Kun sitoutumiskammo riivaa

Monen nuorenparin rakastumisen onnea kestää kahdesta kuukaudesta tuhanteen päivään.

Nuorten aikuisten sukupolvi tunnetaan siitä, että elämä kulkee pätkissä – oli kyse sitten töistä tai ihmissuhteista. Niin työpaikat, kännykkäliittymät, harrastukset, kotiosoitteet kuin seurustelukumppanit vaihtuvat nopeassa tahdissa.

Tätä mieltä on ainakin psykoterapeutti Ritva Salminen. Salmisen mukaan seurustelusuhteiden aikajänne on muuttunut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Vakinaiseen parisuhteeseen sitoudutaan vasta kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla.

Seurustelua unelmien kanssa

Monet saattavat kuitenkin mennä paukauttaa naimisiin hyvinkin nuorena, parin kuukauden seurustelun jälkeen. Ihastuneena asiat tuppaavat näyttämään aivan erilaisilta, ja sanotaanhan niinkin, että rakastumisen tunne on kemiallisesti normaalista olotilasta poikkeava. ”Sitä olotilaa seurustelulta usein haetaankin”, Salminen toteaa. Hänen mukaansa on kuitenkin tutkittu, että monen nuorenparin rakastumisen onnea kestää vain kahdesta kuukaudesta tuhanteen päivään.

”Silloin on kyse enemmänkin siitä, että unelmat seurustelevat keskenään, eivät
realistiset asiat ja todelliset ihmiset. Sitoutumisenpelko ei estä rakastumista. Ensihuuman jälkeen tulee todellisen sitoutumisen vaihe. Tähän kohtaan monet suhteet kariutuvatkin, toiseen tutustuminen sellaisena kuin hän on, ei houkuttelekaan.”

Joskus unelmansa kanssa seurustelua jatketaan aina alttarille asti. Monesti vasta häiden ollessa ovella huomataan, ettei kumppani vastannutkaan unelmakuvaa. Siinä vaiheessa monella on menokenkä taas päällä. ”Yleistä on, että nuorelle hääparille on epäselvää mihin ja kehen on sitoutumassa. Sitoudutaan vain itse häätapahtumaan; naiset sitoutuvat unelmaansa ja miehet äitinsä tahtoon”, Salminen toteaa.

Tahdon voimalla

Salmisen seksuaaliterapiaan tulee monesti pareja, jotka puivatkin parisuhdeasioitaan kumppaninsa sijaan oman vanhempansa kanssa. ”Silloin lapsuuden kodista irtautumista ei ole tapahtunut. Nuoret eivät usein kerta kaikkiaan näe kenen kanssa ovat kimpassa. Jotakin on jäänyt kesken kun ei uskalla liittyä puolisoonsa”, Salminen sanoo.

Mistä loputon parisuhteeseen sitoutumisen välttely sitten oikein johtuu? Salmisen mukaan useimmille on vaikeinta sitoutuminen perheeseen ja lapsiin, myöhemmin tilanne saattaa kuitenkin helpottaa. ”Kolmekymppisenä tuntee jo itsensä, silloin sitoutumisestaan on varma. Riski toki on, ettei lapsia ehkä enää saakaan 35 – 40 vuoden iässä”.

Entäpä parisuhdekammoiset, jotka eivät edes halua seurustella? Salmisen mielestä parisuhteeseen sitoutuminen on pitkälti arvokysymys. ”Jos ihmisen arvot ovat epäselvät, on vaikea kiinnittyä mihinkään”.

Salminen on tavannut työssään noin 6000 paria, ja hän on pahoillaan irrallisuuden lisääntymisestä. ”Irrallisuutta on paljon, ja siitä seuraa usein masennusta.” Masennusta ilmenee erityisesti ’kilteillä tytöillä ja pojilla’. ”Jos on vaikeuksia ilmaista omia tarpeitaan, halujaan ja toiveitaan, on myös vaikeaa löytää omaa aikuista haluaan, kun on kyse sitoutumisesta.”

Onnistuneen parisuhteen edellytys on tahto. ”Terve halu, tahto ja uskallus rakentaa omaa elämäänsä mahdollistavat myös onnellisen parisuhteen”, Salminen sanoo. ”Toiseen tutustutaan nimenomaan tahtotilassa, jossa on kyse todellisesta rakkaudesta, toisen kunnioittamisesta, ei enää rakastumisesta. Mikäli suhde sitten ensihuuman jälkeen jatkuu, tulee aina uudestaan sellaisia kohtia, joissa sitoutumista harkitaan yhä uudelleen. Parisuhdetta voi verrata yhteiskuntaan, ei sekään toimisi, jos siinä oltaisiin jatkuvasti rakastuneessa olotilassa.”

Teksti: Milla Mäkynen / A4 Media Oy (10.3.2005)