Lapsen syntymä rasittaa parisuhdetta
Kaksi lasta on edelleen varsin vahvasti kannatettu suomalaisen perheen lapsiluku. Kuitenkin syntyvyys, vaikkakin se on kasvanut, on tällä hetkellä Suomessa 1,8 luokkaa. Miksi sitten ihanteet eivät kohtaa todellisuutta? Samalla kun mietitään Suomen syntyvyyttä, ollaan heräämässä myös uuteen ilmiöön, eli alle yksivuotiaiden lasten vanhempien erojen yleistymiseen.
Lapsi on riski avio-onnelle, vai onko kyse siitä, että ihmisten itsenäisyyden ja itsensä totuttamisen tarve on korostunut. ”Nuorelle vanhemmalle ero on valinta, joka ei ratkaisuhetkellä näytä mainittavasti huonontavan hänen elämäntilannettaan”, lataa Heli Vaaranen Väestöliiton perhetoimintojen johtaja. Itseään pitää siis päästä toteuttamaan, vaikka omien lasten kustannuksella.
Ero uutena mahdollisuutena
Perheneuvoloissa on havaittu alle yksivuotiaiden lasten vanhempien erojen yleistyminen. Usein puhutaan huolestuneena syntyvyyden laskusta, kun huomiota tulisi kiinnittää myös urbaaniin yhteiskuntamme, jossa ydinperheet ovat kohta harvinaisuus. Vaaranen kiinnitti huomiota tähän ilmiöön ja on tutkinut nuorten aikuisten parisuhteita.
”Yksilöiden valinnanvapaus on etusijalla, avioliitto ja vanhemmuus koetaan riskeiksi, joihin nuoret varautuvat. Koska perhe ja parisuhteen loppuminen ovat yhtä todennäköisiä tulevaisuuden vaihtoehtoja, nuori panostaa ensisijaisesti itseensä ja omaan, henkilökohtaiseen onnistumiseensa. Molemmat nuoret vanhemmat yrittävät viimeiseen asti välttää muutoksia, mutta lopulta toinen lähtee suhteesta. Nuorelle vanhemmalle ero on valinta, joka ei ratkaisuhetkellä näytä mainittavasti huonontavan hänen elämäntilannettaan”, Vaaranen arvioi.
”Kun yhden vanhemman tradition kaipuu törmää toisen vanhemman yksilölliseen valinnanhaluun, lopputuloksena on ero ennen kuin lapsi on oppinut sanomaan ”äiti” tai ”isä”. Elämän rajattomat mahdollisuudet ovat nuorten mielestä houkuttelevampia kuin perhe-elämä, jota he pitävät säännönmukaisena ja kahlitsevana.”
Vaarasen tutkimuksen mukaan se, että pari rakastuu, muuttaa yhteen, saa lapsia ja pysyy yhdessä, on yhä epätraditionaalisempaa. Seksikumppaneiden moninaisuus on kehittynyt normaaliksi ilmiöksi. ”Tämä vaikuttaa valmiuksiin, joita nuori kehittää itselleen tullakseen aikanaan vanhemmaksi. Vauva on lahjomaton uusi ihminen, joka saa nuorten vanhempien välisen etäisyyden vain korostumaan.”
Jatkuvaa elämän suorittamista
Olemattomien tulevaisuudennäkymien ja epäsovun keskellä pari luottaa siihen, että arkirutiinit pitävät heitä yhdessä, mutta juuri ne aiheuttavat eniten kiistoja. ”On ollut hämmästyttävää nähdä molempien kumppaneiden elämänlaadun vain heikenneen häiden jälkeen”, Vaaranen sanoo.
Osuutensa tähän on sillä, että nuorilla loppuvat voimat suorittaessaan vaativan työelämän ja vapaa-ajan ihanteita. ”Omaisuus on tärkeä houkutin parisuhdemarkkinoilla, ja siksi nuoret aikuiset investoivat uraansa jopa enemmän kuin parisuhteeseensa. Jokainen yhteiskunnan jäsen johtaa omaa onnistumisprojektiaan.”
Vaarasen mukaan parisuhteen kehittäminen muuttuu nuorilla vanhemmilla helposti työksi, josta ei saada nautintoa. ”Raskauden myötä naisen on helpompaa muuttua hitaasti äidiksi ja kodista huolehtijaksi, mutta poikamieselämään tottuneen miehen on vaikeaa löytää motivaatiota kodin hoitoon. Nainen väsyy ja katkeroituu tilanteesta, jonka kokee arvostuksen puutteeksi.” Tarkoista elämänsuunnitelmista ja kunnianhimoisista tavoitteista koetaan tyytyväisyyttä, mutta käykö lopuksi niin, että havahdutaan siihen, että jatkuva suorittaminen ei tuo mukanaan onnellisuutta.
Lastenhankinnan ihanteet vs. todellisuus
Väestöliiton perhebarometrissa vuodelta 2002 selvitettiin suomalaisten lastenhankinnan ihanteita ja todellisuutta. Tuloksena oli, että ihanteellisena lapsilukuna pidetään keskimäärin 2,4 lasta. Ihanteellinen lapsiluku on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin todellinen syntyvyys, joka vuonna 2008 oli 1,85. Korkeakoulututkinnon suorittaneista ja pääkaupunkiseudulla asuvissa vastaajissa oli barometrin tulosten mukaan enemmän korkeintaan yhtä lasta kannattavia kuin muissa. Tärkeimpänä syynä siihen, että nykyään monet hankkivat vain 1-2 lasta tai ei lapsia ollenkaan, pidettiin sitä että ihmisten itsenäisyyden ja itsensä totuttamisen tarve on korostunut. Tähän on siis tultu: pääkaupunkiseutulaiset korkeasti koulutetut haluavat vain elää itselleen ja kuitenkin utopistisesti ihanteena pidetään kahden lapsen hankintaa. Ihanteet ja todellisuus eivät siis vastaa toisiaan.
Barometrin mukaan ihanteellisena ikänä saada lapsi oli naisille keskimäärin 25,4 vuotta ja miehille 27,4 vuotta. Ensisynnyttäjät ovat nykyään kuitenkin keskimäärin 28 vuotta. 2000-luvulla ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut 0,6 vuodella. Tärkeimmät syyt lykätä lastenhankintaa oli halua suorittaa opinnot päätökseen ensin. Tutkija Pirjo Paajasen mukaan tulokset heijastelevat 2000-luvun ilmapiiriä. Velvoitteet sitovat ihmistä heikosti, elämä yksilöityy ja epävarmuus kasvaa. Tutkija Brita Hoem on tutkinut Ruotsissa laman vaikutusta hedelmällisyyteen. Tutkimuksessa ilmeni, että syntyvyys laski Ruotsissa noin kahdesta 1,5:een vuosien 1992-1997 taloudellisen laman aikaan. Tämä antaa vahvan viitteen siitä, että työttömyys ja yleinen taloudellinen tilanne vaikeuttavat elämän suunnittelua ja ihanteiden toteutumista. Toistaiseksi syntyvyys on ollut nousussa Suomessa, mutta nähtäväksi siis jää miten tämän hetkinen taloudellinen taantuma tulee siihen vaikuttamaan.
Pysytään yhdessä
Julkaisussa ”Pysytään yhdessä” Väestöliiton perheverkon työntekijät tarjoavat avaimia ja työkaluja parisuhteen ymmärtämiseen ja hoitoon. Kirjassa käsitellään paljon erityisesti pikkulapsivaiheen asettamia haasteita parisuhteelle ja tutkitaan keinoja, jotka voivat auttaa ratkaisemaan parisuhteeseen syntyviä ongelmia.
Vaikka lapsen syntymä voi tuoda mukanaan euforiaa, kuitenkin ensimmäinen vuosi jokaisen lapsen syntymän jälkeen asettaa parisuhteelle kovan haasteen. Kumppanit kaipaavat toisiltaan paljon ymmärrystä, mutta ovat välillä kykenemättömiä antamaan sitä itse. Uhkana on, että asioita jää selvittämättä ja puhumatta, ja moni jatkossa vastaan tuleva vaikeus juontaa juurensa juuri tästä ajanjaksosta. Asioista voidaan kantaa ikuista pyhää vihaa ja katkeruutta.
Lapset ovat kaikessa ihanuudessaan uhka ja rasite parisuhteelle. Pienten lasten vanhemmat ovat usein väsyneitä ja monille kehittyy nukahtamisvaikeuksia. Väsymys kiristää hermoja ja alentaa stressinsietokykyä. Usein pikkulapsivaiheessa aikuisten kahdenkeskinen huomaavaisuus jää vähemmälle. Jos toisen huomioimiseen tulee liian pitkä tauko, sitä voi olla vaikea aloittaa luontevasti uudelleen.
Lapsi syntyy, puoliso unohtuu
Kasvatustieteen tohtori Tuula Pukkala on tutkinut kestävän avioliiton syitä. Pukkalan mukaan vanhemmuuteen kasvaminen kestää lapsen syntymästä eteenpäin noin 2-3 vuotta. Tässä vaiheessa parisuhdekeskeisyys muuttuu perhekeskeisyydeksi. ”Vaihe aiheuttaa monille pareille epävarmuutta ja pelkoa. Vanhemmuuden roolin myötä on riskinä, että pari unohtaa puolison roolinsa. Pikkulapsivaihetta pidetään parisuhteen kannalta erityisen haastavana aikana.”
On tutkittu, että kumppaneiden toisiaan kohtaan osoittama ihailu, me-henki ja kiintymys ovat parisuhdetta suojelevia tekijöitä. Negatiivisuus ja arvostelu taas kuluttavat parisuhdetta, ja näitä piirteitä sisältävissä suhteissa vauvan syntymä koettiin avio-onnea vähentäväksi. ”Lapsen syntymän jälkeen kasvanut itsenäisyys ja vastuunkanto lähentävät puolisoita, mutta joiltakin tämä vastuunotto ja jakaminen eivät onnistu ja uusi elämänvaihe aiheuttaa aiempaa suurempaa stressiä ja ongelmia.”, Pukkala kirjoittaa kirjassaan ”Pitkän parisuhteen salaisuus”.
Lapsen syntymä tuo ongelmia parisuhteeseen
Useissa tutkimuksissa on todettu, että parisuhdetyytyväisyys laskee lasten syntymien myötä. Joukko amerikkalaisia tutkijoita julkaisi tänä vuonna tutkimuksensa ”Avio-onni laskee, kun vauva saapuu”. Tutkimuksessa vertailtiin keskenään lapsettomien pariskuntien ja parien, jotka saivat juuri lapsen, kokemaa tyytyväisyyttä avioliitossa. Tuloksena oli, että lapsen syntymällä on välitön negatiivinen vaikutus jopa onnelliseen avioliittoon. Lapsen syntymä kasvattaa sekä miehen että vaimon stressitasoa ja vähentää tyytyväisyyttä.
Tutkijoiden mukaan lapsen syntymä kasvattaa ongelmia ja johtaa huonoon konfliktinsietokykyyn. Myös varmuus parisuhteesta vähentyi äideillä heti lapsen syntymän jälkeen, kun taas isien omistautuneisuus parisuhteelle väheni merkittävästi. Noin 30 %:ssa suhteista äidit kokivat lapsen syntymän tuoneen enemmän ongelmia suhteeseen kuin isät. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska synnytys ja sen tuomat muutokset voivat olla erittäin rankkoja. Myös lapsettomien parien suhteissa havaittiin parisuhdetyytyväisyyden vähentyminen, mutta se tapahtui pidemmän ajan sisällä, kun taas lapsen saaneilla pareilla tyytyväisyys romahti äkisti lapsen syntymän jälkeen. Tutkijat huomauttavat myös, että lastensaanti kuitenkin kasvattaa perhe-onnea ja -tyytyväisyyttä.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että tyttölapsen saaneiden äitien tyytyväisyys väheni enemmän kuin poikalapsen synnyttäneiden. Tutkijat selittävät tätä sillä, että isien on helpompi luoda yhteys poikien kanssa kuin tyttöjen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että poikalapsen saaneet vanhemmat eroavat harvemmin ja ovat tyytyväisempiä avioliitossaan, kuin tyttölasten vanhemmat.
Naisten tuntemuksia parisuhteesta
”Joskus raskausaikana tuntui, että mies oli enemmän menossa kuin minä olisin halunnut. Kaksosraskaudessa tuntui, että mies ei tajunnut kuinka väsynyt olin alkuraskaudesta ja piti vain jaksaa tehdä työ ja kotihommat. Välillä olisin mieheltäni kaivannut enemmän helliä hetkiä ja läheisyyttä. Kumppani ei unohtunut vauvan syntymän jälkeen, vaan mies joutui alusta lähtien osallistumaan vauvan/vauvojen hoitoon. Olin itse hoitanut jo paljonkin pieniä vauvoja joten arjen opettelu ei siltä osin tuntunut vaikealta. Ja kunhan ei ota liikaa stressiä kotitöistä ja siitä miltä kotona näyttää, pärjää hyvin. Välillä kumppani oli ihana ja toimi oma- aloitteisesti, mutta toisaalta löytyy myös se toinen puolikin. Kun on esikoinen ja kaksi vauvaa, joutuvat molemmat vanhemmat kyllä tekemään. Silloin ei pysty luistamaan hommista.”
”Molempien raskauksien jälkeen olikohan viikko taukoa seksistä. Tietyllä tavalla seksi on samanlaista. Ei voi ihan milloin vaan harrastaa missä vaan, välillä voi. Joutuu välillä kuulostelemaan, jos lapset hereillä ettei tule paikalle. Tunteet eivät mielestäni muuttuneet. Välillä tuntuu että mies ei ole osannut luopua omista harrastuksistaan samalla tavalla kuin minä olen luopunut. Kyllä kiinnostusta kumppanille riittää vielä, ja koen että jos ei ole kiinnostunut kumppanista ja siitä mitä hän tekee, se ei ole yhteiseloa ollenkaan. Miehen tunteet eivät ole muuttuneet, mutta käytös on ollut välillä ikävää minua kohtaan. Hän saattaa hermostua pienistäkin asioista. On aikoja jolloin riidellään enemmän ja aikoja jolloin seesteisempää. Riidellään nykyään enemmän omasta ajasta ja kahdenkeskisestä tai perheen yhteisestä ajasta. Kun lapset kasvaa niin sitten myöhemmin on taas aikaa myös itselleen ja kumppanilleen. Välillä kaipaisi enemmän kahden keskistä aikaa, mutta vielä tulee aika jolloin toivoisi lasten olevan enemmän vanhempiensa kanssa. ”Lapset ovat vain lainassa meillä.” Heidi 33 v. (Kolme lasta)
”Mies ei muuttunut raskauden aikana. Oli ehkä ”palvelualttiimpi” ja hellempi. Eniten yllätti se, ettei kasvava vatsa vienyt miehen seksihaluja. Odotusaikana erityisesti fyysisen läheisyyden tarve kasvoi. Oli kiva vain unelmoida vieretysten. Synnytyksessä koin rakkautta, ja onnea siitä, että hän oli siinä. Välillä toki hän huvittikin minua… siihen saattoi tosin vaikuttaa ilokaasukin. Synnytyksen kokeminen yhdessä lähensi meitä todella paljon. Se on jotain mitä ei sanoin pysty kuvaamaan. Syntymän jälkeen kumppani oli aivan niin kuin ennenkin. Noin kuukauden ajan ei tehnyt mieli edes ajatella seksiä, että joskus joku vielä koskisi alakertaan. Jälkitarkastuksen jälkeen halut kuitenkin palasivat ja seksikin alkoi kiinnostaa. Rakastuin mieheen vielä kiihkeämmin lapsen tulon jälkeen.
Mielestäni asioita on oppinut priorisoimaan. On opittu nauttimaan hetkistä. Suurin opettelu on ollut siinä, ettei itseään voikaan aina laittaa etusijalle vaan ensin tulee lapsi. Äitinä minun on ollut vaikea opetella astumaan taakse ja antaa isän tehdä asiat omalla tavallaan. Suhde on tullut läheisemmäksi ja vakaammaksi ja on tullut sellainen varmuus toisesta. Niin ja seksi paljon parempaa!!! Riidat ovat muuttuneet. Asioista on helpompi keskustella. On opittu ottaman paremmin huomioon toistemme tarpeet.” Nina 28 v. (yhden lapsen äiti)
Teksti: Tarja Vilén
Kommentit
Suurin haaste lapsen syntymässä on juuri se luopuminen. Eli molemmat joutuvat luopumaan todella paljosta. Lähes koko sosiaalinen elämä, harrastukset ja muu ilonpito jää tauolle vuodeksi. Ja itse ainakin koin että vauva ei antanut minulle mitään ensimmäisen vuoden aikana. Se vaan vaati huomiota ja hoivaa. Vasta kun lapsi alkoi kommunikoimaan aloin saamaan lapsesta jotain itsellenikin. Nyt olen iloinen että kestin sen ensimmäisen piinavuoden, sillä elämä yhdessä mielettömän persoonan kanssa on mukavaa ja opettavaista. Toinen lapsi on nyt vauva vaiheessa ja odottelen innolla että hänkin kasvaa yli rasittavasta vauva vaiheesta, jotta saan oppia tuntemaan myös hänet.
Parisuhde oli/on aikaajoin kriisissä, mutta puhumalla ja timeouteilla niistä pääsee yli. Molemmat tarvitsevat omaa aikaa, ja yhteistä aikaa voi yrittää varastaa sieltä täältä kun on mahdollista, mutta ei tämä vielä pitkään aikaan palaa lapsettomana riekkumisen tasolle. Se nyt vaan on hyväksyttävä.
ISÄ, lapset 2kk ja 1v11kk
Kommentit
Itsellä on ruennut olemaan lähtö fiilikset aika korkealla, johtuen laheisyyden puutteesta ja naisen välinpitämättömyydestä minua kohtaan. Rakastan todella lastani ja tunne on molemmin puoleinen, koska lapsi itse haluaa todella paljon isänsä seuraa. Rakastan myös kihlattuani ,mutta synnytyksen jälkeen seksi ja kaikenlainen läheisyys on loppunut kuin seinään ja vittuilu kasvanut. Ei se paljon motivoi olla parisuhteessa jos itse ei saa siitä yhtään mitään ja kuitenkin maksaa käytännössä koko perheen elämisen. Lapsen kanssa voi olla eron jälkeenkin. Kuitenkin olen ollut yli puolet kuluvasta vuodesta vapaalla ja silloin olen hoitanut kaikki kotiyöt sekä lapsen sekä antanut kihlatulle ehkä hieronnan tai tehnyt ruuan. Ja kaikenlainen paskanjauhaminen että keskustelkaa on aivan turhaa koska toisella osapuolella ei siihen ole mitään haluja.
samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa,tosin sama asia naisen näkökulmasta…on todellakin rankkaa varsinkin kun romantiikka,läheisyys,ym ihanat asiat loppuvat ja vaan vittuillaan joka asiasta.Ymmärrän monia,ei tällaista kauaa jaksa…
Lapselle hoitaja ja pikapikaa pikku lomalle kahdestaan. Ja vielä niin, että sen loman ja lastenhoitoavun järjestää puolisoista se, joka on vähemmän lapsen kanssa tekemisissä – kotiäiti/-isä kokee näin olevansa arvostettu vanhempana ja kumppanina. V-ttuilu on väsymystä – tai vaihtoehtona on myös synnytyksen jälkeinen masennus. Myös miehillä.
Luuserit luovuttaa…. Suurin osa uusavuttomista ei kestä vastoinkäymisiä, ei ensimmäistäkään.
Onneksi lapsia ei ole pakko tehdä!! 🙂
Onhan se selvää, että vauvan tulo rasittaa parisuhdetta. Tuore äiti (enskertalainen tai uusija) on kiinni vauvassa yötä päivää, 24 h/vuorokaudessa. Ensikertalaiselle vaatimusten määrä tulee ehkä yllätyksenä, monikertaisella äidillä on vauvan lisäksi muita suita, jotka huutava äiti sitä – äiti tätä. Isäntä tahtoo jäädä viimeiselle sijalle, eikä äidillä tahdo rahkeet enää riittää. Itselläni on 3 lasta, murkkuikäinen, n. 10 vuotias hieman vammainen lapsi ja nyt vauva. Ensimmäisen kohdalla oli vaikeinta. Onneksi aika korjasi tilanteen ja läheisyys löytyi taas. Se vaati molemmilta osapuolilta halua antaa ja ottaa läheisyyttä.
Odottaessani tätä tuoreinta tapausta lääkäri kysyi, että ovatko kaikki lapset samalle isälle… Sekin kuvaa ydinperheiden harvinaistumista…
Lapsi on nykynaiselle kaikkein tärkein, mies tulee viimeisenä.
Voiko mainen ”rakastaa ” kahta lasta, isoa ja pientä.
Koettakaa nyt opettaa jo koulussa pojille , että nainen ”hylkää” aina miehensä kun ensimmäinen lapsi syntyy.
Olen kokenut kahden naisen kanssa saman, silti kestänyt. Miehen pitää kestää naisen ”heikompi” astius, tai ei ole mies eikä mikään.
Ai niin tuosta maksamisesta… Tietysti se joka käy työssä tuo kotiin sen lihavamman tilipussin, mutta minusta kuulostaa hieman epäreilulta puhua elättämisestä. Jos vauvaa imettää (tutkimusten mukaan paras vaihtoehto), niin on luonnollista, että äiti on kotona. Mutta kotona on tuhat ja yksi asiaa, joita pitää tehdä. Ja kotityökin on arvokasta, teki sitä kuka tahansa… Tosin siitä maksetaan tosi huonosti.
Mutta kommentoija nro 1, oletko miettinyt onko kihlatullasi synnytyksen jälkeinen masennus? Oliko hänellä turhan ruusuisia kuvia elämästä vauvan kanssa, jotka ovat romahtaneet vaatimusten edessä?
kiitos todella hyvästä artikkelista. itse olen miettinyt että haluaisin lapsen onneksi ei ole mihinkään kiirettä. olemme mieheni kanssa jo meinanneet erota mutta ei sittenkään. vauvoista ei ole paljoa kokemusta. onneksi tuo kirjoitus vähän valaisi asioita kuinka voi käydä
Lapsen ekan vuoden aikana eroaminen pitäisi olla kiellettyä. Niin paljon asiat paranee kun lapsi kasvaa, sen uskallan vaikka luvata (mikäli siis ei mitään maata kaatavaa ole huonosti) 🙂
Toinen juttu on, että sen verran pitäisi sitkeyttä löytyä, että vaikka menisi huonosti, niin ei muutaman kuukauden jälkeen pitäisi erota.
Kokemusta on, avioliitto 9 vuotta, kaksi lasta (10 ja 7). Edelleen sama mies.
Ehkä ensimmäisen lapsen kanssa elämisestä on molemmilla vanhemmilla tietynlaisia harhaanjohtavia unelmia.
Äiti on todellakin vuorokauden ympäri kiinni vastasyntyneessä vauvassa…itse tunsin olevani kävelevä maidontuotantolaitos, kun väsymys iski jossain vaiheessa. Äidin pitää osata ottaa aikaa itselleen, käydä ulkona edes puolen tunnin kävelyllä (joko vauvan kanssa tai ilman) ja nukkua väsymystään pois silloin kun vauvakin nukkuu. Ei ole ihme jos mies tuntee olonsa syrjäytetyksi.
Kyllä isäkin voi osallistua vauvan hoitoon (vaipan vaihto, röyhtäyttäminen, ulkoiluttaminen vaunuissa, syöttäminen pullosta jne.) kun vaan se tuore äiti antaa siihen mahdollisuuden.
Kyllä isäkin osaa lastaan hoitaa, vaikkei kaikkea tekisikään samalla tavalla kuin äiti!
Monella naisella on paikatkin kipeinä synnytyksen jälkeen niin, ettei ihan heti hotsita seksi. Suurimmaksi syyksi lukisin väsymyksen siihen, ettei jaksa seksiä.
Viisas mies silti hellii ja huomioi vaimoaan…ja nimenomaan niin, ettei siitä ”paista läpi” se, että nyt sitten palkaksi tästä kaikesta seksiä.
Hormoonitoiminta ymmärtääkseni herättää naisella halut ajan myötä…en tosin tiedä näistä e-pillereistä, kun tuntuu, että ne sekoittavat monen naisen seksihalut. Kaiketi ehkäisyä käytetään imetysaikanakin, vai onko se kumi otettava käyttöön aluksi. En tiedä, koska en ole pillereitä syönyt sen koomin, kun ekan muksun sain.
On olemassa naisia (uusavuttomia, pilalle kotona passattuja), jotka etsivät itselleen miehen, joka passaa kuin olisi isä eikä mies hänelle. Samaten on olemassa miehiä, joille vaimo on vain äidinkorvike, jonka huomiosta hän ei ole kykenevä kilpailemaan. Eli tuntee mustasukkaisuutta OMAA lastaan kohtaan kun vaimo ei jouda enää häntä paapomaan vauvan synnyttyä.
Se näissä nuorissa perheissä mättää, että MOLEMMAT vauvan vanhemmat eivät aina ole kypsiä vanhemmuuteen. Heidän aikuiseksi kasvunsa on vielä pahasti kesken. Siinä sitten se aikuisempi puolisko väsyy ja vittuuntuu ajan myötö kun tuntuu ettei mikään riitä. Tekisi vaikka kuinka toisen mieliksi, ei hellyyttä heru eikä kiitosta, vaan päinvastoin vaatimukset vain kasvavat koko ajan. Huhhuh.
Kyllä se niin vai on, että kun lörtsy lörähtää niin lerssi lerpahtaa.
Hyvä kommentti nro 11. .
Isäksi ja äidiksi tuleminen on suuri asia ja jokainen sitten reagoi tai hoitaa roolinsa tavallaan , toiset hyvin toiset vähän huonommin. Kaikki se taitaa yllättää tuo vanhemmuus , eikä siihen kai hirveästi tyhjentäviä kursseja voida käydä joilla kaikki mahdolliset tulevat ristiriidat ja ongelmat voitaisiin valmiiksi pohtia .
Yhteiskunta muuttuu ja me ihmiset sen myötä , itsekeskeisyys lisääntyy ja ihmiset eivät kai sitten enään koe tarvetta niin vahvasti sitoutua johonkin .
Sääli lapsia ): .
Eikös se lapsi ole se rakkauden hedelmä, yhteisen onnen täyttymys?
Vaikka äidillä alkuun aika meneekin totaalisesti vauvan kanssa, kyllä ajan myötä löytyy aikaa miehellekkin. Kyllä siinä väsy iskee kun ympäri vuorokauden lasta syöttää. Vaikka olisi kuinka onnellinen, voi ihmistä väsyttää, eikä sitä edes tiedosta itse aina.
Kysymys 13 numerolle: Kuinkas naisen sitten pitäisi se jälkeläisten ”tuottaminen” hoitaa, ettei lörtsy lörähtäisi ja tissit rupsahtaisi?
Se lienee ”hinta” siitä, että nainen synnyttää miehelleen perillisiä….fiksu mies kyllä sen ymmärtää ja synnytyksissä mukana olleet miehet osavat arvostaa naista eritavalla kuin nämä poloiset, joiden ajatusmaailma pyörii vain oman pikkupilin ympärillä. Sori, mutta tältä vähän tuntuu tuo kommentti.
Riittää kun kaksi AIKUISTA rakastaa toisiaan oikeasti.
Silloin on lapsella/lapsilla hyvä koti.
Ei anneta pikku vastoinkäymisten lannistaa.
Ei syytellä aina toista, kun itsellä on joskus kurja olo.
Isän tärkein tehtävä perheessä on rakastaa ja tukea äitiä. Mutta myös äidin on oltava vastuullinen aikuinen ja osoitettava kunnioitusta ja hellyyttä isälle.
Isäkin on vain ihminen ja tarvitsee hänkin tukea ja ymmärrystä.
Isä on se joka kertoo lapselleen, että sinä pärjäät ja äiti se, joka kertoo, että olet rakas.
Perhe-elämä ei ole helppoa aina, mutta on se antoisaa ja tapahtumarikasta.
Kun lapsi kasvaa, hänen kanssaan voi puuhailla kaikenlaista ja jutella. Vauva-aika on silläkin tavalla ”raskasta”, kun vauva ei osaa puhua ja varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa meinaa ottaa paniikit ihan mitättömistäkin syistä. Itse osasin nauttia toisen lapseni vauva-ajasta ihan eri rennosti kuin ensimmäisen kanssa. Molemmat yhtä ihania mussukoita, mutta se joutava hermoilu oli aika rankkaa välillä!
Ainoa järkevä ja rakentava kommentti ”Lapsen syntymä rasittaa parisuhdetta” artikkelissa oli:—-”Suurin opettelu on ollut siinä, ettei itseään voikaan aina laittaa etusijalle vaan ensin tulee lapsi. Äitinä minun on ollut vaikea opetella astumaan taakse ja antaa isän tehdä asiat omalla tavallaan. Suhde on tullut läheisemmäksi ja vakaammaksi ja on tullut sellainen varmuus toisesta. Niin ja seksi paljon parempaa!”Nina 28 v. (yhden lapsen äiti)—-Siinä vaiheessa, kun miehen tapa tehdä osuutensa kotona ei riitä ja mies huomaa olevansa yksi lapsi niiden pienten lisäksi, niin onko ihme, että hyväksyntää aletaan hakea muualta. Asia ei koskaan valjennut vaimolleni vaikka, kierrellen ja kaarrellen yritin sanoa: etten ole äitini ”rakastaja”(siis en halua naida..). Valitettavasti näin tuntuu olevan. Etenkin kun terveen perhe-elämän mallit haetaan Salkkareista ym. Mies 48 v (kolmen lapsen isä).
Meillä on viisi lasta nuorin 11kk ja vanhin 12 v. Parisuhde aina kärsii pari kolme ekaa kuukautta lapsen syntymän jälkeen mutta kyllä se siitä tasoittuu. Mä oon 47, vaimo 38. Molemmat ollaan akateemisia.
Iso perhe on rankka juttu mutta toisaalta äärimmäisen palkitseva kokemus.
On upeata nähdä omien lasten esiintyvän; tulee vähän samanlainen fiilis kun The Sound of Music -elokuvan kapteeni von Trappilla oli kun se katseli isoa esiintyvää perhettään. Eilen mulla oli sellaiseen mahdollisuus ja tuollaisia hetkiä en vaihtaisi mistään hinnasta pois.
Nykyihmiset luovuttavat niin kovin helpolla. Joskus tuntuu ettei nykynainen ole nainen ja nykymies on akka. Perusarvot kunniaan, melaa mekkoon ja miehet takaisin miehiksi ja naiset naisiksi. SIllä lailla ne perheet pysyvät kasassa.
Ai niin. Lapsi on jo 1,5 vuotta vanha ja sama meininki on jatkunut alusta lähtien. Joten on aivan turha selittää että pari kuukautta on rankkaa. Nautin todella lapsen seurasta mutta kihlattu saa todella herkästi kiehumaan yli.
Hoh, hoijaa… Miten kummassa ennenaikaan oli jopa yli kymmenen hengen perheitä? – Miehet pellolla töissä ja naiset navetassa, synnytysten lomassa.
Kommentti 20: No ennen ei ehkä ollut aikaa miettiä mitään parisuhdeongelmia, kun töitä piti paiskia ympäri vuorokautta. Pariskunnan ”yhteinen aika” oli sitä navetassa ja pellolla vietettyä aikaa, eikä parisuhteen laadulla ollut muutenkaan silloin niin suurta merkitystä kuin nykyään. Sitä vietiin naapurin Liisa alttarille ja välillä naida naksautettiin lapsenteon merkeissä. Ja se että avioliittoja ei ennen vanhaan lopetettu, johtui enemmän konservatiivisen yhteiskunnan moraalista, kuin siitä että liitot olisivat oikeasti ollut laadukkaita.
Hei Miehet.Jos tuntuu vaikeelta kestää omien jälkeläistensä kasvattaminen,niin aina voi luovuttaa.
Voi ottaa eron siitä naisesta,jota ennen rakasti paljon ja maksaa vaan elatusmaksuja.
Ei paljon vastuu paina,kun maksaa vaan ja vaatii muksut/muksun luokseen joka toinen viikonloppu ja silloinkin voi olla itse pikku kännissä.Eihän ne lapset mitään huomaa,eihän?
Kyllä Äiti sitten hoitaa taas pari viikkoa lapsia ja itse voi ottaa kunnian,kun uhrautui taas koko viikonlopuksi.
Nainen + 8kk vauva: Kyllä parisuhde kärsii. Itse ensimmäistä kertaa äiti, imetän ja käyn töissä (asumme ulkomailla ja täällä naurettavan lyhyt äitiysloma). Nyt pukkaa vauvalle hampaita joten unettomat yöt ja työpäivät kuluttavat loppuun, myönnän että tulee tiuskittua ilman syytä miehelle. Rakastan hirmuisesti ja seksiäkin tekisi mieli mutta aika ja energia loppuu aina kesken. Läheisyyttä on, mutta toivon kyllä että vauva alkaisi nukkua yönsä hyvin jotta meillä olisi edes hetki aikaa rauhassa. Mies ymmärtää ja on ollut todella auttava, toivon ettei hän kyllästy ainaiseen väsymykseeni ja siitä johtuneeseen kiukutteluuni.
Huomaan että olen äärirajoilla, univelkaa on tajuton määrä ja työkin pitäisi hoitaa, mutta lapseni on etusijalla, töihin menen vaikka silmät ummessa. Mies auttaa kaikessa muussa paitsi imetyksessä, teen 8h päivää mutta keskellä päivää tauko jolloin pääsen kotiin käymään – syön itse, imetän vauvan ja palaan töihin.
Mutta jos mies kyllästyy ja alkaa esittämään uhkavaatimuksia niin silloin olisin sitä mieltä että hän on itsekäs, lapsi on yhdessä tehty ja hänestä on huolehdittava, vauvat eivät ymmärrä vanhempiensa väsymystä eikä aikatauluja, jos parisuhde ei ole enää niin loistava kuin ennen (ei voi mennä mielensä mukaan, käydä ulkona syömässä jne. ja nukkua pitkään vapaapäivinä) sori vaan, se on lapsen saannista maksettava hinta.
Kriisejä on muistakin syistä mutta eiköhän sen oman lapsen vuoksi kestä pidemmänkin aikaa matalapainetta, lapsi kasvaa ja vanhemmille tulee enemmän omaa aikaa kun menee päiväkotiin ja myöhemmin kouluun. Ennenkuin lopullisesti heittää pyyhkeen kehään, suhteen vuoksi kannattaa tapella kynsin hampain, hakea ratkaisuja, mennä parisuhdeterapiaan joka usein auttaa ymmärtämään toisen käyttäytymistä ja tuntemuksia paremmin. Me suomalaiset olemme jäyhiä, eikä omista ongelmista yleensä mennä puhumaan muille avoimesti, eikä maksamaan kalliita terapeuttimaksuja. Mutta onko se suhde niin vähän arvoinen ettei sen vuoksi kannata taistella?
Kun se lasten hankkiminen on tollasta paskaa, kärsimystä jne., niin miksi ihmeessä siihen kukaan rupeaa?
Voi myös valita niin, että jättää lapset tekemättä ja nauttii siitä parisuhteestaan ja elämästä muutenkin!
Itselle ei aukea millään, mitä siitä kaikesta rehkimisestä ja tuhertamisesta saa lopulta palkakseen? ”Näkee kun lapset kasvaa, saa kokea vanhemman ja lapsen välistä , maailmoja mullistavaa rakkautta jne”. Joopa joo, luulenpa, ettei se niin kovin merkittävää ole, kun ihmiset vaan valittaa, kärsii ja eroaa!
Jokainen tyylillään, mutta mulle kyllä tolle”ihanuudelle” on totaalinen ei ja ikääkin jo 32v., eli mistään teinistä ei ole kyse:).
Jokin vuosikymmen sitten huomasin, että usein mentiin avioon, kun jostain syystä alettiin odottaa vauvaa. (Työskentelin täysin miesvaltaisessa työssä)
Olisiko syytä katsoa, että näin ei tapahdu, että myöskään lapsi ei koskaan edes vanhempien vihaisimpina hetkenä saa käsitystä, että oli pakkoavioliitto.
Kas kun noita kaikenlaisia vihapiikkejä ei saa vedetyksi pois. Mitä tuleekin suutuspäissään sanottua.
Tietystikään ei sekään varmista avioliiton pysyvyyttä, että saa myöhemmin lapsen/t, mutta onpahan yksi ruma sana poissa.
Keskustelun tapahduttua pienessä humalassa enimmäkseen – joka vkl, ei todellakaan voi muuta odottaa kuin suhteen kariutumista. Juomisen myötä menee kärsivällisyys ja estot siitä, mitä on sopivaa ja mikä ei. Vaikka kuinka ajattelisi, että lyhyt syrjähyppy on vain syrjähyppy. Asennupa toisen asemaan.
Olen itse pitänyt kiinni siitä, että jos tällaista ilmenee, eroan.
Ja na8imisiinkaan ei tarvitse mennä ensimmäisinä vuosina. Vasta kun tutusttutaan ja aletaan ärtyilemään toisen huonoista tavoista, nähdään, kestetäänkö niitä jne…
Kommentti nro 24:
”Itselle ei aukea millään, mitä siitä kaikesta rehkimisestä ja tuhertamisesta saa lopulta palkakseen? ”Näkee kun lapset kasvaa, saa kokea vanhemman ja lapsen välistä , maailmoja mullistavaa rakkautta jne”. Joopa joo, luulenpa, ettei se niin kovin merkittävää ole, kun ihmiset vaan valittaa, kärsii ja eroaa!”
kuinka moni eronnut vanhempi on myös jättänyt lapsensa? Vanhemman ja lapsen rakkaudessa täytyy siis olla sitä jotain joka kävisin myös ”palkasta”.
Ja kuten joku jo aiemmin mainitsi, jos molemmat vanhemmat eivät ole valmiita lapseen, ongelmia varmasti tulee suhteessa.
Jotkut ratkaisevat lasten tuoman ongelman sillä, että lapset ovat heitteillä, eikä heistä huolehdi kukaan. Eipä ihme, että Suomessakin lastenkodit ja perhekodit ovat pullollaan lapsia, jotka yhteiskunta hoitaa ja koko ajan on kauhea pula sijaisvanhemmista.
Jokaisen lapsia harkitsevan kannattaa mennä töihin hoitamaan lapsia. Siinä ne romanttiset unelmat vauvasta katoavat, sillä se on hirveän rankkaa hommaa varsinkin, jos sitä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa tauotta.
Hyviä kommentteja. Ite oon tällähetkellä raskaana, ensimmäinen tulossa(joulukuussa laskettuaika).
Ollaan oltu parisuhteessa kohta 2vuotta ja kihloissakin ollaan. Ukko alkanu olemaan vittumainen ja juoksee joka viikonloppu baarissa kavereitten kanssa, jauhaa että haluaa ”oman elämän”. Saatais isompi asunto mutta ei herralle kelpaa kaksio 59neliöö. Oon kaikkeni yrittäny että lapsella ois syntyessään molemmat vanhemmat ja vielä yhessä.. Välillä tuntuu ettei sekään yrittäminen auta, kaikki menee hukkaan.
En haluais erota pelkän kämpän takia, mikä neuvoks? Antaako periks ja oottaa isompaa asuntoa(kolmioo)?? Ja jos sitä ei löydy, ni stressata joka päivä ettei saaha sitä ennen ku lapsi syntyy… Alkaa olemaan keinot vähissä. :/
Suurin haaste lapsen syntymässä on juuri se luopuminen. Eli molemmat joutuvat luopumaan todella paljosta. Lähes koko sosiaalinen elämä, harrastukset ja muu ilonpito jää tauolle vuodeksi. Ja itse ainakin koin että vauva ei antanut minulle mitään ensimmäisen vuoden aikana. Se vaan vaati huomiota ja hoivaa. Vasta kun lapsi alkoi kommunikoimaan aloin saamaan lapsesta jotain itsellenikin. Nyt olen iloinen että kestin sen ensimmäisen piinavuoden, sillä elämä yhdessä mielettömän persoonan kanssa on mukavaa ja opettavaista. Toinen lapsi on nyt vauva vaiheessa ja odottelen innolla että hänkin kasvaa yli rasittavasta vauva vaiheesta, jotta saan oppia tuntemaan myös hänet.
Parisuhde oli/on aikaajoin kriisissä, mutta puhumalla ja timeouteilla niistä pääsee yli. Molemmat tarvitsevat omaa aikaa, ja yhteistä aikaa voi yrittää varastaa sieltä täältä kun on mahdollista, mutta ei tämä vielä pitkään aikaan palaa lapsettomana riekkumisen tasolle. Se nyt vaan on hyväksyttävä.
ISÄ, lapset 2kk ja 1v11kk
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous