Kotirouvana ulkomaankomennuksella

”Välistä tuntuu, että suomalainen kulttuuri asettaa naisille liian ahtaat puitteet. Naisilla pitäisi oli oma ura, eikä arjen pyörittämistä lasketa miksikään. Ihan kuin pyörisin Tupperware- kutsuilla päivät pitkät!”, puuskahtaa Saksassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa asunut kahden lapsen äiti Susanna, 39. Elo ulkomailla ei ole aina nannaa ja varsinkin kotiin jäävä puoliso näkee elämästä arkisen fasadin. Puolisostakin saattaa paljastua aivan uusi puoli. Paperin pyörittämiseen menee aikaa ja lasten korvatulehduksista on selvittävä ilman tukevaa turvaverkostoa.

Kotosalla Kiinassa

Siljan, 9, ja Tuuren, 6, äiti  Susanna on asunut miehen esimies-tehtävien takia Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa. Lundia- hyllyistä, legoista ja räsymatoista koottu muuttokuorma purettiin viimeksi Pekingissä.

”Miehen firma järjesti lapset kansainväliseen kouluun Kiinassa. Kiina on nyt murroksessa, täällä tapahtuu valtavasti ja parisuhde voi paremmin kuin aikaisemmin.” Oma ystäväpiiri löytyi englantilaisen koulun kautta. ”Paluu Suomeen voi olla shokki. Helsingissä kauhistuttaa hintataso ja lisääntyvä turvattomuus. Olen tyytyväinen siihen, että lapsista on kasvanut oma-aloitteisia ja hyvin käyttäytyviä.”

Susanna on asunut IT- alalla työskentelevän miehensä mukana  myös Shanghaissa. Hän saa kotiapua ja pitää lapsille englanninkielistä iltapäiväkerhoa. Kiina miellyttää Susannaa eniten. ”Yhdysvalloissa pahinta olivat pitkät etäisyydet ja Saksassa en viihtynyt ollenkaan. Miehen paiskoessa pitkää päivää tunsin olevani täydellisen yksin. Kiina on kuitenkin dynaaminen ja edullinen hintataso mahdollistaa meille paremman elintason. Täällä on myös paljon nuoria ulkomaalaisia äitejä, joihin on helppo tutustua.”

Miksi valintoja on seliteltävä?

Kasvatustieteitä opiskellut Susanna on alkanut opiskella kiinaa. ”Uskoisin meneväni vielä työelämään. Nyt kuitenkin haluan antaa lapsille turvallisen lapsuuden”, Susanna sanoo. Keväinen luokkakokous sai Susannan hämilleen.

”Miksi minun on seliteltävä omia valintojani? Mieheni on paljon töissä ja matkoilla, toisen meistä on oltava kotona”, Susanna pohtii. ”Lasten kanssa piirrämme ja kirjoitamme Suomeen. Koti-ikävän iskiessä kuuntelemme suomalaista musiikkia ja leivomme. Täällä on paljon länsimaisia ruokakauppoja, joista saa mitä tahansa.”

Susanna kiittelee turvaverkkojaan, ystävättäriä löytyy kaikista kansallisuuksista ja eläkkeellä olevat appivanhemmat ovat myös olleet usein kylässä. Myös netti on kohonnut arvoon arvaamattomaan. ”Voin lukea lehdet joka päivä! Parisuhteelta tämä kyllä vaatii paljon”, Susanna sanoo. Susanna käy ystävättärien kanssa kasvohoidossa ja kuntosalilla, mutta välttää liikaa joutilasta aikaa. ”Olen nähnyt jo aika paljon. Yksinäisyys voi olla aika karua, vaikka elämä näyttäisi kiiltokuvalta. Eräs tuttu amerikkalainen rouva yrittää peittää mentolilla alkoholin hajuista hengitystä. Vaikka miehelläni on hyvät tulot, on meillä myös opintolainoja, emmekä ryve rahassa”, hän sanoo.

Parasta kiireettömyys ja  aito läsnäolo

”Tämän ihanan Hollannin kevään voisin viedä takaisin Suomeen ja nämä ystävälliset ihmiset”, huokaa kotiäitinä Hollannissa vuodesta 2005 asunut Tanja. Huhtikuun lämpö ja värikäs kukkapaljous ovat kaukana kotimaan räntäkeleistä.

Kiireisen  ja työuraa tehneen virkaäidin oli vaikea aluksi heittäytyä kotonaoloon kaksi vuotta sitten. Kesti aikansa, kun hän huomasi, että kaupassa käydessä ei tarvitse latoa päivittäistavaroita koriin hurjalla vauhdilla ja lapsia ei tarvitse kuskata kiireellä harrastuksiin. ”Äitiysvapailla äitiys oli täysipäiväistä työtä aamusta iltaan. Nyt lapset, 7-ja 10-vuotiaat, ovat päivisin koulussa ja minulle jää paljon aikaa. Siihen oli aluksi  todella vaikea sopeutua. Lopulta löysin minulle sopivan tavan toimia ja aloin nauttia kiireettömyydestä”, Tanja sanoo. ”Arkirutiinitkin aloin ottaa rennommalla aikataululla”, hän muistelee.

”Olen alkanut harrastaa uudelleen kaikkea sitä, mihin ei ollut aikaa kiireisinä työvuosina ja lasten ollessa pieniä. Löysin käsityöt ja liikuntaankin sain aivan uuden kipinän”, hän sanoo.

”Hollannissa omia valintoja ei tarvitse selitellä. Kotiäitiys on yleistä”, hän sanoo. ”Uskon, että olen aivan toisella tavalla läsnä lasten kuulumisissa ja arjessa. Minulla on aikaa kuunnella heitä.”

Puola opetti

”Kaikki ne hajut ja se ilma 1980-luvun lopussa. Muistan kun ajoimme Varsovan lentokentältä puolalaiseen pikkukaupunkiin. Mieheni oli käynnistämässä tehdashanketta ja minä odotin esikoistamme. Asiakaspalvelu oli sana, jota ei ollut ehkä kuultu näillä leveysasteilla. Yritin tehdä lopputyötäni Suomeen ja itkin väsymystä”, sanoo Minna.

”Kaikki oli harmaata, tehdasalue, jossa asuimme, elämä, arki, kaikki.” Vähitellen värit kuitenkin palasivat. Esikoinen oppi kävelemään ja ystävät Suomesta vierailivat. Itä-Euroopan murros näkyi myös Puolassa. ”Aloin nauttia kylämäisyydestä ja tietystä kafkamaisuudesta, joka liittyi Itä-Euroopan byrokratiaan. Varsovan vanhaan kaupunkiin suorastaan rakastuin. Autoilimme paljon vapaa-aikana, kun yhteydet olivat hyvät”, hän sanoo. ”Se odotus raja-asemilla, hien ja mahorkan tuoksu”, Minna muistelee.

Minna selätti neuvokkuudella monta käytännön ongelmaa. ”Muistan, miten vaippoja ei löytynyt mistään, saati kahvinsuodattimia. Molemmat tein  lopulta itse”, hän sanoo. ”Enää en valita ihan pienistä”, Minna nauraa.

”Uskon, että Puolan vuodet hitsasivat meitä yhteen pariskuntana. Lapsistamme näemme, että olemme onnistuneet”, Minna sanoo. Minnaa Puolan vuodet kasvattivat myös ammatillisesti. ”Olen lukenut historiaa, mutta opetan suomea ulkomaalaisille. Osaan eläytyä heidän tilanteensa”, Minna sanoo.

”Meidän arjesta puuttui kyllä aluksi kaikki glamour. Kotiapua kyllä oli, mutta ei yhteistä kieltä”, hän nauraa. ”Muistelemme usein haikeudella tuota aikaa. EU:n myötä kaikki on niin toisin”, Minna huokaa. ”En ollut vielä aloittanut työelämässä, joten en joutunut luopumaan työurasta. Kehityskaareni oli kesken, ja uskon että vieraissa oloissa pärjääminen kasvatti minua, arkaa humanistityttöä”, hän sanoo.

Kotiherrana hiekkalaatikolla

Saku, 45, ei ylpeile ammatinvalinnallaan. Hän lähti Brysseliin vuonna 1996 silloisen avovaimonsa, kääntäjäksi komissioon valitun Sirun mukaan. Saku jäi kotiin. ”Aluksi tuntui, että hiekkalaatikolla katsottiin pitkään”. Vaimo teki pitkää päivää komissiossa ja Saku haki lapset tarhasta. ”Vaikka maantieteellisesti Belgia ei ole etäällä, on kulttuuri kuitenkin toinen. Maa on katolinen ja monet tytöt keskeyttävät opintonsa mentyään naimisiin. Minä tein toisin päin”, Saku nauraa.

Teoreettista filosofiaa ja atk-alaa lukenut Saku perusti oman toiminimen ja palasi Helsinkiin. Toinen lapsista käy lukiota Brysselissä, toinen asuu isänsä kanssa. ”Parisuhteessa on kyse kyvystä tehdä kompromisseja. Toisen unelmia pitää tukea”, hän sanoo. Eikö miehisyys kärsi? ”No ei”, hän naurahtaa. Sakun tukena ovat olleet kohtalotoverit, joista moni kuitenkin kieltäytyy haastattelusta. ”Ettei tunnisteta.”

”Arki on arkea ulkomaillakin. Ulkomaankomennuksesta on turha lähteä etsimään kultareunusta parisuhteelle. Väsyneenä pienistä asioista tulee suuria. Mutta vastaavasti sitä jaksaa iloita ihan pienestä. Lapset oppivat näkemään maailmaa ja uskon antaneeni heille jotain arvokasta”, Susanna sanoo.

Susannan vinkit kotiin jäävälle:

• Ota selvää vieraasta kulttuurista.
• Lasten kautta saa yleensä ystäviä.
• Ole aktiivinen, kutsu kotiisi. Luo verkostoja.
• Älä vaadi itseltäsi liikaa. ”Se on vaan elämää, ei sen enempää”.
• Kodinhoito on työtä.
• Muista harrastaa mieluisia omia asioita. Pidä vaikka blogia.
• Muista suomalaiset ja ruoat ja perinteet.
• Suomalainen kulttuuri on yleensä työkeskeinen, mutta identiteetti koostuu niin paljosta muustakin.
• Ota selvää Suomi-kouluista, lue paljon lapsille.
• Lasten teini-ikä voi olla haastava.

www.ulkosuomalainen.com

Laura