Ihmissuhteet

Love bombing on narsististen persoonien keino manipuloida – näin selvität helposti, osaako kumppanisi asettua toisen asemaan

Love bombing on kehuilla pommittamista. Tarkoituksena on sitouttaa kumppani suhteeseen mahdollisimman nopeasti.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
iStock

Onko tuore suhde jopa liian hyvä ollakseen totta?

Love bombing on kehuilla pommittamista. Tarkoituksena on sitouttaa kumppani suhteeseen mahdollisimman nopeasti.

Love bombing eli vapaasti käännettynä kehuilla pommittaminen on eräänlainen parinmuodostustekniikka, jota hyödyntävät etenkin narsistisia piirteitä omaavat henkilöt. Kyse on usein parisuhteen alussa ilmenevästä intensiivisestä kumppanin haltuunotosta.

– Siinä kumppani tai potentiaalinen kumppani halutaan sitouttaa parisuhteeseen ylitsevuotavien kehujen, ihailun ja imartelun kautta tai vaikkapa korostamalla, kuinka ainutkertainen pari olemme, psykologi ja psykoterapeutti Helinä Häkkänen kertoo.

Love bombing voi olla sanoilla ylistämistä, mutta toisaalta se voi olla myös lahjojen antamista tai taloudellista panostusta. Käytöksellä kumppani pyritään sitouttamaan mahdollisimman nopeasti.

– Usein narsistit haluavat edetä suhteessa poikkeuksellisen nopeasti. He voivat esimerkiksi kosia, vaikka olisivat vielä naimisissa edellisen kumppaninsa kanssa, Häkkänen sanoo.

Lue myös: Tunnistatko narsismin monet kasvot? Asiantuntija kertoo, miten erilaisten narsistien kanssa tulisi toimia

Love bombing on voimakas ase

Love bombing on siinä mielessä tehokas manipulointikeino, että monet ihmiset ovat varsin persoja kehuille.

– Kyllähän huomionosoitukset tuntuvat hyvältä, Häkkänen sanoo.

Raja onkin usein häilyvä sen suhteen, rakastuuko ihminen kehupommituksen myötä itseensä uudestaan vai love bombingia hyödyntävään kumppaniin.

– Toisinaan ihminen rakastuu itsessään niihin piirteisiin, joita toinen antaa ymmärtää hänessä olevan.

Mutta millaiseen persoonaan love bombing erityisesti tehoaa? Etenkin itsetunto-ongelmia potevat henkilöt ovat alttiimpia jäämään manipuloijan haaviin.

– Taustalla voi olla esimerkiksi parisuhde- tai erokokemus, jossa henkilö kokee, ettei ole tullut nähdyksi ja huomioiduksi. Tällöin kehutulva voi tuntua erityisen hyvältä, eikä varoitusmerkkeihin tule kiinnittäneeksi yhtä herkästi huomiota, Häkkänen sanoo.

Manipulatiiviset ja psykopaattiset henkilöt ovat Häkkäsen mukaan herkkiä havaitsemaan alttiutta henkilöissä, joita lähestyvät aikeillaan.

Kehujen karu loppu

Kun love bombingia hyödyntävä henkilö on saanut sitoutettua kumppaninsa esimerkiksi kihloilla, asunnolla tai lapsilla, tämän todellinen minä alkaa paljastua. Tällöin kehut loppuvat usein kuin seinään.

– Usein kuulee kertomuksia siitä, kuinka kaikki muuttui hääpäivän jälkeen. Kun kumppani on sitoutettu taloudellisesti tai tunnetasolla, ei tarvitse enää esittää mitään, Häkkänen avaa.

Tässä vaiheessa love bombing vaihtuu usein kumppanin kontrollointiin, henkiseen hyväksikäyttöön ja dominointiin. Narsistinen henkilö voi pyrkiä rajoittamaan kumppaninsa kontakteja tai halventaa tämän ystäviä ja sukulaisia.

– Tällä tavoin hän pyrkii ikään kuin omimaan henkilön itselleen, Häkkänen sanoo.

Vaikka ikävät puolet tulisivat ryminällä esiin, suhteesta ei ole helppo irtautua.

– Näillä henkilöillä on usein taito saada kumppani palaamaan imartelulla ja tyhjillä lupauksilla. On tyypillistä, että tällaisissa suhteissa erotaan ja palataan jatkuvasti yhteen.

Kaksplus.fi: Miten lapsesta kehittyy aikuinen narsisti? Psykologi: Puutu ajoissa, jos hän määräilee sinua jatkuvasti

Love bombing: Näin tunnistat ja reagoit

Missä vaiheessa hälytyskellojen tulisi soida, jos tuoreelta kumppanilta saa kehuja osakseen?

– Sanon aina, että kehuminen ja kannustaminen ovat eri asioita. Kannustaminen on luontevaa ja tilanteissa on yleensä selvä konteksti: vaikkapa, kun kumppani kehuu ulos lähtiessä, että näytätpä kauniilta. Se on realistinen tilanne, ja kannustamisesta tulee hyvä mieli, Häkkänen kuvailee.

Love bombingissa sen sijaan kehut ja lahjat toimivat manipulaation keinona, eivät vilpittömänä eleenä.

– Imartelun taustalla eivät ole aidot tunteet vaan henkilön oma agenda, Häkkänen sanoo.

Narsistisille henkilöille on tärkeää parisuhteen mukanaan tuoma asema, joka voi olla taloudellinen tai sosiaalinen.

– Kumppani ruokkii heidän kokemustaan omasta erinomaisuudestaan sekä sitä, miltä he kokevat näyttävänsä ulospäin yhteiskunnan tai muiden ihmisten silmissä.

Love bombing on siis ikään kuin tapa pitää kiinni suhteen tuomasta statuksesta ja sitouttaa kumppani suhteeseen. Jos uusi kumppani kiirehtii kovaa vauhtia eteenpäin tai korostaa jatkuvasti, kuinka täydellinen ja ainutlaatuinen suhde on kyseessä, Häkkänen kehottaa kuulostelemaan tilannetta.

– Jokaisessa suhteessa – hyvissäkin – on haasteensa. Mikään suhde ei siinä mielessä ole ainutlaatuinen tai täydellinen, Häkkänen sanoo.

Jos omassa suhteessa ja kumppanissaan tunnistaa edellä mainittuja piirteitä, kuinka toisen vilpittömyydestä voisi varmistua?

– Tässä vaiheessa pyydän asiakkaitani olemaan itse hieman manipulatiivisia: aiheuttamaan riidan ja katsomaan, kuinka kumppani reagoi, Häkkänen sanoo.

Riita on Häkkäsen mukaan hyvä keino selvittää, kuinka toinen reagoi ja osaako tämä asettua toisen asemaan.

– Sano, että olet loukkaantunut jostain, ja katso, kuinka kumppani reagoi – osaako tämä pyytää anteeksi, onko hänellä kyky asettua asemaasi tai osaako hän reflektoida omaa käytöstään. Narsistiset henkilöt eivät tällaiseen kykene vaan syyllistävät kumppaniaan, pakenevat vastuuta tai heittäytyvät marttyyriasemaan.

X