Ihmiset ja suhteet

Lapsen mielikuvitusystävä

Teksti: Anna.fi

Pikkuisella Lotalla oli päässään mielikuvituskaupunki. Eevan ystävä oli näkymätön Pikkuveli, jonka kanssa hän leikki tuntikausia. Pikkuveli oli välillä nukke, välillä näkymätön. Mielikuvitusystävä kuuluu 4-5-vuotiaan lapsen kehityskaareen. Se ei kieli yksinäisyydestä, vaan on osa lapsen kielellistä ja sosiaalista kehitystä.

Lapsen mielikuvitusystävä

Durkhamin yliopistossa Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan mielikuvitusystävä auttaa lapsia kokemaan empatiaa, kasvattaa luovuuteen ja koulii sosiaalista lahjakkuutta. Oregonin yliopistossa taas havainnoitiin, että mielikuvitusystävä oli luultua yleisempi, yli puoletseitsenvuotiaista omasi mielikuvitusystävän.

Maailman paras Kassinen

Maailman kuuluisin mielikuvitusystävä lienee Astrid Lindgrenin luoma Katto- Kassinen. Sopivan paksu ja kaunis mies sopivassa iässä. Kassinen on mustasukkainen huomiosta Pikkuveljen koiralle. Hän syö lihapullia ja uhmaa tiuskeaa Kotilohikäärmettä. Mikko Mallikkaalla on ystävä, Mulperi, joka tulee silloin kuin Mikko Mallikas haluaa. Isänsä kanssa elävän Mikon perheenjäsenet suutahtavat välillä Mikon mielikuvitusystävään. Hänelle ei kateta lautasta. Mulperi on vahva, eikä pelkää mitään.

Lapsi hahmottaa maailmaansa kielellisesti ja leikkien. Neli- viisivuotiaan elämään kuuluvat olennaisena erilaiset leikkiystävät. Näkymätön ystävä ei kieli lapsen yksinäisyydestä, vaan kuuluu lapsen kehityskaareen. Jos lapsen mielikuvitusystävät eivät häviä noin kymmenenteen ikävuoteen mennessä, on syytä huolestua. Tai jos aikuinen ihminen kuulee ääniä, joita ei ole.

Näkymättömät ystävät ovat myös keino, jolla lapsi kokeilee moraalin, oikean ja väärän rajoja. ”Näin ei saa tehdä”, opasti Sanna,4, mielikuvitusystäväänsä Ossi Kervistä. Myös Katto-Kassinen on varsin kuriton, hän syö korvapuusteja ja rikkoo Pikkuveljen hienon höyryjunan. Mikko Mallikkaan mielikuvitusystävä on myös aivan mahdoton. Hän pukee väärässä järjestyksessä päälleen ja kiusaa tyttöjä tarhassa.

Oregonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsen mielikuvitusystävä ei aina toimi niin kuin on sovittu. Ystävä ei mene pois silloin kuin lapsi haluaa, eikä käyttäydy kuten pitäisi. Ystävä koettelee siis rajoja, ja tätä pidetään osoituksena siitä, että mielikuvitusta ei aina hallita.

Näkymätön ystävä ja jugurttia hiuksissa

Sannan vanhemmat kertovat hänen opastaneen näkymätöntä ystäväänsä. ”Hän siis opetti tälle sosiaalisia sääntöjä”, kertoo Sannan isä. Lapsi kertoi ystävänsä laittavan jugurttia hänen hiuksiinsa ja osaavan lukea. Mielikuvitusystävä voi olla useimmiten ilkeä, kun sen pitäisi olla kiltti. ”Jonas on aina kiltti, mutta Krister ei”, sanoi pieni Jonas näkymättömästä ystävästään, joka kävi muksimassa pikkusiskoa.

Ystävä voi olla lapsen ikäinen tai huomattavasti vanhempi. Eräällä lapsella oli lumilautaileva ystävä, joka pomppasi hänen taskustaan ylös ja teki temppuja, kun lapsella oli tylsää. Esikouluikäisellä näkymätön ystävä personoituu johonkin nukkeen tai leluun. Se voi olla norsu, tiikeri tai pingviini tahi nukke. Vähän vanhemman lapsen ystävä on näkymätön.

Oregonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan useilla science- fiction kirjailijoilla ja kirjailijoilla ylipäätään oli lapsena mielikuvitusystävä. Tätä pidetään osoituksena siitä, että mielikuvitusystävä kasvatti kertomuksen taitoa. Mielikuvitusystävä oli sanallisesti luotu kertomus, jonka lapsi itselleen kuvitteellisesti sepitti.

Oregonin yliopiston tutkijoiden mukaan ei ole ollenkaan tavatonta, että mielikuvitusystävä ilmestyy, kun lapsi on 11- vuotias. Tutkijat ovat pohtineet, että mielikuvitusystävä saa vaikeat kehitysvaiheet, kuten koulunkäynnin tuntumaan helpommilta. Jossain vaiheessa mielikuvitusystävä häviää. ”Pitkään on ollut käsitys, että mielikuvitusystävä olisi haitallinen. Sitä se ei ole”, sanovat Oregonin ja Washingtonin yliopiston tutkijat.

Näkymätön ystävä yhdistää erilaisia lapsia, joiden persoonan piirteet ovat varsin erityyppisiä. On ulospäin suuntautuneita ja arkoja lapsia. Myös näkymättömien ystävien persoonallisuudet vaihtelevat. ”Hän ei ole aina niin kiltti minulle”, huokasi eräs tyttö. Tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa näkymättömistä ystävistä mullistavat perinteistä kehityspsykologiaa.

Lähteet:
Schwarz, Joel : Two-thirds of school-age children have on imaginary companion by age 7. University of Washington

Mielikuvitusystävät kirjallisuudessa:
Jaakko &Tiipatta Satu Reinikainen, Kustannus- Mäkelä
Mikko Mallikas & Mulperi Gunilla Bergström, Tammi
Peter-Pan, Katto-Kassinen

Teksti: Laura

X