Lapset, tässä on äidin uusi poikaystävä

Vuoden 2000 lopussa Suomessa oli 47 288 sellaista uusperhettä, jossa avo- tai avioparin luona asui jommankumman alle 18-vuotias lapsi. Uusperheissä eli tuolloin noin 98 000 lasta eli lähes 10 % kaikista lapsista.

Varsin moni lapsi on siis ollut tilanteessa, jossa äiti tai isä on esitellyt hänelle uuden seurustelukumppaninsa, jotkut jopa useita kertoja.

Milloin uuden kumppanin voi esitellä?

Maija Rauha, äitipuoli itsekin, julkaisi viime vuonna Äitipuolen käsikirjan, jota on jo aiemmin esitelty Elleissä. Kirjassa opastetaan, ettei uuden kumppanin ja lapsen tapaamista tulisi kiirehtiä.

”Mielenterveysalan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kannattaisi odottaa, kunnes avioerosta on kulunut ’riittävästi’ aikaa ja kunnes uusi suhde on ’vakiintunut’”, Rauha kirjoittaa. Hän kertoo itse odottaneensa puoli vuotta ennen kuin tapasi miehensä lapsen. Tuossa ajassa uusi suhde oli ehtinyt vakiintua jo niin pitkälle, että pari puhui avioliitosta.

”Lykkäys tuntui jälkikäteen ajatellen turhalta. Menetimme monta mukavaa yhteistä viikonloppua. Toisaalta voi olla, että tarvitsimme ne kahdenkeskisen suhteemme lujittamiseen”, Maija Rauha pohtii.

34-vuotias Mari erosi avioliitosta viisi vuotta sitten, jolloin hänen lapsensa olivat 2- ja 3-vuotiaita. Eron jälkeen hänellä on ollut omien sanojensa mukaan ”satunnaista deittailua” sekä kaksi suhdetta, joista toinen kesti puoli vuotta ja toinen kolme kuukautta. Miehistä toisella oli omiakin lapsia.

Mari kertoo esitelleensä molemmat miehet lapsilleen muutaman viikon jälkeen. ”Mielestäni poikakaverit eivät juuri eroa muista ystävistäni, ihmisiä tulee ja menee, ja siitä on turha tehdä kauheaa numeroa”, Mari sanoo mutkattomasti. ”Olen esitellyt poikakaverini poikakavereina ja kun ero on tullut, olen puhunut myös siitä. Lapsillani on jo hyvä isä eli ei ole paineita senkään suhteen, että he kaipaisivat sellaista tai ripustautuisivat ensimmäiseen kaksilahkeiseen.”

Miten tapaamista voi valmistella?

Mari on hieman Äitipuolen käsikirjaa reippaammalla linjalla myös sen suhteen, miten lasten ja uuden miesystävän tapaamista tulisi valmistella.

”Jos ensitapaamista on mahdollista valmistella, se tietenkin kannattaa tehdä. Isän on parasta kertoa seurustelukumppanistaan lapsille jo etukäteen. Suunnitelkaa ohjelma niin, että lapsilla on todennäköisesti mukavaa”, Maija Rauha neuvoo. Hänen mukaansa parin tulisi esiintyä vahvasti parina, jotta lapsille selviäisi heti suhteen oikea luonne. ”On turha esittää pelkkiä ystäviä, jos hääkirkko on jo varattu. Sopikaa etukäteen, mitä teette, jos tulee ongelmia”, hän sanoo.

”Meillä tapaamisia ei ole järjestelty oikeastaan ollenkaan etukäteen”, Mari kertoo. ”Siitä huolimatta ne ovat sujuneet normaalisti. Lapseni ovat sosiaalisia ja pitävät ihmisistä, joten poikakavereihini on suhtauduttu kuten muihinkin kylässä käyviin ihmisiin. Tosin yhden hassun jutun muistan. Olin poikaystäväni ja poikani kanssa kesätapahtumassa, kun poikani pyysi minua sanomaan poikaystävälle, että rakastan poikaani häntä enemmän. Näin toki teinkin!”

Kenet kelpaa esitellä?

Äitipuolen käsikirjalla on siis selkeä kanta siihen, että lapsille esitellään vain hyvin vakavasti otettava seurustelukumppani ja silloinkin mahdollisimman neutraalissa, mielellään lapsille tutussa ympäristössä. ”Näin siis teoriassa”, huomauttaa tosin Maija Rauhakin, ja tässä Mari on samoilla linjoilla.

”Mielestäni tämä on jokaisen ihmisen oma asia, eikä sääntöjä voi asettaa. En kuitenkaan suosittele viemään lasten silmien alle baarituttavuuksia tai muita lyhytaikaisia tuttavuuksia, ainakaan niin että kolli löytyy aamulla äidin lakanoista”, hän sanoo. ”Toisaalta ihmisillä on tietenkin myös eri lailla vapaa-aikaa. Minulla ja lapsillani on se onni, että isä on kuvioissa, joten olen voinut tapailla poikaystäväkandidaatteja kahden kesken.”

Vaikkei kai kukaan suosittele raahaamaan lapsen eteen jatkuvasti uusia kumppaneja, Marin mielestä siihenkään, kuinka monta uutta tuttavuutta lapsi kestää, ei ole selkeää sääntöä. ”Uskon, että jos yhteys lapsen kanssa pelaa ja asioista voidaan puhua avoimesti, lapsi ymmärtää, että tilanteet muuttuvat. Meillä ollaan keskusteltu ihmissuhteista muutenkin. Lapsiani lähinnä naurattaa nämä äidin poikaystäväkuviot. He kysyvät aina välillä, että äiti, onko sulla nyt poikakaveria.”

Seuraavan mahdollisen miesystävän suhteen Marikin aikoo kuitenkin luultavasti olla harkitsevaisempi. ”Nykyään unelmoin enemmän elämänkumppanista kuin poikakaverista, jollaisia lasten tapaamat miehet ovat olleet. Luulenkin, että ensi kerralla menee enemmän aikaa ennen kuin tuon miehen näytille”, hän miettii. ”Miksi raahata puolituttu könsikäs heti taloon? Jos juttu kestää, se kestää, eikä siinä kiirehtiminen mitään auta.”

Maija Rauha: Äitipuolen käsikirja. WSOY, 2003.

Teksti: Jenni Saarilahti / A4 Media Oy