Mervin, 59, vaikea tilanne – miten korjata välit tyttäreen, joka ei anna tavata lapsenlasta? Terapeutti neuvoo
Mervi, 59, teki yksinhuoltajana kolmivuorotyötä ja poti huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut tarpeeksi läsnä tyttärelleen. Vaikeat välit tyttäreen eivät korjautuneet silloinkaan, kun tytär sai lapsen. Terapeutti Sanna Aavaluoma tukee Merviä yhteyden rakentamisessa tyttäreen ja lapsenlapseen.
Mervi, 59, teki yksinhuoltajana kolmivuorotyötä ja poti huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut tarpeeksi läsnä tyttärelleen. Vaikeat välit tyttäreen eivät korjautuneet silloinkaan, kun tytär sai lapsen. Terapeutti Sanna Aavaluoma tukee Merviä yhteyden rakentamisessa tyttäreen ja lapsenlapseen.
Mervi:
”En ole ollut maailman paras äiti. Erosin miehestäni, kun tyttäremme oli alle kouluikäinen. Minusta tuli pienen tytön yksinhuoltaja.
Elämä oli tosi kiireistä. Tein kolmivuorotyötä, joten tyttö vietti enemmän aikaa isoäitinsä kuin minun kanssani.
Minulla oli jatkuvasti huono omatunto. En ollut tarpeeksi läsnä tytön elämässä.
Kun tyttö tuli murrosikään, välimme kiristyivät. Saimme riidan aikaiseksi milloin mistäkin. Tytär kapinoi ja purki minuun myös pettymyksensä isäänsä kohtaan.
Ex-mieheni oli juoppo. Olimme sopineet, että tyttö on isällänsä joka toinen viikonloppu. Isä ei pystynyt aina pitämään lupauksiaan. Hän viihtyi enemmän kapakoissa kuin viikonloppuisänä.”
Terapeutti Sanna:
”Yksinhuoltajana olet yrittänyt selvitä sekä työpaineista että vanhemmuudesta. Kerrot huonosta omatunnosta ja riittämättömyyden tunteista äitinä.
Lapselle vanhempien ero voi olla kivulias asia silloinkin, kun se vanhempien näkökulmasta on ymmärrettävää.
Lapsi haluaa säilyttää yhteyden kumpaankin vanhempaan ja usein myös säästää vanhempiaan hankalilta tunteilta. Kenties tyttäresi saattoi ilmaista eroon liittyviä vihan ja pettymyksen tunteita teitä vanhempia kohtaan vasta murrosiässä.”
Tytär muutti nuorena omilleen – ”Hän halusi selkeän pesäeron”
Mervi:
”Tytär muutti omilleen jo alle kaksikymppisenä. Hän totesi, ettei tarvitse minua tai renttuisäänsä mihinkään. Hän halusi selkeän pesäeron. Se tuli kuin märkä rätti naamalle.
Yritin päästä takaisin tyttären elämään. Onneksi asuimme edelleen samalla paikkakunnalla. Soittelin tytölle ja tarjouduin tulemaan siivousavuksi. Ehdotin myös, että voisimme käydä yhdessä ruokakaupassa tai käydä kaupungilla syömässä.
Vähitellen tytär alkoi hyväksyä minut taas äidikseen. Koska emme enää asuneet saman katon alla, vältyimme riidoilta.
Ymmärsin hyvin, että tyttö oli tarvinnut napanuoran irrottamisen. Olin huojentunut, että hän ei katkaissut välejä kokonaan.”
Terapeutti Sanna:
”Vanhemmista irrottautuminen on yksi nuoruuden keskeisistä kehitystehtävistä. Se on rankkaa sekä nuorelle että vanhemmille.
Nuorta rohkaisevat ja kannattelevat lapsuusperheessä koettu luottamus ja turva. Nuorelle oman elämän haltuun ottaminen on erityisen rankkaa silloin, kun hänellä on vanhempia kohtaan pettymyksiä ja täyttymättömiä toiveita.
Ehkä tyttäresi ilmaisi pettymystään teitä kohtaan pitämällä etäisyyttä ja viestittämällä, että selviäisi ilman teitä. Itsenäistyminen antoi teille molemmille myös mahdollisuuden kohdata toisenne aikuisemmalla tasolla.”
Tyttären vanhempi puoliso mietitytti – ”Oli virhe kysyä, etsiikö hän isähahmoa”
Mervi:
”Tytär löysi miesystävän. Hän oli alle kolmekymppinen, kun he muuttivat miehen kanssa yhteen. Mies oli tytärtäni huomattavasti vanhempi.
Minua epäilytti heidän suhteensa. Kysyin kerran tyttäreltäni, etsiikö hän miesystävästään isähahmoa. Se oli elämäni suurin virhe. Tytär loukkaantui verisesti.
Pian tuon välikohtauksemme jälkeen ex-mieheni kuoli. Tytär otti sen hyvin raskaasti, ja kuilu minun ja hänen välillään syveni entisestään.
En osallistunut hautajaisiin. Kuulin kälyltäni, että tyttäreni ei näyttänyt tunteitaan hautajaisissa. En tiedä edelleenkään, mitä hän ajatteli saattaessaan isäänsä hautaan.”
Terapeutti Sanna:
”Äitinä toivoit tyttärellesi onnellista parisuhdetta. Vaikka pyrit ilmaisemaan huoltasi tyttäresi parinvalinnan onnistumisesta, hän taisi kokea sen arvosteluna ja viittauksena isään, joka ei ollut luotettava.
On surullista, että ex-miehesi ja tyttäresi isän kuolema eivät mahdollistaneet asioiden läpikäymistä yhdessä. Jokaisella on oma tapansa surra. Se ei välttämättä näy ulospäin. Tietääkö tyttäresi, mitä sinä ajattelit ex-miehesi kuolemasta?”
Vauvauutinen teki onnelliseksi – ”Halusin korjata välit enemmän kuin koskaan”
Mervi:
”Kului muutama vuosi. Tytär eli omaa elämäänsä ja minä omaani. Soittelin hänelle pari kertaa vuodessa onnitellakseni häntä syntymäpäivänä tai toivottaakseni hänelle hyvää joulua.
Sitten sain puhelinsoiton, joka myllersi elämäni. Tytär soitti ja kertoi olevansa raskaana. Lapsen isä oli pyytänyt, että minulle kerrottaisiin näin iso uutinen.
”Ajattelin, että ehkä hän ymmärtää minua paremmin, kun hänestäkin tulee äiti.”
Olin valtavan onnellinen. Ajatus isoäidiksi tulemisesta herätti minussa myös toivon siitä, että voisimme lapsenlapseni kautta lähentyä tyttäreni kanssa.
Raskausaika sujui hyvin. Tyttäreni tuntui aiempaa tasapainoisemmalta. Ajattelin, että ehkä hän ymmärtää minua paremmin, kun hänestäkin tulee äiti.”
Terapeutti Sanna:
”Tieto isoäidiksi tulosta avasi mielessäsi ja sydämessäsi toiveen uudenlaisesta lähentymisestä etäisyyden jälkeen.”
Mervi:
”Kun sain ensimmäistä kertaa poikavauvan syliini, purskahdin itkuun. Ne eivät olleet pelkästään ilon kyyneleitä. Olin myös surullinen siitä, että en ollut pitänyt omaa tytärtäni tarpeeksi sylissäni.
Lapsenlapsen syntymä nostatti minussa muitakin muistoja, jotka olin haudannut syvälle. Halusin korjata välit tyttäreen enemmän kuin koskaan aiemmin.
Otin mummohommat tosissani. Tarjouduin auttamaan aina kun vain kykenin. Tyttäreni oli tosi uupunut vauva-arjen keskellä. Vauva kärsi koliikista, joten myös äidin unet jäivät vähiin.
Ensimmäiset vuodet menivät mukavasti. Sain olla mukana pojan elämässä. Silti välit tyttären kanssa eivät korjaantuneet. Välillämme oli edelleen näkymätön muuri.”
Terapeutti Sanna:
”Monenlaiset tunteet heräsivät varmasti myös tyttäresi mielessä. Vanhemmaksi tullessa mielessä aktivoituvat suhteet omiin vanhempiin ja isovanhempiin. Pintaan nousevat näissä suhteissa koetut kokemukset, kannattelevat ja kivuliaat.
Hienoa, että sait olla mukana auttamassa vauva-arjessa ja nauttimassa vauvasta.
Välillänne oleva muuri sisältää puhumattomia asioita. Siirtymä myönteisiin asioihin ilman suhteessanne olleiden katkosten kohtaamista ja käsittelyä ei ole mahdollista.”
Tytär jäi yksin pienen lapsen kanssa – ja katkaisi täysin välit äitiinsä
Mervi:
”Lapsenlapseni oli 5-vuotias, kun tyttäreni erosi miehestään. Mies oli ollut paljon poissa kotoa työnsä vuoksi.
Ajattelin, että historia toistaa nyt itseään. Tyttäreni jäi yksin pienen lapsen kanssa. Tarjouduin hoitamaan poikaa iltaisin ja viikonloppuisin, ihan kuten oma äitinikin oli tehnyt.
Ero laukaisi tyttäressäni aivan päinvastaisen reaktion. Hän räjähti minulle ja sanoi, ettei halunnut, että hänen lapsensa joutuisi elämään ilman äitiään, kuten hän itse.
Tytär meni täysin lukkoon. Hän ilmoitti minulle, ettei halunnut minun olevan missään tekemisissä poikansa kanssa. Olin järkyttynyt. Päätin vetäytyä ja antaa pölyn laskeutua.”
Terapeutti Sanna:
”Ero sisältää aina monenlaisia vaikeita tunteita kaikille osapuolille. Tyttäresi kantaa näitä tunteita samaan aikaan itsensä ja lapsensa puolesta. Osa niistä kohdistuu myös sinuun. Ikävä, pettymys ja kiukku etsivät tasapainoa mielessä.
Ajatus vauvan hoitovastuun antamisesta sinulle herätti varmasti ristiriitaisia tunteita siitä, että et ollut aina läsnä tyttärellesi, kun hän oli pieni.
Toive pölyn laskeutumisesta ei valitettavasti merkitse vaikeiden asioiden ratkeamista itsekseen. Vaikka aikaa kului, kipeät kokemukset ja loukkaantumiset eivät kadonneet mielistänne ja suhteestanne.”
Hiljaisuus jatkuu – ”Toivon, että lapsenlapsi haluaa tutustua minuun aikuistuttuaan”
Mervi:
”On kulunut jo kohta vuosi. En ole kuullut heistä juuri mitään.
Olen todella surullinen kaikesta. Minua harmittaa myös lapsenlapseni puolesta. Hän ei opi tuntemaan mummiaan, koska hänelle ei anneta siihen mahdollisuutta.
Oma äitini pääsee onneksi tapaamaan tytärtäni ja hänen poikaansa. Vanha äiti on kuitenkin muistisairas, joten en saa häneltäkään todellista käsitystä siitä, miten lapsenlapseni voi.
”Olisi tärkeää, että tyttäresi saisi kuulla ajatuksiasi, tunteitasi – ja anteeksipyyntösi.”
Olen avuton. En halua painostaa tytärtäni, koska se vain pahentaisi tilannetta. Joskus olen miettinyt, että aistiiko tyttäreni syyllisyyteni. Ihan kuin hän saisi siitä voimaa.
Toivon, että lapsenlapseni haluaa tutustua minuun viimeistään sitten, kun on aikuinen. Pelottaa kuitenkin, että silloin voi olla jo liian myöhäistä.”
Terapeutti Sanna:
”On tärkeää, että kykenet ajattelemaan tilannetta kaikkien kannalta. Kyky kokea syyllisyyttä kertoo kyvystäsi nähdä omat virheesi. Se kertoo myös kyvystäsi rakastaa.
Tyttäresi on sinulle monesta asiasta vihainen, mutta varmasti hän myös suree niiden asioiden puuttumista, joita olisi toivonut sinulta lapsuudessaan. Joskus vihaisuus suojelee surulta, joka tuntuu liian raskaalta.
Olisi tärkeää, että tyttäresi saisi kuulla ajatuksiasi, tunteitasi – ja anteeksipyyntösi. Yhtä tärkeää olisi se, että hän voisi kertoa sinulle omista ajatuksistaan ja tunteistaan.
Mennyttä ei voi muuttaa toiseksi, mutta voitte kumpikin ymmärtää kokemaanne kipua. Se mahdollistaa ajatusten suuntaamisen kohti tulevaisuutta.”
Asiantuntija psykoterapeutti, pari- ja perhepsykoterapeutti Sanna Aavaluoma.
Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 1/2022.
Kommentit
En ymmärtänyt juttua ollenkaan niin kuin nimim.Tytär.
Olihan jutun äiti kaiken aikaa toivonut lähempää yhteyttä tyttäreensä, mutta väisti ja antoi tyttärelle tilaa, toivoen tilanteen paranemista. Näin minä tarinan koin.
Ei äiti varmaan ole ollut läheskään täydellinen äiti, mutta asiat täytyy aina peilata senhetkiseen tilanteeseen. Kolmivuorotyö yksinhuoltajana on aika kova rasti.
Ikävää, että koet jääneesi syrjään lapsesi synnyttyä. Toki motiiveja on monenlaisia, mutta uskon silti, että useimmat äidit haluavat auttaa tyttäriään ko.tilanteessa vilpittömästi hyvällä ja auttamisen halusta. Sekä tietysti rakkaudesta sekä lastaan että lapsenlastaan kohtaan.
Kommentit
Elämä ei aina mene niin kuin Strömsössä. Äiti-tytär suhde on haastava lähtökohdiltaan. Se on fakta.
Kyllä tässäkin voi olla takana vaikka minkälaista mikä jää mainitsematta kun kuullaan vain yksi versio tarinasta.
Minulla on vaikea suhde äitiini ja voin kuvitella millainen tarinasta tulisi jos kuultaisiin vain äitini versio. Eräät persoonallisuushäiriöt esimerkiksi estävät syyllisyyden ja katumuksen ja empation tunteet. Silloin mikä vain käytös on mahdollista koska omaatuntoa ei ole. Kun ei näe tarvetta muutokselle, tulee tuskin muutosta tapahtumaan. Suhde on mahdoton.
Maailmassa on aina kiittämättömiä ihmisiä j ainahan ne on jonkun lapsia, tällä kertaa tämän äidin lapsi on kiittämätön, ehkä olisi parempi kun ei olisi ollut ruokaa tai ehjiä vaatteita!!
Toivottavasti nyt tämä itsekäs ihminen kokee kunnolla köyhyyttä kun kaikki kallistuu, niin alkaa ymmärtämään mikä järjestys elämässä on tärkein
Kirjoittaja ei siis ole ollut juurikaan läsnä lapsensa elämässä kun tämä on ollut alaikäinen – eli silloin kun lapsi olisi häntä oikeasti tarvinnut. Millä oikeudella hän olettaa, että lapsella olisi nyt aikuisena velvollisuus olla läsnä kirjoittajaa varten ja täyttää hänen tunnetarpeitaan?
Mietin samaa kuin kommentoija Anna, että tässä on luultavasti taustalla paljon asioita joita kertoja jättää sanomatta. Kukaan ei katkaise välejä vanhempiinsa kevyin perustein. Jäi myös epäilyttämään asiantuntijan neuvo pitää yhteyttä tyttäreen, vaikka kirjeitse. Entä jos tytär ei halua pitää yhteyttä, ei halua kirjeitä? Väkisin yhteyden ottaminen on rajojen ylittämistä, pahimmillaan vainoamista.
Minulla on samanlainen äiti. Ennen kun sain lapsia, hänelle tosiaan riitti äitiytensä hoitamiseen se puhelu tai kaksi vuodessa jos sitäkään, ei ollut minusta tai asioistani muuten kiinnostunut. Kun hän kuuli että olin raskaana, hänellä heräsi samoin kun jutun kirjoittajana valtava innostus mummon olemisesta – minä en edelleenkään kiinnostanut, vauva kyllä. Ja juuri kuten tässäkin, hän ensisijaisesti halusi ”auttaa” ottamalla lapsen luokseen hoitoon tai muuten itse saamalla vauvalelun jolla leikkiä ja palauttaa sitten kun kyllästyy.
En ymmärrä miksi minulle täysin ventovieraaksi jääneen naisen pitäisi olla henkilö jonka kanssa jaan elämääni saati jolle uskoisin lapseni, ihan vain siksi että hän minut joskus synnytti?
Siskoni lapsista hän jaksoi olla myös innostunut siihen asti että kasvoivat esiteineiksi. Hän kyllä tykkää esittää mammaa pikkulapsille joita voi pukea, syöttää ja ohjata, mutta lapsi jolla alkaa olla persoonaa tai omaa tahtoa on lähinnä ärsyttävä.
En ymmärtänyt juttua ollenkaan niin kuin nimim.Tytär.
Olihan jutun äiti kaiken aikaa toivonut lähempää yhteyttä tyttäreensä, mutta väisti ja antoi tyttärelle tilaa, toivoen tilanteen paranemista. Näin minä tarinan koin.
Ei äiti varmaan ole ollut läheskään täydellinen äiti, mutta asiat täytyy aina peilata senhetkiseen tilanteeseen. Kolmivuorotyö yksinhuoltajana on aika kova rasti.
Ikävää, että koet jääneesi syrjään lapsesi synnyttyä. Toki motiiveja on monenlaisia, mutta uskon silti, että useimmat äidit haluavat auttaa tyttäriään ko.tilanteessa vilpittömästi hyvällä ja auttamisen halusta. Sekä tietysti rakkaudesta sekä lastaan että lapsenlastaan kohtaan.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous