Ihmissuhteet

Maaret Kallio neuvoo: Näin pettämisestä pääsee yli

Pettäminen on yksi parisuhteen pahimmista kriiseistä. Siitä on kuitenkin mahdollista päästä yli – ja kääntää tapahtunut jopa vahvuudeksi. Maaret Kallio kertoo, miten uskallat jälleen rakastaa.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Tommi Tuomi/Otavamedia

Maaret Kallion mukaan pettämisestä voi selviytyä – yksin tai yhdessä. Mutta se vaatii paljon työtä.

Pettäminen on yksi parisuhteen pahimmista kriiseistä. Siitä on kuitenkin mahdollista päästä yli – ja kääntää tapahtunut jopa vahvuudeksi. Maaret Kallio kertoo, miten uskallat jälleen rakastaa.

Kannattaako tunnustaa, jos pettää? Psykoterapeutti Maaret Kallion mukaan kannattaa, jos oikeasti mielii jatkossa parempaa parisuhdetta. Hän näkee työssään, kuinka uskottomuus voi tuhota suhteen.

– Uskottomuudesta kertominen on välttämätöntä, jos haluaa jatkaa parisuhteessa. On hyvin vaikeaa ajatella, että kahdella ihmisellä voisi olla läheinen ja aito suhde, jos taustalla on salaisuus pettämisestä, Kallio sanoo.

Hänen mukaansa uskottomuus on äärimmäisimpiä loukkauksia, mitä parisuhteessa voi tapahtua. Se jättää sekä petettyyn että pettävään osapuoleen aina syvät jäljet. Parisuhde pohjautuu sille, että toinen on toiselle jotakin aivan erityistä. Uskottomuudessa tältä ajatukselta menee pohja.

Kallion mukaan pettämisestä voi selviytyä – yksin tai yhdessä. Se vaatii kuitenkin aina kovaa työtä. Hänen mielestään suurin osa uskottomuuden kokeneista hyötyisi ammattiavusta. Niin kova kolaus se ihmiselle on.

– Pettämiseen ei koskaan ajauduta, eikä kyse ole vahingosta. Uskottomuuden taustalla voi piillä monenlaisia syitä, kuten esimerkiksi henkilökohtainen kriisi tai epätyydyttävä parisuhde. Vastuu on kuitenkin aina pettäjällä, ei parisuhteessa. Joissain tapauksissa on mahdollista, että pettämisen käsittely muuttaa pinnallista ja etäistä suhdetta jopa paremmaksi.

Näin pääset yli pettämisestä

1. Käy läpi surutyön vaiheet

Petetty käy läpi surutyössään monia erilaisia vaiheita. Usein aluksi kokee hämmennystä ja vihaa. Miten tällaista saattoi tapahtua? Asian kieltäminen on myös normaali tunne. Alkujärkytyksestä toivuttuaan petetty saattaa haluta tietää tapahtuneesta jokaisen yksityiskohdan.

2. Tunnista todelliset tunteesi

Vaikka petetyn reaktiot näyttäytyisivät vihana ja raivona, ihmisen sisällä on yleensä suuri hyväksymättömyyden kokemus. Uskottomuus saa pohtimaan, miksen minä kelpaa ja miksi joku toinen oli haluttavampi tai parempi kuin minä. Pysähdy kuuntelemaan ja tunnistamaan todelliset tunteesi. Mitä petetyksi tuleminen todella tarkoittaa minulle?

3. Kuuntele myös kumppaniasi

Pettäminen loukkaa eniten petettyä osapuolta. Yleensä kuitenkin myös pettäjällä on asiasta suuria ja vaikeita tunteita käsiteltävänään. Kun petetyksi tullut on päässyt pahimman sokkivaiheen yli, on hyvä, jos hän pystyy kuuntelemaan myös pettäjän tunteita. Uskottomuuden taustalla saattaa piillä monenlaisia eri syitä. Pettäminen ei kuitenkaan koskaan ole petetyn syy, vaikka parisuhteessa olisikin ollut ongelmia.

4. Hengitä hetki

Ratkaisuja parisuhteen tulevaisuudesta ei kannata tehdä heti tulehtuneessa tilanteessa, ellei kyse ole väkivallasta. On parempi ottaa aikalisä ja hengittää hetki. Yksi haluaa muuttaa ainakin väliaikaisesi heti kumppanin luota pois uskottomuudesta kuultuaan, toista välimatka taas ahdistaisi entistä enemmän. Tärkeintä on pystyä tekemään suhteen jatkamista koskevat päätökset rauhoittuneessa mielentilassa.

5. Turvaa arki

Tärkeintä on saada arki sujumaan parisuhteen kriisistä huolimatta. Töihin ja arkeen keskittymällä voit saada hetkeksi ajatuksesi muualle, vaikka se voi ollakin vaikeaa. Jos perheessä on lapsia, on työskenneltävä sen eteen, että lapset eivät kärsi vanhempien välisistä ongelmista. On hyvä muistaa, että kumppani ei ole ainoastaan pettäjä vaan edelleen myös toinen vanhempi.

6. Tukeudu toisiin

Puhu jollekin läheiselle ihmiselle tilanteesta. Asian läpi käyminen auttaa jäsentelemään omia ajatuksiasi. Vertaistuesta voi olla korvaamaton apu. Ehkä joku läheisistäsi on joskus ollut samanlaisessa tilanteessa.

7. Hae tarvittaessa ammattiapua

Uskottomuus on niin iso kriisi, että moni hakeutuu sen takia juttelemaan ammattiauttajan kanssa. Jo muutama terapiakäynti voi antaa työkaluja käsitellä tilannetta. Ammattiauttajan luo voi hakeutua myös yhdessä kumppanin kanssa. Terapeutilla voi olla ratkaiseva rooli solmukohtien avaamisessa sellaisessa tilanteessa, jossa välit ovat kovin tulehtuneet. Myös pettäjän on hyvä käsitellä tilannetta ja ymmärtää, miksi hän valitsi pettää.

8. Unohda kostaminen

Syvästi loukkaantuneena mieleen voi tulla hyvinkin rumia ajatuksia ja halu satuttaa toista. Nämä tunteet ovat varsin ymmärrettäviä, mutta teoiksi saakka niitä ei kannata viedä. Kostaminen ja mustamaalaaminen eivät vie tilannetta eteenpäin ja ne kaduttavat yleensä jälkikäteen.

9. Ole rehellinen uudessa suhteessa

Jokainen ihminen tuo uuteen suhteeseen oman historiansa. Jos rakastuminen ja lähentyminen uuteen kumppaniin pelottaa petetyksi tulemisen jälkeen, omista tunteistaan kannattaa kertoa rehellisesti uudelle kumppanille. Voi sanoa, että minun on vaikea luottaa sinuun, vaikka sinä olet luottamuksen arvoinen.

Lue myös:

Suomalaiset paljastavat: Tästä syystä petin kumppaniani

Pettämien voi periytyä – Näin katkaiset pettämisen kierteen

Miksi nainen jää suhteeseen, jossa mies pettää?

X