Kotiäiti: Mikä ihmeen oma aika?
Vapaa-aika. Olen kyllä kuullut joskus puhuttavan. Voiko sitä syödä? Tosiasiassa olen kyllä nyt toisen lapsen syntymän myötä katsonut tarvitsevani sitä sen verran, että olen järjestänyt itselleni laatuaikaa ihan eri tavalla kuin esikoisen vauva-aikana.
Kerran viikossa käyn jumpassa hikoilemassa ja hakemassa itselleni tervetulleen endorfiinryöpyn ja kipeät pakarat. Ei sillä, etteikö lähes yhdeksänkiloisen punnuksen kanniskelu jo itsessään kävisi urheilusta, mutta näin varmistan sen, ettei minun tarvitse piiskata itseäni joka kerta herkkukaapille eksyessäni, vaan olen oikeutettu palaan suklaata.
Kun aloitin liikunnan vuodenvaihteessa, aloitin mammajumpalla, joka on siis tarkoitettu raskaana oleville ja vastattain synnyttäneille. Ajattelimme etukäteen ystäväni kanssa, että näinköhän siellä vaan pyöritellään lantiota ja muuta lällyä, että pitäisikö mennä mieluummin vaikka stepmuokkaukseen, mutta oli se luojan lykky, että aloitimme ”kevyesti”. En tajunnutkaan miten rapakunnossa olen, chi-pallon puristelu ja yksinkertaiset askellukset riittivät vallan hienosti nostamaan hien pintaan.
Ja mitä hittoa koordinaatiokyvylleni on oikein tapahtunut?! Kun piti koskettaa vasemmassa kädessä olevalla pallolla selän takana oikeata jalkaa ja päinvastoin, ja vielä rytmissä, niin homma meni ihan pipariksi. Ja mitä enemmän yritin saada rytmistä kiinni, niin sitä hanakammin käsi ja jalka kieltäytyivät yhteistyöstä. Alkoi lopulta jo nolottaa. Mitä enemmän ajattelin, että voi hyvä ihminen, eihän se nyt ole vaikeaa ja vähemmän rytmitajuisetkin tämän osaavat, niin sitä enemmän menin kipsiin ja näytin yhtä sulavaliikkeiseltä kuin se paljon puhuttu norsu posliinikaupassa.
Onneksi ryhmä vauvamasuja oli oikein leppoisa ja mukava, ei kyräilyä, eikä upouusien, päälläsoivien spandexien esittelyä, joten meikäläisen pienet mokellukset tuntuivat vaan kohottavan tunnelmaa. Kumma juttu muuten, miten aina jumppatunneilla (yläaste flashback!) tuntuu siltä, että kaikki muut näyttävät niin atleettisilta ja urheilemaan syntyneiltä ja itse lähinnä sammakolta koikkelehtiessani vähän sieltä tänne päin. Mutta pääasia, että oli kivaa ja energiapuuska seurasi kotiin asti. Siitä jäinkin sitten koukkuun ja nyt odotan joka viikko jumppatuntia innolla, vaikka en olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että koskaan alkaisin urheilla enemmälti, kuin mitä ponnisteluja sohvalta keittiöön taivaltaminen vaatii.
Vähintään kerran viikossa pyrin myös tapaamaan kavereita, aika usein toisia äitiyslomalaisia, he kun ovat aina päiväaikaan tavoitettavissa. Ja täytyy sanoa, että vertaistuki on kyllä korvaamaton asia. On aina lohdullista kuulla, että muidenkin lapset kiukuttelevat, muutkin äidit väsyvät ja muidenkin kodeissa vilisee villakoirat. Kahvin kera, vaikkakin joka kerta kuppiin jäähtyvän sellaisen, on ihana purkaa patoutumia (sillä let’s face it, eivät ne lapset ihan aina ole enkeleitä) ja vaihdella kokemuksia puolin ja toisin.
Parina päivänä käyn myös tekemässä pikakierroksen kahdella suosikkikirpputorillani. Sillä myönnettäköön, shoppailu piristää minua aina rankan päivän jälkeen. Tai vaikka kevyenkin päivän.
Olen vaan huomannut, että aika harvoin tulee ostettua mitään itselleen. Ennemmin mukaan lähtee lasten vaatteita ja kirjoja ja aina välillä se ylisuloinen pehmolelu tai esikoiselle mieluinen pikkuauto. Mutta pääasia, että saa shoppailla – yksin.
Yhteenvetona: olen tullut siihen tulokseen, että muutaman kerran viikossa itselle varastettu tunti tai pari tekee ihmeitä omalle jaksamiselle. Sitten sitä kykenee taas paremmin selviytymään kaikista päivän puuhista. Esimerkiksi tänään olen puoleen päivään mennessä ehtinyt ruokkimis- ja kuiviinvaihtamistoimien lisäksi tonkia vaahtomuovikirjaimia vauvan suusta, liukastua kuolaan, laulaa kultakalalaulua kerta toisensa jälkeen, heiluttaa vaunuja parvekkeella loputtomalta tuntuvan aikamääreen X ajan, katsoa Puuha-Peteä, kaapia muovailuvahaa irti pöydästä, metsästää mystisesti lompakosta kadonnutta pankkikorttia (löytyi Lukan liukumäen alta) ja toimia erotuomarina. Sivutoimena jynssäsin rätillä puhtaaksi syöttötuolia, vaikka paremmat välineet puuhaan olisi ilmeisesti ollut vasara ja taltta.
Asioita joita en sen sijaan ole tehnyt, on esimerkiksi oman aamiaisen syönti, hiusten harjaaminen ja samaa paria olevien sukkien etsiminen. Yleisesti ottaen omaa aikaa jää järjestelyistä huolimatta aika vähän. Asiaa auttaa, jos osaa välttää ne kliseisimmät sudenkuopat, joilla vauvan saa havahtumaan syvästäkin unesta…
Kun haluat herättää vauvan, suosittelen keittämään kahvia tai teetä, voitelemaan leivät, avaamaan lehden ja istumaan pöytään. Voit olla varma, ettet istu kauaa yksin. Toinen vaihtoehto on mennä suihkuun ja levittää shampoo päähän. Ja kas, vauva on hereillä. Tai sitten voit ottaa vauvan mukaan ruokaostoksille – kun se nyt kerran nukkuu niin sikeästi – ja asettua pisimmän kassajonon päähän. Voilá, huutokonsertti voi alkaa.
Suosittelen henkireikiä lämpimästi kaikille. Lapset ja parisuhdekin voivat paremmin, kun äiti jaksaa. Vanha juttu, tiedän, mutta se unohtuu kovin helposti ja itselläni ainakin meni pitkään asian sisäistämiseen ja ennen kaikkea toteuttamiseen. Itsestään huolehtimiseen kannattaa kuitenkin uhrata aikaa, tulokset ovat varmasti positiivisia.
Heli Koppila
Kommentit
Tuli aivan mieleen oma kotiaitivaiheeni kahden vuosikymmenen takaa, eivat ole ajat muuttuneet. Itse en vain osannut noin kypsalla tavalla arkea analysoida, ihmettelin vain, miksi en ehdi mitaan ja miksi oma kunto ja hyvinvointi romahtavat.
Kun menin toihin tekemaan 40-tuntista tyoviikkoa, ihmettelin taas, etta kyllapa minulla on ruhtinaallisesti ruokarauhaa nauttiessani 20-minuutin lounastauolla ruokani. Ymmarran tosi hyvin aiteja, jotka valitsevat toihin menon kotiaitiyden sijaan.
Kommentit
Aivan, älkää hankkiko lapsia kun sen hoito on niin vaikeaa !
Omasta kotiäitiajasta on jo jonkin aikaa – esikoinen täyttää tällä viikolla 18!!!! – mutta muistissa nuo asiat ovat. Ja myös tuon ensimmäisen kommentaattorin kommentit… On ammatti mikä hyvänsä, työpäivää on lupa valittaa – paitsi kotiäidillä, jonka työ ei ole työtä vaan vapaaehtoinen valinta, jonka kanssa pitäisi elää valittamatta, kyllästymättä, ahdistumatta ja pelkästään niistä onnenpipanoista nauttien, joita niitäkin tuo valinta määrättömän määrän antaa. Kun mies tulee raskaan päivän jälkeen kotiin, hänellä on lupa kertoa työpäivänsä tapahtumat minuutti minuutilta ja niistä pitää olla kiinnostunut (jotta se parisuhde voi paremmin), mutta annapa olla omasta päivästäsi kertomatta: eihän siinä ole mitään tärkeätä, että esikoinen söi itse aamupuuron ja kuopus napin…
Kuten huomaatte, hyvin on asia muistissa ja taitoipa niistä vuosista muutama traumakin jäädä. Joskin jäi myös ihania muistoja, joita voi nyt lasten aikuisuuden kynnyksellä tippa linssissä muistella 🙂
Lykkyä kaikille sisarille, jotka kotona hoitavat arvokkainta työtä, jota tämä maailma päällään kantaa: tulevan sukupolven perushuoltoa. Koettakaa jaksaa laittaa valokuvat kansioon, niin jää jotain konkreettista näyttää jälkipolville: muistattekos, kun käytiin siellä leikkipuistossa kaikkina kauniina kevätpäivinä, kun sisaristuimiset vaunut jaksoi sinne työnnellä…
samaa mieltä kuin edellinen ja oma aikaa ei tule sittenkään vaikka lapset muuttaa pois kotoa.
Oma aika ja vapaa-aika ovat ihan eri juttuja. Työssäkäyvänä opiskelijana, lapsettomana sellaisena, ei ole ”omaa aikaa”. Ei ollut edes silloin kun olin ”vain” opiskelija. Että lisääpä siihen vielä lapsi pyörimään jalkoihin, kun aika ei riitä muutenkaan.
Ymmärrän sen vapaa-ajan hinkumisen ja siitä vikisemisen niin töissäkäyville mammoilla kuin kotiäideilläkin. Mutta samalla mietin ihan samoin eka vastaajan tavoin: miksi tehdä lapsia, jos heille ei ole aikaa tai jos se heidän kanssaan viettämä aika on omasta pois?!
Mitä loppupeleissä on se oma aika? Entä vapaa-aika? Onko se sitä, että saa sylkeä kattoon ja kaivaa napaa YKSIN? Vai onko se vaan joku henkinen tila, johon pääsee meditoimalla? En ymmärrä. Mulla ei ole koskaan aikaa mihinkään. Aika juoksee alta pois…
Kotiäidin on osattava itse ottaa itselleen aikaa, sitä ei työnantaja järjestä 🙂
Minunkin lapset ovat jo aikuisia.
Kotiäitiaikoja muistelen kyllä pelkästään hyvällä. Muistan, että silloin oli aikaa tehdä kaikenlaista, ei ollut koskaan kiire ja oli leppoista ja mukavaa. Koin että minun omaa aikaani oli olla lasten kanssa. Mielestäni pystyin harrastamaan, mitä halusin. Silloin tykkäsin ommella ja lukea. kotityöt tein yhdessä lasten kanssa leikin varjolla, vauvakin oli mukana. Kun lapset nukkuivat, sain käyttää ajan omiin tarpeisiin. Kyllä niitä huonoja päiviä ja valvottuja öitäkin oli, mutta päällimäinen muisto on kiireettömyys ja rentous.
Nykyään vapaa-ajasta kilpailee niin monet asiat, että tuntuu, etten ehdi mitään ja aina on kiirettä ja ohjelmoitua aikaa. En käsitä, miten tämä on mahdollista.
Niin mitähän se olisi? Ehkäpä juuri sitä että kuukaan ei ole kokoajan nilkassa kiinni ja vaatimassa jotakin. Ajatella että kun mies menee töihin niin hänen työpäivänsä alkaa kello 7.00 ja kun työpäivä päättyy niin kello on 15.30 ja näin se on ihan jokaisena työpäivänä mutta entäpä äidin työpäivä? Ei sillä ole kellon aikoja. Yölläkin päivystetään jotta isit saisivat nukkua jotta jaksavat töissä… Ei mene mielestäni ihan yks yhteen.
Lapset ovat ihania enkä vaihtaisi heitä mihinkään silti hetki yksin oloa silloin tällöin autta jaksamaan 24/7 vaativia kultakimpaleita.. Tai esim kesälomat? Ei kotiäiti tunne sellaista sanaa. Ja mitäpä jos kaikki ajattelisivat että mitä sitä tekemään lapsia kun ei sitten ole enään omaa aikaa?? Eipä olisi kohta meitä aikuisiakaan… Kaikilla muilla kyllä on lupa valitta kaikesta työhön liittyvästä jopa työuupumuksesta mutta kotiäidille sitä ei suoda missään olosuhteissa..
Toivottavasti miehenikin jonakin päivänä ymärtäisi mitä tarkoitan. Kun itse en edes kampaajalle pääse ilman että otan pojan mukaani ja toinen vielä mahassa tai sitten järjestä erikseen hoitajaa tai kysy mieheltäni lupaa että sopiiko se sinulle ja vaikka aika olisi varattu reilut kaksi viikkoa sitten niin voin silti joutua perumaan sen koska se ei sittenkään sovi miehalleni.
Ok ”vaari”. Suosittelen sitten kommentteja kun olet rakentanut talon, käynyt normaalisti töissä, opiskellut työn ohella ammattikorkeassa ja tehnyt samaan rytäkkään lähes kaksi lasta (lähes siksi, että laskettu aika heinäkuussa). Valmistun juuri, asumme omassa – itse rakennetussa talossa, esikoinen voi hyvin ja työn puolestakaan ei moitittavaa. Sitten kun joku miehinen olento pystyy samaan – niin saa tulla kertomaan!! Tässä tapauksessa itse kehu haisee – mutta olen nyt todennut, monen vuoden jälkeen – että ON SYYTÄKIN!! Omaa aikaa / vapaata kaipaan kyllä. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö lapsia voisi tehdä jatkossakin! Se oma aika pitää löytyä myös perheen pyörittäjille (oli se sitten äiti / isä). Ei ne lapset traumoja saa!!
Joopa joo ei kotiäidit/äidit tee mitään.
Tutta tekstiä. Eihän ne kun SIIVOO(imurihan sitävarten on. Kuka viee matot ulos, puristelee ne , imuroi (sitä ennen raivaa lelut ja ym. tavarat paikoileen pois lattialta) , pesee lattiat, tuoo matot takaisin ), PESEPYYKKIÄ (konehan sen pesee. Kukahan ne likaiset vaatteet kerää minkä mistäkin nurkasta pesukoneeseen. Ei ne meillä ainakaan tahdo pyykkikoriin osata. ja laittaa koneen päälle ja ripustaa ne sitten kuivamaan ja vie puhtaat vaatteet kaappeihin odottamaan käyttäjää) TISKAA (Konehan ne tiskaa. Kuka laittaa astiat koneeseen ja ottaa puhtaat pois ja laittaa ne kaappiin. LAITTAA RUOKAA siinäkin on monta vaihetta jos ei joka päivä syö valmislaatikoita mut täytyy nekin lämittää ja laittaa tarjolle ja kattaa pöytäkoreaksi sillä kellonlyömällä kun on sovittu ja syöttää lapsia jos sattuu oleen sen ikäsiä jotka sitä taitoo ei itse osaa.KÄY KAUPASSA, HOITAA LAPSIA pukia,riisua, pestä , vaihtaa vaipaa, pitää sylissä,lukea satuja, auttaa läksyjen teossa , LEIKKII LASTEN KANSSA sisällä ja ulkona, VIEE ja HAKEE lapset harrastuksiinsa. YM. Ja olla illalla virkiänä sängyssä isäntää varten. t.3:n äiti
Jatkan vielä edelliseen.
Voihan sitä aina käyttää lapsityövoimaa apuna noihin töihin.
Mut JOSKUS siitä on enemän haittaa kun hyötyä.
Ja miksi sitten tehdä lapsia jos niitä ei viitti hoitaa ilman itselle annettuja vapaa hetkiä. Eipä tää maailmassa paljon kukaan tekisi lapsia jos noin ajattelisi. Tarviihan sitä sielu ja ruumis välillä virkistystä arjen keskellä tai muuten ne hajoo ja kuka sitten pyörittää arkiea kun äidit makaa lataamossa.
Kannattaa miettiä sitä lisääntymistä vähintään kahdesti, niin ei sitten tarvi valittaa kun kakat on jo housuissa…monellakin tapaa…
Ihmeelistä toimintaa….
Heli kirjoittaa ihanan rehellisesti asioita kaunistelematta tai niitä värittelemättä. Kukaan ei ole koskaan sanonut että äitinä oleminen olisi helppoa, eikä yksikään äiti silti varmasti vaihtaisi päivääkään pois omasta elämästään. Mutta miksi ihmeessä kotiäideillä ei olisi yhtälainen oikeus purnata päivistään siinä kuin muillakin duunareilla?
Heli, jatkaa samaa rataa, on kiva lukea kuinka paljon keskustelua ja mielipiteitä rehelliset ja suorat juttusi kirvoittava ilmoille! 🙂
Itse oli kotona lasten kanssa noin kaksi vuotta. Nuorimmainen syntyi kun kaksoset olivat reilu 1v6kk, joten kiirettä on pitänyt. Siivota ei aina ehtinyt, mutta kivaa oli. Silloin tällöin saattoi väsyttää, mutta kyllähän kaikkia väsyttää joskus. Mieheni oli silloin huomattavasti väsyneempi kuin minä, sillä hän teki vuorotyötä.
Hän jäi kotiin nuorimmaisen ollessa 3kk ja minä meni töihin. Voin sanoa, että olin työssä käydessäni paljon väsyneempi kuin ”vain” kotona ollessani. Kotona sain otettua päiväunet samaan aikaan lasten kanssa. Siivota ehtii aina myöhemmin. Töissä täytyi olla aina skarppina (kolmivuorotyö) vaikka ei olisi edes nukkunut kunnolla.
Arvostan kotiäitejä, ja tiedän mitä on olla kotona kolmen alle kaksivuotiaan kanssa, mutta jatkuva valitus on mielstäni kummaa. Omaa aikaa sain kotona ollessani kaksi kertaa viikossa kun kävin kaupassa. Oma aika tarkoittaa tässä pientä hengähdytaukoa ainaiseen -äiti- äiti- äiti-. Kun kaksi isompaa roikkuu jalassa ja yksi haluaa olla sylissä, on mielestäni oikeutettua jokaista kotona olevaa vanhempaa kohtaan, että joskus saa olla edes puoli tuntia yksin omien ajatusten kanssa. Vai onko se liikaa vaadittu?
Eikö miehet muka halua koksaan olla yksin…?
Kotiäidit tekevät normaaleista kotiaskareista älyttömän haloon. Monet työssäkäyvät äidit tekevät tuon kaiken ja käyvät vielä palkkatyössä ~8h päivässä. Toki joku viihdyttää, huolehtii ja ruokkii lapsia päivällä, mutta samat kotityöt ne on edessä oli töissä tai ei.
Onko työssäkäyvillä äideillä muka enemmän ”omaa aikaa”? Työntekoa kun ei varmasti lasketa omaksi ajaksi. Kotiäideillä on vara ottaa ”omaa aikaa” lapsen päiväunien aikana, mutta kesken työpäivän tuo on hankalaa..
Olen kyllä kateellinen kotiäideille, vaikka teillä ei paljon”omaa aikaa” olekaan. Olette kuitenkin kotona, omien lastenne kanssa. Vaihtaisin paikkaa heti, jos se onnistuisi rahallisesti. Elän nykyisin kaksin 6-vuotiaan lapseni kanssa ja asuntovelat ovat niskassa. Asunto on ok, työpaikka suht ok, mutta saan olla lapseni kanssa aivan liian vähän, vaikka työaikani on n. 8-16. Lapsen päiväkodista noudon jälkeen olemme kotona n. kello 17 ja yhteistä aikaa nukkumaanmenoon on kolme tuntia. Saan siis olla rakkaan lapseni kanssa vuorokaudessa vain 3/24 eli 1/8 päivästä. Se on mielestäni aivan supervähän. Tästäkin ajasta suuri osa menee ruoanlaittoon, pieneen siivoukseen ym. pakolliseen, ei niin hehkeeseen hommaan ja siihen lapsen kanssa olemiseen jää herkästi alle kaksi tuntia, välillä vain tunti.
Olette siis kaikki kotiäidit todella etuoikeutettuja. Saatte toki kertoa väsymyksestänne ym., mutta onni asuu luonanne lasten muodossa. Nauttikaa minunkin puolestani!
Kai niitä kotitöitä, siivousta ja ruuanlaittoa on vähän vähemmän, jos päivällä ei ole ketään kotona. Raskasta on olla aina kotona lasten kanssa, raskasta on myös käydä töissä/opiskelemassa ja sitten tulla kotiin lasten kanssa. Mutta ihanaa se on. Ei minusta tuo kirjoitus ollut valittamista, totta joka sana. Mun haave olisi lisää lapsia, oma talo ja kotiäitiys, mutta aika näyttää… Tuskin siihen pääsee koskaan.
Miehet, onko teidän pakko olla aina aliarvioimassa naisen tekemää kovaa työtä? Ottakaa edes selvää asioista ennen kuin alatte aukomaan.
Ai että mä nauroin niin että vauva (7vko, esikoinen) heräsi!!!
Niin, kyllähän sitä monesta asiasta luopuu jos silleen sen haluu aatella, mutta kyllä sitä saakin NIIN paljon!
Väsymystä ei saa tietty vähätellä, ja nyt varmaan ootte sitä mieltä et mä en siitä tiiä vielä mitään, mut eiköhän meistä ole kaikki siihenkin varautunnu edes jollain lailla, ainakin ettei tuu yllätyksenä et hitto ku väsyttää.
olen aina viihtynyt töissä, myös silloin kun lapset (kaksoset täälläkin) olivat pieniä. raskasta se oli, mutta oma valintani. nykyisin lapset ovat jo teinejä ja äiti on ns. sivuroolissa, eli huoltojoukoissa. ja hyvä niin, voin ottaa ”oman aikani” silloin kun haluan ja nauttia jokaisesta päivästä ilman sitä alituista riittämättömyyden tunnetta. eli muistakaa aina (minä en aikaisemmin sitä muistanut), etta aikansa kutakin.
ja äitillä on yhtälainen oikeus olla itsekäs, syyllistäminen lisääntymisestä on tekopyhää.
melkonen kierosilmä.
AJATTELEMISEN AIHETTA:
1.Käytät lasten ensinmäiset kaksi vuotta opettaaksesi heidät kävelemään ja puhumaan. Sitten vietät seuraavat 16 vuotta käskien heitä istumaan ja olemaan hiljaa. 2.Lastenlapset ovat palkkio sinulle siitä, ettet ole listinyt omia lapsiasi. 3.Teini-ikäisten äidit ymmärtävät hyvin, miksi jotkut eläimet syövät jälkeläisiänsä. 4.Lapset harvoin siteeraavat sua väärin. Itseasiassa he yleensä toistavat sanasta sanaan , mitä sun ei olisi pitänyt sanoa. 5.Tärkein syy lastenkutsujen pitämiselle on niiden tuottama havainto, että on olemassa vieläkin kauheampia kakaroita kuin omasi. 6.Teemme kotimme lapsiturvallisiksi, mutta ne pääsevät silti sisälle.
PÄIVÄN NEUVO: Ole kiltti lapsillesi.
He valitsevat jonain päivänä sinulle hoitokodin.
Se, että kerron miten asiat meillä ovat, ei tarkoita sitä, että valittaisin siitä miten asiat meillä ovat 😉
Hieno juttu HELI!! Lisää näitä ja päivät on pelastettu:)
Itse olen yhdistänyt opiskelun (AMK), työnteon, 2 vuotiaan ja raskauden. Olen ollut väsynytkin, mutta tyytyväinen valintaani. Minä en ole kotiäiti tyyppiä, sen takia lähdinkin aikoinaan opiskelemaan ja vauvan synnyttyä aijon heti jatkaa opiskeluja uudelleen.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että äiti (isä) on kaikista maailman ammateista tärkein, sen edelle ei voi laittaa mitään. Äiti (jossain tapauksissa isä) tekee työssäkäyvään puolisoonsa nähden kaksinkertaisen työn.
Kotiäidin palkka paremmaksi ja arvostus sen mukaan.
Henkireikiä saa ja pitääkin olla. Ansiotyössä kodin ulkopuolella oleva saa ne kahvi- ja ruokataukonsa lakisääteisesti, kotiäiti saa taistella oikeudestaan aamukahviin yleensä kilvan häviten ;D Onnea on puoliso, joka osallistuu ja ymmärtää mahdollistaa kotiäidille sen oman ajan ja onnea on terve itsetunto, jotta emme elä saadaksemme lapsia vaan saamme lapsia elääksemme täyttä elämää. Kiitos Heli, kirjoitat kypsästi ja pilke silmäkulmassa!
mulla on työkaverina poikamies! hän on sitä mieltä että lapsista tulee räkänokkia ja isukilla verenpaine nousee kun niitä kuskaa!eikö niillä ole jalkoja!????
Kyllä pisti taas nauruhermot lujille helin kirjoitus.
Osaat kertoa kovin elävästi, aidosti, mitään kaunistelematta ja samalla lämmöllä lapsiperheen ja kotiäidin arjesta.
Vaikka tiedän, että sanon tämän asian turhaan, sillä Heli ja muut älykkäät naiset ja miehet eivät ”Vaarin” ym vastaavien typeristä ja viisauden puutetta huokuvista kommenteista välitä – mutta sanonpa silti: Tyypit eivät ole juttua lukeneet eivätkä etenkään sisäistäneet ja tajunneet tekstin sisältöä, mikä sinänsä on omituista ja jopa käsittämätöntä, eihän tässä Einsteinin pohdinnoista ole kyse, vaan normaaliarjen kuvaamisesta nokkelasti, mutta siis…:
älkäähän välittäkö kotiäidit ja – isät hömppien höpinöistä! Tsemppiä, iloa ja jaksamista arjen iloihin ja suruihin!
Näiden ajatusten kanssa itsekin olen painiskellut viime viikot. Ehdin jo tottua esikoisen kanssa hieman vapaampaan oleiluun, kun hän mielellään häärää mukana kotitöissä. Vauvan tultua äidin huomiosta käydään totista ”taistelua” ja tuntuu, etten millään repeä joka suuntaan. Huumori auttaa, samoin babysitteri ja rintareppu. Päivärytmin järjestely on myös taitolaji. Olen muokannut vauvan unirytmin esikoisen unirytmin mukaan. Lapset nukkuvat päivällä yhtä aikaa, jolloin minulla erinäisten kotitöiden jälkeen on – tadaa – ihkaomaa aikaa, vaikka olenkin 11 tuntia putkeen lasten kanssa kolmistaan. Ehdin harrastaa kirjeenvaihtoa, lukea lehtiä, surffata netissä ja tehdä pilates-liikkeitä. Eihän sitä tietenkään kerralla ole kovin paljon, ja välillä on käytävä hyssyttämässä vauvaa, mutta se virkistää. Äiti on korvaamaton apu lapsenvahtina, kun haluamme miehen kanssa lähteä vaikka teatteriin tai shoppailemaan.
En koskaan kuvitellut olevani edes vähää aikaa kotiäitinä, enkä oikeastaan edes pitänyt lapsista ennen kuin sairastuin vauvakuumeeseen. Elin aika itsekeskeistä ja itsekästäkin elämää, minä olin sen keskipiste. Minun opintoni, minun harrastukseni, minun työni, minun ystäväni, minä minä minä. Äitiys pakotti muuttumaan. Olen aika tyytyväinen kotiäidin elämääni, uran aika on myöhemmin. Nyt nautin lasten kanssa leikkimisestä ja kiireettömästä elämästä.
Älä Heli välitä joidenki tympeistä kommenteista. Itseni nämä kirjoitukset saa ainakin hörähtämään räkänauruun kerta toisensa jälkeen:D
Äidin työ on 24/7 hommaa, ”leipätöistä” sentään pääsee aina vapaalle päivän päätteeksi. Kunnioitus niille, jotka oikeasti jaksavat tuollaista työtä josta ei saa kunniaa, mainetta ja tukuttain rahaa. Jonkunhan sitä äidin työtäkin on tehtävä:)
Tsemppiä Heli!
Niin työssäkäyvillä on tosiaan ne lakisääteiset ruoka- ja kahvitunnit, sekä vessassakin saa yleensä käydä ilman että pitää vastailla tuhanteen kysymykseen ja hätistellä syliin tulijoita. Mä luulin kanssa ennen lapsia, että sitten kun on lapsia niin ei niin vaan lähdetä elokuviin, teatteriin tms., että siis ei olisi sitä ”omaa aikaa”. No lapsien synnyttyä tajusin, että kyse on siitä että ei ole edes sitä perusaikaa itselle, eli syödä aamupala rauhassa, tai lounas, käydä vessassa, suihkussa jne. Suurin kynnys ei mulle ole ollut elokuvissa käynnin tms. loppuminen, vaan nimenomaan tuo perusaika joka päivä. Lapsien ihanuudesta tässä en nyt jaksa vakuutella, koska sehän on selviö. Mutta kolikolla on se toinenkin puoli. Kun se vauvakuume jonain päivänä iskee, niin sitten se monelle tännekin kirjoittaneelle valkenee ;).
Täällä kompataan täysin edellistä kommenttia!
Tosiaan nuo suihkussa / vessassa käynnit sekä syömiset
haluaisi hoitaa yksin ja ihan rauhassa,
mulla ainakaan tuo muu ei kovin paljoa haitannut normielämää.
No tietenkin noi yöheräämiset,
mutta ne loppui todella aikaisin meillä,
kaksoset nukkui jo 6 kk iästä noin 7 tuntia putkeen öisin,
meillä on onneksi ollut kaikki lapset hyviä nukkumaan,
kun koliikkiajat on ohitettu….
Mutta tuo ”perusaika” se se on, mitä kotivanhempi kaipaa.
Oli sitten kyseessä Äiti tai Isi.
isit ehkä osaa vain ottaa sen oman aikansa helpommin,
Äidit siitä tuntee ( turhaan !!! ) syyllisyyttä.
Heliltä taas takuuvarma ja ihanan elämänmukainen kirjoitus ;o)
🙂 Muistan hyvin, kun aloitettiin se mammajumppa – katselin kateudesta vihreänä vauvamahaisia naisia, jotka tekivät nekin liikkeet kunnialla, joissa itsellä meinasi loppua totaalisesti ruuti 🙂 Mutta selvittiinpä vaan ja kait se kunto kohosikin toivotulla tavalla koska pystyimme siirtymään sinne ”tavallisen” jumpan puolelle melko kivuttomasti. Hyvä me 🙂
Voisin minäkin liittyä kuoroon ja sanoa, että älä turhaan välitä noista ”miksi sitten teet lapsia, jos et jaksa niitä hoitaa?” -tyylisistä kommentoista, joita tuntuu tulevan jokaisen tekstin jälkeen ainakin muutama. Tuollainen edustaa tosi mustavalkoista ajattelua ja veikkaan, että jos niiden kirjoittajat oikeasti vähän malttaisivat huutelultaan mennä itseensä ja pohtia, ovatko he itse koskaan valittaneet mistään asiasta, joka on kuitenkin heidän oma valintansa, veikkaan, että vastaus olisi kyllä. Niin kuin täällä moni on sanonutkin; työpaikan rasittavuudesta saa valittaa, samoin vaikkapa parisuhteen kehnosta tolasta, autonrämästä (vaikka sekin on itse valittu ja ostettu) ja vähän saa rutista riippuvista räystäistäkin – mutta ei lastenhoidosta tai mielellään mistään heihin liittyvästä 🙂
Itse olen taas syksyllä työssäkäyvä äiti ja odotan jännityksellä kuinka kaikki alkaa sitten sujua. Aikaa lapselle kun jää tottakai päivästä vähemmän kuin ennen, samoin puolison kanssa voi olla vielä vaikeampi saada järjestettyä sitä ihan kahdenkeskistä aikaa. Työhönpaluu on toki oma valintamme (taloutemme pakottaa siihen, toki talouskin on kait oma valintamme) mutta voit Heli olla varma, että kerran jos toisenkin tulen varmasti valittamaan sulle siitä, kuinka raskasta töissä on ja kuinka aikaa ei ole tarpeeksi ja mitä kullonkin. Teen niin, vaikka en saisi 😉
Sekä kotiäitejä, että työssäkäyviä äitejä tarvitaan, kaikki tekevät varmasti tahoillaan arvokasta ja tärkeää työtä. Ja toinen kaipaa sitä ihan omaa, ”yksinäistä” aikaa enemmän kuin toinen, jollekin omaa aikaa on juurikin lasten kanssa poissa palkkatyöstä vietetty aika, toiselle ei. Mitäpä niistä tappelemaan ja kinaamaan, me ihmiset kun oomme niin kovin erisorttisia muutenkin kuin päälle päin 🙂
Olen kokenut kotona olon ja nyt työssä käyvä äiti. Molemmat vie mehut aina joskus. Viimeksi tänään söin aamupalaa tyttö sylissä ja nautin ja tuskailin samaan aikanaan. Sitä se on vanhemman elämä. Nautit pienestä tytöstä sylissäsi ja silti kaipaisit ruokarauhaa. Rakastan lastani ylikaiken, enkä vaihtaisi päivääkään pois, mutta totuus on että vanhempana olo ei ole aina niin yksinkertaista ja ruusuilla tanssimista.
Teille ketkä ette tätä ymmärrä miettikää työtänne. Ite olette sen jollain tavalla valinneet, mutta onko se aina niin kivaa. Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos ette kestä sitä, että kotiäiti ”valittaa” elämästään, älkää lukeko. Suomi on vapaa maa ja teilläkin on vapaus valita…
Helille tsemppiä kiitos hauskoista jutuista. Ne kuvaavat arkea niin osuvasti.
Ai että… siis Heli kirjoitat niin osuvsti arjen onnellisista hetkistä… niin niin te epäilevät tuomaat ja tuomitsijat.. tämä seuraava on teille… siis kukaan äiti, ei luopuisi noista hetkistä sitten millään. Ei se että asioista kertoo tällä palstalla ole valittamista!!! Ja hei haloo… ettekös tekin kerro oman töiden ”huonoista puolista” tai ”parisuhteenne kiemuroista” esimerkiksi työpaikoilla tai kapakkaseurassa… Minusta kaikki kotiäidit tekevät suuremmoista työtä ja antavat lapsilleen parhaan mahdollisen kasvualustan, kun saavat olla kotona. Ja se on samanlaista totista työtä kuitenkin kuin muidenkin toimistoissa ym. raatajien työt. Pidä pintasi Heli ja kaikki muutkin kotiäidit.
Mulla kävi samoin kuin Helillä eli opin ottamaan ”oman aikani” vasta toisen lapsen synnyttyä. Tämä ”oma aika” kuulostaa joltain luksukselta, mutta käytännössä se tarkoittaa tunnin lenkkiä rauhassa korvalaput korvilla, uimahallissa käyntiä (rauhassa saunan lauteilla!!!) kirppis tai kauppakierrosta, rauhallista kahvihetkeä ystävien kanssa kaupungilla tms. Aikaa kuluu tunti tai pari ja olen kuin eri ihminen. Taas jaksaa painaa kahden pienen kanssa kolmisin kun mies on paljon reissussa.
Kun puhutaan kotiäitien jaksamisesta, niin se ei tarkoita että äidit vain valittaisivat kurjuuttaan. Uskon ettei kukaan kotiäiti/äiti vaihtaisi omaa tilaansa mistään hinnasta. Kyse on mielestäni asioiden oppimisesta ja arvottamisesta. Eli äidit oppivat etteivät he ole korvaamattomia lapsilleen, lapset pärjäävät isien tai hoitajien kanssa hyvin hetken aikaa ja äiti saa olla ihan RAUHASSA ja hyvillä mielin omilla teillään. Toisaalta myös oman ajan arvottaminen korkeammalle on tärkeää. Kun oppii ottamaan omaa aikaa, ymmärtää myös sen vaikutukset jaksamiseen ja sen jälkeen omat menot arvottaa ihan erilailla tärkeiksi ja osaa ottaa oman aikansa. On niin helppoa vain ajautua 24/7 kotihengettäreksi ja kuvitella ettei omille menoille ole aikaa, kun kotihommat ja lapset painaa päälle. Ne kotihommatkun ei lopu ikinä…
Voi jösses näitä joitakin kommentteja… Onneksi suurinosa tuntuu omaavan järkeäkin 😉
Hyvin olit taas sanat perätysten asettanut, ei voi muuta sanoa.
Jokainen ansaitsee lepotaukonsa oli työ mikä tahansa.
Lisäänpä vielä vähän.
Tuo ”perusaika” oli aika hyvä kuvaus parilta kommentoijalta. Sitä tosiaan kaipaa. Ehkä sitä sitten joskus viidentoista vuoden päästä voi käydä vessassa ilman, että jälkikasvu itkee perään hysteerisesti ja repii itseään syliin kun yrittää itse istua asioillaan.
Ja meillä yöheräilyt jatkuu edelleen, poika täyttää vuoden ihan justiinsa. Eli en muista edes koska olisin nukkunut yli kolmen tunnin pätkää putkeen. Mutta tämä on nyt meillä tallaista ja sillä hyvä. Poika kasvaa kuitenkin koko ajan ja yleensä pitkään yöheräilyjä harrastava lapsi lopettaa moisen toiminnan viimeistään noin kaksivuotiaana. Että sitä odotellessa 😉
Heli ei mielestäni valita vaan tuo on sarkastista huumoria lapsiperheen arjesta ja sitä hauska lukea. Älkää ottako elämää ja kirjoituksia niin vakavasti!
Omasta ajasta; minulle työssäkäynti on osittain sitä eli saan miettiä muutakin kun kakkavaippoja ja hammasitkuja, kokea olevansa tärkeä muutakin kun kotona ja miettiä muita asioita (=aikuisten juttuja). Aina ei ole helppo järjestää omaa aikaa, kun esim. me molemmat vanhemmat teemme vuorotyötä tai että jos joidenkin perheiden isovanhemmat (tai muut kummit, ystävät) asuu kaukana.
Kamala kun tämä kommaaminen on ollut hankalaa, ei meinaa onnistua millään nimimerkillä!
Kaikilla ei ole ehkä nyt ollut lisävarusteena tuota sarkasmitutkaa. Ja yleisesti ottaen kenelläkään, jolla pitäisi olla aikaa, ei sitä ole. Olipas huono lause. Mutta kuitenkin. Ei sitä paljon näy täällä opiskelijaelämässäkään. Tuntuu vain, että tietyille ihmisryhmille, esimerkiksi piin koville bisneshaille ajan vähyyden ”valittaminen” on ok, mutta esimerkiksi opiskelijat ja kotiäidit eivät saisi valittaa, koska elämäntilanteet ”ovat itse valittuja”, aivan kuin työelämässä tykkinä sinkoileminen ei olisi.
Kiva että useimat lukijat ovat kanssani samaa mieltä että kaikilla äideillä on lupa
sanoa jos joskus väsyttää. Helpottaa kummasti kun saa sanoa ääneen että aina ei
mene ihan putkeen. Paljonpa olisi jäänyt tähän maailmaan syntymättä lapsia jos
väsyminen ja siitä kertominen olisi kielletty ja pitäisi allekirjoittaa jo ensimmäisen
äitiysneuvolakäynnin yhteydessä paperi jossa sitoutuu olemaan valittamatta tästä
ikuisuuteen mistään. Terkkuja vain sille viiden lapsen vaarillekkin että kukahan ne
sinunkin lapsesi on hoitanut ja yöllä syöttänyt?! Tuskinpa vain se teilläkään pelkkää
ruusuilla tanssimista aina on ollut. Aika vain tahtoo kullata,onneksi, kaikki muistot.
Kiitos Helille päivän piristyksistä. Kirjoittele vain edelleenkin näitä aidonmakuisia
ja -tuntuisia kirjoituksiasi. Halein Äityliini Pirkkalasta
Komppaan MaikkuM:n tekstiä. Olin itse kirjoittamassa samaa.
On kummallista, että tiettyjen ryhmien kuten opiskelijoiden ja kotiäitien ei saa valittaa mistään. He ovat heti kummastelun alla ja kommentit ”olisit ensin miettinyt” ovat enemmänkin (joidenkin ihmisten silmissä) asiaan kuuluvia kuin hyvän sarkasmin omaavien ihmisten jatka samaan malliin kommentit.
Heli sitäpaitsi kirjoittaa todella hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla lapsiperheen arjesta. Itsekin mielelläni luen tätä blogia, vaikka tällainen arki ei olekaan minulla ajankohtainen. Jatka samaan hienoon malliin. Kertoohan kommenttien määrä jo jotain, että tämä blogi selvästi tekee tehtävänsä. Saa ihmiset ajattelemaan ja keskustelemaan 🙂
Kiitoksia runsaslukuisesta palautteesta! On todella ilahduttavaa, että tekstini on tavoittanut niin monet kotiäidit ja tosi hienoa, että myös lapsettomia ja työssäkäyviä kiinnostaa lukea 🙂 Aurinkoisia päiviä niin opintojen, töiden kuin lastenkin parissa puurtaville!
Tuli aivan mieleen oma kotiaitivaiheeni kahden vuosikymmenen takaa, eivat ole ajat muuttuneet. Itse en vain osannut noin kypsalla tavalla arkea analysoida, ihmettelin vain, miksi en ehdi mitaan ja miksi oma kunto ja hyvinvointi romahtavat.
Kun menin toihin tekemaan 40-tuntista tyoviikkoa, ihmettelin taas, etta kyllapa minulla on ruhtinaallisesti ruokarauhaa nauttiessani 20-minuutin lounastauolla ruokani. Ymmarran tosi hyvin aiteja, jotka valitsevat toihin menon kotiaitiyden sijaan.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous