Ihmissuhteet

Leskeksi jäänyt Tiina, 61, häpeää yksinäisyyttään: ”Itsehän minä ajoin itseni tähän tilaan”– terapeutti näkee asian toisin

Leskeksi jäätyään Tiina, 61, huomasi, ettei hänellä ole enää läheisiä ihmisiä elämässään. Yksinäisyydestä on vaikea puhua, koska hän syyttää tilanteesta itseään.

Teksti:
Marjo-Kaisu Niinikoski
Kuvat:
iStock

"En olisi ikinä uskonut, että päädyn tällaiseen tilanteeseen", yksinäisyyttään piilotteleva Tiina sanoo.

Leskeksi jäätyään Tiina, 61, huomasi, ettei hänellä ole enää läheisiä ihmisiä elämässään. Yksinäisyydestä on vaikea puhua, koska hän syyttää tilanteesta itseään.

Tiina, 61, jäi leskeksi viisi vuotta sitten. Surressaan hän vetäytyi omiin oloihinsa ja huomasi lopulta puhelimensa soivan yhä harvemmin. Häpeän ja syyllisyyden tunteen vuoksi hän on salannut yksinäisyytensä kaikilta muilta, paitsi ulkomailla asuvalta tyttäreltään. Ratkaisukeskeinen terapeutti Jenni Kiviniemi lohduttaa, ettei lesken yksinäisyys ole asia, jota pitäisi hävetä.

Tiina:

Olimme mieheni kanssa 29 vuotta onnellisesti naimisissa. Olimme toistemme parhaat ystävät, ja vietimme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Olimme ne kuuluisat paita ja peppu.

Pari viimeistä yhteistä vuottamme katsoin vierestä, kun mieheni hiipui pois. Hän sairasti syöpää ja menehtyi siihen viisi vuotta sitten.

Elämältäni putosi pohja. Olin 56-vuotias, ja minusta oli tullut leski. Vaikka olin tiennyt, että näin tulee käymään, se oli minulle käsittämätöntä ja vaikea sisäistää.

Hautajaisista ja niiden jälkeisistä ajoista en muista juuri mitään. Australiassa asuva tyttäremme tuli onneksi Suomeen tuekseni. En tiedä, miten olisin selvinnyt ilman häntä.

Jenni:

Tarinanne on todella kaunis. Saitte pitkään rakastaa toisianne ja olla toistenne parhaat ystävät. Olen pahoillani miehesi poismenosta ja otan syvästi osaa suruusi.

Läheisen ihmisen menetys on järkytys, jonka jälkeen kuka tahansa tarvitsee kannattelua. On ihana kuulla, että sinulla on tytär, joka tuli tueksesi.

Tiina:

Muutaman kuukauden kuluttua hautajaisista laitoin talomme myyntiin. En halunnut elää kodissa, jonka jokainen nurkka muistutti miehestäni ja yhteisistä ajoistamme. Teki liian kipeää muistella, miten onnellisia olimme olleet yhdessä. Yhä tänä päivänä suren usein sitä, miten suuren aukon mieheni kuolema jätti minuun. Ihan kuin osa minustakin olisi kuollut.

Sain talon myytyä, ja ostin läheisestä pikkukaupungista kaksion. Se löytyi melko läheltä työpaikkaani, mikä on helpottanut arkeani huomattavasti.

Aloin rakentaa uutta elämää yksin. Otin vanhasta kodista mukaani vain rakkaimmat huonekalut ja valokuvat. Kesti kauan ennen kuin pystyin avaamaan vanhoja kuva-albumeja. Ne olivat täynnä perhemuistoja.

Lesken yksinäisyys. Henkilö kantaa muuttolaatikkoa.
Vanha koti muistutti Tiinaa yhteisistä ajoista. Kaksioon muuttaessaan hän luopui myös monista tavaroistaan.

Jenni:

Hyvä, että ostit itsellesi uuden asunnon, joka myös helpottaa arkeasi. Seinät todella pitävät sisällään yhteistä historiaa ja tuhansia tarinoita. Ne huokuvat niitä erityisesti silloin, kun toinen on poissa.

Ymmärrän kokemustasi siitä, että osa sinustakin on nyt poissa. Se on osa sinua, jonka jaoit miehesi kanssa. Nyt olet sinä ilman häntä. Mukanasi ovat kuitenkin kaikki muistot hänestä ja tieto siitä, että hän rakasti sinua ja halusi sinulle hyvää. Miten käyttäisit tuota tietoa nyt hyväksesi?

Lue myös: Oletko kuullut surun vaiheista? Oikeasti surutyö ei noudata kaavaa – yksi asia kuitenkin tapahtuu lopulta kaikille surijoille

Tiina:

Aloin viihtyä yhä enemmän itsekseni. Pidin iltaisin puhelinta äänettömällä, koska en halunnut jutella kenenkään kanssa. Viikonloppuisin vetäydyin omiin oloihini. Ajattelin, että se oli ihan normaalia surutyössä, jonka olin lukenut kestävän jopa vuosia.

Pistin eristäytymiseni myös työni piikkiin. Olen asiakaspalvelutyössä, jossa joudun olemaan koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa. Vastapainoksi valitsin ryhtyä lähes erakoksi.

Ajattelin tuolloin, että yksinolo teki minulle hyvää. Olinhan itse tehnyt valinnan olla epäsosiaalinen.

Jenni:

Kuten laulussa sanotaan: suru on kunniavieras, joka täytyy ottaa vastaan, kohdata ja antaa sille se huomio ja aika, jonka se vaatii. On turha yrittää ohittaa surua tai peittää sitä, koska se ei yleensä auta.

Olit sosiaalinen työssäsi, joten ymmärrän hyvin, että vapaa-ajalla sinun oli saatava olla ja levätä ja antaa surulle sen vaatima aika ja huomio.

Tiina:

Vähitellen huomasin, että kännykkäni soi yhä harvemmin. Huomasin myös, että eihän minulla oikeastaan ollut enää ystäviä.

Olin ollut heti naimisiinmenon jälkeen hyvin perhekeskeinen. Kun tyttäreni oli pieni, elämä pyöri hänen ympärillään. Kun hän muutti pois kotoa, takerruin mieheeni.

Kyse ei ollut enää siitä, että halusin itse olla yksin vaan siitä, että minulla ei ollut enää ketään läheisiä ympärilläni.

Olin pitänyt huonosti yhteyttä vanhoihin ystäviini. Olin jo aikoja sitten vieraantunut ainoasta veljestäni, ja vanhempani olivat kuolleet jo ennen mieheni kuolemaa. Tyttärelläni oli oma elämä ulkomailla.

Havahduin tosiasiaan: minähän olen ihan yksin. Kyse ei ollut enää siitä, että halusin itse olla yksin vaan siitä, että minulla ei ollut enää ketään läheisiä ympärilläni. Tämä järkytti minua.

Jenni:

Perhe ja parisuhde, joissa todella viihtyy ja joissa on yhteisiä harrastuksia ja tekemistä, ovat mielestäni parhaimpia kohteita, joihin voi omaa aikaansa sijoittaa. Ymmärrettävästi aikaa ei ole käytettävissä määrättömästi. Tällöin yhteydet ystäviin ja tuttaviin voivat herkästi jäädä.

Kun perhe- tai parisuhdetilanne muuttuu, havahdumme usein vasta silloin huomaamaan, mitä muuta meillä onkaan. Näen tilanteesi hyvin luonnollisena haasteena, joka todella ravisuttaa silloin, kun ihminen kaipaa lähelleen muita ihmisiä.

Lesken yksinäisyys. Pariskunta taidenäyttelyssä.
Toisten onni saa Tiinan tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja hylätyksi.

Tiina:

Yritin ensin suhtautua asiaan rakentavasti. Ajattelin, että eihän minun tarvitse olla loppuelämääni yksin, ja että yksin oleminen ja yksinäisyys eivät ole sama asia. Päädyin kuitenkin aina tuntemaan itseni onnettomaksi. Huomaamattani minusta oli tullut keski-ikäinen yksinäinen leskirouva.

Usein kaupungilla ollessani tunnen itseni kaikesta ulkopuoliseksi. Kun näen ostarilla käsi kädessä käveleviä pariskuntia tai ruokakaupassa lapsiperheitä, ajattelen olevani jotenkin huono ja hylätty. Ihan kuin minulla ei olisi enää paikkaa.

Pahimpia ovat joulunpyhät ja kesälomat. Vietän ne usein ulkomailla joko tyttären perheen luona tai itsekseni Espanjassa.

Jenni:

Menetit miehesi poismenon myötä rakkaan osan elämästäsi. On luonnollista, että koet raskaita tunteita erityisesti silloin, kun näet esimerkiksi pariskuntia, jotka voivat muistuttaa menneestä miehesi kanssa.

Seuraavan kerran, kun ajatuksesi väittävät sinun olevan huono ja hylätty, kannustan määrittelemään nuo sanat uudestaan, lempeämmin ja myötätuntoisemmin. Esimerkiksi näin: Olit rakastettu ja osa miehesi elämää loppuun asti. Nyt sinun paikkasi maailmassa on asettumassa hiljalleen uusiin uomiinsa. Se ottaa aikaa ja vaatii voimia.

Millä sanoilla uskoisit miehesi kannustavan ja lohduttavan sinua?

Tiina:

Yksinäisyydestä on tullut minulle kuin tauti, joka syö sisältä päin. En olisi ikinä uskonut, että päädyn tällaiseen tilanteeseen.

Mieheni seurassa olin ulospäinsuuntautunut, iloinen ja energinen. Nyt olen itseeni käpertynyt ja näköalaton. Elämä on väritöntä.

Yksinäisyydestä on vaikea puhua kenellekään, koska siihen liittyy syyllisyyttä ja häpeää. Itsehän minä ajoin itseni tähän tilaan. Tyttäreni on ainoa, joka tietää yksinäisyydestäni. Hän on houkutellut minua muuttamaan Australiaan.

Tytär ja kaksi lapsenlastani ovat minulle tärkeitä. En halua nyt muuttaa Suomesta, koska minulla on vielä muutama vuosi töitä ennen eläkkeelle jäämistä.

Jenni:

Voi kunpa voisin ottaa sinusta pois nuo vaikeat tunteet, syyllisyyden ja häpeän. En näe niille mitään syytä, kunpa et sinäkään.

Näen sinussa ihmisen, joka on rakastanut ja omistautunut puolisolleen ja perheelleen ja saanut heiltä paljon kaunista ja hyvää. Nyt elämä on näyttänyt mustat kasvonsa ja koettelee sinua hyvin rankalla kädellä, mutta älä menetä toivoasi.

Yksinäisyys on meille kova paikka, koska ihminen on luotu elämään toisten ihmisten kanssa. Tämän vuoksi Australiaan muutto kuulostaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta.

Vanheneminen yksin pelottaa minua. Olin aina kuvitellut, että vietämme mieheni kanssa kahdestaan aktiivisia eläkepäiviä.

Tiina:

Yritän pitää itseni kiireisenä ja uppoudun työhöni. Kotona puuhastelen kaikenlaista, jotta yksinäisyys ei nielaisisi minua.

Olen ajatellut hankkia koiranpennun. Ehkä se lievittäisi yksinäisyyttäni ja tunnetta siitä, että kukaan ei enää kaipaa tai tarvitse minua.

Tyttäreni patistaa minua nettitreffeille. Ajatus tuntuu kovin vieraalta, vaikka ehkä minun kannattaisi vielä tässä iässä kokeilla.

Vanheneminen yksin pelottaa minua. Olin aina kuvitellut, että vietämme mieheni kanssa kahdestaan aktiivisia eläkepäiviä. Eniten minua huolestuttaa oma pärjäämiseni. Mitä jos sairastun vakavasti? Kuka minusta sitten pitää huolta?

Lue myös: Kaikkiaan olin Tinderissä kaksi viikkoa” – näin nettideittailu poiki Tanja Railolle, 51, tosirakkauden

Jenni:

Hyvä! Täytä vain kalenteriasi mukavalla tekemisellä ja työllä, kunhan se ei uuvuta sinua liikaa. Ja mikä ihana idea hankkia koiranpentu, joka todella tulee olemaan uusi paras ystäväsi. Uusi harrastus koiran kanssa voisi tuoda elämääsi samoista asioista kiinnostuneita tuttavia tai ystäviä.

Treffailua voi kokeilla aloittaa, jos se kutsuu ja kiinnostaa. Ennalta ei voi tarkalleen tietää, miltä se lopulta tuntuu. Ymmärrän vanhenemiseen ja yksin jäämiseen liittyvän pelkosi, joka on hyvin yleinen. Sinulla on onneksi välittävä tytär perheineen sekä selkeästi taitoa ja oikeuskin hakea ammattiapua, josta voit myös saada tukea.

Yksinäisyys ei kerro huonommuudestasi, vaan siitä, kuinka suuri kyky sinulla on omistautua ja antaa aikaasi kaikista rakkaimmille ihmisille elämässäsi. Tämä takuulla tuo vielä uusia ihmisiä elämääsi.

Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 4/2023.

X