Kotiäiti: Yöelämän lieveilmiöitä
Kello on kolme yöllä. Seinän takaa kuuluu nyyhkytys. Esikoinen on jälleen herännyt levottomiin uniin ja kaipaa lohtua.
Laahustan tukka silmillä nappaamaan pojan syliini ja katselemme yhdessä verhojen takaa näkyykö kuuta. Poika kertoo, että kuu on piilossa ja kisu etsii kuun. Tämä selvä. Silittelen pojan uneen ja hiivin peruuttaen varovasti pois huoneesta, painan kahvan hitaasti alas ja suljen oven äänettömästi. Pääsen omaan sänkyyni ketään herättämättä.
Tuntia myöhemmin havahdun vauvan tuhinaan. Taukoamaton liikehdintä ja ininä kertoo, että on yöpalan aika. Nostan vauvan viereeni ruokailemaan. Jossain vaiheessa nukahdamme.
Saman yön aikana vierailen esikoisen turvana vielä toisenkin kerran ja hyssyttelen vauvaa muutaman kerran. Aamulla kello 6.30 säpsähdän pienen kantapään töytäisyyn ja revin silmäni väkisin auki. Iloinen virnistys toivottaa äidille hyvää huomenta. Samassa esikoinenkin jo kömpii sänkyymme. Peilistä minua tuijottaa huonoryhtinen, pöllähtäneen pandakarhun kaksoisolento. Kerrassaan viehättävää.
Aamu alkaa melkoisen laihalla kahvilla. Ihmekös tuo, sillä purkkiinsa unohtuneet kahvinporot eivät liiemmin väriä veteen tuo. Samaa sarjaa edustaa myös vanhoilla silmillä pojalle tehty pikapuuro, kun keittelen mikrossa pelkkää maitoa. Onneksi toisen kahvikierroksen jälkeen alan tulla pikkuhiljaa tolkkuihini ja tekemisiini ilmestyy järjenhiven. Sitä ei ehkä kuitenkaan päällepäin huomaa, sillä hytkyn seistessäni puolelta toiselle kuin heikkopäinen, ilmeisesti kuvitellen vauvan olevan sylissä.
Illalla kaupassa heijaan tyhjiä ostoskärryjä, kerron ääneen mitä seuraavaksi kärryihin haetaan ja lopulta unohdan kuittia allekirjoittaessani sukunimeni. Kotiin tultuani ihmettelen miksei koira juokse vastaan. Hmm, ehkä siksi, ettei meillä ole ollut koiraa kohta kahteen vuoteen. Illan aikana muistutan järjestäen jokaista perheenjäsentä pissalla käymisestä, vaikka oletettavaa on, että armas puolisoni osaisi tehdä sen ihan kehottamattakin. Että ihan sellaista väsyneen perussettiä.
Olen myös onnistunut satunnaisesti unohtamaan ostokseni kassalle, tallentanut digi-boxille Tomi Traktoria kahdeksan tuntia (lienee tarpeetonta huomauttaa, että tästä ajasta ainoastaan kymmenen minuuttia oli oikeata ohjelmaa), ”pessyt” meikkejä pois kosteusvoiteella, ja sen tuhannen kertaa olen lähtenyt esikoisen kerhosta kotiin siniset ”sairaalamyssyt” jaloissani. Niin ja roskapussi ulkoilee mukana vaunulenkeillä tämän tästä. Pitäähän ne roskat tietenkin tuulettaa.
Väsymys myös herkistää mieltä ihan kiitettävästi ja parhaimmillaan/pahimmillaan olo on samanlainen kuin raskaushormonien jyllätessä. Eilen nauroin vatsalihakseni remonttiin, kun vauva otti ja haukkasi isäänsä nenästä oikein kunnolla. Näky oli niin kertakaikkisen hulvaton ja hampaaton haukku ei haavaa tehnyt, joten sain olla rauhassa vahingoniloinen. Olinkin sitä sitten koko rahan edestä, hyvä kun en sohvalta tippunut hekottaessani. Toista herkistelyn äärilaitaa edustanee jokapäiväiset liikutusitkut, jotka tirautan katsellessani esikoisen kanssa Autot-leffaa. Kun Salama työntää romuttuneen Kunkun maaliin oman voittonsa kustannuksella, nousevat kyyneleet silmäkulmiin ihan tahtomattani. Joka kerta tunnen oloni täysin pöljäksi. Bambin vielä ymmärtäisin.
Onneksi kesä tulee ja turvonneet sielunpeilit on helppo piilottaa aurinkolasien alle. Seuraavaksi meillä onkin ohjelmassa vauvan lempeä unikoulu ja elättelen toiveita, että saisin kohta alkaa nukkua yöni rauhassa. Kohta 18 vuoden kuluttua viimeistään.
Heli Koppila
Kommentit
Niin tosiaan, ne mokat joita minulle tapahtunut: -nukahdan miten ja minne sattuu: kesken pojan leikkien mm.sohvalle ja lattialle sekä kerran jopa ruokapöytään, vain hevoset tekemättä eli seisoaltaan nukahtaminen, – meikatessa olen tehnyt kulmakarvat huultenrajauskynällä-ja painunut kauppaan. Ja ammatiltani olen maskeeraaja-kosmetologi!!!. – keitellyt kahvia kaakaosta. – maustanut lihaa kanelilla. – polttanut ruoat ja puurot pohjaan, – puhunut suorastaan rumia sanoja jotka eivät ole liittyneet asiaan millään lailla, – unohtanut koiran kaupan ja leipomon eteen. – avaimet ja puhelin jatkuvasti kateissa. – pyykit koneessa jatkuvasti ripustamattomina. – olin kuukauden muistamatta korttini tunnuslukua, joten en saanut nostettua käteistä, – oma sos turvatunnus ja muiden perheen jäsenten täytyy tarkistaa, – unohdin kerran jopa nimeni, vastasin isäni nimen- aika friikkiä!, – koira ja lapset menevät nimissä sekaisin, – kauppakassi parkkipaikalla muutamankerran. – kulkenut ulkona paplarit hiuksissa, – ulkoiluttanut roskapussia, – rynnännyt unilta pihalle nakuna kun lapsi herännyt päikkäreiltä-naapurien kauhuksi kaiketi-onneksi meillä omapiha, jne….
Kaikesta huolimatta lapsi kasvaa porskuttaa ja kehittyy normaalisti eikä vahinkojakaan ole käynyt. Lapsi ja perhe ja puoliso antavat paljon. Tietäähän sen että kun tämän jaksaa, vain parempaa on edessä.
Ja johan sitä unikoulun jälkeen pääsi takaisin omaan sänkyyn, miehensä viereen. Jaettujen öiden vuoksi kun olemme joutuneet nukkumaan erillään, jottei toinen noustessaan herätä toista. : (
Riitoja on aika-ajoin noussut hyvin pienestä, mutta sitäkin olemme läpikäyneet, niin että jos tämän kestää, niin suhde on tosi vahvoilla sitten kun saa nukkua, ja pienen valvottajan voi laittaa hoitoonkin välillä. Meillä kun paha hoitaja pula. Oma äitini asuu 600km päässä ja isäni on pahasti sairas. Mieheni äiti taasen aina myöhään töissä ja isä aina mökillä. = (. Siskoni toinen lapsi vakavasti sairas ja heille ei näinollen voi hoitoon viedä. Nyt kun poju jo isompi ja alkaa toivonmukaan nukkumaan paremmin, niin josko se mieheni isä sitten pärjäisi ilman sitä mummuakin. Meille riittänyt toistaiseksi muutamat yhteiset tunnit jolloin olemme käyneet syömässä.
Hyvää kesää ….ja kaikkea hyvää
Kommentit
tunnistan tuon stoorin. Samanlainen yö takana saman ikäisten lasten kanssa.
Hymyilytti tosi paljon lukea koska en ole ajatellu että juuri noinhan se menee.
Aivan ihanaa luettavaa, ja niin totta. Tällä hetkellä tosin meillä nukutaan yöt kunnolla, mutta ainahan tilanne vai muuttua… 🙂
Toissa yönä eka kerran 8 tuntia putkeen ja synnyin uudestaan (vauva 01/08). Viime yö menikin jo sitten aivan erilaisissa merkeissä, mutta toivo se on joka elää 🙂 Mutta niin vain tuli sitten kokonaisen yön jälkeen haikeus, että tässäkö se sitten oli. Imettäminen: nytkö se jo alkaa loppua. Vauva, nytkö siitä jo kasvoi iso poika.
”Ihanaa” huomata et muillakin on samanlaista.
pojat 4/01, 5/05 ja 4/08 + tytöt 8/02 ja 12/03
Voi luoja kun kuulostaa tutulta 😀 meillä kun uniterroristi ei ole osannut nukkua kunnolla vielä koskaan. Joten sitä tulee tehtyä kaikkea ihan päätöntä, kuten juuri roskien tuulettamista.
Ensimmäiset 1,5 v meni niin, että 2,5 tuntia pitempää pätkää en nukkunut kertaakaan. Nyt vauva on 2,5 vuotta ja vähintään 6 yötä viikosta saadaan nukkua heräämättä kesken. On se niin ihanaa 🙂
Ehkä joskus teilläkin, eikä välttämättä mene edes sitä 18 vuotta..
Täytyy myöntää, että edelleen on hankala ajatella, että useimmat lapset valvottaa vanhempiaan kun meidän tyttö on nukkunut alusta asti kuin unelma. Ainoastaan hampaat ovat hieman häirinneet unta, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu, että olen päässyt laittoman helpolla unien suhteen.
Tsemppiä sinne unenpuutteen keskelle!
En halua lapsia, koskaan!
http://idanblogi.com/
Älä, Ida, kommentoi joka juttua vain jotta saisit blogisi näkyville… Kaikella ystävyydellä…
mrs_elaisa jo tunnusti, mutta eikö kukaan muu ole ollenkaan koheltanut? Olis kiva kuulla mitä kaikkea väsynyt mieli saa aikaan 🙂
Taas kerran hyvää tekstiä:) Hekottelen täällä itekseni töissä:D
Tunnustetaan.
Olen muunmuassa lähtenyt viemään esikoistani ulos ja unohtanut itse pojan sisälle joka hyvin hämmentyneenä nökötti vaatteet päällä eteisessä kun tajusin hänet hakea.
Roskasäkkiä kiikutin kauppaan asti mukanani.
Unohdin makaroonilaatikosta makaronit.
Onhan näitä sattunut ja varmasti sattuu lisää kunhan kikkakolmonen ulostautuu.
Hauskin juttu sattui viimeviikolla. Mieheni sisko pyysi minua viemään hänet viisauden hampaiden poisto leikkaukseen. Hänellä neiti 01/08 ja itselläni neiti 09/06 ja pojat 02/02, 10/00. Eli kaksi tehokasta äitiä. Lähdimme aamulla klo 6 kohti sairaalaa jossa olimme klo 7.30. Perillä emme tienneet missä oikea osasto on, joten kysyimme infosta apua. Mies infossa oli hieman hämmentynyt kun kysyimme missä on korva-, nenä- ja kurkkutautien os. Hän pyysi nähdä kutsun ja sen nähdessään katsoi meihin hämmentyneenä: ”olette väärässä sairaalassa”. hän ystävällisesti soitti oikeaan paikkaan ja ilmoitti meidän tulevan hieman myöhässä. Niin lähdimme kohti oikeaa sairaalaa reilu sadan kilometrin päähän. Eli tässä ehkä pahin moka mihin väsyneenä pystyy.
Ihan hervotonta tekstiä, taas kerran (=. Itsellä on toisinaan pää ihan jäässä vaikka lapsia ei (edelleenkään) ole eikä ihan lähiaikoina tulossakaan. Muutenkin on kuulemma mielihalut kun raskaana olevalla naisella. Mietin vaan millainen mahdan olla sitten joskus OIKEASTI raskaana ja äitinä…
Tsemppiä Helille! Uusia tarinoita odotellessa =)
Kiva tietää, että roskapusseja ulkoiluttavat muutkin kuin minä 🙂 Kerran jos toisenkin olen vasta kaupan kassajonossa huomannut, että pussit ovat siellä minne ostoskassit olisi tarkoitus laittaa ja asian huomattuani toivonut, ettei kassaneiti pyydä mua näyttämään mitä pussukat sisältävät – voisi meinaan jäädä yhdeltä jos toiseltakin tarjousmakkarat tiskiin kun vanhojen kakkavaippojen ja maitopurkkien aromi leijuisi kesken kaiken nenään 🙂
Kahvinkeitossa olen minäkin ansioitunut muutaman kerran: vaikkakaan poika ei enää valvota oikeastaan ollenkaan, olen aamulla NIIN lukossa ja tukossa, että olen pari kertaa laittanut kahvinporot sinne mihin vesi kuuluu ja lorotellut vettä porojen paikalle. Pari kertaa oon löytänyt silmälasit jääkaapista ja kokoon taitetun pissavaipan lelulaatikosta – tähän kyllä saattaa olla syyllinen pieni poikamme, joka nappaa vaipan salamaakin nopeammin pieniin käsiinsä jos sitä ei heti suorinta tietä kiikuta roskikseen 🙂
Ai niin; Autot -leffan ko. kohtaus saa AINA meikäläisenkin kyyneliin, samoin kaikki mahdollinen edes jotenkin päin liikuttavaksi tulkittava (en kykene mitenkään päin katselemaan mitään hää- tai vauvaohjelmia) avaa vesihanat heti.
Eli samanmoinen hajapää pandakarhu löytyy täältäkin 🙂
Hmm… Eikö tuo opiskeleva puolisokin voisi nousta vuorollaan lapsia kaitsemaan, että sinä saisit joskus nukkua yösi kunnolla? Ei se opiskelu nyt niin pyhä asia voi olla ja yhdessähän ne lapsetkin on tehty…
Hauska kuulla, että muitakin pandoja on liikenteessä =D
Kommentoijalle nro 16 vastaan, että olet oikeassa, vastuu on yhteinen. Ja kyllähän minä joskus olenkin se, joka nukkuu. Tämä kirjoitus nyt sattui olemaan sellaisen yön tulos, jolloin esikoinen tuumasi, että ”ei isi, äiti laulaa”, ja vauvan minä saan tällä haavaa vielä paremmin rauhoittumaan uudestaan unille, joten pääsemme kaikki vähemmällä jos minä suosiolla nousen hänen vaateisiinsa vastaamaan.
Minun kohdalla väsymyksestä ei oikein saa revittyä huumoria 🙁 Tekisinkin joskus jotain hauskaa, mutta ei..
Minulle on käynyt niin, että muisti on tehnyt kepposet ja pahemman kerran. Unohdan monta kertaa niin arkisten asioiden (esim. lautanen) nimet, että melkein hävettää. Tämä pätee myös keskusteluun: unohdan aina, mistä aloin alunperin puhumaan, ja aivot lyövät tyhjää kesken lauseen. Siinä sitten tuijottelen eteeni ja yritän muistaa mistä ihmeestä olinkaan puhumassa. Ei lainkaan kivaa, ei.
Mutta kiva lukea muiden kommelluksista, hulvattomia! 😀 Kotiäidin väsymyksestäkö johtuen näitä juttuja ilmestyy niin harvoin? Lukisin mieluusti useammin näitä, piristää arkea 🙂
Voi luoja niin! Saojen unohtelu on tuttua täälläkin 😀
Ei tosin enää ihan siinä määrin, mitä vielä muutama kuukausi sitten, mutta yhä pää tyhjenee salaman lailla kesken lauseen.
Oma muistoni väsymysajalta on seuraavanlainen. Otin roskapussista kiinni ja roskakori jäi siihen kiinni. Vein molemmat roskiin. Seuraavan kerran kun piti laittaa roskia roskikseen, huomasin mokani. ”Hyvällä” tuurilla taloyhtiön roskis oli tyhjennetty ja piti lähteä roskisostoksille. Väsyneenä tekee tosiaan hassuja ja vähemmän hassuja hölmöyksiä.
Tuttuja juttuja taas olet kirjoittanut. Mutta kyllä ne ajat vielä tulee kun
saat nukkua ihan rauhassa. Odotteleppa vain! Ihanaa että lapsesi rauhoittuvat
tuolla tavalla kun heitä taputtelet ja otat syliin. Voin kertoa että niitäkin ”tapauk-
sia” löytyy jotka ei rauhoitu herätessään kesken unien sitten millään. Vaikka yrität
syliä, maitoa, hypytystä,kiikutusta, 400 m juoksua tms. Aina sama karjunta !!!
Mutta silti ne kaikki lapset ovat vain aina yhtä rakkaita, vai mitä?
Oletko muuten suunnitellut jo lisää lapsosia? Nyt kun elimistösi ja unirytmisi on
jo valmiiksi sekaisin seuraavakin menisi samassa harmaassa sumussa jatkaen.
Ei vaan, vitsi vitsi ! Iloisia ja aurinkoisia terkkuja tv.Äityliini Pirkkalasta
On tosiaankin lohduttavaa lukea että tämä valvominen on yleistä. Vaikka huumoria siitä on kyllä aika-ajoin vaikea repiä. Hulluinta on, että kun joskus sitten saa nukkua hieman paremmin, väsymys saattaakin puskea päälle suurempana, tuhannen voltin voimalla.
Esikoiseni on jo 16-vuotias kaunis nuori nainen, josta ei kylläkään kovin paljon täällä kotosalla apua ole. Mutta eiköhän tuokin päivä koita, kun ei liikoja painosta. Sitä tullut tehtyä ja ei kantanut hedelmää, kannustus ja avun kaunis pyytäminen tepsii meillä paremmin. = )
Nyt ihanainen nuorimmaiseni on 07/07 eli 11kk ”vanha” pieni-suuri-seikkailija.
Valitettavasti vain kova valvomaan. Tai ainakin herättelemään, nukahtaa rauhoitellessa, mutta se onkin sitten jatkuvaa ravausta. = (
Pahimpina öinä se on 15-20min välein äidin olemassa olon tarkastelua, hieman vähemmän pahoina 1-1h45min ja super hyvinä ekat unet nukahtaessaan 3h ja sitten heräilyä 1h45min-2h välein.
Tämä pikku-poikani alkoi hieman huononpuoleisesti syömään, kuten tyttönikin aikanaan. Kumpikin olivat kovia tissuttelijoita. Tytär heräili pitkään 2h välein, ihan alussa 1h välein. Häntä nukutinkin vieressä 4v asti jotta sain nukkua. Se vähensi heräilyä, mutta mikä taisto omaan huoneeseen ja sänkyyn siirtymisessä. Huh!
Lapsillani on eri isät.Aiemmin ensimmäisen kanssa en apua saanut, nyt kyllä. Luojan kiitos. Mieheni pystyy säätelemään työaikaansa yrittäjänä ja siten olemme jo tammikuun alusta jakaneet joka yö vuorot, jotta saisimme vuorotellen nukkua.
Valitettavsti herään korvatulpatkin korvissa poikani huuteluun, mutta onneksi nukahdan nopeasti takaisin.
Rajusta uupumuksesta ja väsymyksestä alkoi tulla kovia fyysisiä oireita, tuon unohtelun ja oudon puhumisen lisäksi=käyttää vääriä sanoja väärissä yhteyksissä, ja unohtaa mitä puhuu. Tunnen itseni todella jännittäväksi ja mielenkiintoiseksi keskustelukumppaniksi. ; )
Aloin saamaan rintaan pistoja ja lieviä rytmihäiriöitä. Hartiat, epäkkäät ja niskat jatkuvasti kireät ja jäykät. Selkä oireilee pahasti. Päätä särkee, huimaa, oksettaa ylösnoustessa väsymys. Viikkoon en pahimmillani voinut syödä väsymykseltä kuin jogurttia yms höttöä, ruoan tuoksu oksetti.
Kuitenkin lapsi on mitä ihanin ja saa nauttimaan äitinä olosta onneksi päivittäin. Ja onneksi ei ole hermostunut lapselle, sekään ei ole tavatonta vähillä unilla, kun muita äitejä kuuntelee.
Poikamme kävi juuri unikoulussa ensi-ja turvakodissa. 3 yötä hän nukkuin tassuhoito systeemillä yöt hoitajan huomassa. Hoitoyksikkö on eristetty oma ”asuntonsa” kahdella makuuhuoneella, muusta toiminnasta erossa, rauhallisessa kodinomaisessa ympäristössä. Epäilin aluksi, mutta mukava paikka sekä ihanat ihmiset hoitamassa Baby Blues työtä. = )
No, saimmeko apua.? Hieman kyllä.
Olen tyytyväinen tukeen ja opastuksiin, neuvoihin joilla sain vahvistettua olevani oikeilla jäljillä. Olimme jo noudattaneet kotona mannerheimin lastensuojeluliiton unikoulua, eli sitä samaa tassuhoitoa. Se vain ei juurikaan tepsinyt.
Meidä se kamalin yöpelleily, alkoi tuossa 5kk iässä. Aluksi oli toisella varmaankin nälä, sillä vaikka eritin maitoa kohtuu hyvin, se oli vähentynyttä univajeen vuoksi.
Onneksi on lisäksi vellit yms. Ja onneksi pikku-miehelle alkoivat soseetkin maistua 6kk. Riemu repesi kun tulimme kipeiksi. Kurkunpää tulehdus, jonka vuoksi lähdimme yöllä sairaalaan kun henki ei kulkenut. Muutaman päivän päästä jälkitautina kummassakin korvassa märkivä korvatulehdus.
Kannoin itkevää poikaa yöllä ja nukutin vieressä, jotta pystyin varmistamaan että asento on tarpeeksi pysty auttamaan paineeseen korvissa, ja jotta poika rauhoittuisi.
Pöpöt tulivat ja menivät, mutta heräily jäi pahempana päälle. Alkoi kaipuu äidin viereen ja kuten arvata saattaa, pikkuhiljaa sorruin siihen kun väsymys ja uupumus pahenivat. Tosin nappasin hänet aina vasta klo.04-05 viereen, mutta eihän vauvat kelloa ja vuorokauden aikaa tunnista. ; )
Siitä se lähti, helvetti oli yöllä irti. Tassuhoito ei oikein tuottanut tulosta, kunnes vihdoin haiemme unikouluun ja pääsimme. Mutta kotiin tullessa tilanne taas pikkuhiljaa pahenee yö yöltä, nyt vain aina pidennämme välejä huoneeseen menon kanssa, eli joudumme itkettämään lasta, jotta oppii nukahtamaan yksin ja nukkumaan yksin. 🙁
Aivan karmeaa, vaikka tietääkin ettei nyt varsinaista hätää ole. Unikoulun pitäjä oli juuri käynyt koulutuksessa Saksassa hakemassa uusinta tietoa ja toimintaa lasten uniongelmiin ja saimme kohtuu hyvät neuvot, joita jo omakin järki oli tosin sanellut.
Heti kun lapsi herää yöllä ekan kerran ja huutelee seuraa tai itkee, täytyy odottaa 2min ja käydä lohduttamassa, sitten pois ennenkuin lapsi nukahtaa. Seuraavalla kerralla mennään vasta 5min kuluttua, sitten 8min, 10min, 15min ja lopuksi 20min päästä. Uusimpien tietojen mukaan se 20min itkettää lasta on se max aika.
Lapsi laitetaan nukkuma asentoonsa ja pidetään kättä rauhoittavasti hänen päällään tai silitellään. Pois täytyisi lähteä heti kun hän rauhoittuu ja ehdottomasti ennenkuin lapsi nukahtaa.
Tästähän se riemu repesi unikoulun jälkeen kotona. Huuto alkoi repivänä heti kun huoneesta poistuu ja rumba kesti toisena kotiyönä 2.5h. Melkein itki jo itsekkin.
Kolmas yö menikin jo rauhallisimmissa merkeissä, vain 2 käyntiä, heräämisiä kuitenkin yhteensä 5kpl, mutta 3 kerralla lapsi nukahti itse.
Joten toivoa on, mutta nämä isommat unikoululaiset kuulema kokeilevat kovemmin vanhempia kotona, joten viekää ihmeessä lapsoset unikouluun, ellei omat tassuhoidot ja unikoulut tepsi.
Mannerheimin lasten suojeluliiton sivuilla on hyvät ohjeet kotona tehtävään unikouluun, eli tassuhoitoon. Normisti se tepsii jo kolmessa yössä.
Meidän poju vähän kovempi luu.
Kuitenkaan lasta en pois antaisi mistään hinnasta. Täytän pian 37v ja lapsen arvo ja arvostus on jo toista kuin silloin esikoisen kanssa. Toki arvostin ja rakastin silloinkin, mutta kaikki meni niin huolettomasti omalla painollaan.
Nyt aikuisempana ymmärsi paremin mihin ryhtyy ja tieto lisää tuskaa.
Lapsesta/lapsista en valita, tämä on vain tätä elämää, rakasta-mutta aika-ajoin raskasta ja myös suhdetta koettelevaa.
Ja rankkaa on myös usein se fyysinen muutos ulkomuodossa jonka väsymys saa aikaan. Ikää ropisee nopeasti viisikin vuotta lisää, mutta kannattaa hakea keinoja aktiivisesti saada hoitoapua ja hetki omaa aikaa, jotta voi itsestään ja omasta terveydestään sekä ulkonäöstäänkin huolta. Vaikkei ulkoinen habitus nyt kaikki olekkaan, mutta kummasti se tuulitunnelin ja räjähde koe laboratorion läpi taivaltanut äiti, alkaa kiinnittämään huomiota siihen räjähtäneeseen ulkonäköönsä, joka voi sitten masentaa ja viedä itsetuntoa.
Kannustaisinkin kaikkia kuitenkin hakemaan meitä aikaisemmin apua, ellei omat keinot tepsi. Lapset kun ovat yksilöitä. Ja kaiken tämän arvoisia. = ) Ja unikoulukin tepsii paremiin nuorempiin lapsiin ja on lapselle helpompaa. Meilläkin kun äidistä erkaantumisen vaihe muutoinkin päällä.
Se että puhuu näistä lapsiperheen realiteeteista ja mahdollisista ongelmista, ei tarkoita etteikö rakastaisi perhettään sekä lapsiaan ja olisi lopulta tyytyväinen elämäänsä ja perhe-elämään. Väsymysvain musertaa ihmistä ja siitä täytyy saada puhua, kaikki puhe ei ole valitusta, se on vain miten asiat ovat. Täytyy vain etsiä ja hakea ratkaisuja mennä eteenpäin ja luottaa apuun. Se ei ole häpeä.
Joten, jos joku ei lapsia vielä synnyttänyt tai yrittänyt lukee näitä tarinoita, älkää ajatelko sen pohjalta ettette ikinä halua lapsia. Lapset ja jokaisen elämä ovat erilaisia. Mutta jos sen itsessään varmaksi tuntee ja tietää, se on sitä viisasta itsensä tuntemista, ettei sitten halua saada lapsia. Se myös suotakoon kaikille. = )
Tsemppiä kaikille univajaisille perheille.
Voimahaleja! Älkää jääkö yksin väsymyksen kanssa.
Niin tosiaan, ne mokat joita minulle tapahtunut: -nukahdan miten ja minne sattuu: kesken pojan leikkien mm.sohvalle ja lattialle sekä kerran jopa ruokapöytään, vain hevoset tekemättä eli seisoaltaan nukahtaminen, – meikatessa olen tehnyt kulmakarvat huultenrajauskynällä-ja painunut kauppaan. Ja ammatiltani olen maskeeraaja-kosmetologi!!!. – keitellyt kahvia kaakaosta. – maustanut lihaa kanelilla. – polttanut ruoat ja puurot pohjaan, – puhunut suorastaan rumia sanoja jotka eivät ole liittyneet asiaan millään lailla, – unohtanut koiran kaupan ja leipomon eteen. – avaimet ja puhelin jatkuvasti kateissa. – pyykit koneessa jatkuvasti ripustamattomina. – olin kuukauden muistamatta korttini tunnuslukua, joten en saanut nostettua käteistä, – oma sos turvatunnus ja muiden perheen jäsenten täytyy tarkistaa, – unohdin kerran jopa nimeni, vastasin isäni nimen- aika friikkiä!, – koira ja lapset menevät nimissä sekaisin, – kauppakassi parkkipaikalla muutamankerran. – kulkenut ulkona paplarit hiuksissa, – ulkoiluttanut roskapussia, – rynnännyt unilta pihalle nakuna kun lapsi herännyt päikkäreiltä-naapurien kauhuksi kaiketi-onneksi meillä omapiha, jne….
Kaikesta huolimatta lapsi kasvaa porskuttaa ja kehittyy normaalisti eikä vahinkojakaan ole käynyt. Lapsi ja perhe ja puoliso antavat paljon. Tietäähän sen että kun tämän jaksaa, vain parempaa on edessä.
Ja johan sitä unikoulun jälkeen pääsi takaisin omaan sänkyyn, miehensä viereen. Jaettujen öiden vuoksi kun olemme joutuneet nukkumaan erillään, jottei toinen noustessaan herätä toista. : (
Riitoja on aika-ajoin noussut hyvin pienestä, mutta sitäkin olemme läpikäyneet, niin että jos tämän kestää, niin suhde on tosi vahvoilla sitten kun saa nukkua, ja pienen valvottajan voi laittaa hoitoonkin välillä. Meillä kun paha hoitaja pula. Oma äitini asuu 600km päässä ja isäni on pahasti sairas. Mieheni äiti taasen aina myöhään töissä ja isä aina mökillä. = (. Siskoni toinen lapsi vakavasti sairas ja heille ei näinollen voi hoitoon viedä. Nyt kun poju jo isompi ja alkaa toivonmukaan nukkumaan paremmin, niin josko se mieheni isä sitten pärjäisi ilman sitä mummuakin. Meille riittänyt toistaiseksi muutamat yhteiset tunnit jolloin olemme käyneet syömässä.
Hyvää kesää ….ja kaikkea hyvää
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous