat herätyskelloni nukkuvatkin yllättäen pitkään, sattuu tietenkin olemaan kevään viimeinen kerhopäivä, jonne vanhemmatkin on kutsuttu…

Heräsin tuntia ennen h-hetken alkua, vilkaisin haukotellen kelloa ja kauhistuin. Ponkaisin pystyyn, onnellisena raajat oikoisenaan tuhisevan vauvan vierestä ja aloin kiskoa housuja jalkaan tuli hännän alla. Herätin esikoisen potalle ja valmistin puuron. Sitten kiireellä lusikoimaan molemmille sörsselit suuhun ja piirtämään itselle ehompaa naamaa. Desibelit kohosivat hetkittäin, kun pojat eivät olleet kanssani samalla aaltopituudella sen suhteen mitä kiire tarkoittaa. Minun mielestäni se ei nimittäin tarkoita sitä, että juostaan vaatteita karkuun tai ponkaistaan kesken ruokailun etsimään kirjaa tai väritellään värityskirjaa lusikoimisen sijaan.

Autolle juostiin pää kolmantena jalkana. Tai minä juoksin, ja sitten juoksin takaisin koppaamaan kainalooni voikukkia ihailevan pojan. Olin suorituksestamme lopulta ylpeä, sillä myöhästyimme vain viisi minuuttia. Paikalle saavuttuamme aloin riisua poikia ja vilkaisin kerhohuoneeseen. Siellä olivat juhlatamineissaan pienet kerholaiset ja viereisessä salissa istuivat vanhemmat. Samassa tajusin, että kyseessä on oikein kevätJUHLA. Olin nimittäin saanut käsityksen, että kerhopäivä on muuten normaali, mutta tällä kertaa vanhemmat pääsevät seuraamaan vierestä pienten leikkejä kahvin kera. Ymmärsin erheeni katsellessani toisten äitien jakkutakkeja ja hameita, sekä videokuvaavia isukkeja. Onneksi olin sentään vaistonvaraisesti valinnut lapsille hieman hienommat vaatteet ylle ja kietaissut omat hiukseni nutturalle, mutta muuten en ollut omaan ulkomuotooni panostanut ja erotuin varmasti joukosta ruskeissa tavishousuissani.

Eniten kuitenkin harmitti se, etten ollut tajunnut ottaa digikameraa mukaan ja nykyaikainen kännykkäteknologiakin petti minut, sillä puhelimessani ei ole ollenkaan minkäänmoista tallennusvälinettä muista hienouksista huolimatta.

Tallensin silti mieleeni jokaisen arvokkaan sekunnin, sikäli mikäli mitään kyynelverholtani näin. Rakas esikoiseni seisoi jännittyneenä muiden joukossa ja pyöri komeasti piirissä vaikka ei kehdannutkaan laulaa muiden mukana ja unohtui välillä patsastelemaan kesken loruleikkien. Näky oli kertakaikkisen suloinen ja ikimuistoinen.

Mikähän siinä oman lapsen esiintymisessä aina onkin niin liikuttavaa? On ihan sama millainen esitys on kyseessä, miten se sujuu tai minkä ikäinen jälkikasvu on, lopputulos tuntuu useilla vanhemmilla olevan hymynsekainen vollotus. Vaikka eipä se mikään vanhemmuuden mittari ole, vaikkei itkettäisikään, mutta itse ainakin olen niin herkkis, että poru pääsee vähemmästäkin.

Esityksen jälkeen oli tarjolla kahvia, mehua, keksejä, kakkua ja jäätelöä. Se miten sain yhtään kahvia ja kakkua omaan suuhuni, on vieläkin mysteeri. Sen verran ahkerasti sain ravata hakemassa esikoiselle evästä ja tarkkailla kuopuksen touhuja. Lukan paidasta saatoin myöhemmin tarkistaa, että hän ainakin oli saanut jokaista tarjolla ollutta suuhunpantavaa.

Juhlan ajankohta ei ollut meille otollinen, sillä vauvan aamupäikkäreiden aika olisi ollut juuri silloin. Niinpä suurimman osan ajasta sain hyppyyttää, keinuttaa, heiluttaa, lennättää ja laittaa tuttia suuhun saadakseni meille hieman lisäaikaa. Olisin mielelläni kysellyt kerhonvetäjältä miten meidän lapsukainen siellä on kevään aikana käyttäytynyt ja mistä hän on erityisesti pitänyt, mutta niin halusi tehdä moni muukin vanhempi. Ja toisaalta, en olisi varmaan omilta kiireiltäni ehtinytkään jäädä suustani kiinni.

Lukan kiire viipottaa joka paikkaan loppui sillä siunaaman sekunnilla, kun koitti kotiinlähdön aika. Hän luikahti pöydän alle karkuun ja komensi, että äiti ja Milo yksin kotiin. Tästä tein päätelmän, että Luka on ainakin viihtynyt kerhossa ja tulee varmaan mielellään syksyllä uudestaan. Niinpä jätimme vastentahtoiset hyvästit kerhonvetäjälle kesän ajaksi ja suuntasimme kotia kohti, yhtä mukavaa kokemusta ja muistoa rikkaampana.

Heli Koppila

X