Lumoava luokkakokous

Onko luokkakokous odottamassa nurkan takana? Kihelmöitkö uteliaisuudesta nähdä mitä vanhoille luokkakavereille on käynyt? Vai eikö ajatus heidän näkemisestään houkuta lainkaan?

Luokkakokous saattaa herättää yllättävän voimakkaita tunteita ja muistoja. Siihen latautuu myös odotuksia – onhan itse kukin joskus sydänyön hetkinä tuuminut, että joskus sitten saapuisi luokkakokoukseen voittajana. Jos tuntuu ettei saanut suutansa auki koko peruskouluaikana, sitä voi kiihkeästi toivoa, että pääsee viimein näyttämään todellisen minänsä entisille koulukavereille. Jokapaikan suupalttina toiminut luokan pelle haluaisi ehkä kertoa kykenevänsä vakavaan keskusteluun. Ja voihan olla, että sydämessä yhä kaihertaa se peruskouluaikainen ihastus…

Yli sadattuhannet suomalaiset ovat saaneet yhteyden koulukavereihinsa netin kautta, joko koulukaverit.com –sivustolla tai Facebookin myötä. Miksi juuri koulukavereiden tapaaminen vuosien jälkeen tuntuu niin merkittävältä?

Ihmisille jotka ovat aikoinaan muuttaneet pois synnyinseudultaan, koulukaverit edustavat yhteyttä lapsuus- ja nuoruusvuosiin. Heidän löytämisensä aikuisiällä uudestaan on oman elämänkaaren valottamista ja tuntuu siksikin antoisalta. Kun Facebookissa yhtäkkiä törmää ihmiseen, jonka kanssa ei ole jutellut kahteenkymmeneen vuoteen, mutta jonka kanssa on kuluttanut pulpettia kymmenen vuotta, olo on riemukas. Aivan kuin saisi lahjan menneisyydestä. Vuodet, joiden ajatteli jo kadonneen, ovatkin läsnä.

Koulumuistot ovat tietysti yksilöllisiä, mutta niillä on sukupolvelle ominaisia piirteitä. Suuret ikäluokat muistavat suurensuuret luokkakoot ja ihmisten erottelun sen mukaan kuka jatkaisi viidennen luokan jälkeen. Ennen 60-lukua syntyneet muistelevat pelolla enemmän opettajiaan, kun taas nuoremmat sukupolvet pelkäsivät lähinnä koulutovereitaan.  Koulukavereiden tapaaminen ei tuo mieleen ainoastaan luokkahuonemuistoja, vaan myös koko elämänpiirin: musiikki-idolit, muoti-ilmiöt ja yhteiskunnan tilan.

Vaikka olisi aikoinaan ollut luokan erakko, on vaikea kieltää uteliaisuutta sen suhteen, mitä luokkatovereista on myöhemmällä iällä tullut. Tarinat ovat lähes aina yllättäviä: Räyhääjästä on tullut leppoisa pappi, anorektikosta suurperheäiti, hissukasta standup-koomikko. Luokkakokous on terve muistutus siitä että on ollut joskus nuori ja epätietoinen, mutta myös siitä, että vaikka elämä olisi kuinka banaalia tahansa, ihmeellisiä asioita tapahtuu itse kunkin elämänpiirissä.  

Luokkakokouksessa voikin siis olla hämmentävän kivaa. Jos epäröit haluasi osallistua, tässä pari kannustinta:

1. Kaikki muutkin ovat lihoneet

On aivan turha murehtia omaa elopainoa, sen kanssa ei ole yksin. Toki luokan nälkäkurki saattaa edelleen olla kukkakepin kokoinen, mutta se tuskin tekee tästä hehkeämmän näköistä. On tietysti pikkumaista kiinnittää huomiota moisiin ulkonäköseikkoihin, mutta jos ajatus siitä että kokoukseen mennäkseen ei tarvitse laihduttaa saa lähtemään sinne, on pikkumaisuus pieni paha.

2. Et ole ainut jolla on opinnot kesken/parisuhde katkolla

Luokkakokous saattaa tuntua arviointitilanteelta jossa jaetaan pisteitä elämän hallinnasta. Jos oma tilanne on hyvin sekava, voi tuntua pahalta mennä puhumaan siitä ihmisille joita ei ole vuosiin nähnyt.   Kukaan paikalle saapuvista ei kuitenkaan ole niin ankara kuin on itse itselleen. Opintokarikoita ja eroja ovat muutkin kohdanneet.  Eikä omasta elämästä tarvitse kertoa sen enempää kuin tuntuu hyvältä. Voi aina pyörittää silmiä ja sanoa, että tässä on ollut kaikenlaista.

3. Etupulpetin tyttö voi puhua takapulpetin pojan kanssa

Luokkakokouksen aikana huomaa helposti että on tullut jutelleeksi ihmisen kanssa, jota ei koulussa aikoinaan tuntenut lainkaan. Tämä tietysti riippuu siitä paljonko aikaa on vierähtänyt siitä kun luokka viimeksi oli yhdessä.   Jos aikaa on kulunut tarpeeksi, voi iloisesti huomata kuinka luokan vanhat kuppikunnat eivät enää päde ja että se omituinen tyyppi, joka mutisi itsekseen ja piti samoja vaatteita koko ala-asteen, on itse asiassa mielenkiintoinen ja charmantti aikuinen. Tarina rumasta ankanpoikasesta ei ole mikään satu!

4. Luokkakokouksesta harvoin tulee vanhojen riitojen tai nöyryytysten näyttämöä

Väliin jäänyt aika ja jokaisen oma paniikki omasta elämästään estävät tehokkaasti sen että luokkakokouksessa alettaisiin kaivella esiin vanhoja kaunoja.   Sitä ajattelisi että kaikki muistavat ikuisesti sen kuinka lauloi epävireisesti laulukokeessa luokan edessä.  Totuus on, että ei sitä muisteta ellei laulanut poikkeuksellisen hartaasti ja pitkään – alastomana.  

5. Oppia ikä kaikki  – luokkakokouksessa vastataan kysymyksiin, joita koulussa ei tohdittu esittää

Luokkakokouksessa voi saada vastauksen siihen miksi ei koskaan tullut toimeen jonkun ihmisen kanssa tai minne ihmiset hävisivät koulun päätyttyä. Parasta on että asiat ilmenevät ymmärryksen kautta, jota aikuisuus suo, eikä niitä tarvitse tentata. On vain yhtäkkiä ilmeistä miksi luokan suosituin tyttö meikkasi aikoinaan niin kauheasti, miksi sekään poika ei suostunut uimaan ja miksi opettaja suosi luokan hitainta tyyppiä.

6. Luokkakokous on vapaaehtoinen

Toisin kuin pakollinen peruskoulu, kukaan ei velvoita menemään luokkakokoukseen. Jos syystä tai toisesta entiset luokkakaverit tuntuvat yhtä kutsuvilta kuin illallinen sarjamurhaajan kanssa, niin pois saa jäädä.   Luokkakokouksen ja vanhojen koulutovereiden tapaamisen ei tule muodostua miksikään tulikokeeksi itselle siitä että pystyy kohtaamaan menneisyytensä. Mutta se voi muodostua hyvin rikastavaksi matkaksi omaan persoonaan ja parhaimmassa tapauksessa purkaa perusteettomia pelkoja ja estoja.

Meistä useimmat kantavat itsetunnossaan jotain kouluvuosina saatuja kolhuja ja niiden muistaminen aikuisiässä saattaa asettaa ne oikeisiin mittasuhteisiinsa. Se että jäi limudiskossa aina seinäruusuksi, ei tarkoita sitä että olisi toivottoman epäviehättävä.  Vaikka puolet nuoruudesta olisi tullut vietettyä jälki-istunnossa tai ehtoja päntätessä, koulun jälkeinen elämä on voinut sujua onnellisesti.