Ihmiset ja suhteet

Lapsille lisää leikkiä ja aikuisten läsnäoloa

Teksti:
Anna.fi
-

Leikki on lapsen työtä. Sillä on suuri sijansa pienen ihmistaimen arjessa. Lapsi käsitteleekin kaikkea päivän mittaan kokemaansa ja näkemäänsä vahvasti juuri leikin avulla. Leikin kautta lapsi myös oppii vuorovaikutusta ja monia muita tärkeitä taitoja.

On sanomattakin selvää, että leikin merkitystä ei voi lapsen arjessa yhtään vähätellä. Lapsi tarvitsee leikkiä. Niin vapaata leikkiä kuin myös ohjattua toimintaa. Aikuisten läsnäolo ja sen tärkeys olisi kuitenkin hyvä nostaa nykyisessä kiireyhteikunnassamme useammin tapetille lapsen edun nimissä.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on tuonut työssään jatkuvasti esiin muun muassa lasten ja nuorten mielenterveysongelmia ehkäisevän työn vahvistamisen tärkeyden. Vuonna 2006 tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan erityisesti tyttöjen masennusoireet ovat lisääntyneet viime vuosina. Kyselyn mukaan yläluokilla lähes joka viides tyttö kärsi vaikeista tai keskivaikeista masennusoireista.

Mielenterveyshäiriöiden vuoksi sairaalahoitoa saaneiden 13-17-vuotiaiden tyttöjen määrä on kasvanut voimakkaasti viimeistenä kymmenenä vuonna. Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkein maailmassa. Pojat ovat samassa vertailussa WHO:n tilastoaineiston perusteella viidentenä.

-

Nämä tiedot ovat huolestuttavia. Aula onkin peräänkuuluttanut työssään vahvempia toimia lasten ja nuorten mielenterveysongelmien tunnistamiseksi, niiden ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi.

Olisi hyvin tärkeää huomata, että leikin ja luovuuden merkitys lapsen mielenterveyttä suojaavina tekijöinä on kiistaton. Näin ollen leikin lisäämistä ja kaikenlaisen suorittamisen vähentämistä olisi syytä korostaa.

Lasten harrastukset, lastenkulttuuri ja taideopetuksen tasa-arvon parantaminen olisi syytä huomioida paremmin, koska esimerkiksi kulttuuritarjonnan saavutettavuuden suhteen lapset ovat keskuudessamme usein hyvinkin eriarvoisessa asemassa. Koulua Aula kehittäisi lasten kokonaishyvinvointia paremmin tukevaksi. Koulun yhteyteen voisi tuoda esimerkiksi enemmän erilaisia harrastusmahdollisuuksia.

-

Aikuisten tiiviimpi läsnäolo niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin edistää lasten hyvinvointia. Kotona aikaa tarvitaan etenkin kiireettömään yhdessäoloon ja yhdessä asioista puhumiseen. Kouluissa ja päivähoidossa puolestaan ryhmäkokoja tulisi pystyä pienentämään. Myös kouluterveydenhuollon palveluita olisi voitava jatkuvasti parantaa.

Lisää tärkeää lapsiasiaa!

Lähde: Lapsiasiavaltuutetun toimintakertomus vuodelta 2006

X