Ihmiset ja suhteet

Lasten peuhupaikat

Teksti:
Anna.fi
Rakentelua Huimalassa

”Äiti, mitä me voitais tehdä kun ulkona sataa? Iskä voit sä piirtää meidän kanssa? Äiti: rakenna mun kanssa maja!”

Kun sää ei suosi ulkoilua, pääsevät vanhemmat usein mukaan leikkeihin, joissa joutuu olemaan milloin rakennusmies, milloin yhtä kekseliäs kuin Pelle Peloton. Pilteillä itsellään olisi toisinaan mukavaa paikassa, jossa saa telmiä rauhassa. Aikuinen ei silloin ole jatkuvasti sanomassa, ettei noin voi tehdä, kun kukat kaatuvat ja nyt kyllä rauhoitut tai muuten et saa katsoa yhtään telkkaria.

Puuha- ja liikuntaseikkailupaikkoja on jo useissa kaupungeissa. Mikä parasta, monissa kauppakeskuksissakin on lapsiparkkeja. Äiti saa shoppailla päivän ruokaostokset ja katsella ihan rauhassa kauppojen näyteikkunoita. Sadepäivinä ja pakkasen paukkuessa koko perhe voi suunnata seikkailemaan lämpimiin sisätiloihin.

Espoo

HopLop-peuhupaikoissa murjottaminen on kielletty! Neljässä kaupungissa toimivat HopLopit tarjoavat vanhempien valvonnassa puuhaa ja peuhua lapsille vuodesta kahteentoista ikävuoteen asti. Espoossa HopLop-peuhupaikka sijaitsee Suomenojalla, mutta myös kauppakeskus Sellossa Leppävaarassa on HopStop-peuhupaikka, jonne shoppailevat vanhemmat voivat jättää muksunsa seikkailemaan ostoksien ajaksi.

HopLopissa voi myös järjestää tenavien syntymäpäiväkekkerit. Pakettiin kuuluu tarjoilu ja juhlaväen peuhumahdollisuus. HopLopit ovat avoinna maanantaista sunnuntaihin 10–20. Konttaavat, alle vuoden ikäiset lapset maksavat kolme euroa, alle kolmivuotiaat kuusi euroa ja yli kolmevuotiaat yhdeksän euroa.

HopLopeja on tällä hetkellä neljässä kaupungissa ja tänä vuonna uusia sisäseikkailupuistoja avataan muun muassa Joensuuhun, Hämeenlinnaan, Keravalle, Ouluun ja Riihimäelle.

Helmi-maaliskuussa 2008 Espoon Vanhakartanoon avautuva liikuntaseikkailupaikka Huimala on Suomessa ainoa laatuaan. Huimala on suuren suuri seikkailuhalli, josta löytyy puuhaa aivan koko perheelle. Valittavana on seikkailulabyrinttiä, pöytäpelejä, sähköautorataa, pallotykkiareenaa ja pomppulinnaa. Pikkuiset, alle viisivuotiaat telmijät saavat olla aivan rauhassa Mini-Huimalassa, jossa ei tarvitse pelätä, että reilusti vanhempi leikkitoveri juoksee yli.

Markkinoinnista ja myynnistä vastaava Oskari Lehtonen kertoo, että Huimalan idea löytyi Saksasta. ”Huimalan toinen isä, Kimmo Stude, on asunut Saksassa, jossa tämänkaltaisia liikuntaseikkailupaikkoja on muutama sata”, Lehtonen kertoo. ”Huimalassa on panostettu erityisen paljon laatuun ja siihen, miltä kaikki näyttää.”

Huimalan seikkailuhalli on jo nyt valtava, mutta kesän kynnyksellä sitä laajennetaan kaksinkertaiseksi. Tila ei siis lopu vikkelämmältäkään lapselta. Huimalassa pääsee tulevaisuudessa seuraamaan myös ohjelmaa kuten musiikkiesityksiä ja nukketeatteria tai harjoittelemaan temppuja trampoliinikouluttajan opastuksella.

Syntymäpäiväjuhlat Huimalassa

”Lapset ovat jo käyneet testaamassa joitain seikkailupisteitämme. Sähköautorata on ollut monien suosikki”, Lehtonen kertoo. Autoradalla hypätään seeprakuvioisiin sähköautoihin ja sukelletaan luolaan ajamaan. ”Myöhemmin Huimalaan tulee myös polkuautorata, sillä haluamme laitteiden olevan mahdollisimman liikunnallisia”, Lehtonen kertoo. Yläikärajaa Huimalaan ei ole, mutta seikkailuhalli on suunnattu lähinnä rippikouluikäisistä nuorempiin.

Huimalan ravintolassa tarjoillaan kotiruokaa, jolla veikeinkin veijari jaksaa peuhata vielä hieman lisää. Myös Huimalassa voi järjestää synttärikemut. Koko päivän pääsylippu Huimalaan maksaa alle kolmevuotiailta kymmenen euroa ja alle 18-vuotiailta 16 euroa. Vanhemmat maksavat Huimala-seikkailusta viisi euroa. Seuraa Huimalan nettisivuja, joilla tiedotetaan avautumisesta!

Helsinki

Helsingin Itäkeskuksessa lapset välttyvät ostosten teolta Muksulassa. Kiipeilytelineissä, peuhumatolla ja pallomeressä telmiminen on tarkoitettu erityisesti 2–8-vuotiaille lapsille. Muksulassa järjestetään myös tarinatuokioita ja askartelua. Muksulaan pääsee ilman ajanvarausta telmimään pariksi tunniksi, jolloin hinta on 10,90. 15 minuutin pikavisiitti maksaa 1,80. Tiistaisin ja torstaisin Muksulan Vauvalaan voivat tulla myös vauvaikäiset.

Mielenkiintoista katseltavaa löytyy huvipuisto Linnanmäen yhteydessä olevasta Merimaailma Sea Lifesta. Merimaailman tarkoituksena on herättää sekä pienten että isojen katselijoiden kiinnostus merten ja merieläinten suojeluun. Hui, Sea Lifessa voi nähdä kymmenen eri hailajia! Merimaailma on avoinna keskiviikkoisin 10.00–20.00 ja muina päivinä 10.00–17.00.

Tampere

Huvipuisto Särkänniemi on lunastanut paikkansa monien perheiden kesäkohteena. Kieputtimet ovat talviunilla, mutta Delfinaarioon pääsee ihastelemaan delfiinien leikkiä. Delfiinit esiintyvät 1.1.–29.4.2008 joka päivä klo 13. Planetaariossa pääsee tutustumaan Mustat aukot -ohjelmaan maanantaista sunnuntaihin klo 12 ja 14.

Tampereen lähistöllä HopLopiin pääsee telmimään Lentolan liiketalossa, joka sijaitsee Kangasalan puolella. Tampereen HopStop sijaitsee Koskikeskuksessa kaupungin keskustassa. HopStop on avoinna arki-iltapäivisin 15–19 ja lauantaisin 10–18. Kauppojen aukiolosunnuntaisin HopStopkin ottaa peuhaajia vastaan 12–18.

Palloilua Huimalassa
Turku

Turun keskustassa Candolinien palvelutalossa toimii Turun ammatti-instituutin lähihoitajaopiskelijoiden pyörittämä Puuhapirtti yli vuoden ikäisille peuhaajille. Kertamaksu on kolme euroa. Perjantaisin Puuhapirtissä kokoontuvat Musiikkimestarit, joiden kanssa lauletaan tuttuja ja tuntemattomampia lastenlauluja.

Turun HopLop löytyy Kuninkojalta Kauppakeskus Myllyn läheisyydestä osoitteesta Kalustekatu 2.

Vantaa

Hyvä vaihtoehto koko perheen puuhapäivälle on retki tiedekeskus Heurekaan Vantaan Tikkurilaan. Tiedekeskus ei ehkä ole pullollaan liikunnallisia haasteita, mutta Heurekassa on niin paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää, että pienten ja isojen ihmisten aivot saavat virikkeitä yllin kyllin.

Vantaalla HopLop sijaitsee lähellä kauppakeskus Jumboa ja Vantaanportin Retail Parkia. Keväällä 2008 Jumbon kylkeen avattavaan matkailu- ja elämyskeskus Flamingoon avataan syksyllä aivan uudenlainen ja erikoisempi HopLop. Seuraa HopLopin nettisivuja!

Minne teidän perheenne suuntaa peuhaamaan? Kerro omat vinkkisi lasten puuhapaikoista!

Lisätietoja:
Heureka
HopLop
Huimala
Itäkeskus
Puuhapirtti
Sea Life
Särkänniemi

Teksti: Anne Slåen
Kuvat: Huimala

X