Ihmissuhteet

Kun sukulaiset ärsyttävät – näin tulet toimeen hankalan sukulaisen kanssa rikkomatta välejä

Ystävät, kumppanit ja työkaverit voi valita, mutta sukulaisista ei pääse eroon, vaikka mieli tekisi. Hankalienkin sukulaisten kanssa on kuitenkin mahdollista tulla toimeen, mutta miten?

Teksti:
Anna Nummisto
Kuvat:
Istock

Niskakarvat pystyyn nostattavaa tätiä, setää, mummoa tai serkkua kannattaa opetella sietämään, edes jotenkin, yleisen sovun takia.

Ystävät, kumppanit ja työkaverit voi valita, mutta sukulaisista ei pääse eroon, vaikka mieli tekisi. Hankalienkin sukulaisten kanssa on kuitenkin mahdollista tulla toimeen, mutta miten?

Lähes jokaiselta löytyy lähipiiristä ainakin yksi sukulainen, jonka kanssa ajatusmaailmat eivät kohtaa. Vaikka joskus tekisi mieli jopa katkaista kokonaan välit ärsyttävän sukulaisen kanssa, niin radikaali teko saattaisi todellisuudessa aiheuttaa eniten pahaa mieltä niille sukulaisille, joista oikeasti välität.

Niinpä niskakarvat pystyyn nostattavaa tätiä, setää, mummoa tai serkkua kannattaa opetella sietämään, edes jotenkin, yleisen sovun takia. Listasimme strategiat, joiden avulla selviydyt seuraavasta sukutapaamisesta kunnialla:

1. Älä kuvittele, että voit muuttaa hankalaa ihmistä

Jos kemianne eivät kohtaa, ettekä voi sietää toisianne, on turha toivoa, että saisit painostamalla, mielistelemällä tai järkeilemällä hankalan tyypin pitämään sinusta. Niin ei tule käymään ja todennäköisesti välinne muuttuvat vain sitä kummallisemmiksi, mitä enemmän yrität hämmentää soppaa.

Yritä siis hyväksyä, ettei teistä koskaan tule parhaita kavereita.

2. Pysy rauhallisena ja asiallisena

Pahimmassa tapauksessa lähipiiristäsi löytyy ihminen, joka on ottanut hermorakenteesi testaamisen sydämen asiakseen. Tällainen tyyppi hyökkää kimppuusi heti, kun astut samaan tilaan, ja tekee kaikkensa saadakseen sinut provosoitumaan. Verenpaineesi alkaa tavallisesti nousta jo kun tiedät, että tulette tapaamaan.

Suorien sanojen sanominen tai välitön paikalta poistuminen voi tuntua tässä tapauksessa houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta yritä hillitä itsesi. Räjähtävä reaktio on juuri sitä, minkä tämä ihminen haluaakin sinussa herättää. Välttele konfliktia hammasta purren, sillä viilipyttymäinen olemuksesi latistaa räyhähengen raivon kaikista tehokkaimmin.

Pysy rauhallisena ja määrätietoisena. Vastaa kysymyksiin lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kohteliaasti. Älä anna sukulaiselle tilaisuutta päästä ihosi alle. Mikäli tämä taktiikka ei kaikesta huolimatta toimi, poistu tyylikkäästi toiseen huoneeseen vetämään hetkeksi henkeä.

3. Anna hankalankin sukulaisen ilmaista itseään

Tiedät jo etukäteen mitä on luvassa: jatkuvaa jankutusta perhetilanteestasi, kesämökin käyttövuoroista tai mummon perinnönjaosta. Kun tutun sukulaisen tuttuakin tutumpi levy alkaa pyöriä, sinun tekisi ehkä mieli tukkia tyypin vuodatus välittömästi.

Yleisen sovun ja hyvien käytöstapojen nimissä on kuitenkin järkevämpää antaa toisen ilmaista mielipiteensä. Joskus keskustelu saattaa jopa ehkäistä ilmiriidan. Niele siis kärkkäät kommenttisi ja anna ärsyttävän sukulaisen kertoa jälleen kerran huolensa. Ehkäpä se, että sukulainen saa kerrankin purkaa tuntemuksiaan oikein kunnolla, muuttaa hänen mielipiteensä myös sinusta.

4. Kierrä tulenarat keskustelunaiheet kaukaa

Älä herätä nukkuvaa karhua. Jos tiedät sukulaisen kiihtyvän nollasta sataan tietystä keskustelunaiheesta, välttele sitä viimeiseen asti. Ei ole järkeä lietsoa ehdoin tahdoin riitaa ja pahoittaa mahdollisesti kaikkien muidenkin läsnäolevien läheistesi mieltä. Esimerkiksi lasten edessä on parempi pitää oma kieli kurissa ja vältellä hankalia tilanteita, vaikka pinnan alla kiehuisikin.

Voi olla hyvä idea miettiä valmiiksi muutama lause, joilla saat muutettua ikäväksi käyvän keskustelun suunnan tarvittaessa.

5. Suhtaudu kritiikkiin neutraalisti

Olet kuullut jo sata kertaa, että sisustusmakusi ei miellytä äitiäsi. Hän ei voi ymmärtää, miksi et halua asua samanlaisessa huushollissa kuin hän itse. Sama vääntö nousee esille joka kerta, kun äitisi vierailee luonasi. Kuluttavaa.

Jankkaaminen sohvapöydistä ja huonekasveista loppuisi, jos et enää kutsuisi äitiäsi kylään – mutta olisiko se kuitenkaan paras ratkaisu? Aikuisempi tapa käsitellä huonoa käytöstä on miettiä, mistä se kumpuaa. Äitisi tuskin on pettynyt sinuun ihmisenä, mutta ehkä hän on yksinäinen ja purkaa pahaa oloaan marisemalla, kun vihdoinkin näkee sinua. Ymmärtämällä hankalien ihmisten käytösten perimmäisiä syitä, oikkujen sietäminen muuttuu helpommaksi.

6. Aseta rajat

Itsekunnioituksesi ja mielenterveytesi takia et voi taipua ja myötäillä loputtomiin.

On eri asia nousta pikkumaisesti käyttäytyvän sukulaisen yläpuolelle ja olla provosoitumatta kuin antaa hänen kävellä ylitsesi mielipiteineen. Tiettyyn pisteeseen asti joustaminen on suurisieluisuutta, mutta jos tietyn ihmisen kanssa tekemisissä oleminen aiheuttaa sinulle niin paljon pahaa oloa, että se vahingoittaa sinua itseäsi, anna hänen mennä.

Jos kuitenkin mielelläsi osallistut esimerkiksi sukujuhliin, joissa tiedät törmääväsi hankalia tilanteita aiheuttavaan sukulaiseen, pidä itsesi kiireisenä ja pois hänen tulilinjaltaan. Yksin toimettomana hengailu on kuin kutsu hyökätä kimppuusi, joten pysy muiden ihmisten seurassa.

Vältä myös liikaa alkoholia, sillä se saa usein kielenkannat löystymään. Et varmastikaan halua pahentaa tilannetta päästelemällä sammakoita suustasi.

Lähteet: Psychology Today, Huffington Post

Lue myös:

Suomalaiset paljastavat, mitä he todella ajattelevat suvustaan – lue kiinnostavat ajatukset

Sukujuhlat helvetistä – Sinkku, näin torppaat nolot utelut

Eikö kumppanisi suostu osallistumaan sukujuhliin? Asiantuntija vinkkaa, miten toimia

X