Yksinäinen nainen.
Mervi suree, ettei saa olla isoäiti lapsenlapselleen.
Ihmissuhteet

Mervin, 59, vaikea tilanne – miten korjata välit tyttäreen, joka ei anna tavata lapsenlasta? Terapeutti neuvoo

Mervi, 59, teki yksinhuoltajana kolmivuorotyötä ja poti huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut tarpeeksi läsnä tyttärelleen. Vaikeat välit tyttäreen eivät korjautuneet silloinkaan, kun tytär sai lapsen. Terapeutti Sanna Aavaluoma tukee Merviä yhteyden rakentamisessa tyttäreen ja lapsenlapseen.
Teksti: Marjo-Kaisu Niinikoski Kuvat: iStock

Mervi:

”En ole ollut maailman paras äiti. Erosin miehestäni, kun tyttäremme oli alle kouluikäinen. Minusta tuli pienen tytön yksinhuoltaja.

Elämä oli tosi kiireistä. Tein kolmivuorotyötä, joten tyttö vietti enemmän aikaa isoäitinsä kuin minun kanssani.

Minulla oli jatkuvasti huono omatunto. En ollut tarpeeksi läsnä tytön elämässä.

Kun tyttö tuli murrosikään, välimme kiristyivät. Saimme riidan ­aikaiseksi milloin mistäkin. Tytär ­kapinoi ja purki ­minuun myös pettymyksensä isäänsä kohtaan.

Ex-mieheni oli juoppo. Olimme sopineet, että tyttö on isällänsä joka toinen viikonloppu. Isä ei pystynyt aina pitämään lupauksiaan. Hän viihtyi enemmän kapakoissa kuin viikon­loppuisänä.”

Terapeutti Sanna:

”Yksinhuoltajana olet yrittänyt selvitä sekä työpaineista että vanhemmuudesta. Kerrot huonosta omatunnosta ja riittämättömyyden tunteista äitinä.

Lapselle vanhempien ero voi olla kivulias asia silloinkin, kun se vanhempien näkökulmasta on ymmärrettävää.

Lapsi haluaa säilyttää yhteyden kumpaankin vanhempaan ja usein myös säästää vanhempiaan hankalilta tunteilta. Kenties tyttäresi saattoi ilmaista eroon liittyviä vihan ja pettymyksen tunteita teitä vanhempia kohtaan vasta murrosiässä.”

Tytär muutti nuorena omilleen – ”Hän halusi selkeän pesäeron”

Mervi:

”Tytär muutti omilleen jo alle kaksikymppisenä. Hän totesi, ettei tarvitse minua tai renttuisäänsä mihinkään. Hän halusi selkeän pesäeron. Se tuli kuin märkä rätti naamalle.

Yritin päästä takaisin tyttären elämään. Onneksi asuimme edelleen samalla paikkakunnalla. Soittelin tytölle ja tarjouduin tulemaan siivousavuksi. Ehdotin myös, että voisimme käydä yhdessä ruokakaupassa tai käydä kaupungilla syömässä.

Vähitellen tytär alkoi hyväksyä minut taas äidikseen. ­Koska emme enää asuneet saman ­katon alla, vältyimme riidoilta.

Ymmärsin hyvin, että tyttö oli tarvinnut napanuoran irrottamisen. Olin huojentunut, että hän ei katkaissut välejä kokonaan.”

Terapeutti Sanna:

”Vanhemmista irrottautuminen on yksi nuoruuden keskeisistä kehitystehtävistä. Se on rankkaa sekä nuorelle että vanhemmille.

Nuorta rohkaisevat ja kannattelevat lapsuus­perheessä koettu luottamus ja turva. Nuorelle oman elämän haltuun ­ottaminen on erityisen rankkaa silloin, kun hänellä on vanhempia kohtaan pettymyksiä ja täyttymättömiä toiveita.

Ehkä tyttäresi ilmaisi pettymystään teitä kohtaan pitä­mällä etäisyyttä ja viestittämällä, että selviäisi ilman teitä. Itsenäistyminen antoi teille molemmille myös mahdollisuuden kohdata toisenne aikuisemmalla tasolla.”

Tyttären vanhempi puoliso mietitytti – ”Oli virhe kysyä, etsiikö hän isähahmoa”

Mervi:

”Tytär löysi miesystävän. Hän oli alle kolmekymppinen, kun he muuttivat miehen kanssa ­yhteen. Mies oli tytärtäni huomattavasti vanhempi.

Minua epäilytti heidän suhteensa. Kysyin kerran tyttäreltäni, etsiikö hän miesystävästään isähahmoa. Se oli elämäni suurin virhe. Tytär loukkaantui verisesti.

Pian tuon välikohtauksemme jälkeen ex-mieheni kuoli. Tytär otti sen hyvin raskaasti, ja kuilu minun ja hänen välillään syveni entisestään.

En osallistunut hautajaisiin. Kuulin kälyltäni, että tyttäreni ei näyttänyt tunteitaan hautajaisissa. En tiedä edelleenkään, mitä hän ajatteli saattaessaan isäänsä hautaan.”

Terapeutti Sanna:

”Äitinä toivoit tyttärellesi onnellista parisuhdetta. Vaikka pyrit ilmaisemaan huoltasi tyttäresi parinvalinnan onnistumisesta, hän taisi kokea sen arvosteluna ja viittauksena isään, joka ei ollut luotettava.

On surullista, että ex-miehesi ja tyttäresi isän kuolema eivät mahdollistaneet asioiden läpikäymistä yhdessä. Jokaisella on oma tapansa surra. Se ei välttä­mättä näy ulospäin. Tietääkö tyttäresi, mitä sinä ajattelit ex-miehesi kuolemasta?”

Vauvauutinen teki onnelliseksi – ”Halusin korjata välit enemmän kuin koskaan”

Mervi:

”Kului muutama vuosi. Tytär eli omaa elämäänsä ja minä omaani. Soittelin hänelle pari kertaa vuodessa onnitellakseni häntä syntymäpäivänä tai toivottaakseni hänelle hyvää joulua.

Sitten sain puhelinsoiton, joka myllersi elämäni. Tytär soitti ja kertoi olevansa raskaana. Lapsen isä oli pyytänyt, että minulle kerrottaisiin näin iso uutinen.

”Ajattelin, että ehkä hän ymmärtää  minua paremmin, kun hänestäkin ­tulee äiti.”

Olin valtavan onnellinen. Ajatus isoäidiksi tulemisesta herätti minussa myös toivon siitä, että voisimme lapsenlapseni kautta lähentyä tyttäreni kanssa.

Raskausaika sujui hyvin. Tyttäreni tuntui aiempaa tasa­painoisemmalta. Ajattelin, että ehkä hän ymmärtää ­minua ­paremmin, kun hänestäkin ­tulee äiti.”

Terapeutti Sanna:

”Tieto isoäidiksi tulosta avasi mielessäsi ja sydämessäsi toiveen uudenlaisesta lähentymisestä etäisyyden jälkeen.”

Mervi:

”Kun sain ensimmäistä kertaa poikavauvan syliini, purskahdin itkuun. Ne eivät olleet pelkästään ilon kyyneleitä. Olin myös surullinen siitä, että en ollut ­pitänyt omaa tytärtäni tarpeeksi sylissäni.

Lapsenlapsen syntymä ­nostatti minussa muitakin muistoja, jotka olin haudannut syvälle. Halusin korjata välit tyttäreen enemmän kuin ­koskaan aiemmin.

Otin mummohommat tosissani. Tarjouduin auttamaan aina kun vain kykenin. Tyttäreni oli tosi uupunut vauva-arjen keskellä. Vauva kärsi koliikista, joten myös äidin unet jäivät ­vähiin.

Ensimmäiset vuodet menivät mukavasti. Sain olla mukana pojan elämässä. Silti välit tyttären kanssa eivät korjaantuneet. Välillämme oli edelleen näkymätön muuri.”

Terapeutti Sanna:

”Monenlaiset tunteet heräsivät varmasti myös tyttäresi mielessä. Vanhemmaksi tullessa mielessä aktivoituvat suhteet omiin vanhempiin ja isovanhempiin. Pintaan nousevat näissä suhteissa koetut kokemukset, ­kannattelevat ja kivuliaat.

Hienoa, että sait olla mukana auttamassa vauva-arjessa ja nauttimassa vauvasta.

Välillänne oleva muuri ­sisältää puhumattomia asioita. Siirtymä myönteisiin asioihin ilman suhteessanne olleiden katkosten kohtaamista ja käsittelyä ei ole mahdollista.”

Tytär jäi yksin pienen lapsen kanssa – ja katkaisi täysin välit äitiinsä

Mervi:

”Lapsenlapseni oli 5-vuotias, kun tyttäreni erosi miehestään. Mies oli ollut paljon poissa ­kotoa työnsä vuoksi.

Ajattelin, että historia toistaa nyt itseään. Tyttäreni jäi yksin pienen lapsen kanssa. Tarjouduin hoitamaan poikaa iltaisin ja viikonloppuisin, ihan kuten oma äitinikin oli tehnyt.

Ero laukaisi tyttäressäni ­aivan päinvastaisen reaktion. Hän räjähti minulle ja sanoi, ­ettei halunnut, että hänen lapsensa joutuisi elämään ilman äitiään, kuten hän itse.

Tytär meni täysin lukkoon. Hän ilmoitti minulle, ettei halunnut minun olevan missään tekemisissä poikansa kanssa. Olin järkyttynyt. Päätin vetäytyä ja antaa pölyn laskeutua.”

Terapeutti Sanna:

”Ero sisältää aina monenlaisia vaikeita tunteita kaikille osapuolille. Tyttäresi kantaa näitä tunteita samaan aikaan itsensä ja lapsensa puolesta. Osa niistä kohdistuu myös sinuun. Ikävä, pettymys ja kiukku etsivät tasapainoa mielessä.

Ajatus vauvan hoitovastuun antamisesta sinulle herätti varmasti ristiriitaisia ­tunteita ­siitä, että et ollut aina läsnä ­tyttärellesi, kun hän oli pieni.

Toive pölyn laskeutumisesta ei valitettavasti merkitse vaikeiden asioiden ratkeamista itsekseen. Vaikka aikaa kului, kipeät kokemukset ja loukkaantumiset eivät kadonneet mielistänne ja suhteestanne.”

Hiljaisuus jatkuu – ”Toivon, että lapsenlapsi haluaa tutustua minuun aikuistuttuaan”

Mervi:

”On kulunut jo kohta vuosi. En ole kuullut heistä juuri mitään.

Olen todella surullinen kaikesta. Minua harmittaa myös lapsenlapseni puolesta. Hän ei opi tuntemaan mummiaan, koska hänelle ei anneta siihen mahdollisuutta.

Oma äitini pääsee ­onneksi ­tapaamaan tytärtäni ja ­hänen poikaansa. Vanha äiti on kuitenkin muistisairas, joten en saa häneltäkään todellista käsitystä siitä, miten lapsen­lapseni voi.

”Olisi tärkeää, että tyttäresi saisi kuulla ajatuksiasi, tunteitasi – ja anteeksipyyntösi.”

Olen avuton. En halua painostaa tytärtäni, koska se vain pahentaisi tilannetta. Joskus olen miettinyt, että aistiiko tyttäreni syyllisyyteni. Ihan kuin hän saisi siitä voimaa.

Toivon, että lapsenlapseni haluaa tutustua minuun viimeistään sitten, kun on aikuinen. Pelottaa kuitenkin, että silloin voi olla jo liian myöhäistä.”

Terapeutti Sanna:

”On tärkeää, että kykenet ajattelemaan tilannetta kaikkien kannalta. Kyky kokea syyllisyyttä kertoo kyvystäsi nähdä omat virheesi. Se kertoo myös kyvystäsi rakastaa.

Tyttäresi on sinulle monesta asiasta vihainen, mutta varmasti hän myös suree niiden asioiden puuttumista, joita ­olisi toivonut sinulta lapsuudessaan. Joskus vihaisuus ­suojelee ­surulta, joka tuntuu liian ­raskaalta.

Olisi tärkeää, että tyttäresi saisi kuulla ajatuksiasi, tunteitasi – ja anteeksipyyntösi. Yhtä tärkeää olisi se, että hän voisi kertoa sinulle omista ajatuksistaan ja tunteistaan.

Mennyttä ei voi muuttaa ­toiseksi, mutta voitte kumpikin ymmärtää kokemaanne kipua. Se mahdollistaa ajatusten suuntaamisen kohti tulevaisuutta.”

Asiantuntija psykoterapeutti, pari- ja perhepsykoterapeutti Sanna Aavaluoma.

Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 1/2022.

X