Ihmiset ja suhteet

Kotiäiti: Siirappisia onnenhetkiä

Teksti: Anna.fi

Istun kahvikuppi kädessäni keittiön pöydän ääressä ja katselen miten pojat viihdyttävät toinen toisiaan. Kuusikuinen Milo on oppinut istumaan ja konttaamaan, joten veljeksistä on jo kovasti seuraa toisilleen. Lukan lempileikki on heittäytyä makaamaan pikkuveikan kulkureitille niin, että tämä joutuu könyämään yli, ja ilmeisen hauskaa on vauvankin mielestä retuuttaa isoveljeä oikein luvan kanssa.

Mietin, että missä vaiheessa lapsistani on ehtinyt tulla noin isoja, vastahan he molemmat olivat vain pilkkeitä silmäkulmassa. Palaan ajatuksissani ajassa taaksepäin…

Plussa. Ei voi olla totta. Onko se oikeasti…?! Viivat tikussa yllättivät aivan totaalisesti, vaikka toivottu lukumäärä niitä esiin tulikin. Haukon henkeäni, istun, juon vettä, nousen seisomaan, kävelen, juon vettä, istun, juon vettä ja kävelen vähän lisää. Tuijotan testiä tämän tästä. Ilmoitan miehelle ilouutiset puhelimitse ja kun illalla tapaamme, hän kävelee suoraan luokseni ja halaa lujasti sanaakaan sanomatta. Sanoja ei tarvita.

On kesäkuinen kaunis päivä ja aika mennä rakenneultraan. Palamme halusta saada tietää lapsen sukupuoli, vaikka eihän sillä oikeasti väliä olekaan. ”Se on poika”, meille kerrotaan. ”Poika”, maistelen sanaa ajatuksissani ja hymyilen kuin heikkopäinen. Meille tulee poika.

Syksy on koittanut ja laskettuaika on ylitetty. Olo on ollut jo viikkoja tuskainen ja malttamaton. Mielialat myllertävät vuoristorataa. Herään aamulla äkilliseen kipuun, joka menee nopeasti ohi. Jään jännittyneenä miettimään, että joko se merkitsisi sairaalaan lähtöä. Kymmenen minuutin päästä tulee toinen. Kyllä, se oli supistus. Nousen ylös ja käyn suihkussa. Supistuksia tulee tiheämmin, alkaa jo jännittää. Herätän miehen ja totean, että kohta lähdetään, sillä koko ajan kipu voimistuu. Sairaalassa pääsen tutkimuksen jälkeen suoraan synnytyssaliin.

Klo 16.58 pieni poikani päästää ensi rääkäisynsä. Puhkean kyyneliin ja mies suukottaa otsaani. Nyssykkä lasketaan rinnalleni ja saan koskettaa ensimmäistä kertaa oman lapseni pehmeätä päätä. Olen pakahtua onnesta, eikä itkusta ja tärinästä tule loppua. Vauva ei näytä yhtään sellaiselta kuin kuvittelin, mutta suloinen hän kuitenkin on. Ja minun ikiomani, toteutunut unelmani. Vannon pyhästi suojelevani häntä kaikelta maailman pahalta ja saan vastaukseksi unista tuhinaa ja yninää.

Kaksi vuotta ja kolme päivää myöhemmin sairaalahuoneeni ovi aukeaa ja mieheni astuu sisään. Hänen kädestään pitelee kiinni reipas esikoiseni, joka on tullut katsomaan pikkuveljeään ensimmäistä kertaa. Poika on hieman hämmentynyt, mutta juoksee halaamaan minua. ”Tässä on sinun pikkuveljesi, meidän pikkuinen vauva”, kerron hänelle. Poika katsoo ihastuneena veljeään ja silittää varovasti hänen päätään. Katselen veljeksiä onnen kyyneleet valuen. Näky lumoutuneesta isoveljestä ja vastasyntyneestä pikkuveljestä nenäkkäin on liikuttavinta mitä olen koskaan kokenut. Tunnen suurta ylpeyttä ja rakkautta katsellessani kaikkia miehiäni. Tässä on minun perheeni.

Eletään tammikuuta ja vauvan syntymästä on 2,5 kuukautta. On aivan tavallinen ilta, yksi muiden joukossa. Käyn tekemässä illan viimeisen tarkistuksen Lukan huoneessa, pistän peiton pojan päälle ja katselen, miten rakas käpertyy parempaan asentoon ja vetää nallen kainaloonsa. Silitän pörröistä päätä ja annan varovasti suukon poskelle. Luka hymyilee pienesti unissaan. Hiivin seuraavaksi Milon luokse, pidätän vaistomaisesti hengitystä ja ihan vähäsen kosken sormella pikkukämmeneen, ettei nyssykkä vaan heräisi. Huokaan syvään ja palaan sohvalle miehen kainaloon. Haluan muistaa tämän arkisen onnentunteen aina.

Havahdun mietteistäni jälleen tähän päivään. Luka on ehtinyt jo hilpaista omiin leikkeihinsä ja Milo tutkiskelee  lelukorin antia. Kävelen hänen viereensä ja saan iloisen, hampaattoman virneen tervehdykseksi. Milo ojentaa kätensä ja nostan pojan syliin. Märkä suukko mäjähtää olkapäähäni ja saa minut nauramaan. Kunpa muistaisin seuraavan kerran, kun minulla on jotakin valitettavaa, että olen oikeasti maailman onnekkain.

Heli Koppila

 

X