Kun isä muutti pois – Miten kertoa lapsille avioerosta?
“Isä, muutitko sä pois, kun mä olen niin hankala?”, kysyy pieni Linda ja hieroo pyöreää poskeaan isänsä poskea vasten. Miten kertoa lapsille siitä, että äiti tai isä muutti pysyvästi pois?
Onko vaikeneminen kultaa?
”Aluksi ajattelimme, ettemme kerro lapsille erostamme ollenkaan. Yritimme viimeiseen asti, mutta sitten kaikki romahti”, kertoo 4-ja 8-vuotiaiden lasten äiti Katri, 32. ”Halusimme suojella lapsia mahdollisimman kauan”, hän sanoo. Lapset huomasivat kireän ilmapiirin. Nuorempi lapsista oireili päivähoidossa, hän alkoi leikkiä väkivaltaisia leikkejä ja isompi meni kuoreensa.
Katri antoi lapsilleen väriliidut ja istutti nämä keittiönpöydän ääreen. ”Piirsimme yhdessä. Kerroin lapsilleni, että isä muuttaa pois kotoa ja tämä on helpompaa kaikille. Toinen lapsista kysyi, että loppuuko nyt huuto ja muuttaako isän tyttöystävä meille? Olin aika sanaton. Vakuutin, että isä pitää lapsista yhtä paljon kuin ennenkin, mutta äidin ja isän on vain vaikeaa elää yhdessä. Lapset suhtautuivat aivan asiallisesti. Olin itse 1970-luvun avioerolapsi ja tunsin epäonnistuneeni.”
Pienten lasten äiti Jonna, 38, salaili pitkään avioeroaan vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan. ”Meillä oli vieraita ja kielellisesti lahjakas nuorimmainen Sofia alkoi laulaa: Minun isäni ei asu kotona, Minun isäni on yksinkertaisesti häipynyt. Isä ei asu kotona, hän lähti toisen naisen matkaan, lalaa-laa.” Jonna ihmetteli ja yritteli hyssytellä, mutta lapsen ääni kaikui kiusallisen kirkkaana. ”Ymmärsin, että Sofia tajusi enemmän kuin osasin kuvitellakaan”, hän sanoo. ”En ollut ikinä kertonut Sofialle mitään, mutta hän oli tehnyt itse omat johtopäätöksensä. Olin puhunut asiasta vain ystävättärelleni”, Jonna sanoo.
Lapset aistivat ilmapiirin
”Lapset ovat herkkiä tunteille ja ilmapiirille.He yksinkertaisesti vaistoavat asiat”, perheneuvolassa työskentelevä Irene kertoo. ”Parasta on kertoa avioerosta heti, suojelu ei auta. Pahinta on, jos lapsi jää yksin pelkoineen ja kuvitelmineen”, hän sanoo.
Maailmassa, jossa yhä useampi avioliitto päättyy eroon, erosta kertomisen luulisi olevan kohtuullisen kivutonta. Näin ei kuitenkaan ole. ”Lapsille kannattaa järjestää rauhallinen tilanne, jossa kertominen tehdään helpoksi. Parasta on, että molemmat vanhemmat ovat läsnä”, Irene sanoo. ”Useilla on ystäviä, joiden vanhemmat ovat eronneet”, Irene toteaa. ”Lapsille kannattaa kertoa vain perusasiat lasten kehityskaarta kuunnellen. Ei eron taustaa eikä sotkuista parisuhdehistoriaa, vaikka siitä kyseltäisiinkin”, Irene sanoo. ”Avioliitto ei ole mikään suoritus, eikä kannata pysyä yhdessä ainoastaan lasten takia. Lapset ovat herkkiä ymmärtämään asioita”, hän sanoo.
Lasten tilanteesta kannattaa kertoa ympärillä oleville aikuisille ja kasvattajille. Tällöin he ovat tietoisia, jos lasten käyttäytymisessä ilmenee muutoksia. ”Itse olin aivan rikki, mutta onneksi tarhassa oli luettu kirjaa avioerosta. Lapset olivat miettineet asiaa”, Jonna sanoo. ”Sain kirjastonhoitajaystävältäni listan kirjoista, joissa käsiteltiin avioeroa. En muista, minne sen laitoin. Halusin kaiketi unohtaa”, Jonna kertoo. Sittemmin lista kaivettiin esiin ja lapsille luettiin monta kertaa eläinperheestä, joka ei asunut yhdessä. ”Se on silti aivan oikea perhe”, Jonna sanoo Sofian toistelleen.
Teistä välitetään
Avioero vaatii aikuismaista suhtautumista asioihin, mutta entä jos ei jaksa? ”Eron jälkeen olin rikki, tuskin jaksoin peseytyä. Tunsin itsekin olevani pieni kapalovauva ja kaikki mitä halusin oli nukkua. Samaan aikaan uhmaikäinen vaati huomiota osakseen”, Jonna muistelee.
”Toki syyllistäminen ei auta, mutta tulin erehdyksissä haukkuneeksi miestäni, tämän sukua ja kasvatusta”, Jonna sanoo. ”Varoin kuitenkin visusti pelaamasta lapsia omalle puolelleni, sillä tiesin, että vikaa oli myös minussa”, hän sanoo. ”Luen aina lehdistä onnellisista lopuista ja avioeroista, jotka päättyvät sopuisasti. Minä en osannut erota sopuisasti, olla hallittu ja positiivinen. Kaikki neuvottelut päättyivät kiljumiseen ja huutamiseen”, hän sanoo.
Aikaa myöten tilanne entisen puolison kanssa rauhoittui. ”Kerromme molemmat lapsillemme koko ajan miten paljon välitämme heistä, vaikka isä ei enää asu kotona.”
Miten kertoa lapsille avioerosta:
– Parasta on, että molemmat vanhemmat ovat läsnä asiasta kerrotaan. Tilanteen tulee olla rauhallinen.
– Lapsen maailma voi järkkyä pienemmästäkin. Tärkeintä on, että lapsen elämässä on rutiineja ja pysyvyyttä, esimerkiksi iltasatu ja piirretyt.
– Lapsi voi käsitellä asioita piirtämällä tai vaikka laulamalla. Kuvakirjat ja kirjallisuus auttavat.
– Älä syyllistä toista vanhempaa.
– Älä etsi lapsestasi kuuntelijaa tai olkapäätä. Jotkut lapset ottavat herkästi huolehtijan roolin.
– Käänny tarvittaessa ystävien ja ammattiauttajien tai aatteellisten järjestöjen puoleen.
– Kerro lapsen tilanteesta ympärillä oleville aikuisille.
– Kerro lapsille, että välität heistä. Lapset eivät ole syyllisiä avioeroon, vaikka he syyllistävät helposti itseään. Korosta, ettei lapsi ole millään tavalla syyllinen eroon.
– Muista, ettet ole sankariäiti tai sankari- isä. Sinun ei tarvitse jaksaa kaikkea. Pyydä tarvittaessa apua.
– Lapsi voi oireilla eri tavoin, tulla levottomaksi, itkuiseksi tai ärtyä. Tarvittaessa käänny ammattiauttajan puoleen.
– Lasten takia ei kannata sinnitellä huonossa avioliitossa.
– Kerro lapsille vain perusseikat. Koko historiaa ei tarvitse tietää.
– Anna lapsille aikaa sopeutua muutokseen.
– Avioerosta kertominen on tärkeää, sillä lapset kuvittelevat herkästi kaikenlaista ja pelkäävät asioita.
Mannerheimin lastensuojeluliitto www.mll.fi
Kirjallisuutta:
Eyen, Cécile: Pikkusuden kaksi kotia (2005)
Kaskinen, Anna-Mari: Koti kahdessa sydämessä (2005)
Weninger, Brigitte: Nähdään taas, isä! (1995)
Laura
Kommentit
meillä ero on ollut jo voimassa juhannuksesta asti, tunsin että tässä liitosta en saa mitään irti, avokki oli kuin täydellinen ” pohjalaisen” peri kuva.. ei puhu ei pussaa jne, toki otan täyden vastuun itsestänikin, ei kai riitaa käydä yksin.. poika 2v, reagoi riitoihimme kiljumalla, koska pojalla ei ole vielä sanoja. liittoa ei voi jatkaa lapsen takii, se on ihan väärä’ linja. ja minulla on ollut lähes 15 vuoden avioliittokin takana, jota miehelläni ei ollut ns,elämänkokemusta” on niin paljon asioita mitä en voi ”sulattaa” ex avokkini, lupaa, mutta ei pidä ikinä mistään kiinni, niimpä’ niin ei ketään voi muuttaa..
Kommentit
Ennenkuin erosimme mieheni kanssa, kotona oli aina kireä ilmapiiri, oma olo oli kurja koko ajan ja lapsi oireili tarhassa häiriköimällä muiden leikkejä ja löi ruokailutilanteet läskiksi. Kun sitten eropäätös saatiin viimein tehtyä ja muutimme erilleen, tilanne tarhassakin alkoi parantua. Hoitajilta alkoi tulla positiivista palautetta siitä miten lapsen käytös on parantunut ja kyllä sen huomasi kotonakin. Lapsi oli selkeästi helpottunut ja rauhallisempi. Lapselle tehtiin selväksi, että molemmat vanhemmat välittävät hänestä ja pitävät hänestä huolta vaikka ei yhdessä pystytä asumaankaan. Sinnittelimme pitkään naimisissa muka lapsen takia, mutta nimenomaan lapsen takia oli oikein erota.
Koen, että lasten takia on pysyttävä yhdessä! Tunteita ei ole juurikaan puolisoa kohtaan. Riitaa ei juuri ole, mutta muuten elämä on puuduttavaa. Mutta lapset, varsinkin nuorempi (14 v.), on antanut ymmärtää, että mikäli eroamme hän laittaa koulun ”läskiksi” ja alkaa liikkumaan kaupungilla epämääräisissä porukoissa. Eli en missään tapauksessa halua, että tuon ikäinen pilaa tahallaan elämänsä kostaakseeen meille. Ja uskon että hän myös tuon uhkauksensa pystyy helposti toteuttamaan. Koulu ei tänä päivänäkään mikään loistosuoritus ole. Toisaalta on tuskaa odottaa, että lapset tulevat aikuisikään ja ovat ns. omillaan, jolloin ero olisi helpompaa heidän kannaltaan. – Ja minä jo liian vanha aloittamaan uuden elämän.
Tilanne on vähintäänkin yhtä raskas ja hankala olipa kyseessä isän, äidin ja myös eritoten lasten kannalta jotka eivät kykene käsittelemään aikuisten välisiä ristiriitoja ja siitä syntyvää turvattomuutta. Ihanteellista olisi jos vanhemmat pystyisivät katsomaan ja arvioimaan kokonaistilanteen yhdessä missä mennään ja minne ollaan mahdollisesti menossa ja sen jälkeen ottamaan keskusteluun mukaan lapsen ilman lisä konflikteja. Näin myös lapselle jäisi aikaa valmistautua tulevaan ja hänelle tärkeään surutyöhön johon joka tapauksessa liittyy paljon ahdistavaa ja turvattomuutta.
Tärkeää on myös se että lapsella on edelleen huolehtivat ja häntä rakastavat vanhemmat!
Kun vanhempani erosivat olin 6v. ja pikku veljeni 4v. muistan kuinka ensin et nyt isi on poissa viikon ja tulee takaisin se viikkon venyi melkein puoleksi vuodeksi ja koko aikana en nähnyt isääni kertaakaan sitten kusuin äidiltäni että ”miksi se ei jo tuu takasin?” ja äitini selitti minulle kaiken laista rakkaudesta ja siitten sain soitta isille ja sekin kertoi kaikkea sellaista mitä 6v. tyttö voi ymmärtää sen jälkeen aloin käymään isäni luona säännöllisesti ja totuin tunteeseen että vanhempani eivät asu yhdessä vasta koulussa aloin seuraavan kerran miettiä miksi vanhemmat ei asu yhdessä ja aloin kyselemään äidiltäni mutta hän vastaili erittäin niukasti kysymyksiini samoin isä sitten luokalleni tuli tyttö jonka vanhemmat olivat eronneet meistä tuli pian tosi hyvät kaverit ja keskustelimma vanhemmistamme nyt olen 14v. ja juttelen kaverini kanssa edelleenkin olemme alkaneet ymmärtää hiukan enemmän vanhempiamme ja asiasta on nykyään helppo puhua myös hiukan tuntemattomammille.
Isällä ja äidillä on ollut niin sanotusti ”oma elämä”. Tämä ei ole antanut kovin ruusuista kuvaa avioliitosta. Ero olisi ollut parempi vaihtoehto, ehkä. Isä jätti meille rahaa lähtiessään pois, keittiönpöydällä oli aina seteleitä. Paikkasi huonoa omaatuntoa, ehkä? Otin sen jotenkin annettuna ”aha, tälläistä tapahtuu”, eikä jäänyt suurempia traumoja. Nykyään aikuisten asiat eivät kuulu minulle, sinnitelkööt yhdessä jos on tarpeen.
meillä ero on ollut jo voimassa juhannuksesta asti, tunsin että tässä liitosta en saa mitään irti, avokki oli kuin täydellinen ” pohjalaisen” peri kuva.. ei puhu ei pussaa jne, toki otan täyden vastuun itsestänikin, ei kai riitaa käydä yksin.. poika 2v, reagoi riitoihimme kiljumalla, koska pojalla ei ole vielä sanoja. liittoa ei voi jatkaa lapsen takii, se on ihan väärä’ linja. ja minulla on ollut lähes 15 vuoden avioliittokin takana, jota miehelläni ei ollut ns,elämänkokemusta” on niin paljon asioita mitä en voi ”sulattaa” ex avokkini, lupaa, mutta ei pidä ikinä mistään kiinni, niimpä’ niin ei ketään voi muuttaa..
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous